Perhe hylkäsi, miten tavata heidät

SallaO

Perheeni siis ei halunnut enää olla kanssani missään tekemisissä, kun aloin seurustella tummaihoisen kanssa. Tästä on nyt reilu viisi vuotta. Ja nyt pikkuveljeni pääsee ripille ja yllätyksekseni postiluukusta kolahti kutsu juhliin, vaikka luulin, etteivät he edes tiedä, missä asun.

Kaipaisinkin nyt vähän neuvoja, miten suhtautua. Haluan ehdottomasti mennä juhliin, sillä veljeni on minulle rakas, ja olemme vähän salaa pitäneet yhteyttä Facebookissa ja puhelimellakin. En kuitenkaan haluaisi pilata hänen juhliaan, jos satun saamaan riitaa tahtomattanikin aikaan vanhempiemme kanssa. Ja haluaisin kuitenkin ottaa koko perheeni juhliin mukaan, enkä mennä yksin. Kutsu siis oli osoitettu koko perheelleni.

Aloimme siis tammikuussa 2006 seurustelemaan, enkä koskaan uskonut, että perheelläni olisi suhteesta mitään pahaa sanottavaa. Kun ensimmäisen kerran sitten toin mieheni kotiin, tekivät vanhempani selväksi, että en saisi seurustella tummaihoisen kanssa. En kuitenkaan suostunut jättämään miestäni, vaan jatkoin seurustelua ja ajattelin, että perheeni muuttaa mielensä, kunhan tutustuvat mieheeni. No, eipä muuttanut. Ja maaliskuussa sitten isäni ilmoitti, etten olisi enää tervetullut heidän taloonsa, jos olen edelleen suhteessa neekeeriin. En saisi myöskään soittaa, tai jos soitan, puheluihin ei vastata. Olin aivan äimän käkenä, ja itkien sitten lähdin kävellen mieheni asunnolle.

Sen jälkeen en ole nähnyt heitä. Tavarani hain, kun tiesin, että perheeni ei ollut kotona, ja muutin mieheni luokse. Yritin äidilleni soittaa usein tämän jälkeen, mutta hän ei koskaan vastannut. Lopulta lopetin soittamisen. Mutta olen lähetellyt synttäri- ja joulukortteja ja -lahjoja, mutta koskaan en ole vastausta niihin saanut. Vanhempani eivät tulleet häihini paria vuotta myöhemmin. Kaksoisveljeni oli perheessäni ainoia, joka oli tekemisissä kanssani. Myöhemmin hän on saanut myös toisen pikkusiskomme käännytettyä tapaamaan minua. Veljeni ja siskoni olivat aveceineen ainoa perjeenjäseneni häissäni. (Perheeseeni siis kuuluu äiti, isä, kaksoisveli, kaksi pikkusiskoa ja pikkuveli)

Nyt minua vähän jännittää! Siskoni ja veljeni ovat luvanneet puolustaa minua, jos jotain kärhämää tulee, ja yrittävät pitää vanhempamme kurissa. Haluan mennä, ja haluan, että lapseni näkevät ja tutustuvat isovanhempiinsa ja muihin sukulaisiimme. Luulen, että veljeni on saanut vanhempamme kutsumaan minut, enkä tunne oloani ollenkaan tervetulleeksi. Vai haluaisivatko he tehdä soinnon? En tiedä, mitä ajatella. Osaatteko auttaa?

9

893

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vai mitä

      Ei nyt oikein natsaa tuo juttusi ihan kohalleen. Olet tainnut keksaista sen omasta päästäsi.

      • persona non grata?

        Valitettavasti tuollaisia löytyy, ja vielä pahempiakin.
        ja tuossa yksi valmiina matelemaan nöyränä takaisin vaikka omaa siippaa kohdeltiin todella nöyryyttävällä ja rasistisella tavalla, ja hänet pakotettiin tilanteeseen jossa mm. "salaa" pitää salakähmäisesti pitää yllä kontaktia omaan veljeensä jossain facebookissa.

        En kunnioita pätkääkään tollasia - en rasisteja - enkä niiden pepun nuolijoita.


    • Grill

      Todella ikävä ja vaikea tilanne sinulla. Jotenkin minulle tulee sellainen olo, että he ehkä haluaisivat tehdä sovinnon, jos kutsu oli osoitettu koko perheellesi. Mutta toisaalta jos veljesi on suostutellut vanhempasi lähettämään kutsun, menisin juhliin ehkä yksinäni jos lainkaan. Mutta se on veljesi juhla jonne sinut on kutsuttu, joten riitely siellä olisi todella epäsopivaa!

      Enpä tiedä, vaikea tilanne todellakin... Jos olisin samassa tilanteessa menisin juhliin yksin, vähän niin kuin katsastamaan tilanteen. Sillä jos juhlissa syntyykin jokin riita, haluatko lapsesi näkevän sen? Jos taas juhlat sujuvat kaikin puolin hyvin, voisit vaikka yrittää kutsua vanhempasi luoksesi kylään ja näin yrittää luoda suhdetta uudestaan.

      Mutta voimia päätöksen tekoon! :)

      • En menisi.

        Todennäköiosesti sinut on kutsuttu vain sen vuoksi, koska ympäristö kyselee että missäs se yksi on. Juhlien jälkeen sinut heivataan unholaan.


    • hirvikalliolla

      Menetys on heidän, ei sinun, muista se. Mene ja kunnioita veljesi tilaisuutta ja ota perheesi mukaan, jos kerran kutsu on tullut koko porukalle. Sinä et ole tehnyt mitään väärää. Pää pystyyn ja kohti uusia pettymyksiä ;).

    • JK

      EN OSAA AUTTAA

    • yksi ehdotus

      Etkö voi kysyä veljeltäsi, tarkoittavatko vanhemmat todella, että olet perheinesi tervetullut. Sillä asia selkiytyisi.

      Katsos, ihmisillä on taipumus myös kehittyä asenteissaan. Anna vanhemmille mahdollisuus nähdä sinut ja perheesi. Älä mene uhmamielellä ja briljeeraten. Ole oma ystävällinen itsesi, niin juhlat varmasti sujuvat hyvin.

    • kamalaa :(

      Tsemppiä! Itselläni vanhemmat eivät hyväksy kunnolla miesystävääni uskonnon takia. Vanhempani ovat vanhoillislestadiolaisia ja itse olen eronnut liikkeestä ja mieheni ei ole vanhoillislestadiolainen. Suhtautuvat sekä minuun, että mieheeni alempiarvoisesti...... :(

    • Ota ensin itse selvä

      Sanoisin, että käykää totonanne ilman tätä ei hyväksyttyä kumppania. Teillä on yhdet vanhammet, he eivät elä ikuisesti. Vanhammat kyllä odottavat teitä joka hetki ja toivovat elämäänne kaikkein parasta, joskus vaan on niin vaikea ymmärtää asioita.

      Joskus valintanne on vain väärä ja joskus ei. Ei vanhemmille ole helppoa ottaa vastaan erirotuista ihmistä, vaatii aikaa. Saatikka sitten renttua, jonka tiedetään jo eläneen monta elämää ja jättäneen lapsensa , viinakin maistuu ja yhdensillan suhteita on lukemattomia. Kukaan vanhempi ei toivo lapselleen tällaista kumppania. Tummaihoinen on vieras asia vielä, jos on kunnollinen en näkisi jatkossa syytä olla hyväksymättä.

      Mutta kaikkein tärkeintä on, että itse otet selvää aina kumppanin taustasta ja entisestä elämäsätä, työmoraalista ja koulutuksesta. Ihan tulevaituutenne vuoksi, oletko todella valmis tämän henkilön kanssa perustamaan perhettä, elämään yhdessä. Saatatte olla elämänkatsomukselta hyvinkin erilaisia ja se kyllä hiertää jatkossa. Joten mieti tarkkaan kenen kanssa olet,, jos kaikki on hyvin, kerro se vanhemmillesi.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      265
      17199
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5536
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2595
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      16
      2087
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1778
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1013
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      961
    8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      909
    9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      904
    Aihe