Olivia Lehti!

Minulle soitti Olivia lehdestä eräs nuori tyttö, joka kertoi, että minulle soittaisi eräs mies, joka käyttäytyi kuulemma ilkeästi heidän toimistossaan ja möisi minulle Olivia lehteä.
Olin aika hämmentynyt tuollaisesta käytöksestä. Kysyin syytä tähän ja pitkään tivattuani sain tietää, että todellisuudessa kyseessä oli työpaikkakiusaamistapaus.. Tyttö alkoi selittää, että hänelle vain oli tullut vuorovastaavalta toimeksianto alkaa soitella tuollaisia puheluita asiakkaille.
Vuorovastaava ei itse pitänyt miehestä omasta syystään. Vuorovastaava oli maanitellut ja uhkaillut tyttöä, että ottaisi projektin omakseen. Lopulta tyttö oli vastahakoisesti suostunut tähän. Sain tämän selville pitkän puhuttamisen ja tinkaamisen jälkeen.
Kysyin myös miehen käytöksestä ja syytä hänen kohteluunsa. Tähän ikään ehtineenä naisena osasin jo puhuttaa tyttöä taitavasti kunnes pääsin totuuteen käsiksi. hän paljasti ettei miehen käytöksessä ole mitään vikaa vaan hän kohteli työtovereitaan aivan normaalisti eikä mitään havaittavaa pahaa ollut nähtävissä.

Puhuttaessani häntä lisää sain tietää hänen värvänneen kavereitaankin tehtävään. ja he soittivat noita listoja läpi. Kaverit tosin olívat jo luopuneet tehtävästä. Hän vielä vuorovastaavan painostuksesta jatkoi touhua. Miehessä ei mitään vikaa todellisuudessa ollut sain jopa lopulta tietään senkin, että mies ei ollut tehnyt mitään muuta kuin eronnut eräästä herännäisseurakunnasta ja muuttanut pois asuinseudultaan. Nyt seurakuntalaiset ahdistelivat miestä monin eri tavoin, juuri edellä mainitulla keinolla muunmuassa. Tyttö itse kertoi kaiken tämän luottamuksellisessa puhelussa jonka sain hänet soittamaan omalla ajallaan puhelimeeni. Onneksi pystyin häntä sen verran jututtamaan. Tämän miehen yhteystietoja hän ei suostunut antamaan omien potkujen pelossa ja sen pelossa, että seurakuntalaiset joita hänen vanhempansakin olivat saisivat tietää juuri hänen vuotaneen asian. Tyttö itse ei ollut seurakunnan yleisellä kannalla mutta oli vuorovastaavan ja vanhempiensa painostuksesta alkanut toimia mainitulla tavalla ja toivoi ettei asiaa tai ainakaan hänen nimeään sopinut julkaista. Hän oli lopulta paljastanut jutun minulle kahdenkeskisessä keskustelussa puhelimella koska hänen omaatuntoaan soimasi se, että joutui olemaan mukana tällaisessa. Hän ei ymmärtänyt miksi hänen piti antaa väärä todistus lähimmäisestään vaikka kymmenessä käskyssä se kiellettiin jyrkästi. Hänen mielestään mies sai rauhassa tehdä uskonratkaisunsa ja samoin minäkin ajattelin.

Todella törkeää toimintaa osaavat uskovaiset tehdä, harmillista, että heidän joukossaan on niin paljon liikemiehiä ja muita yrittäjiä. Näillä keksinäisillä verkostoillaan he kykenevät juuri vahingoittamaan monia ihmisiä, jotka tahtovat elää tavallaan.
2274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hui kamalaa. Olipa törkeä tapaus.

Äänestä

Just joo....toisilla on näköjään vähän liikaa aikaa käytössään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Emmi56 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu