Outulintunen...

Tekeekö se tosiaan ihmisestä nykyaikana oudon, kun ei ole halua eikä ole kiinnostusta harrastaa yhden yön panoja/irtosuhteita. Siltä se ainakin tuntuu, että joutuu perustelemaan omaa omituisuuttaan, kun ei "normi-ihmisen" tavoin heiluta peittoa siellä täällä. Pitänee lähteä marssimaan oikeuksiensa puolesta, se on nykyaikaa. :)

Ei mulla muuta.
497
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tuntuu tekevän. Pitäisi olla rima alhaalla ja panna kaikkea kahdella jalalla liikkuvaa ja sen jälkeen mennä naimisiin YHn kanssa. Ja jatkaa kaiken kahdella jalalla liikkuvan panemista.

Äänestä

Oudompia taitavat olla yleensäkin moderoimattomien nettipalstojen sisällöt.

Äänestä

Kenelle joudut sitä perustelemaan? Ei minun ainakaan ole tarvinnut puolustella päätöksiäni tässäkään asiassa.

Äänestä
  • Oletko edes tehnyt mitään päätöksiä? Loma mallorcalla panomiesten pumpattavana on ihan arkea suomalaiselle naiselle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


-nainen,lähemmäs30v kirjoitti:

Tekeekö se tosiaan ihmisestä nykyaikana oudon, kun ei ole halua eikä ole kiinnostusta harrastaa yhden yön panoja/irtosuhteita. Siltä se ainakin tuntuu, että joutuu perustelemaan omaa omituisuuttaan, kun ei "normi-ihmisen" tavoin heiluta peittoa siellä täällä. Pitänee lähteä marssimaan oikeuksiensa puolesta, se on nykyaikaa. :)

Ei mulla muuta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu