Uskotko siihen oikeaan vai...

En ainakaan siihen yhteen ainoaan oikeaan usko, vaan pikemminkin siihen, että suhde onnistuu, jos molemmat ovat toisilleen riittävän oikeita ja kumpikin tahtoo suhteen onnistuvan. Mitä vähemmän oikeita osapuolet ovat, sitä enemmän tahtoa tarvitaan, ja varmaankin jossain menee raja, että suhteen onnistumiseen tarvittava tahto olisi jo yli-inhimillinen, eikä käytännössä onnistu.

Toisilla tietysti potentiaalisten oikeiden joukko on paljon laajempi kuin toisilla, joilla se on niin pieni että henkilöt tuskin edes kohtaavat.

En usko yliluonnolliseen hömppään, joten en usko tähänkään.
Kukaan ei kuitenkaan ole niin ainutlaatuinen etteikö sopivaa kumppania tai useampaakin olisi mahdollista löytää.

Sekä että. Sielunkumppanin tapaaminen on hyvin voimakas kokemus, mutta entäpä, jos suhde ei ole vain mahdollista? Tyytyä kuolemaan hiljaa yksinäisenä? Toisaalta, sitä mikä teki minuun aikoja sitten vaikutuksen en tänä päivänä edes välttämättä juuri noteeraisi. Itse ajattelen, että sen oikean ihmisen kokeminen riippuu paljon myös ajasta, paikasta ja oman sielun tilasta. Eli aika paljon sitä sattumaa on mukana.

En usko mihinkään mystiseen ainoaan oikeaan, vaikka käytänkin ilmaisua Se Oikea. Niitä oikeita voi olla paljonkin ja riittävällä tahtomisella vääränkin kanssa voisi kai olla, siinä ei vain ole mitään järkeä.

En usko siihen että ois vain yksi oikea. Luulen että heitä on useampia joiden kanssa on mahdollista, mutta heidän kohtaaminen sitten taas on äärettömän hankalaa. Koska se on mun mielestä ihan puhtaasta sattumasta kiinni kohtaako vai ei.

Itteäni kun arvioin niin luulen että mahdollisten oikeiden määrä ainakin mun kohdalla on hyvin pieni. Mutta eihän sitä tarvitse kohdata kuin yksi jonka kanssa menee asiat yksiin.

En usko. Ei ole yhtä oikeaa eikä se moneskaan oikea jää. Sielunkumppanuutta ei ole olemassa tai ainakin se on hemmetin vaikeaa löytää. Maailmassa on lukematon määrä ihmisiä, kenen kanssa parisuhde on mahdollinen, suurin osa ihmisistä tyytyy vaan tyydyttävää, jopa alttarilla valehdellaan kaikenmoista, kun tosiasia on se, että otetaan vaan joku, ettei jäätäisi yksin, ja kuka nyt kenetkin sattuu saamaan. Osalla, ketkä voi vähän valita, suhde on usein hyötysuhde. Valitaan ulkonäöllisesti statusta nostattava, rahallisesti tai muuten, ihminen, joka vastaa omaa mielikuvaa jostain ikäänkuin "paremmasta elämästä", tietenkin. Sillä kuka nyt suhteella huonontaakaan elämäänsä haluaa?

No, marttyyrit tietenkin ja näitähän riittäää. Alkoholistien reppanavaimot hyvänä esimerkkinä: mikä tahansa pa*ka pippelillä käy, kunhan ois vaan joku joka vähän tönii, kohtelee huonosti ja antaa tuntea itsensä huonoksi. Kynnysmattona sitten voi valitella ja tehdä itsestään martyyrin kun kuitenkin "rakastaa"

Suhde ei voi onnistua kenen kanssa tahansa. Sen näkee sovituista liitoista, siellähän liitolla ei ole mitään lapsellista romantiikka-arvoa, eikä ne silti toimi. Toinen (nainen) vaan alistuu sen takia, että muuten niissä maissa on hylkiö ja elämän ulkopuolella.

Se Oikea on lapsellista hapatusta, missä kyllä harvat ja valitut saavat elää, yleensä ne, ketkä tapaavat ensimmäisellä kerrallaan sen, ketä sietävät loppuelämänsä ja kehen kiintyvät. Kaikki muut tietää, että sellaista ei ole. On vain siedettäviä vaihtoehtoja ja ei. Romantiikkaa ei ole, rakkauttakaan suurimmaksi osaksi ei ole.

Suureksi osaksi kaikki elämässä on sattumaa. Osa jää yksin, osa ei. Osa löytää hyviä ihmisiä ja osa ajautuu ihan väärään seuraan. Ikävä kyllä, me olemme vain eläimiä pallolla nimeltä maa, eikä elämässä ole mitään reilua, eikä juuri muutakaan, mihin ihmisen lapsen mieli uskoo. Kun kaikki on hyvin, voi uskoa mihin vaan, totuus paljastuu, kun kaikki menee huonosti.
En, minä en usko mihinkään. Elämä on elettävä ja sitten saa kuolla. Se siitä.

Mä uskon et kukaan nainen ei tykkää minusta eikä halua seurustella minun kanssa. Uskon tosissani et olen yksinäinen loppuelämäni.

Se oikean etsinnässä useimmat (ellei kaikki?) tyytyyvät johonkin, jonka ne sitten jättää kun kauniimpi, rikkaampi, nuorempi, jne. tulee vastaan.

meitä on huijattu alusta asti :(

Kylhän mie tuohon uskon, että kaikille löytyy se yksi oikea, että sielunkumppanuuteen vahvasti uskon.
Ongelmaksi muodostuu vain se, että moni ei vain löydä heitä koko elämäkaarensa aika.
Tämän takia onkin sitten, että ihmiset niin sanotusti "tyytyvät" siihen, että maailmassa on niitä monia ihmisiä joiden kanssa se parisuhde on mahdollinen ja se on vain "sattumasta" kiinni milloin, missä ja miten johonkin heistä törmää.

Koko "sen oikean" käsite on hevon paskaa.
Ei sellaisia ole olemassa.

On olemassa ehkä kuvitelma siitä, jonkinlainen ajatus että joku voi sellaista olla ja ennen kaikkea tunne josta sitten johtuu kokemus että joku on "se oikea", mutta lopulta se on meidän omaa valhettamme.

Useimmiten kyse on ihanteesta josta luovutaan tai unelmasta joka kariutuu saipa sen toisen itselleen tai ei.

Loppu on sitten tyytymistä siihen ja siinä elämistä kunnes alkaa tuntua että on aika vaihtaa johonkuhun toiseen olipa se syy lopulta mikä tahansa.

Ei ole oikeita, on vain enemmän tai vähemmän vääriä.

Uskon! Yksiselitteisesti näin.

En usko mutta toivon.

Kyllä ja ei. Ehkä termi on liian romantisoitu ja näkökulmakin taitaa olla naisen. Jos nyt keskiarvo nainen saa lukuisia lähestymisiä vastakkaiselta sukupuolelta, "se oikea" on valinta jonka nainen näistä lukuisista sulhasehdokkaista valitsee.

Entäpä mies, joka ei saa lainkaan lähestymisiä? Kuka on hänelle se oikea? Pitääkö miehen vongata jokaista vastaantulevaa sattumanvaraista naista ja "se oikea" on nainen, joka hänet hyväksyy. Ei se tunnu näin miehenä kovin romanttiselta. Se ei lainkaan tunnu siltä että nytpä tuo sadas nainen joka lopulta suostui on se oikea.

Muutaman hassun kerran kun olen naisesta kiinnostunut, olen törmännyt tähän miestarjonnan runsauteen. Jos naisen kanssa tuntuu ajatukset toimivan tai löytyvän paljonkin yhteistä, niin eikös siinä ole lauma muitakin miehiä ympärillä täysin riippumatta siitä onko heillä edes mitään yhteistä naisen kanssa. Ja jos he ovat taitavia huomionvarastamisessa peli on pelattu.

Lannistavaa, jos mies elättää minkäänlaista romanttista ajatusta, että naisen kanssa on oltava syvempi yhteys ja haluaa löytää toisesta myös ihmisen, mitä pinnallisella huomiohuoraamisella ei välttämättä saavuta. Miehenä siis pitäisi panostaa määrään ja vongata kaikkia, mutta ainakin itselleni se on mahdottomuus.

En usko. Kun hiemankin miettii, niin suurin osa älyää kuinka absurdi koko ajatuskin on. Ajatella jos se ainoa onkin samoalainen...

On olemassa sopivia, enemmän sopivia, vähemmän sopivia ja erittäin sopimattomia jne. Myös elämänvaihe vaikuttaa siihen onko henkilö sopiva. Joku nyt sopimaton, voikin olla oikein sopiva toisessa elämänvaiheessa. Esim. mies ei halua elää lapsiperheen elämää joten hän on sopimaton. Sitten kun lapset lentää pesästä, mies onkin jo sopiva.

Suhteessa ei riitä oma tahto vaan kummankin tarvii sitä tahtoa kuin myös omalta osaltaan käyttäytyä niin että suhde pystyy jatkumaan. Jokainen myös määrittelee itse sen kuinka paljon negatiivista kestää. Mitä enemmän kestää.. sen pitempi suhde.
Joskus luin kymmeniä vuosia yhdessä olleiden tarinoita ja kyllä niissäkin oli vaikeuksia ollut pettämisestä lähtien. Ne oli vaan siedetty ja jatkettu eteenpäin.

Ikä myös vaikuttaa, mitä vanhempi on niin sen vähemmän viitsii lähteä vaihtamaan vaan koska ollaan toiseen totuttu niin yhdessä jatketaan vaikkei mitään maata mullistavaa tunnetta olekkaan.

Riittävällä omalla tahdolla suhde onnistuu vaikka ryöstömurhaajapedofiilin kanssa.. ellei se satu tappaan.

En menisi kyllä "siksi oikeaksi" sanomaan henkilöä jonka kanssa olemisessa joutuu itse venymään kohtuuttomasti. Enkä sellaista suhdetta joka on selvästi onneton/huono suhde esim. mies ryyppää ja hakkaa muijaansa parikymmentä vuotta joka viikonloppu.

Suhde onnistuu ihmisen kans, joka on ns. omaa tyyppiä. Kyllä näitä on aika paljonkin ja heidät tunnistaa jo ensi silmäyksellä. Se henkinen kemia selviää vasta paremman tutustumisen kautta. Käsittelin asiaa avauksessani: kemiat.

Uskon siihen oikeaan, siihen että oikeita on monia, ja siihen että "onnistuminen" on pitkälti työstä ja tahdosta kiinni.

En usko mihinkään "yksi ja ainoa oikea" hömppään, sillä maailmassa on lähes 7 miljardia ihmistä ja sen "ainoan oikean" kohtaamisen todennäköisyys on hyvin pieni.

Uskon siihen että on olemassa paljon sellaisia ihmisiä joiden kanssa tulee toimeen paremmin kuin toisten. Joidenkin kanssa voi pärjätä suhteessa näkemällä paljon vaivaa, joidenkin kanssa se on täysin mahdotonta ja joidenkin kanssa se voi olla jopa hyvinkin helppoa. Mitä helpompaa se on sitä "oikeampi" kumppani se toinen on, ellei asiaan liity sitten jotain alistuvuus/huono itsetunto asioita.

Uskon oikeestaan kaikkiin noihin. Tai eihän ne ole mikään uskonasia.

Varmasti jossain on joku joka on täydellinen minulle ja jolle minä olen täydellinen. Varmasti suhde onnistuu helposti tosi monien kanssa. Ja kovasti yrittäen varmaan melkein kaikkien kanssa.

Niii,itse uskon että jokaiselle on se "oikea" josssain.Uskon myös että ihmisen tielle tulee tietynlaisia tapahtumia ja ihmisiä opettamaan ihmistä.Näiden kokemusten kautta,voimme koittaa löytää sen "oikean".
Eli jos on esim.mies alkoholisti,niin naisen tulee oppia itsestään jotain.
Jos hän oppii sen mitä pitää,ei hän enään haksahda samanlaiseen juoppoon vaan osaa valita itselleen enemmän oikeanlaisen.
Ja tässä sitten tulee välimuoto;Voimme löytää myös todella hyvän ihmissuhteen,jossa molemmat rakastaa toisiaan mutta se ei ole äärinmäinen rakkaudenliitto.Tämän voi muodostaa vain ja ainoastaan sen "oikean" kanssa.