Laastariko?

Erosimme tyttöystävämme kanssa noin 2 viikkoa sitten suhteesta joka kesti 9kk. Erosimme yhteisymmärryksessä ja molemmat olivat sitä mieltä että yritetään olla kavereita.
Noin viikon ajan tyttöystäväni itki perääni ja halusi että yritettäisiin uudestaan,mutta sanoin että mikään ei ole muuttunut näin lyhyessä ajassa.
Eilen hän sanoi minulle,että hän on kiinnostunut toisesta. Kiinnostuksen kohde oli kuulemma hänen vanha kaverinsa joka oli tunnustanut hänelle että on ollut kiinnostunut hänestä todella pitkään. Tajusin kuitenkin että en haluaisi menettää häntä ja voisin olla valmis yrittämään uudelleen, mutta hän vain sanoi että haluaa olla kaverini. Ajattelin vaan kysyä että onkohan hänellä kyseessä ns laastarisuhde?
5115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

No onko sillä lopulta merkitystä, onko kyse laastarisuhteesta vai ei..?
Sinähän et halunnut viikko sitten tytön kanssa yrittää uudelleen eli olet valintasi tehnyt - ikävää, että toisen ihmisen tärkeyden huomaa niin usein vasta sitten, kun toinen on kävellyt ulos elämästäsi.
Tyttö on päättänyt jatkaa elämäänsä saatuaan sinulta kieltävän vastauksen, joten sen kanssa sinun on nyt eläminen. Tytön uusi suhde ei sinulle enää kuulu, oli laastaria tai ei. Vaikka olisikin "vain" laastaria, niin tarkoittaa silti sitä, että tyttö ei ole enää sinun saatavillasi, vaan menossa uuteen suuntaan.

Äänestä

Nopeaa toimintaa teillä. Sinä halusit jotain muutosta. Mikä muuttui noin lyhyessä ajassa muu kuin se, että tyttö löysi toisen?

Äänestä

Tosisuhteesta ei toivuta kahdessa viikossa, ei kahdessa kuukaudessakaan, ehkei kahdessa vuodessakaan, joten jos tunteet on olleet todellisia, suhde on laastarisuhde siinä mielessä, että hän lohduttautuu läheisyydellä, jota helposti on saatavissa. Tietysti suhteesta voi myöhemmin katsottuna tulla aivan oikeillekin asioille perustuva suhde, mutta kahden viikon jälkeen kuulostaa hätiköimiseltä. Toisaalta, jos suhde ei teidän välillä ole toiminut, uusi suhde ei välttämättä ole laastarisuhde, vaikkakin harkitsematon ja järjetön paniikkiratkaisu noin nopeasti eron jälkeen.

Äänestä

Tajusin varmaankin ilmeisesti liian myöhään että, tyttö olisi ollut vielä uuden yrityksen arvoinen :( pakko kai itsekin yrittää mennä eteenpäin tästä vaikka kurjalta se tuntuukin. En vain voi olla ajattelematta asiaa. Niinhän se taitaa mennä että, kaiken tajuaa vasta sitten kun sen menettää

Äänestä
  • Eihän toi tyttökään kovin varmalta vaikuta, jos on yhdellä viikolla sinun perässäsi ja seuraavalla toisen. Ehkä sulla oli hyviä syitä erota silloin aiemmin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mietteliäänä kirjoitti:

Erosimme tyttöystävämme kanssa noin 2 viikkoa sitten suhteesta joka kesti 9kk. Erosimme yhteisymmärryksessä ja molemmat olivat sitä mieltä että yritetään olla kavereita.
Noin viikon ajan tyttöystäväni itki perääni ja halusi että yritettäisiin uudestaan,mutta sanoin että mikään ei ole muuttunut näin lyhyessä ajassa.
Eilen hän sanoi minulle,että hän on kiinnostunut toisesta. Kiinnostuksen kohde oli kuulemma hänen vanha kaverinsa joka oli tunnustanut hänelle että on ollut kiinnostunut hänestä todella pitkään. Tajusin kuitenkin että en haluaisi menettää häntä ja voisin olla valmis yrittämään uudelleen, mutta hän vain sanoi että haluaa olla kaverini. Ajattelin vaan kysyä että onkohan hänellä kyseessä ns laastarisuhde?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu