Nelikymppiset naiset ovat parhaita sängyssä

Elämäni parhaat kyydit olen saanut nelikymppisiltä naisilta. En todellakaan enää haikaile nuorempien perään. Tuon ikäisenä nainen osaa nauttia ja antaa mennä.
313184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Vanhan naisen roikkuvat rinnat, maha ja naama. Raakkuva ääni. Hyi saatana.

Etkö saa nuorempaa?

Äänestä

Juu näin on, komppaan. Rohkeus sanoa ääneen mitä haluaa, itsevarmuus, estottomuus, kokeilunhalu ja korkea libido. Siinä on aikamoiset ainekset ja heti tuli jo otsikosta ajateltua erästä namupalaa.

Äänestä
  • nelikymppinen nainen osaa nauttia ruumiistaa ja tuottaa samalla iloa myös miehelle

    Äänestä

  • Sinähän olet nuori nainen. Mistä siis oikein puhut vai makaatko yläasteikäisten kanssa?

    Äänestä

Nuoret naiset on vielä raakileita naisten joukossa.

Äänestä
  • Nuorilla on vielä paljon opittavaa lihan piilottamisesta.

    Äänestä

Oman kokemuksen mukaan seksi on parasta naisen kanssa josta tykkäät ja joka tykkää sinusta. Ikään katsomatta.

Äänestä
  • Ei se riitä jos seksuaalikemiat ja mieltymykset ei kohtaa alkuunkaan.

    Äänestä

  • Omalla kohdalla kyllä toi tykkääminen on konkretisoitunut hyvään seksiin. Mutta ei nyt niin hirveästi ole kokemusta joten voit olla oikeassa.

    Äänestä

Onkohan tuon ikäisillä erilaiset seksitavat kuin 80-90-lukulaisilla...

Onko molemminpuolinen suuseksi itsestäänselvyys?

Onko "kaikki" ainakin kokeilleet perseeseen?

Ei kai tuon ikäiset sentään kyni kaikkia karvoja pois?

Kertokaa jos kokemukseen perustuvia näkemyksiä.

Äänestä

Kyllä minä ilomielin peuhaisin makkarissa kauniin nelikymppisen milf naisen kanssa pitsisukkineen ja korkkareineen.

"Ilman hyvää seksiä ei ole kestävää parisuhdetta"

Näin on. Nussimis taidot ja kyvyt ovat parisuhteen tärkein asia. Kuin se että nainen on huoliteltu ja pitää huushollin siistinä ja tekee hyvää ruokaa.

Olen muuten sekstaillut pikkaisen yli nelkytvee naisen kanssa ja se kokemus ei vielä tajuani vienyt. Ehkä joku muu vie.

Äänestä

40 nainen ei koskaan voi olla sillä tavalla "hyvä sängyssä" kuin puolet nuorempi, että kroppa ja kasvot ovat väkisinkin jo kärsineet iän myötä ja menettäneet kiinteyttään ja suloisuuttaan. Miehille estetiikka on seksissä tosi tärkeä juttu. Nainen ei voi olla "hyvä sängyssä", ellei hän ole silmämääräisesti "haluttava".

Tottakai hoikka/tiukka 40 nainen voi olla esteettisesti ja muutenkin kivempi kuin läski parikymppinen. Mutta ei ikänsä ansiosta vaan siitä riippumatta.

Jos puhutaan varsinaisista "sänkytaidoista", niin niitä vaaditaan naiselta loppujen lopuksi aika vähän, ja lisäksi nuori tyttökin voi olla tässä suhteessa "luonnonlahjakkuus" eli ihan tarpeeksi hyvä jo vaikka ekalla kerralla.

Ei naisen tarvitse sängyssä oikeastaan muuta "osata" kuin olla vapaamielinen, kiihkeä, ja ainut varsinainen taito liittyy suihinottoon. Sen voi joko osata luonnostaan tai oppia harjoituksen kautta.

Äänestä
  • Myönnän, että olen vähän jäävi, mutta...

    "Ei naisen tarvitse sängyssä oikeastaan muuta "osata" kuin olla vapaamielinen, kiihkeä, ja ainut varsinainen taito liittyy suihinottoon. Sen voi joko osata luonnostaan tai oppia harjoituksen kautta."

    -> Iästä rippumatta kokemattomalle naiselle esim. asentojen vaihtaminen on outo asia ja voi tapahtua varsin jäykästi. - Suihinoton lisäksi naisen on hyvä tietää mistä miehet muuten pitävät tai saattavat pitää, tai ainakin täytyy uskaltaa kysyä. - Joku ihan heteromies pitää 69-asennossa esim. peppunsa tai ainakin välilihan nuolemisesta ja mahdollisesti rakastelun aikana nainen voi jopa painaa sormellaan kyseiselle alueelle sillain sopivasti. - Samoin kokeneemman naisen on helpompi kertoa mitä itse haluaa ja millä tavalla haluaa itseään kiihotettavan. - Molemminpuolinen nautinto on suurempi, kun kumpikin tietää mitä haluaa. - Harvoin kovin nuorella naisella on niin suurta kokemusta ja / tai uskallusta olla sinut oman vartalonsa kanssa.

    Eräs nuori mies joskus sanoi, että olisi tietysti muutaman kerran hienoa naida jotakin tosi upeavartaloista tiukkaa misua, mutta kyllä pidemmällä aikavälillä jyystäminen alkaa kyllästyttää, jos naikkonen on ihan lahna. - Paljon mielummin hän nai vähän vanhempaa naista, joka on täysillä hommassa mukana.

    Äänestä

  • N40+ kirjoitti:

    Myönnän, että olen vähän jäävi, mutta...

    Ei nuori ikä tai kokemattomuus tarkoita sitä, että nainen olisi välttämättä jotenkin aneeminen sängyssä. Täysin kokematon nainenkin voi olla hyvin kiihkeä ja innokas kokeilemaan eri juttuja. Riippuu ihan tapauksesta.

    Kyllä mun mielestäni mieluisin sänkykumppani on nuori, kaunis, kiihkeä, kireä ja vapaamielinen.

    Karu totuus on, että naisen markkina-arvo vaan vähenee kun ikää tulee lisää. Ikääntyminen on naisen pahin vihollinen, siitähän nyt kertoo sekin, että yritetään näyttää niin nuorekkailta kuin mahdollista hinnasta riippumatta.

    Jos iäkkäitä naisia oikeasti pidettäisiin "jossain arvossa", niin meillähän olisi missikisoissa 40-vuotiaita perheenäitejä ja ilotyttöjen keski-ikä jotain 40 . Ehkä jollain toisella planeetalla jossain toisessa universumissa näin voi ollakin, mutta ei ainakaan maa-planeetalta. Tällä planeetalla naisen arvo on huipussaan oikeastaan aivan neitsyenä, ja optimaalinen ikä on vähän kulttuurisidonnainen juttu, alkaen teinivuosista.

    Äänestä

  • minä en ole jäävi kirjoitti:

    kuinkahan suuri osa näiden 30-45-vuotiaiden viehätyksestä liittyy siihen että ovat perheellisiä? eli haaveena on vietellä kunnon vaimo syrjähyppyyn

    Äänestä

  • Sama se on naisilla, ei keski-ikäisten miesten turpeita olemuksia ja elähtänyttä naamaa viitsi katsella, nuo jos mitkä vie halut.

    Äänestä

vanha ämmä, joka vain esiintyy miehenä. Kaikki miehet (paitsi homot) ovat kiinnostuneita tiukasta teinipillusta eikä mistään vanhojen ämmine römpsistä.

Äänestä

Oot väärässä, itse olen päälle parikymppinen nuori mies ja olen kiinnostunut enemmän nelikymppisistä kuin parikymppisistä naisista. Ei mulla ole oikeestaan vielä koskaan ollut kovin palavaa himoa olla itseni ikäisten prinsessojen kanssa. En malta odottaa että pääsen nelikymppisen naisen käsittelyyn. ;)

Äänestä
  • Enää 20 vuotta.

    Äänestä

Olen niin pinnallinen, että kauniit kasvot ovat tärkeämmät kuin pumppausrytmi pannessa. Siksi kaunis kakskymppinen voittaa rupsahtaneen nelikymppisen.
Pitää tietysti muistaa, ettei kannata yleistää, kyllä moni 40 vielä on viehättävä ulkoisesti ja joskus luonteeltaankin.
Ja oma ikäkin asettaa rajoitteita.

Äänestä

Itse olen saanut elämäni toiseksi parhaat kyydit härältä. Ikää sillä taisi olla vain yksi vuosi. En ymmärrä, miten nelikymppinen nainen voisi antaa paremmat kyydit kuin yksi vuotias Murciélago.

Äänestä

ei ole tyydyttävä panokumppani. Kyllä parikymppinen tyttö on paras pano!

Äänestä
  • No se on sun mielipitees. Mun mielestä nelikymppiset naiset on yleisestiottaen seksikkäämpiä kuin parikymppiset. Sitäpaitsi niitä rumia on kaikenikäisissä. Tähän ei voi muuta sanoa kuin makunsa kullakin. En mä ainakaan tuomitse toisten ihmisten kiinnostuksen kohteita kunhan ne ei ole laittomia.

