Exä

Ajattelin kertoa hieman taustatietoja suhteestani exään. Suhteeni häneen on ollut erittäin monimutkikainen, ja se on kestänyt noin kolme ja puoli vuotta. Välillä on ollut aikoja, jolloinka emme ole olleet missään tekemisissä toistemme kanssa. Usein on käynyt sitten niin, että olemme törmänneet jossain sattumalta, ja yhteydenpito on alkanut siitä. Olemme myös harrastaneet satunnaisesti seksiä.

Noo, tässä nyt sitä taas ollaan oltu satunnaisesti yhteyksissä jostain maaliskuusta asti, ja muutama päivä sitten hän kertoi rakastavansa minua vieläkin. Olemme viettäneet aikaa yhdessä tässä viimeaikoina. Tunteet on kylläkin molemminpuolisia, mutta suhteemme ei ole toiminut aiemmista yrityksistä huolimattakaan, muttei me osata näköjään olla erossakaan.

Tulen ihan höperöksi tästä tilanteesta enkä tiedä mitä tässä keksisi tehdä. Nyt exä on taas ollut pari päivää aivan hiljaa, sen jälkeen kun tunteensa minulle paljasti. Mitähän tuokin nyt tarkottaa että on täysin vetääntynyt, eikä puhu enää. Asia jäi nimittäin vaivaamaan minua, ja haluaisin keskustella hänen kanssaan siitä. En kuitenkaan halua stalkkeiroida häntä. Yksi ongelma lisää tähän on se, että tämä mies muuttaa toiseen kaupunkiin lähiaikoina ja en tiedä mitä siitäkin ajatella. Onko jollain muilla ollut näin sekavaa suhdetta johonkin? toivottavasti en ole ainut:D mitähän mun pitäis tässä tilanteessa tehdä...
1133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jospa vaan unohdat sen? Ota tai jätä. Joskus multa on kysytty eri asiassa tosin ja kuvainnollisesti että hirtto vai kidutus niin sun tapauksessa sä oot valinnu kidutuksen. Hirtto on paljon helpompi ja siintä nousee nopeemmin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


whatshouldido? kirjoitti:

Ajattelin kertoa hieman taustatietoja suhteestani exään. Suhteeni häneen on ollut erittäin monimutkikainen, ja se on kestänyt noin kolme ja puoli vuotta. Välillä on ollut aikoja, jolloinka emme ole olleet missään tekemisissä toistemme kanssa. Usein on käynyt sitten niin, että olemme törmänneet jossain sattumalta, ja yhteydenpito on alkanut siitä. Olemme myös harrastaneet satunnaisesti seksiä.

Noo, tässä nyt sitä taas ollaan oltu satunnaisesti yhteyksissä jostain maaliskuusta asti, ja muutama päivä sitten hän kertoi rakastavansa minua vieläkin. Olemme viettäneet aikaa yhdessä tässä viimeaikoina. Tunteet on kylläkin molemminpuolisia, mutta suhteemme ei ole toiminut aiemmista yrityksistä huolimattakaan, muttei me osata näköjään olla erossakaan.

Tulen ihan höperöksi tästä tilanteesta enkä tiedä mitä tässä keksisi tehdä. Nyt exä on taas ollut pari päivää aivan hiljaa, sen jälkeen kun tunteensa minulle paljasti. Mitähän tuokin nyt tarkottaa että on täysin vetääntynyt, eikä puhu enää. Asia jäi nimittäin vaivaamaan minua, ja haluaisin keskustella hänen kanssaan siitä. En kuitenkaan halua stalkkeiroida häntä. Yksi ongelma lisää tähän on se, että tämä mies muuttaa toiseen kaupunkiin lähiaikoina ja en tiedä mitä siitäkin ajatella. Onko jollain muilla ollut näin sekavaa suhdetta johonkin? toivottavasti en ole ainut:D mitähän mun pitäis tässä tilanteessa tehdä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu