Tasavallan harjoittelijat ja tukityöllistetyt

THT ry

3

69

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Orjatyöt lopetettava

      Kyllä me kaikki tiedämme, että Suomessa on orjatyötä. Samaa mieltä on varmaan myös Suomen Jallitus (ent. Hallitus). Tuon Jallituksen älyttömyyden ja suhteellisuustajuttomuuden me olemme viime aikoina huomanneet.

      Orjatyötä on se jos ei vähintään TES:n mukaista palkkaa makseta työstä. Lisäksi noista orjatöistä ei kerry vuosilomaa eikä eläkettä, myös esim. työterveyshuoltoa ei ole vaikka noissa orjatöissä tehdään ihan tuottavaa työtä josta on taloudellista hyötyä vain loispummiyrittäjille. Orjatöistä saatava 9 euron ylläpitokorvaus päivältä ei riitä työssäkäyntikuluihin joihin sisältyy matkat vaatetus ja orjatyön vuoksi kohoavat ruokailukustannukset, saati sitten että se olisi jotain ylimääräistä rahaa tai peräti palkkaa työstä!!

      Työttömyysturva ja sosiaalitukituki on tarkoitettu työnhakijoille työttömyysajan työnhaku- ja elinkustannusten korvaamiseksi vaikka ne eivät nykyisellä hintatasolla siihen edes riitä. Nuo tuet ei ole tarkoitettu ei loispummiyrittäjien kilpailua vääristäväksi työttömien orjatyöllistämiseksi ilman palkkaa.

      Ellei palkkatyötä ole niin täysin laillinen elinkeino voi olla myös työttömyysturva jos työttömyysturvan edellytykset ovat olemassa. Työttömyyspäiväraha on ihan laillista ja lisäksi verollista tuloa. Myös toimeentulotuki ja asumistuki perustuvat lakiin ja ovat ihan laillinen elinkeino. Käytännössä työkkäri rikkoo Suomen perustuslakia valitsemalla työn koska vain työn tekijällä on oikeus valita työ. Perustuslaissa on myös määräys viranhaltijan puolueettomuudesta. Työkkärin virkailijat ovat lähes poikkeuksetta työnantajan puolella.

      Totta kai työttömän pitää olla työhön tai työllistämistoimiin käytettävissä mutta ei loispummiyrittäjien hyväksikäytettävissä. Yhteiskunta tekee koko ajan rikosta ihmisyyttä vastaan pakottamalla ihmisiä orjatöihin vastoin Suomen perustuslakia ja kansainvälisiä sopimuksia. Tuo on enemmän kun sopimusrikkomus ja tulee ennemmin tai myöhemmin vaikuttamaan yhteiskuntarauhan järkkymiseen tavalla jota moni ei uskalla edes kuvitella. Työvoimahallinnon ja loispummiyrittäjien työttömille järjestämät sanktiot (karenssit) määrätään mielivaltaisesti ja länsimaisten oikeusperiaatteiden, Suomen perustuslain ja kansainvälisten sopimusten vastaisesti pannaan täytäntöön ennen lainvoimaista päätöstä. Nuo karenssit eivät tuo yhtään uutta työpaikkaa vaan päinvastoin ne aiheuttavat paljon inhimillisiä kärsimyksiä ja lisäävät syrjäytymistä sekä hätää ja sitä kautta sosiaalitukien tarvetta. Suomen laki ei pakota osallistumaan orjatöihin tai suostumaan muihin kyykytystoimenpiteisiin ja siksi usein onkin parempi olla vapaana kun orjana kun käytännössä ei elintaso siitä miksikään muutu, joissain tapauksissa jopa alenee.

      Kyllä työvoimahallinto on tehnyt yhteiskunnalle melkoisen karhunpalveluksen ostamalla loispummiyrittäjiltä lumekoulutusta jonka taso on surkea. Myöskään koulutuksen tasoa ei valvota mitenkään. Päin vastoin jos kurssilla olija ilmoittaa kurssin tasosta työkkäriin niin saa hän potkut kurssilta ja tapauksesta riippuen joko karenssin tai rangaistustyössäoloehdon. Noilla hömppäkursseilla ei hoideta nykyistä työttömyyttä eikä paikata kyllä mahdollisesti ehkä tulevaa työvoimapulaa vaan koulutuksen tasoa on nostettava.

      On turha vaatia työttömiltä moraalia kun sitä päättäjillä ja loispummiyrittjäillä saati loispummikonsulenteilla ei ole ikinä ollutkaan. Ei ole ahneudella ja röyhkeydellä kyllä mitään rajaa.

      Orjuus loppuu heti kun kukaan ei suostu orjaksi. Onhan se jo nähty että puheet ei auta. Kaikkien edellä mainittujen yhteiskunnallisten epäoikeudenmukaisuuksien ja muiden haittojen lisäksi orjatyö huonontaa huoltosuhdetta kaksinkertaisesti koska jos työstä maksettaisi palkkaa niin siitä yhteiskunta saisi myös verotuloja. Nykykäytännöllä nuo veroeurot menevät loispummiyrittäjille, loispummikonsulenteille ja herraties minne.

      Poliittista tahtoa työttömien tukien parantamiseksi ei nyky-yhteiskunnassa ole koska poliitikot ovat loispummiyrittäjien talutusnuorassa, päinvastoin noiden tukien reaaliarvo laskee jatkuvasti. Kaikkihan me olemme joskus maksaneet veroja joilla nuo tuet kustannetaan ja nykyisin aika moni tarvitsee noita tukia jossain elämän vaiheessa mutta nyt päättäjät keplottelevat ne omiin ja loispummiyrittäjien taskuihin.

      Suomen orjatyölain on pakko muuttua jollain tavalla ennemmin tai myöhemmin ja sitä on pakko muuttaa viimeistään siinä vaiheessa kun saadaan kyseisen orjatyölain säätäjät Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimeen. Ja ne kyllä sinne viedään vaikka raudoissa.

    • persut valtaan

      On helpompaa jauhaa tuhansia kilometrejä huitsan nevadassa tapahtuvasta hyväksikäytöstä,orjätyöstä ja kaikesta pahasta,kuin myöntää sitä olevan ihan täällä meillä.

    • Järkimies75

      Tuet yleensä menee vääriin taskuihin.

      Ongelman ydinhän on täysin joustamattomassa työlainsäädännössä ja liittojen monopoleissa. Kuka vain yrittäjä laskee kannattaako palkata työvoimaa; jos yrittäjä laskee että 2 000 euroa kulut (n. 50-70% palkasta) on kannattavuuden raja ja liitto määrää palkaksi 2 500 euroa, työtä ei ole. Työntekijä saattaisi haluta palkan mieluummin kuin työttömyyden, mutta kun ei niin ei. Ongelmaa pahentaa se että työnhakijoissa on eroja, ehkä kokenut ihminen saa 2 500 euroa, mutta pitkäaikaistyötön ei saa. Vanhat parrat (he jotka liittoihin kuuluvat ja lopulta maksavat ay-pomojen suuret bonukset) suojaavat itsensä kilpailulta, yritykset säästävät palkkaamalla heidän lisäkseen harjoittelijoilta, ja heikoimmassa asemassa olevat häviävät.

      Näin systeemi jonka pitäisi turvata heikoimpien asemaa, itse asiassa hyödyttää vaikutusvaltaisimpia yrityksiä ja työntekijöitä. Näin, arvon köyhyyspalstalaiset, käy melkein aina kun huono-osaisia yritetään auttaa määräyksillä, sääntelyllä ja tuilla. Monen mielestä veroina maksetut tuet ovat pieni hinta siitä ettei muut pääse "osille" kunnon työpaikoista.

      Työstä pitäisi saada työnantajan lompakosta maksettu korvaus. Mutta kyllä tämä edellyttäisi vapaata kilpailua. Tämä siis toimisi kahteen suuntaan: työttömät kilpailisivat työpaikoista, ja yritykset kilpailisivat työntekijöistä. Nyt homma toimii yhteen suuntaan: työpaikoista on aina pulaa, ja vaihtoehtoina on liiton minimi, harjoittelu muutamalla eurolla tunti, tai syrjäytyminen.

      Toistan aikaisemman ehdotukseni. Ei töitä ilman palkkaa, ei liittojen monopolia. Kullekin mahdollisuus kilpailla omien kykyjensä mukaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      12
      1540
    2. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1147
    3. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      50
      1120
    4. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1097
    5. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1019
    6. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      950
    7. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      942
    8. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      89
      877
    9. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      114
      868
    10. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      867
    Aihe