    Äänestä

Ällöttävää että asenne tuollainen ja puhuu "kyydeistä" nelikymppisenä. Nainen ei ole käyttöesine vaan ihminen.

Äänestä

Kyllä alle 30 vuotiaat naiset on sellasii lahnoja ettei niitä viitsi panna. Ne vaan makaa ja olettaa et mies tekee kaiken työn.

Äänestä

Minä ainakin olen saanut ehdottomasti parasta kyytiä eräältä nelikymppiseltä (itseni ikäiseltä) naiselta. Ja kokemusta eri ikäisistä naisista on "jonkin verran".

Äänestä

Jos ajattelen omaa seksuaalisuuttani ajan kuluessa, niin kyllä itse nyt nelikymppisenä nautin enemmän kuin koskaan. Nuorena olin toki kiinteämpi ja hieman hoikempikin, ilman arpia ja roikkuvuutta. Kokeilunhaluinen ja innokaskin olin, mutta jokseenkin epävarma verrattuna nykyiseen.

Nyt tiedän, mistä pidän ja seksi on monipuolisempaa. Osaan pitää miehen lämpimänä myös kahdensadan kilometrin päässä, viettelen sanoin, elein, katsein, hemmotteluin. Sängyssä (ja monissa muissa mahdollisissa paikoissa) otan ja annan, luotan kehojen voimaan. En piittaa pätkääkään oman kehoni "puutteista" verrattuna nuoreen naiseen vaan nautin. Itsevarmuus ja halu nauttia ja antaa toiselle nautintoa johtaa useimmiten hyvään seksiin. Yhden illan panot eivät tätä voi saavuttaa, koska kaipaan itse myös henkisen yhteyden ainakin jollain tasolla. Arvostus toista ihmistä kohtaan useilla elämänalueilla saa "antamaan" enemmän myös seksissä.

Äänestä
  • Juuri tuosta on kyse. Nuoremmat ei tiedä noista mitään, ainakaan minun kokemusten perusteella. Tosin harva nelikymppinenkään tajuaa sitä heittäytymisen ja läsnäolon tärkeyttä (edelleen puhun vain oman kokemukseni perusteella).

    Äänestä

  • akateeminen M kirjoitti:

    Juuri tuosta on kyse. Nuoremmat ei tiedä noista mitään, ainakaan minun kokemusten perusteella. Tosin harva nelikymppinenkään tajuaa sitä heittäytymisen ja läsnäolon tärkeyttä (edelleen puhun vain oman kokemukseni perusteella).

    Moniko nelikymppinen nainen on jo kokeillut tavaransa kiristysleikkausta. Varmasti suuri apu jos ei jaksa treenata lantionpohjaansa ja tykkää maata lahnana.
    http://www.stara.fi/2013/02/11/brandi-glanville-on-kuuma-puumanainen/#

    Äänestä

  • kiristys auttaa kirjoitti:

    Moniko nelikymppinen nainen on jo kokeillut tavaransa kiristysleikkausta. Varmasti suuri apu jos ei jaksa treenata lantionpohjaansa ja tykkää maata lahnana.
    http://www.stara.fi/2013/02/11/brandi-glanville-on-kuuma-puumanainen/#

    Kiristysleikkaus auttaa varmasti miehen nautintoon, mutta hyvät lantionpohjalihakset parantavat myös naisen nautintoa. Eli suosittelen treenaamaan, on helppoa ja lopputulos antoisa.

    Äänestä

  • akateeminen M kirjoitti:

    Juuri tuosta on kyse. Nuoremmat ei tiedä noista mitään, ainakaan minun kokemusten perusteella. Tosin harva nelikymppinenkään tajuaa sitä heittäytymisen ja läsnäolon tärkeyttä (edelleen puhun vain oman kokemukseni perusteella).

    Se heittäytyminen on monille hankalaa. Pitkässä parisuhteessa heittäytymättömyydestä voi tulla rutiini, jolloin poikkeava käytös voi tuntua liian suurelta muutokselta. Ja uudessa suhteessa ei ole välttämättä kertynyt heittäytymiselle otollista luottamusilmapiiriä. Tässä siitä itsevarmuudesta on apua.

    Läsnäolon vaikeus näkyy nelikymppisten elämässä muillakin osa-alueilla, mutta onneksi sitäkin voi harjoitella. Ja seksi on todella hyvä alue aloittaa. :)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

m42. kirjoitti:

Elämäni parhaat kyydit olen saanut nelikymppisiltä naisilta. En todellakaan enää haikaile nuorempien perään. Tuon ikäisenä nainen osaa nauttia ja antaa mennä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu