Yleinen selitys on se, että "sen oli pakko". Se pakko jää tosin määrittelemättä melko säännöllisesti tai sitten viitataan ties mihin näennäisperusteluun asiaa paremmin miettimättä.
Sitä vaihtoehtoa ei normaalisti kuule, että ei sen ollut pakko tehdä yhtään mitään mitä se ei itse halunnut vaan se todellakin halusi saavutettuaan tavoitteensa eli Leningradin turvallisuuden. Samalla turvasi kylläkin syksyn tavoitteista poiketen Kuusamon-Sallan suunnalla Muurmannin rautatieyhteyttä myös.
Jotenkin tämä aihe on ollut aina kovin herkkä ja sitä on kierretty milloin milläkin bulkkiselityksellä, joita historioitsijat auliisti lainailevat toisiltaan esittäen näennäisviisasta.
Miksi N-liito lopetti sodan 13.3.1940?
78
230
Vastaukset
- Tavoitehan oli
Suomen valtaus. Sen epäonnistuttua ruvettiin puhumaan L:n turvallisuudesta. Sota nähtiin viisaaksi lopettaa myös siksi, että oli vaara sotkeutua sotaan länsivaltoja vastaan. Sitä riskiä ei haluttu ottaa.
"vaan se todellakin halusi saavutettuaan tavoitteensa eli Leningradin turvallisuuden"- ään
Ruotsi ja Norja eivät olisi ikinä hyväksyneet Pohjanlahtea ja Kilpisjärveä rajaksi Neuvostoliiton kanssa. Bofors olisi uhrannut vaikka koko arsenaalinsa jottei tämä tapahdu. Ehkä ei KV:tä voitu helposti tuohota mutta kuten sanoin. Aika onnetonta jos KV:tä olisi muutaman miljoona skandinaavin ja suomalaisen kukistamiseksi Suuren ja Mahtavan pitännyt tuottaa.
Leningradin turvallisuudestahan ei ollut koskaan kysymys vaan Pohjoismaiden miehityksestä Baltia-tyylliin. - Anni Huttila
------ Sen epäonnistuttua ruvettiin puhumaan L:n turvallisuudesta-----
Ei vaan L-gradin turvallisuudesta puhuttiin nimenomaan ennen Talvisotaa syksyllä -39.
-----Sota nähtiin viisaaksi lopettaa myös siksi, että oli vaara sotkeutua sotaan länsivaltoja vastaan.------
Sellaista vaaraa ei ollut edes teoriassa. Eivät kai Englanti ja Ranska kuvitelleet voivansa sotia samanaikaisesit sekä Saksaa että N-liittoa vastaan !!! Eihän Englannilla ollut edes maavoimiakaan kuin nimeksi kuten nähtiin sitten keväällä -40 ja N-liitto tiesi tämän aivan tasan tarkkaan. Ranskanko olisi pitänyt yksin kaataa molemmat suurvallat? - Anni Huttila
ään kirjoitti:
Ruotsi ja Norja eivät olisi ikinä hyväksyneet Pohjanlahtea ja Kilpisjärveä rajaksi Neuvostoliiton kanssa. Bofors olisi uhrannut vaikka koko arsenaalinsa jottei tämä tapahdu. Ehkä ei KV:tä voitu helposti tuohota mutta kuten sanoin. Aika onnetonta jos KV:tä olisi muutaman miljoona skandinaavin ja suomalaisen kukistamiseksi Suuren ja Mahtavan pitännyt tuottaa.
Leningradin turvallisuudestahan ei ollut koskaan kysymys vaan Pohjoismaiden miehityksestä Baltia-tyylliin.-----Bofors olisi uhrannut vaikka koko arsenaalinsa -----
En ole tiennytkään, että Bofors-yhtiöllä oli omakin armeija. - Voi vienoa
Anni Huttila kirjoitti:
-----Bofors olisi uhrannut vaikka koko arsenaalinsa -----
En ole tiennytkään, että Bofors-yhtiöllä oli omakin armeija.huttusta, voi. Aina yhtä tyhmä.
Arsenaali on asevarasto, ei armeija. - Taa metsässä
Anni Huttila kirjoitti:
------ Sen epäonnistuttua ruvettiin puhumaan L:n turvallisuudesta-----
Ei vaan L-gradin turvallisuudesta puhuttiin nimenomaan ennen Talvisotaa syksyllä -39.
-----Sota nähtiin viisaaksi lopettaa myös siksi, että oli vaara sotkeutua sotaan länsivaltoja vastaan.------
Sellaista vaaraa ei ollut edes teoriassa. Eivät kai Englanti ja Ranska kuvitelleet voivansa sotia samanaikaisesit sekä Saksaa että N-liittoa vastaan !!! Eihän Englannilla ollut edes maavoimiakaan kuin nimeksi kuten nähtiin sitten keväällä -40 ja N-liitto tiesi tämän aivan tasan tarkkaan. Ranskanko olisi pitänyt yksin kaataa molemmat suurvallat?Leningradin turvallisuus otettiin esille tammikuussa -40 valtauksen epäonnistuttua.
Kyse ei ollut niinkään armeijoiden kyvyistä, vaan poliittisesta tarkoituksenmukaisuudesta. Stalin ei halunnut joutua tilanteeseen, jossa edes muodollisesti sodittaisiin länttä vastaan. Hänellä ei ollut siihen intressiä. Sen
sijaan hän näki edulliseksi tilanteen, jossa Saksa sitoisi voimansa länteen. NL käyttäisi aikanaan sen tilanteen hyväkseen. - Stalin Suomen ystävä
Voi vienoa kirjoitti:
huttusta, voi. Aina yhtä tyhmä.
Arsenaali on asevarasto, ei armeija.Stalin joutui kouluttamaan kovakalloista lasta mutta lopulta Suomi kallo kuhmuilla oppi että Venäjän kunnioitus on viisauden alku.
Hyvin johdonmukaisesti Leningradin turvallisuuden takaaminen ja ja kovakalloisten Suomen porvarien opettamisen avulla Stalin teki suurtyön Suomen nostamiseksi uudelleen kansakuntana kansakuntien joukkoon. Tällöin suomalaiset vapautuivat ruotsalais-saksalaisesta germaanien orjuudesta. Ja valitsi rauhanpolitiikan joka kauniisti kuvastuu Ystävyys-, Yhteistyö- ja Avunantosopimukses viisaissa sanoissa. - Anonyymi
Anni Huttila kirjoitti:
------ Sen epäonnistuttua ruvettiin puhumaan L:n turvallisuudesta-----
Ei vaan L-gradin turvallisuudesta puhuttiin nimenomaan ennen Talvisotaa syksyllä -39.
-----Sota nähtiin viisaaksi lopettaa myös siksi, että oli vaara sotkeutua sotaan länsivaltoja vastaan.------
Sellaista vaaraa ei ollut edes teoriassa. Eivät kai Englanti ja Ranska kuvitelleet voivansa sotia samanaikaisesit sekä Saksaa että N-liittoa vastaan !!! Eihän Englannilla ollut edes maavoimiakaan kuin nimeksi kuten nähtiin sitten keväällä -40 ja N-liitto tiesi tämän aivan tasan tarkkaan. Ranskanko olisi pitänyt yksin kaataa molemmat suurvallat?” Sellaista vaaraa ei ollut edes teoriassa. Eivät kai Englanti ja Ranska kuvitelleet voivansa sotia samanaikaisesit sekä Saksaa että N-liittoa vastaan !!! ”
Kyllä ne vaan kuvittelivat ja myös Stalin tajusi, että vaara oli olemassa ja se olisi voinut johtaa neukun hankalaan poliittiseen välikäteen. Kumpikin maa lähetti sota-aikana ’myötätuntona’ sotakaluja Suomeen! SE JO YKSIN liipaisee läheltä sotaa!
”Eihän Englannilla ollut edes maavoimiakaan kuin nimeksi kuten nähtiin sitten keväällä -40 ja N-liitto tiesi tämän aivan tasan tarkkaan. ”
Kuvittelet nyt liikoja! Ei se sotatila olisi mittavia maasotatoimia vaatinut! Esim. Bakun öljykenttien pommitus olisi ollut helppoa Englannille!
”Ranskanko olisi pitänyt yksin kaataa molemmat suurvallat?”
Mistä ihmeen kukistamisesta oikein puhut! Ei kaikki sodat etene mihinkään valtaamiseen asti!
Sotatila on helppo aloittaa, mutta usein vaikea lopettaa! Jos Englanti olisi ollut sodassa neukun kanssa se olisi muokannut poliittista kenttää kovasti! - Anonyymi
Stalin Suomen ystävä kirjoitti:
Stalin joutui kouluttamaan kovakalloista lasta mutta lopulta Suomi kallo kuhmuilla oppi että Venäjän kunnioitus on viisauden alku.
Hyvin johdonmukaisesti Leningradin turvallisuuden takaaminen ja ja kovakalloisten Suomen porvarien opettamisen avulla Stalin teki suurtyön Suomen nostamiseksi uudelleen kansakuntana kansakuntien joukkoon. Tällöin suomalaiset vapautuivat ruotsalais-saksalaisesta germaanien orjuudesta. Ja valitsi rauhanpolitiikan joka kauniisti kuvastuu Ystävyys-, Yhteistyö- ja Avunantosopimukses viisaissa sanoissa.Kyllä siinä Joosepin oma umpiluinen kaali sai pahoja kuhmuja!
Talvisodan ”saavutukset” neukun kannalta:
- maa erotettiin kansojen liitosta
- puna-armeijan maine romahti
- varmisti tulevassa sodassa Leningradin piirityksen!
- varmisti tulevassa sodassa Suomen osanoton vastapuolella
- rohkaisi suuresti Hitleriä idän sotaretkeen
- kmapsaa batse meyrs
Höpö höpö. Tankit eivät kestäneet edes Boforsin aseita. Jos KV:tä oltaisi massatuotannolla alettu tuottaa suomalaisia vastaan olisi se vaikka kivuliaalta kuulostaa aikamoinen arvovalta tappio.
Pohjolan suurimmat nero asuvat yleensä etelässä Saksan lähettyvillä. Siksipä Stavkalle olikin yllätys että Pohjolan asukit täällä pärjäsi. - lisäksi
Neuvostoliitolla olisi maasto ollut vaikeaa. Kaamos-aika oli meneillään ja niin edelleen. Joka tapauksessa Hitler ei olisi hyväksynyt sitä että Suomi miehitetään kuten ei myöskään Englanti. Jos Stalin olisi miehittänyt Suomen niin Saksa ja Englanti olisivat yhdessä helposti vallanneet Norjan ja Tanskan jonka jälkeen Ruotsi olisi antanut kauttakulkuoikeuden. Ruotsalaiset olisivat tietysti toimittaneet suomalaisille, saksalaisille ja briteille Boforsin aseita vaikka T-26 saatiin hajalle jo polttopullolla.
Mutta nooh. Palstan punikkienhan mukaan Neuvostoliitto olisi koko maailman 1939 ja 1940 voinnut vallata. Viis siitä että Espanjassa tuli turpaan tai Puolassa ja Japanissa oli hirvittäviä vaikeuksia.- Anni Huttila
-----Kaamos-aika oli meneillään ja niin edelleen----
Ei maaliskuun puolivälin seutuvilla ole enää kaamosta missään muualla kuin ihan likellä pohjoisnapaa. Sielläkin kaamos päättyy 21.3 eli kevätpäväntasaukseen. Onhan sinulla hauskat luulot, voi tokkiinsa.
- joku vaan
Itse asiassa venäläiset tankit eivät kestäneet edes vähän järeämpää kivääriä.
Jos ihan tavallistakaan.
Vielä 1941 norsupyssy eli panssarintorjuntakivääri oli suomalaisten sotasalaisuus.
http://www.youtube.com/watch?v=u6V2g9H-yIE
Ja paljon hyötyä niistä panssareista oli kun ajoivat jonossa pikkutietä keskellä korpea. - Osittainen tavoite..
Tavoite oli osittain saavutettu, pääsy Leningradista Suomenlahdelle oli turvattu.
Suomen armeija oli romahduspisteessä, se ei olisi kestänyt kovinkaan kauan enää. Sotilaallista estettä Suomen miehittämiselle ei olisi ollut.
Kuitenkin ulkovaltojen puuttuminen sotaan olisi ollut poliittisesti haitallista.
Talvisota lopetettiin poliittisista syistä. Kyllä neuvostojohto tiesi Suomen sotilaallisen tilanteen, ei sellainen pysy salassa.
Neuvostojohto pelkäsi lähinnä Saksan tunkeutumista Suomeen ja sen mahdollista hyökkäystä Neuvostoliittoon. Tämä uhka toteutuikin sitten jatkosodan alussa. Suomi muodosti talvisodan jälkeen melkoisen sotilaallisen tyhjiön ja Saksa saattoi tätä käyttää hyväkseen.- Anni Huttila
----- ulkovaltojen puuttuminen sotaan -----
Voisitko nimetä ne ulkovallat joita tarkoitat. Miten Saksa olisi tänne päässyt kun Itämeri taisi olla jäässä Tanskan salmia myöten. Saksakaan tai mikään muu laivasto ei olisi päässyt tänne ennenkuin joskus huhtikuun lopulla ehkä. Eikä Saksa ollut mitenkään kieltänyt neukkua valtaamasta Suomea. Päinvastoin, oli tiukasti touhussa mukana estäen parhaansa mukaan Suomea saamasta apua mistään ilmansuunnasta. - talvisotaa....
Anni Huttila kirjoitti:
----- ulkovaltojen puuttuminen sotaan -----
Voisitko nimetä ne ulkovallat joita tarkoitat. Miten Saksa olisi tänne päässyt kun Itämeri taisi olla jäässä Tanskan salmia myöten. Saksakaan tai mikään muu laivasto ei olisi päässyt tänne ennenkuin joskus huhtikuun lopulla ehkä. Eikä Saksa ollut mitenkään kieltänyt neukkua valtaamasta Suomea. Päinvastoin, oli tiukasti touhussa mukana estäen parhaansa mukaan Suomea saamasta apua mistään ilmansuunnasta.Ulkovalloilla tarkoitan kaikkia länsivaltoja, joiden kanssa Stalinin piti olla vielä sovussa. Ei ollut neuvostojohdon etujen mukaista olla sodassa länsivaltojen kanssa.
Saksa muodosti Neuvostoliitolle melkoisen uhan ja erityisesti hyökkäys Suomen kautta. Niinhän sitten hyökkäys toteutuikin suomalaisten suosiollisella avustamisella vuoden 1941 puolivälissä.
Eihän ne meren jäät ole ikuisia.
Neukkulassa tiedettiin talvisodan lopulla, että Suomen armeija oli aivan lopussa. Isänikin oli siinä tahkoamassa hävittyä sotaa. Takkiin tuli!
- Jentolan famous
"Niiden saaminen olisi "famous", marsalkka sanoi hiukan ruostuneella mutta täysin ymmärrettävällä englannillaan:"
Suomen auttaminen nousi vahvasti esille niin Britanniassa ja Ranskassa kuin Ruotsissakin heti talvisodan syttyessä. Tämä teema on tiuhaan tutkittu, ja jo kauan sitten on osoitettu, että etenkin briteillä oli mielessään muutakin kuin Suomi, ensi sijassa Pohjois-Ruotsin rautamalmi.[42]
Uutta valaistusta on saatavissa äskettäin esiin tulleista Britannian sotilastiedustelun asiakirjoista, joihin sisältyvät prikaatinkenraali C. G. Lingin raportit kahdesta matkasta Mikkeliin pääesikunnan päällikön Sir Edmund Ironsiden käskystä. Pitkässä ensikeskustelussa 8. tammikuuta 1940 Mannerheim uskoi, että suomalaiset voisivat kestää toukokuuhun, vaikka puna-armeijan uusi suurhyökkäys olikin ilman muuta tulossa. Se voitaisiin lyödä, jos saataisiin hävittäjiä, ampumatarpeita, tykistöä ja varsinkin 76.2 millin it-tykkejä. Niiden saaminen olisi "famous", marsalkka sanoi hiukan ruostuneella mutta täysin ymmärrettävällä englannillaan. Sitten "ehkä tapahtuu se ihme että me olisimme voittoisia – meidän täytyy olla" [maybe the wonder will happen that we should be victorious – we must be]. Mitä miesvoimaan tuli, Mannerheim kaavaili 30.000 miehen muukalaislegioonaa, viitaten hymyillen Italian ja Saksan "puuttumattomuuteen" Espanjan sisällissodassa. Sen sijaan marsalkka oli haluton näkemään säännöllisiä brittiläisiä tai ranskalaisia joukkoja Suomen maaperällä.
http://www.ennenjanyt.net/4-02/rentola.htm - Lännen apu Suomeen
Pariisin tietojen pohjalta Berija raportoi 13. tammikuuta 1940 Stalinille liittoutuneiden yhteisen Conseil Suprèmen kokouksesta, jossa käsiteltiin Suomen auttamista. Britannian puolustusministeri Leslie Hore-Belishan eron syyksi tiedettiin se, että hän vastusti sotaa Neuvostoliiton kanssa. Sotapuolue oli niskan päällä, kiivaimpina Weygand, Gamelin, Gort and Ironside. Liittoutuneet aikoivat toimia sekä Kaukasuksella että pohjoisessa. Toimiin ryhdyttäisiin sekä Murmanskia että Arkangeliä vastaan. "Päätehtävä on Leningradin valloitus", raportissa väitettiin aivan liioitellen, "minkä liittoutuneiden mukaan pitäisi antaa kova isku Neuvostoliitolle." Jo 400 lentokonetta ja 200 panssarivaunua oli lähetetty Bordeaux'n satamasta Suomeen samoin kuin 6.000 miestä, liioittelu jatkui. Heti toiminnan alkaessa perustettaisiin Venäjän kansallinen hallitus ja kaikki valkoemigrantit mobilisoitaisiin. Liittoutuneiden tulosta itse Suomeen oli selvillä sen verran, että Petsamoon lähetettäisiin kanadalainen divisioona.[52] Stalin siis kuuli Petsamosta heti tuoreeltaan, mutta Mannerheimiltä britit koettivat salata sen osan suunnitelmaansa.[53]
- joseph.porta
luoppa nyt historiaa vahaä enemmän.
stalin perusti tuttuun tapaan kuusisen hallituksen, jonka piti vastaanottaa paraati helsingissä. mitä viskaa kuusisen "SUOMEN kananhallituksella olisi ollut.jos kyseessä olisi ollut vain leningrdin turvallisuus.
tuhotuilta divisioonilta löytyi marssikäskyjä, joiden mukaan ruotsin rajaa ei saanut ylittää missään tapauksessa. mitä tällä oli tekemistä "vain leningadin turvallisuuden" ksnssa?- Anni Huttila
-----tuhotuilta divisioonilta löytyi marssikäskyjä, joiden mukaan ruotsin rajaa ei saanut ylittää-----
Sehän se erikoista onkin että juuri kun olivat päässeet läpi lujasta linnoituslinjastamme ja armeijamme horjui viimeisillään eli se Ruotsin raja jo melkein häämötti Puna-armeijan silmissä niin miksi ihmeessä Stalin lopetti sodan juuri silloin. Aika harvinaista on lopettaa sota silloin kun sen tavoitteet ovat kovien ponnistelujen tuloksena ihan käden ulottuvilla. Eikö sinustakin? - joseph.porta
Anni Huttila kirjoitti:
-----tuhotuilta divisioonilta löytyi marssikäskyjä, joiden mukaan ruotsin rajaa ei saanut ylittää-----
Sehän se erikoista onkin että juuri kun olivat päässeet läpi lujasta linnoituslinjastamme ja armeijamme horjui viimeisillään eli se Ruotsin raja jo melkein häämötti Puna-armeijan silmissä niin miksi ihmeessä Stalin lopetti sodan juuri silloin. Aika harvinaista on lopettaa sota silloin kun sen tavoitteet ovat kovien ponnistelujen tuloksena ihan käden ulottuvilla. Eikö sinustakin?raatteen tielle pysähtyi suomen katkaisuyritys, ja oli sen rajan välissä vielä taisteleva armeijamme.
ilmeisesti pelko lännen vastatoimista pelästytti stalinin, sitä emme tule koskaan tietämään mitä stalinin päässä liikkui - Missä se Ruotsin
Anni Huttila kirjoitti:
-----tuhotuilta divisioonilta löytyi marssikäskyjä, joiden mukaan ruotsin rajaa ei saanut ylittää-----
Sehän se erikoista onkin että juuri kun olivat päässeet läpi lujasta linnoituslinjastamme ja armeijamme horjui viimeisillään eli se Ruotsin raja jo melkein häämötti Puna-armeijan silmissä niin miksi ihmeessä Stalin lopetti sodan juuri silloin. Aika harvinaista on lopettaa sota silloin kun sen tavoitteet ovat kovien ponnistelujen tuloksena ihan käden ulottuvilla. Eikö sinustakin?raja mahtoi Kannakselta häämöittää?
Pitäisikö vienohuttusten viimein otta punaiset lasit päästä ja katsoa maailmaa ilman neuvostopropagandan punerrusta.
"eli se Ruotsin raja jo melkein häämötti Puna-armeijan silmissä" - Anni Huttila
joseph.porta kirjoitti:
raatteen tielle pysähtyi suomen katkaisuyritys, ja oli sen rajan välissä vielä taisteleva armeijamme.
ilmeisesti pelko lännen vastatoimista pelästytti stalinin, sitä emme tule koskaan tietämään mitä stalinin päässä liikkui-----raatteen tielle pysähtyi suomen katkaisuyritys-----
Sotaa ei ratkaistu Raatteen tiellä vaan etelässä. Viipurin seuduilla ja Viipurin lahdella, Kollaalla yms. joukkomme olivat jo katkeamispisteessä ja miehet sekä henkisen että fyysisen kestokykynsä rajoilla ja päivittäiset tappiot aivan hirveitä jo. Rintamalle oli saatavissa enää pikakoulutettuja ukkoja ja poikia, joittenka keskimääräinen elinikä oli alle viikon.
Sota oli luonteeltaan samanlaista materiaalisotaa kuin Sommella tai Verdunissa oli ollut eikä armeijamme olisi sitä kestänyt jos kaksi viikkoa enää. Stalin tiesi tämän tasan tarkkaan ja silti lopetti !!!
Aivan sama siinä tilanteessa mikä oli tilanne Raatteen tiellä tai Kuhmossa tai Sallassa maaliskuussa, sotaa ei ratkaisut niillä paikoilla. - Anni Huttila
Missä se Ruotsin kirjoitti:
raja mahtoi Kannakselta häämöittää?
Pitäisikö vienohuttusten viimein otta punaiset lasit päästä ja katsoa maailmaa ilman neuvostopropagandan punerrusta.
"eli se Ruotsin raja jo melkein häämötti Puna-armeijan silmissä"-----Missä se Ruotsin raja mahtoi Kannakselta häämöittää?------
Kun / jos rintama olisi luhistunut niin aika pian se Ruotsin raja olisi tullut neukkuja vastaan. Kyllä se raja jo aika vahvana häämötti. - Voi Vienoa voi
Anni Huttila kirjoitti:
-----Missä se Ruotsin raja mahtoi Kannakselta häämöittää?------
Kun / jos rintama olisi luhistunut niin aika pian se Ruotsin raja olisi tullut neukkuja vastaan. Kyllä se raja jo aika vahvana häämötti.Eipä ole vienohuttusella tietoa sen enempää historiasta kuin maantiedosta. Uskoa puna-armeijaan kyllä piisaa.
Ei taida punalasit olla edes irrotettavia?
- resv. KAPT.
HITLER pelasti suomen.
- me-262
Vaikka se tuntuu olevan karvas pala monelle tunnustaa...
http://www.youtube.com/watch?v=W9uLz3j4Bus
- Fy faan jälv!
Koska Ruotsi rauhanvälittäjänä oli jo kavaltanut NL:lle tiedot, että Suomi suostuu kaikkii ehtoihin rauhan saamiseksi. Niinpä r y s s ä vei meiltä koko Karjalan ja Kannaksen ja 4 kaupunkia. Vihreän veran ääressä ne alueet, kaikkiaan noin 10% Suomen pinta-alasta, vietiin eikä sodassa taistelemalla. Siis suurin osa alueista.
Ruotsin petos oli tärkein syy! - resv. KAPT.
HITLER lähetti 3. ja 4. maaliskuuta 1940 uhkavaatimuksen stalinille että rauhanneuvottelut on aloitettava HETI.
kuukautta aiemmin oli hitler lähettänyt pyynnön rauhasta.
jos rauhan neuvotteluja ei aloiteta niin saksan raskaat pommikoneet pommittaa neuvostoliiton joukkoja viipurin lahdella, siis 300 raskasta pommittajaa.
länsivaltojen lupaama apu oli poliitikkojen paskaa.
vain joidenkin maiden kansalaiset teki jotain suomen hyväksi.
englanti julisti sodan saksalle sen hyökättyä puolaan, miksi ei neuvostoliitolle sen hyökättyä suomeen, sanoivat vaan että koittakaa kestää mahdollisimman pitkään.
marski oli stalinin kaa kirjeen vaihdos 3-5.3.1940, marski kysyi mitä tehään hitler on tulos apuun, suomessa ei vielä ole paljoa saksan joukkoja joten pystymme estämään saksalaisten tulon.- Hehee. Sakuilla
oli meneillään valmistelu hyökkäyksestä länteen Stalinin tuella. Ei siinä uhoiltu puolin eikä toisin.
Saksa kyllä toivoi, ettei sota jatkuisi pitempään. Kyllä lempeää painostusta rauhaan oli. - resv. KAPT.
Hehee. Sakuilla kirjoitti:
oli meneillään valmistelu hyökkäyksestä länteen Stalinin tuella. Ei siinä uhoiltu puolin eikä toisin.
Saksa kyllä toivoi, ettei sota jatkuisi pitempään. Kyllä lempeää painostusta rauhaan oli.neukuulla oli 5miljoonaa sotilasta aseis kun stalin oli muutelu asevelvollisuus lakeja.
mitäs siinä merkkaa muutama satatuhatta tai kymmeniä tuhansia saksan lento pommeista kuolleita.
neukut tiesi kyllä että on viikoista kii nii suomi on polvillaan.
tässä asiassa merkkaa se että silloin saksa olisi ainoana länsi maana auttanut suomea tukalassa tilanteessa.
nurnbergin oikeuden käynnissä paltian ja suomen tapahtumista ei saanut puhua mitään.
hessin paperit aukee 2017..........
luultavasti rakennus palaa poroksi. - Oooops!
>> HITLER lähetti 3. ja 4. maaliskuuta 1940 uhkavaatimuksen stalinille>300 raskasta pommittajaa
- LaDivisionFantome
Oooops! kirjoitti:
>> HITLER lähetti 3. ja 4. maaliskuuta 1940 uhkavaatimuksen stalinille>300 raskasta pommittajaa
BoB
- resv. KAPT.
Oooops! kirjoitti:
>> HITLER lähetti 3. ja 4. maaliskuuta 1940 uhkavaatimuksen stalinille>300 raskasta pommittajaa
Stalin uskoi siihen ja ryssien yleisesikunnan päällikkö ""irina"" sabosnikov uskoi siihen ja he saivat muut poliitikot uskomaan siihen.
HYVÄ SUN ON LÄNKYTTÄÄ.
SIELTÄ SÄ LÖYRÄT NE RYSSIEN ARKISTOOSTA MEE ETTIIN.
mars mars. tee ittteki jotain. - resv. KAPT.
LaDivisionFantome kirjoitti:
BoB
TÄÄ hemmo on pokerin pelaaja.
intiaani päällikkö pluffaafa härkä.
kuukle kaiken tietääää.
- resv. KAPT.
9.2.1940 saksa saa tietää että neukuilla ja englannilla on salainen yhteistyö sopimus.
4:jän rintaman muodostamiseksi saksaa vastaa, pohjoinen"joka ei sitten toteunut kun menettivät norjan." itäinen eteläinen ja läntinen.
siitä lähtien saksan toimet muuttuu PUOLUSTUS toimiksi.
saksa maailman valloittajana on kuin suomi valloittais neuvostoliiton.
tietäähän sen nyt tyhmäkin että ei se onnistu.- S32
>>9.2.1940 saksa saa tietää että neukuilla ja englannilla on salainen yhteistyö sopimus.
- resv. KAPT.
S32 kirjoitti:
>>9.2.1940 saksa saa tietää että neukuilla ja englannilla on salainen yhteistyö sopimus.
tämä tyyppi lukee tahvanaista..................
BINGO. - resv. KAPT.
S32 kirjoitti:
>>9.2.1940 saksa saa tietää että neukuilla ja englannilla on salainen yhteistyö sopimus.
- S32
resv. KAPT. kirjoitti:
tämä tyyppi lukee tahvanaista..................
BINGO.Helppo arvata, etenkin kun alkaa esiintymään outoja väittämiä ilman lähteitä!
On se kyllä outoa miksi Englanti jatkoi mm. 1939 vuoden sotaan liittyvien asiakirjojen salassapitoaikaa kauaksi hamaan tulevaisuuteen. Mitähän sieltä mahtaa löytyäkään?
Erkki Hautamäki: Suomi myrskyn silmässä, 2005
Tuleekohan koskaan sitä luvattua jatko-osaa tuohon edelliseeen Hautamäen teokseen?
- resv. KAPT.
helmikuus 1940 neukut pyysi kolme eri kertaa lupaa saada alistaa suomi ja joka kerta hitler ystävyys mielessä kielsi sen.
- 3452345345
-----helmikuus 1940 neukut pyysi kolme eri kertaa lupaa saada alistaa suomi ja joka kerta hitler ystävyys mielessä kielsi sen-----
Houretta, tuollaista ei ole tapahtunut helmikuussa. Jotain tuollaista kerrotaan tapahtuneen vasta elokuussa, jos nyt sekään pitää paikkaansa. - S32
>>helmikuus 1940 neukut pyysi kolme eri kertaa lupaa saada alistaa suomi ja joka kerta hitler ystävyys mielessä kielsi sen
- Suur-Suomalainen
S32 kirjoitti:
>>helmikuus 1940 neukut pyysi kolme eri kertaa lupaa saada alistaa suomi ja joka kerta hitler ystävyys mielessä kielsi sen
1940 Suomi pyysi Hitleriltä lupaa jatkaa voittoisaa sotaansa ( sillä voitiin unohtaa että NL on survalta, Erkko). Hitler kielsi jatkamasta ja komensi hätähousut Rytin ja Mannerheimin nurkkaan häpeämään. Barbarossaa tehtäisiin vasta parin vuoden päästä ja Suomikin hyväsyttäisiin akselivaltojen vasalliksi. Jopa sai tehdä oman pikku holokaustinsa Itä-Karjalan naisille ja lapsille.
- resv. KAPT.
S32 kirjoitti:
>>helmikuus 1940 neukut pyysi kolme eri kertaa lupaa saada alistaa suomi ja joka kerta hitler ystävyys mielessä kielsi sen
Mä tipuun nyt kärryiltä.
antakaa anteeksi vähät lahjani, mutta siis mitä häh.
siis nimen omaan nimimerkki S32 wtf.
10.2.1940 saksan politiikka ei enää ollu vihamielistä suomea kohtaan vaan se oli vihamielistä neukkuja kohtaan tyyliin eespäi ollaan kaverii mut selän takana ollaan vihollisia.
miksi näin, höh, juurikin siksi että 9.2.1940 saksa sai tietää neukkujen yhteistyö sopimuksesta englannin kaa.
ryssien yhteistö englanninkaa mitä se tarkoittaa, se tarkoittaa että saksa TULEE joutumaan teki se mitä tahansa kahden rintaman sotaan.
ja tämän tiedon paljastuttua sai operaatoi ryssiin hyökkääminen vauhtia ja se muuttui PUOLUSTUS jutuksi.
ryssillä oli 5miljoonaa äijää valmiina ja ennen kaikkea aseet valmiina heille saksan rajalla.
mutta saksa rupesi puollustamaan itseään noin viikkoa ennen ryssien hyökkäystä ja iskivät juuri niihin joukkojen kuljetuksiin ja keskityksiin. - Pahasti olet
resv. KAPT. kirjoitti:
Mä tipuun nyt kärryiltä.
antakaa anteeksi vähät lahjani, mutta siis mitä häh.
siis nimen omaan nimimerkki S32 wtf.
10.2.1940 saksan politiikka ei enää ollu vihamielistä suomea kohtaan vaan se oli vihamielistä neukkuja kohtaan tyyliin eespäi ollaan kaverii mut selän takana ollaan vihollisia.
miksi näin, höh, juurikin siksi että 9.2.1940 saksa sai tietää neukkujen yhteistyö sopimuksesta englannin kaa.
ryssien yhteistö englanninkaa mitä se tarkoittaa, se tarkoittaa että saksa TULEE joutumaan teki se mitä tahansa kahden rintaman sotaan.
ja tämän tiedon paljastuttua sai operaatoi ryssiin hyökkääminen vauhtia ja se muuttui PUOLUSTUS jutuksi.
ryssillä oli 5miljoonaa äijää valmiina ja ennen kaikkea aseet valmiina heille saksan rajalla.
mutta saksa rupesi puollustamaan itseään noin viikkoa ennen ryssien hyökkäystä ja iskivät juuri niihin joukkojen kuljetuksiin ja keskityksiin.sekaisin, mutta et ainoa.
Vai oli neukuilla sopimus brittien kanssa?? Kumma kun ei tuttijat tiedä, eikä sopijatkaan. - resv. KAPT.
Pahasti olet kirjoitti:
sekaisin, mutta et ainoa.
Vai oli neukuilla sopimus brittien kanssa?? Kumma kun ei tuttijat tiedä, eikä sopijatkaan."""..... eikä sopijatkaan"""
ja sinä sen tiedät.
olet google tieteen mestari. - resv. KAPT.
Pahasti olet kirjoitti:
sekaisin, mutta et ainoa.
Vai oli neukuilla sopimus brittien kanssa?? Kumma kun ei tuttijat tiedä, eikä sopijatkaan.lähteillä ei ole mitään merkitystä koska asiaan kuin asiaan on monia eri kantoja.
jos joku on kiinnostunut historiasta niin hän valitsee sen ja ne lähteet jotkä tukevat häntä ja tuntuvat hänestä itsetä hyviltä. - Ei merkitystä?
resv. KAPT. kirjoitti:
lähteillä ei ole mitään merkitystä koska asiaan kuin asiaan on monia eri kantoja.
jos joku on kiinnostunut historiasta niin hän valitsee sen ja ne lähteet jotkä tukevat häntä ja tuntuvat hänestä itsetä hyviltä."lähteillä ei ole mitään merkitystä koska asiaan kuin asiaan on monia eri kantoja."
Otsaluusta sinä näytkin tarinoitasi vetävän. Siinähän sitä lähdettä...
Et ole tainnut koskaan tutustua yhteenkään historiantutkimukseen? Siinä suhteessa olet tyypillinen palstalainen. - resv. KAPT.
Ei merkitystä? kirjoitti:
"lähteillä ei ole mitään merkitystä koska asiaan kuin asiaan on monia eri kantoja."
Otsaluusta sinä näytkin tarinoitasi vetävän. Siinähän sitä lähdettä...
Et ole tainnut koskaan tutustua yhteenkään historiantutkimukseen? Siinä suhteessa olet tyypillinen palstalainen.no kyllä se vaa nii on että tutkimuksia on jokaiseen makuun ainaki kaks.
turhaa länkytät että olisit muuta tutkinut kuin googlea, sitä ei usko jeesus eikä herra jumalakaa.
joku pikkumasan webbiin tekemä essee suomen sodista ei paljoo saa pisteetä. - S32
resv. KAPT. kirjoitti:
Mä tipuun nyt kärryiltä.
antakaa anteeksi vähät lahjani, mutta siis mitä häh.
siis nimen omaan nimimerkki S32 wtf.
10.2.1940 saksan politiikka ei enää ollu vihamielistä suomea kohtaan vaan se oli vihamielistä neukkuja kohtaan tyyliin eespäi ollaan kaverii mut selän takana ollaan vihollisia.
miksi näin, höh, juurikin siksi että 9.2.1940 saksa sai tietää neukkujen yhteistyö sopimuksesta englannin kaa.
ryssien yhteistö englanninkaa mitä se tarkoittaa, se tarkoittaa että saksa TULEE joutumaan teki se mitä tahansa kahden rintaman sotaan.
ja tämän tiedon paljastuttua sai operaatoi ryssiin hyökkääminen vauhtia ja se muuttui PUOLUSTUS jutuksi.
ryssillä oli 5miljoonaa äijää valmiina ja ennen kaikkea aseet valmiina heille saksan rajalla.
mutta saksa rupesi puollustamaan itseään noin viikkoa ennen ryssien hyökkäystä ja iskivät juuri niihin joukkojen kuljetuksiin ja keskityksiin.Tuossa on pari linkkiä, lue niistä lisää. En viitsi moneen kertaan kirjoittaa:
Heikki Ylikangas väärässä
http://keskustelu.suomi24.fi/node/3995853
Saksan-kortti ja talvisodan rauha
(Muokattu Heikki Ylikankaan 7.3.2001 pitämästä jäähyväisluennosta)
http://www.helsinki.fi/~hylikang/talvisot.htm
http://keskustelu.suomi24.fi/node/6689898#comment-36007333
http://keskustelu.suomi24.fi/node/6689898 - resv. KAPT.
S32 kirjoitti:
Tuossa on pari linkkiä, lue niistä lisää. En viitsi moneen kertaan kirjoittaa:
Heikki Ylikangas väärässä
http://keskustelu.suomi24.fi/node/3995853
Saksan-kortti ja talvisodan rauha
(Muokattu Heikki Ylikankaan 7.3.2001 pitämästä jäähyväisluennosta)
http://www.helsinki.fi/~hylikang/talvisot.htm
http://keskustelu.suomi24.fi/node/6689898#comment-36007333
http://keskustelu.suomi24.fi/node/6689898en tiedä mitä S32"sori isot kirjaimet" yrittää esitää mutta.
mitä olisi muutaman tuhannen sotilaan apu joukko voinut tehdä.
s24 hevoosmiesten tietotoimisto.
""Göringhän kehoitti suomalaisia tekemään rauhan millä ehdoilla hyvänsä, kunhan vain armeija säästyisi""
KUNHAN VAIN ARMEIJA TUO SUURI JA KUNNIAKAS ARMEIJA SÄÄSTYY.
eli niin kuin on jo todettu 9.2.1940 saksa sai tietää neukkujen ja englannin salaisesta sopimuksesta.
lol, tää on hyvä miksi juuri göring.
siksi että hänen eka vaimo oli ruotsalainen. sanoo ylikangas, siis hei todella upeeeta.
viittaat s24 jossa taas on viittaus toiseen s24:een ja silmät pyöreenä väität sen olevan totisinta totta kautta kiven ja kannon sinä vannot etkä hyväksy mitää muuta totuutta, olet siis uskovainen. - S32
resv. KAPT. kirjoitti:
en tiedä mitä S32"sori isot kirjaimet" yrittää esitää mutta.
mitä olisi muutaman tuhannen sotilaan apu joukko voinut tehdä.
s24 hevoosmiesten tietotoimisto.
""Göringhän kehoitti suomalaisia tekemään rauhan millä ehdoilla hyvänsä, kunhan vain armeija säästyisi""
KUNHAN VAIN ARMEIJA TUO SUURI JA KUNNIAKAS ARMEIJA SÄÄSTYY.
eli niin kuin on jo todettu 9.2.1940 saksa sai tietää neukkujen ja englannin salaisesta sopimuksesta.
lol, tää on hyvä miksi juuri göring.
siksi että hänen eka vaimo oli ruotsalainen. sanoo ylikangas, siis hei todella upeeeta.
viittaat s24 jossa taas on viittaus toiseen s24:een ja silmät pyöreenä väität sen olevan totisinta totta kautta kiven ja kannon sinä vannot etkä hyväksy mitää muuta totuutta, olet siis uskovainen.>>en tiedä mitä S32"sori isot kirjaimet" yrittää esitää
- Äänten laskija
Ettei olisi politbyroossa äänestetty.
- ei ei ei ja ei
Mitähän kautta se paljon puhuttu länsimainen avustusretkikunta olisi silloin keväällä -40 Suomeen mahtanut tulla, kysyn vaan? Ei olisi tainnut jengille lölytyä reittiä.
- satu-unelmia
Kyllä neuvostonliiton johto tämän vaikeuden tiesi ja siksipä se ei antanut mitään arvoa länsimaiden uholle. Tiesi sen vain uhoomiseksi, jolla ei ote mitään toteutumisen mahdollisuutta. Unelmahöttöä tai tuskin edes sitäkään koko avustusretkikuntahanke.
- Ei sotilaallista
satu-unelmia kirjoitti:

uhkaa lännestä ollutkaan. Kyse oli siitä, että Stalin ei halunnut Suomen takia joutua poliittiseen vastakkainasetteluun länsimaiden kanssa. Sille sopi, että länsimaat taistelivat keskenään.
- Maikop Baku

" Kyllä neuvostonliiton johto tämän vaikeuden tiesi ja siksipä se ei antanut mitään arvoa länsimaiden uholle. "
Se miten Stalin suhtautui länsiuhkaan on kuitenkin faktaa. Stalin pelasi omaa pokeriaan ja lopetti hyökkäyksensä kesken. Seuraavaksi asiaan palattiin Berliinissä Molotovin toimesta marraskuussa 1940. Hitler olikin muuttanut mielipidettään Suomen valtaamisesta ja kielsi uuden sodan aloittamisen Itämeren alueella. - resv. KAPT.
satu-unelmia kirjoitti:
Kyllä neuvostonliiton johto tämän vaikeuden tiesi ja siksipä se ei antanut mitään arvoa länsimaiden uholle. Tiesi sen vain uhoomiseksi, jolla ei ote mitään toteutumisen mahdollisuutta. Unelmahöttöä tai tuskin edes sitäkään koko avustusretkikuntahanke.
"""Kyllä neuvostonliiton johto tämän vaikeuden tiesi...."""
oikeenko ihanko oliko noin, oletko 100 varma.
siä varmaan et tiedä etkä ymmärrä että saksalla oli kaikki mahdollisuudet avustaa suomea sotilaallisesti. - Perusasioita
resv. KAPT. kirjoitti:
"""Kyllä neuvostonliiton johto tämän vaikeuden tiesi...."""
oikeenko ihanko oliko noin, oletko 100 varma.
siä varmaan et tiedä etkä ymmärrä että saksalla oli kaikki mahdollisuudet avustaa suomea sotilaallisesti."siä varmaan et tiedä etkä ymmärrä että saksalla oli kaikki mahdollisuudet avustaa suomea sotilaallisesti."
Suomi oli sovittu NL:N reviiriksi. Saksa valmistautui hyökkäämään länteen. Se kielsi aseiden ja vapaaehtoisten kuljettamisen alueensa kautta.
Suomen auttaminen sotilaallisesti olisi muuttanut tilanteen täysin. Mitään sellaista ei edes harkittu ennen kesää -40, kun länsivallat oli lyöty ja Hitler käänsi katseensa itään. - Anni Huttila
Perusasioita kirjoitti:
"siä varmaan et tiedä etkä ymmärrä että saksalla oli kaikki mahdollisuudet avustaa suomea sotilaallisesti."
Suomi oli sovittu NL:N reviiriksi. Saksa valmistautui hyökkäämään länteen. Se kielsi aseiden ja vapaaehtoisten kuljettamisen alueensa kautta.
Suomen auttaminen sotilaallisesti olisi muuttanut tilanteen täysin. Mitään sellaista ei edes harkittu ennen kesää -40, kun länsivallat oli lyöty ja Hitler käänsi katseensa itään.-----Suomi oli sovittu NL:N reviiriksi. Saksa valmistautui hyökkäämään länteen----
Erittäin väärin tuo väite. Silloin kun M-R sopimus solmittiin ei Saksa ollut valmistautunut hyökkäämään länteen vaan pelkästään itään. Eli sotket tilanteet täysin. Lännen sotaretki tuli mukaan kuvioon vasta kun Englanti ja Ranska julistivat sodan Saksalle 3.9.39.
Siihen asti Hitler uskoi ja toivoi voivansa välttää sodan lännessä. Eli Saksa antoi ja tarjosi Suomen neukulle neukun edes sitä pyytämättä. Muista se, että Ribbentrop lensi Moskovaan anomaan sopimusta eikä toisinpäin. - Monin kerroin
Anni Huttila kirjoitti:
-----Suomi oli sovittu NL:N reviiriksi. Saksa valmistautui hyökkäämään länteen----
Erittäin väärin tuo väite. Silloin kun M-R sopimus solmittiin ei Saksa ollut valmistautunut hyökkäämään länteen vaan pelkästään itään. Eli sotket tilanteet täysin. Lännen sotaretki tuli mukaan kuvioon vasta kun Englanti ja Ranska julistivat sodan Saksalle 3.9.39.
Siihen asti Hitler uskoi ja toivoi voivansa välttää sodan lännessä. Eli Saksa antoi ja tarjosi Suomen neukulle neukun edes sitä pyytämättä. Muista se, että Ribbentrop lensi Moskovaan anomaan sopimusta eikä toisinpäin.Kaikki johtui länsivaltain ja Stalinin Moskovan sopimuksen kariutumisesta.
Stalin havitteli etupiiriinsä naapurimaitaan länneltä joilta ei lupaa herunut. Hitler oli hövelimpi kumppani joka lupasi Stalinille sen mitä se tahtoi. - pupupupu
Ei sotilaallista kirjoitti:
uhkaa lännestä ollutkaan. Kyse oli siitä, että Stalin ei halunnut Suomen takia joutua poliittiseen vastakkainasetteluun länsimaiden kanssa. Sille sopi, että länsimaat taistelivat keskenään.
---- Kyse oli siitä, että Stalin ei halunnut Suomen takia joutua poliittiseen vastakkainasetteluun länsimaiden kanssa. Sille sopi, että länsimaat taistelivat keskenään----
Onko tuolle väitteelle historiallisia todisteita? - pupupupupu
Maikop Baku kirjoitti:
" Kyllä neuvostonliiton johto tämän vaikeuden tiesi ja siksipä se ei antanut mitään arvoa länsimaiden uholle. "
Se miten Stalin suhtautui länsiuhkaan on kuitenkin faktaa. Stalin pelasi omaa pokeriaan ja lopetti hyökkäyksensä kesken. Seuraavaksi asiaan palattiin Berliinissä Molotovin toimesta marraskuussa 1940. Hitler olikin muuttanut mielipidettään Suomen valtaamisesta ja kielsi uuden sodan aloittamisen Itämeren alueella.----Stalin pelasi omaa pokeriaan ja lopetti hyökkäyksensä kesken-. Seuraavaksi asiaan palattiin Berliinissä Molotovin toimesta marraskuussa 1940---
Jos keväällä lopetti kesken niin mikä muuttui että syksyllä halusi jatkaa siihen mihin oli keväällä kesken jättänyt? - resv. KAPT.
Perusasioita kirjoitti:
"siä varmaan et tiedä etkä ymmärrä että saksalla oli kaikki mahdollisuudet avustaa suomea sotilaallisesti."
Suomi oli sovittu NL:N reviiriksi. Saksa valmistautui hyökkäämään länteen. Se kielsi aseiden ja vapaaehtoisten kuljettamisen alueensa kautta.
Suomen auttaminen sotilaallisesti olisi muuttanut tilanteen täysin. Mitään sellaista ei edes harkittu ennen kesää -40, kun länsivallat oli lyöty ja Hitler käänsi katseensa itään."""suomi oli sovittu nl:n reviiriksi.....""
ei, enää 9.2.1940 lähtien.
saksa otti alas englannista nl:ään matkalla olleen koneen jossa oli ryssiä neuvottelijoita juotti ja syötti niitä ystävällis kaveri henges ja tutki konetta samalla ja löysivät tämän sopimuksen.
eli 9.2.1940 lähtien nl oli saksan vihollismaa.
9.2.1940 lähtien saksa siis ei enää kunnioittanut tuota sopimusta vaan rupesi suojaamaan itseään.
jos neuvostoliitto valtaa suomen voi tuo mainitsemani neljäs rintama toteutua.
mutta saksa oli jälleen kerran nopeampi. - resv. KAPT.
Anni Huttila kirjoitti:
-----Suomi oli sovittu NL:N reviiriksi. Saksa valmistautui hyökkäämään länteen----
Erittäin väärin tuo väite. Silloin kun M-R sopimus solmittiin ei Saksa ollut valmistautunut hyökkäämään länteen vaan pelkästään itään. Eli sotket tilanteet täysin. Lännen sotaretki tuli mukaan kuvioon vasta kun Englanti ja Ranska julistivat sodan Saksalle 3.9.39.
