Itketkö vielä, jos sinua loukataan

Itken. Itken niin ilosta kuin surustakin, kaikisa suurissa mielenliikahduksissa kyyneleet vain valuvat.

Itkeminen auttaa sielua sulattamaan ilkeyksiä: tehokasta kemiallista puolustautumista,joka vähentää kerääntyvien myrkkyjen määrä. Ne ketkä lakkaavat itkemästä, myrkyttyvät hitaasti huomaamatta sitä itse.

jep mutta erityisesti jos kyseessä on tutun lähemmiten läheisen.

Hmm.. Riippuu millä tavoin loukataan. Voin parisuhteessa riidellessä alkaa itkeä, mutta se on sellaista puhdistautumista, kuuluu riidan yhteen vaiheeseen. Olen varmaan joskus (useinkin) alitajuisesti aloittanut riidan, vain saadakseni itkeä kaikki varastoon jääneet itkut. Alkoholia nautittuani olen myös joskus herkässä tilassa ja itken, jos joku sanoo jotakin jonka koen loukkaavaksi.

Työpaikalla en koskaan. Koska olen joskus kokenut koulukiusaamista, muutun työpaikalla heti jonkun käyttäydyttyä loukkaavaksi mielessäni analysoimaan tilannetta: miksi tuo loukkaa, mitä sillä on taka-ajatuksena, miksi se haluaa nitistää. Mulla oli joskus naispomo joka (vaihde-vuosi-tuskissaan:P) käyttäytyi todella sikamaisesti alaisiaan (etenkin nais-) kohtaan. Siis oikeasti itketti naispuolisia ja pompotti, saattoi heitä burn-outiin. Yhden kiusatun kanssa kävinkin pitkiä keskusteluja. Minuun hän en onnistunut saamaan otetta. Tai toki sillä tavoin, että otin loparit, kuten moni muukin sillä työpaikalla, mutta tiedän, että _se_ ei ollut hänen tarkoituksensa, päinvastoin hän jäi itkemään meidän lopareiden ottaneiden perään:) Koskaan en kuitenkaan alentunut suuttumaan hänelle. Hymyilin vain ystävällisesti.. Myös jos tulee nykyään kadulla vastaan. Ei kiinnosta alentua millekään viha-tunnetasolle niin mitättömän ihmisen takia :)

Kyllä itken jos minua loukataan. Riippuu siitä kuka loukkaa ja millä sanoilla, en pysty elämään niin ettei loukata.
Tämän palstan jutut ei loukkaa, ne ei satuta vaikka täälläkin loukataan joskus johtuu siitä kun en tunne loukkaajaa.

Aidoissa kyynelissä poistuu elimistöstä stressihormoni katekoleja ja
"Kyynelten armo, synymälahjoista laupein E L )" on vinha perä.
Miehellä itkun kyyneleet, varsinkaan tekoitkun, naisen krokodiilin kyyneleet, mutta surun lisäsksi voi kyyneleet tulla vihan tunteestakin, stressiä sekin.katekolien poistoa.
Eräässä tutkimuksessa, jossa itsekin olin, mitattiin stressihormonien määrä sylkinäytteestä erilaisten rasitustestien aikana ja samalla piti
merkitä janalle piste kohdalle, joka oli oma arvio stressaantumisen määrästä.
Itkua ei kannata pidätellä, jos on tullakseen, muijstakin tulee paljon
rauhallisempi, kun antaa parkua itsensä kuiviin.

pyrin olemaan poraamatta ja säilöä sen negatiivisen tuntemuksen sisälle eli noin yleisesti ottaen en, tosin riippuu tietty sanoista ja tyypistä, joskus saattaa alkaa vaan nauramaan ja nauttia ku näkee sen tyypin sitte suuttuvan :D ja koskaan ei kuitenkaan toisen nähden, lukuunottamatta näitä sattuneita raivareita. toki silloin jos saa annettua samalla mitalla takaisinki niin mitäpä sitä enää, kohti seuraavia luusereita vaan.. ja jos huomaa että toinen pyrkimällä pyrkii siihen niin eipä sekään hetkauta. sitte jos on alkoholia nauttinu ja just sopiva mieliala jne niin kyllähän sitä on tietty herkempi mielensä pahoittaan.

Pystyn ohittamaan

Nii,taitaa riippua myös ihmisen herkkänahkaisuudestakin ja mikä on itseasiassa loukkaus.Mua ei varmaan pystyisi loukkaamaan pahasti kuin lähimmät ihmiset jollain itselleen henkilökohtaisella asialla.

Muuten kestän vittuilua ja paskan puhumista todella paljon,koska osasta en välitä ja osaan vastaan samalla mitalla.Kiitos työpaikan,jossa joka päivä saa enemmän tai vähemmän edellä mainittua syliinsä.

Se mikä ei tapa,se vahvistaa.

Itken, jos on väsymystä tai muitakin pettymisiä taustalla niin kovin herkästikin. En loukkaajan edessä, mutta omassa rauhassa sitten, viimeistään kun kotiovi on painunut takana kiinni. Se rauhoittaa, ja pienen taantumisen jälkeen alkaa nähdä asiat eri tavalla, joskus myönteisestikin. Harvoin mitään vihantunnetta kiehahtaa, enempi se on sellaista pettymystä asioiden kulkuun ja omaan toimintaan. Olisi joo musta ihan kiva vittuilla takaisin ilkeästi, mutta en taida osata. Sanon kyllä asioista, ja jos on tullut paha mieli, pyrin jälkeenpäin selvittämään välit, näin ainakin työkaverien kanssa.

Ensimmäisissä työpaikoissa törmäsi siihen että vanhempi väki käytti asemaansa törkeästi nuorempia vastaan, eivätkä törttöillessään tajunneet, miten nuoren mieli on herkkänä arvostelulle, varsinkin kun pyrki tekemään jo kaiken niinkuin ohjeistettu oli. Sitten helposti syytteli ja rankaisi itseään ilman syyttäkin, tätä ei kenenkään pitäisi tehdä ja onneksi olen jo alkanut siitä pääsemään. Ajattelen vaan, että hittoakos on niin typerä tyyppi...

itken katkerasti jokaista loukkausta joka minuun kohdistetaan, syytän äitiäni synnyttämisestäni ja isääni siittämisestäni,oi miks mie

Oikeastaan vain ne, joilla on avain mun sydämeen pystyy itkettämään mua. Muiden ylimielisyys ja alistamishalut vaan nostaa mun omaa röyhkeys ja ylimielisyystasoa vastakaikuna. Eli ei ikinä tehoa muhun odotetusti, jotta alkaisin itkemään. Jos loukkauksista puhutaan.
Henkiläkohtaisela tasolla mua on tavattoman vaikeeta loukata, osaan ohjailla suojakilpeäni itseni eduksi.


Sitten taas joku tunteellinen ja liikuttava juttu, tarina, kertomus ja tilanne saa mut helposti itkemään liikutuksesta. :'-) Joku huomaavainen ele tai teko vaikuttaa siten et sydän muljahtaa ja liikutun. Tuolla maailmalla kulkiessa näkee toisinaan paljon liikuttavia juttuja. Myös niitä, kun tuntee myötäsurua.