Hei olen nuori 16vuotias tyttö, ja on ollut vähän paino ongelmia jo månta vuotta, johtuen siitä että en kuntoile tarpeeksi mutta syön liika (elikkä en ole geneettisistä syistä isokokoinen).
Olen nyt noin kuukauden tehnyt samaa rutiinia kuntoilun suhteen: Maaantaina 1h zumbaa, tiistaina 1h zumbaa, keskiviikkona jaan mainoksia ja joudun kävelemään 12rapussa rappuset ylös ja alas, perjantaina 45min zumbaa ja lauantaina jaan taas mainoksia.
Elikkä näytääkö sitä liikuntaa olevan tarpeeksi, ja olisiko fiksua hankkia sykemittari jotta näkisi poltettujen kaloreitten määrän?
Sitten vielä ruokapuolesta pari juttua: En syö nykyyään niin paljon kuin ennen, mutta kuitenkin syön joskus jotain todella epäterveellistä esim. kokonaisen suklaalevyn päivässä. Mutta kun mietin mitä muuta olen sinä päivänä syönyt, niin ei se kalorimäärä yhteenlaskettuna ylety 2000kaloriin sinä päivänä.
Joten voiko joskus kuitenkin syödä jotain herkkua joss se ei kuitenkaan jos päivän kalorimäärä pysyy normaalina, alle 2000kcl?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Vielä tuohon lisään sen että olen siis 16vuotta 170cm/75kg.