Siihen asti Hitler uskoi ja toivoi voivansa välttää sodan lännessä. Eli Saksa antoi ja tarjosi Suomen neukulle neukun edes sitä pyytämättä. Muista se, että Ribbentrop lensi Moskovaan anomaan sopimusta eikä toisinpäin.nl olisi hyökännyt saksaan joka tapauksessa koska sen keräämä ja aseistama 5miljoonaa sotilaan suma olisi purkautunut seuraavana vuonna.
ja se olisi ollut todellinen katastroofi. - resv. KAPT.
Perusasioita kirjoitti:
"siä varmaan et tiedä etkä ymmärrä että saksalla oli kaikki mahdollisuudet avustaa suomea sotilaallisesti."
Suomi oli sovittu NL:N reviiriksi. Saksa valmistautui hyökkäämään länteen. Se kielsi aseiden ja vapaaehtoisten kuljettamisen alueensa kautta.
Suomen auttaminen sotilaallisesti olisi muuttanut tilanteen täysin. Mitään sellaista ei edes harkittu ennen kesää -40, kun länsivallat oli lyöty ja Hitler käänsi katseensa itään.suomen auttaminen sotilaallisesti muuttui totaalisesti 9.2.1940.
- Kamppaat taas
Anni Huttila kirjoitti:
-----Suomi oli sovittu NL:N reviiriksi. Saksa valmistautui hyökkäämään länteen----
Erittäin väärin tuo väite. Silloin kun M-R sopimus solmittiin ei Saksa ollut valmistautunut hyökkäämään länteen vaan pelkästään itään. Eli sotket tilanteet täysin. Lännen sotaretki tuli mukaan kuvioon vasta kun Englanti ja Ranska julistivat sodan Saksalle 3.9.39.
Siihen asti Hitler uskoi ja toivoi voivansa välttää sodan lännessä. Eli Saksa antoi ja tarjosi Suomen neukulle neukun edes sitä pyytämättä. Muista se, että Ribbentrop lensi Moskovaan anomaan sopimusta eikä toisinpäin.itsesi vienohuttula-parka.
"Erittäin väärin tuo väite. Silloin kun M-R sopimus solmittiin ei Saksa ollut valmistautunut hyökkäämään länteen vaan pelkästään itään. Eli sotket tilanteet täysin. Lännen sotaretki tuli mukaan kuvioon vasta kun Englanti ja Ranska julistivat sodan Saksalle 3.9.39."
Kyse on siis helmikuusta -40. Hyökkäystä länteen oli valmisteltu lokakuusta -39.
Elokuussa -39 Saksa ja NL sopivat etupiirijaon, jonka mukaan mentiin.
Koeta vienoparka riisua ne punaiset lasit edes joskus. - mamumanu
Hik..örhh.. kirjoitti:
Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.
....Minun setäni taasen kertoi,että NL lopetti sodan siksi,että puna-armeijan sotilailta loppui votka.....
Setäsikö sen votkavaraston yksinään lipitti tyhjäksi? Uskoo kun sinun juttujas' lukee. Olet varmaan tullut sukuusi. - Anonyymi
Kamppaat taas kirjoitti:
itsesi vienohuttula-parka.
"Erittäin väärin tuo väite. Silloin kun M-R sopimus solmittiin ei Saksa ollut valmistautunut hyökkäämään länteen vaan pelkästään itään. Eli sotket tilanteet täysin. Lännen sotaretki tuli mukaan kuvioon vasta kun Englanti ja Ranska julistivat sodan Saksalle 3.9.39."
Kyse on siis helmikuusta -40. Hyökkäystä länteen oli valmisteltu lokakuusta -39.
Elokuussa -39 Saksa ja NL sopivat etupiirijaon, jonka mukaan mentiin.
Koeta vienoparka riisua ne punaiset lasit edes joskus.Anni tuntee historian, sinä et ! Yrität saada Annin väärien väittämien esittäjäksi vääristelemällä hänen sanansa ja myös muuttelemalla jälkikäteen omat pökeröintisi. Yhtään väärää tietoa et Annin teksteistä löydä, kaikki perustuu tiukasti historiaan ja sen tutkimuksiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Anni tuntee historian, sinä et ! Yrität saada Annin väärien väittämien esittäjäksi vääristelemällä hänen sanansa ja myös muuttelemalla jälkikäteen omat pökeröintisi. Yhtään väärää tietoa et Annin teksteistä löydä, kaikki perustuu tiukasti historiaan ja sen tutkimuksiin.
Anni (=Tarkkispoika) on täysi pelle, joka ei koskaan esitä yhtään ainoaa oikeaa tietoa!

Kertoo tuplanikki pöhveli.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Anni (=Tarkkispoika) on täysi pelle, joka ei koskaan esitä yhtään ainoaa oikeaa tietoa!
Noin sanoo Pietarin trollikurssit käynyt Suomen vihollinen.
- tässä totuus !
Perustotuus on se, että N-liitto tavoitteli aloittamallaan sodalla koko Suomea mutta juuri kun tavoite oli jo aivan lähellä toteutumistaan se yllättäen lopettikin sodan ja teki rauhan, jolla se turvasi Leningradin ja Muurmannin yhteyden.
Siinä on mysteeri, jota on arvuuteltu mutta totuus on ehkä Kremlin arkistoissa jos sielläkään. Saattaahan olla, että Stalin vei salaisuuden mukanaan hautaan ja niin saadaan esittää loputtomia spekulaatioita.- Anonyymi
Stalin lopetti Talvisodan,koska se oli ainoa keino päästä irti sotilaalliseen ja poliittiseen umpikujaan joutumisesta. Kovilla rauhanehdoilla hän saattoi vakuuttaa NL:n saavuttaneen turvallisuustavoitteensa, vaikka sotilaat tiesivät sen valeeksi.
- Anonyymi
------- Stalin ei halunnut joutua tilanteeseen, jossa edes muodollisesti sodittaisiin länttä vastaan.----
Palstalla vaikuttavat ajatustenlukijat lukevat vielä 80 v taaksepäin sujuvasti Stalinin ajatuksia. Osannevatkohan lukea kaikkien muidenkin johtajien ajatukset taannehtivasti ja kuinka kauas historiassa tuo lukutaito ulottunee. - Anonyymi
Bolsevikit ovat voittaneet kaikki taistelunsa hajanaista vihollista vastaan, kyllä he tämän tiesivät, että englantilaiset pystyvät nostattamaan sovietin sisällä kansanryhmiä polsuja vastaan poikkeusoloissa. Hyökkäykset ylipäänsä Suomeen houkuttelivat myös sisällissodan aikaisilla kokemuksilla, yhteydet olivat Kannakselle hyvät ja Kotkaan erinomaiset, jos he olisivat tulleet jäitse, Suomi niminen sotilaallinen tyhjiö olisi vallattu. Ilmeisesti venäläiset tajusivat talvisodan loppuvaiheessa, että heidän kalustonsa oli ala-arvoista verrattuna länsimaiseen. Raatteessa saatu sotasaalis oli silkkaa rojua.
- Anonyymi
Hautamäen kirjan toinen osa on viimein ilmestynyt. Hinta 35 euroa ja postikulut. Sivuja yli 500
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26717307Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235557- 1162605
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar162106Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361782Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111021- 59962
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45914Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32913