Olen vaikeassa tilanteessa. Ollaan oltu vaimoni kanssa nelisen vuotta yhdessä. Menimme aika vauhdilla naimisiin, tunnettuamme vajaa kaksi vuotta. Viimeiset puoli vuotta ollaan asuttu eri osoitteissa aloitteestani. Epäilin pitkään tunteitani vaimoa kohtaan ja halusin sen vuoksi aikaa saada miettiä asioista. Erossa olo on tehnyt hyvää, mutta en vieläkään oikein tiedä, mitä minun pitäisi tehdä ja mitä haluan.
Vaimollani on suuret haaveet lapsista, omakotitalosta jne. Olen toisinaan ollut myös innoissani ajatuksesta, mutta usein se myös ahdistaa. Ollaan kuitenkin molemmat vasta vähän päälle parikymppisiä ja minusta lastenhankintaa on vaikea vielä tässä vaiheessa edes ajatella. En vielä tiedä, HALUANKO edes lapsia! Ollaan puhuttu tästä ja vaimo on ymmärtänyt minua ja luvannut, ettei lapsia tai kaukaisempaa tulevaisuutta tarvitse nyt miettiä. Tiedän kuitenkin, että hän sydämessään toivoo noita asioita, enkä ole varma, haluanko itse samaa.
Kaikesta huolimatta suhteemme on toiminut hyvin, olemme samalla aaltopituudella, vaimo on minulle todella tärkeä, hän rakastaa minua vilpittömästi ja tiedän, että hän haluaa minulle vain kaikkea parasta. Periaatteessa minulla on siis asiat paremmin kuin hyvin.
Kuulostan siis varmasti pinnalliselta ja säälittävältä, mutta olen silti tyytymätön. Ennen tätä suhdetta minulla ei ole ollut juuri muita suhteita, mitä nyt jotain säätöä ja minusta tuntuu, että jään jostain paitsi. En ole viettänyt aikaa sinkkuna tuskin koskaan ja huomaan usein katselevani muita naisia sillä silmällä, kaihoisasti, toivoen, että minullakin olisi vapaus kokeilla yhden illan juttuja, käydä treffeillä, elää vapaasti.
Uskon, että pystyn nuo ajatukset tukahduttamaan ainakin jollain tavalla, jos päätän jäädä vaimon luo. Pelkään kuitenkin, että joskus myöhemmin, vuosien päästä tämä sama asia alkaa vaivata minua lisää ja lisää. En todellakaan aio enkä halua pettää vaimoani, enkä satuttaa häntä millään tavalla. Pelkään, että jossain vaiheessa - kun meillä on talo ja lapsia - alan harmitella taas sitä, etten ole kokenut muita suhteita ja pelkään aiheuttavani vaimolle vielä enemmän tuskaa.
Joku muukin on varmasti miettinyt näitä samoja asioita, olisi siis mukava kuulla ajatuksia, mielipiteitä jne. Moni saattaa ajatella, että hyvä mies älä jää TUOLLAISEN ongelman takia suhteeseen roikkumaan! Meillä kuitenkin synkkaa vaimon kanssa todella hyvin ja en millään haluaisi tehdä mitään hätiköityä ratkaisua. Pelkään, että jos jätän hänet nyt, jään katumaan sitä loppuelämäkseni.
Lopettaa vaiko jatkaa
7
388
Vastaukset
- elämänkoululainen
joopa joo,kasva ensin ulos noista potkuhousuista tai laita silmälaput kuten ravihevosille laitetaan etteivät vilkuile sivuille. Vaikutat hyvin epävarmalta siinä mitä haluat parisuhteestasi, eikä se ole hyväksi tulevaisuuttasi ajatellen eikä kaikki ihmiset kasva koskaan aikuiseksi mutta haluavat leikkiä kotia niinkauan kun on hauskaa, arjen elämä ei ole leikki-ikäisiä varten.
- äidillinen
Ero olisi hätiköity ja turha. Kuinkahan moni ikätoverisi vaihtaisi riemusta kiljuen viinanhuuruiset irtosuhdeseikkailut ja yksinolon rakastetun kanssa avioliitossa oloon. Aika moni. Heikko itsetunto ja tunne siitä, että muilla on varmaan jotenkin koko ajan kivempaa, niitä voisit työstää esim. psykologilla ihan positiivisessa hengessä. Jos esim. kaipaat sukupuolielämään vipinää, niin miksi et järjestäsi jotakin yllättävää kivaa vaimollesi ja itsellesi. Tylsän ihmisen elämä on tylsää, kuule, oli hän sinkku tai aviossa, ja positiivisen, luovan ihmisen elämä on kivaa myös vakiintuneessa aviosuhteessa.
Aikuisemmalla järjellä voi olla helpompi järkeillä pois niitä kiusauksia sitten kymmenen vuoden päästä, kun alkaa nähdä laajempia syy-seuraussuhteita omassa ja muiden elämässä. Sinulla on siinä harvinainen, hieno nainen rinnalla, toista samanlaista/yhtä hyvää et tule löytämään kun tämän menet kakaramaisuuttasi sössimään. Mutta kokenut kaiken tietää vasta.
Voisitko ajatella avioliittoleirille lähtöä vaimosi kanssa (seurakunnan järjestämiä). Sinunkin täytyisi panna itsesi peliin tuolloin, rohkenetko?- srgwefgwf
Äidillinen: aikuiseksi kasvaminen vaatii myös sitä että saa olla lapsi ensin. Ei ole mikään oletusarvo että kaikkien täytyy kasvaa aikuisiksi olematta ensin lapsia. Itse olen kolmekymppinen ja nyt näin vanhemmalla iällä ajattelen että parisuhde on kivempaa kuin nuoruuden eläminen mutta en ajatellut niin 22-vuotiaana. Jos ihminen ei ole opetellut tuntemaan itseään ennenkuin on lähtenyt vakavaan parisuhteeseen ei se aina kaikissa tapauksissa tarkoita että ero tulee mutta se voi myös tarkoittaa sitä. Mulle oli selvää nuorempana että en sido itseäni koska en ole siihen valmis. Aloittajalle asia ei ole ollut niin selvä. Loppujen lopuksi koko jutussa on kyse siitä rakastatko aloittaja vaimoasi. Jos et rakasta, lähde, koska muuten edesautat sitä että hän tulee kärsimään.
- kasvun paikka.
Ihmisen täytyy kasvaa omaksi itsekseen ja ihminen kasvaa omalla ajallaan. Sitten tietää mitä tahtoo. Musta olis täysin väärin naista kohtaan olla vain mukana siksi, kun ei uskalla erota tai pelkää, että satuttaa toista, tai että ei luota, että elämä kantaa. Siitähän tuossa nyt on kyse. Että tyytyykö tilanteeseen vai luottaako todella aidosti siihen, että elämällä on omat suunnitelmansa sinua varten.
Musta epäilys jo sinänsä on merkki. Ei merkki siitä, mitä tehdä tai jättää tekemättä, mutta jos ajatellaan, mitä se tosirakkaus ja sitoutuminen on. Onko sun ajatusmaailmassasi tosirakkauden kanssa tuota epävarmuutta, epäilystä, toisaalle haikailua, pelkoa ja tunnetta siitä, että jää jotain paitsi. Ei rakkaus epäile. Jos sä olisit varma tunteistasi ja halustasi, sä voisit itse täysin siemauksin haaveilla talosta ja lapsista. Oletko haaveillut? Milloin ja missä tilanteessa? Lisäksi voi olla, että ette tule saamaan lapsia, tai ette koskaan asu omakotitalossa. Ei ne ole asioita, mitkä parisuhdetta kantaa.
Tunteet on meille johtolankoja, ne on tienviittoja, merkkejä meidän omaan elämäämme. Ne auttaa meitä tulemaan siksi ihmiseksi ja saavuttamaan sen elämän, mikä on itseä varten.
Miksi sinun pitäisi tietää mitä haluat ja mitä elämä tuo eteesi. Ei elämässä voi kiirehtiä, vaikka miten toivoisit. Asiat tulevat aikanaan, ahdistus tulee varmasti, jos menee asioiden edelle ja kokee, että nyt pitää tietää ja päättää. Ja vain siksi, että toinen on varmuudessaan ja toive-elämässään niin varma, mutta jos itse tietää, tiedostaa ja tajuaa, että itsen kanssa on nyt jotain asioita kesken. Niitä ei voi nopeuttaa ja kaikki voi aina keikahtaa suurista suunnitelmisa huolimatta päälaelleen. Soisi, että jokainen luottaisi elämän kulkuun ja siihen, että se kantaa. Toisaalta jos teistä tulee omakotitalossa oleva perhe, teistä tulee ennemmin tai myöhemmin. Jos ei tule, ei siinä kiire, eikä ahdistuminenkaan auta.
Eikä elämä ole niin mustavalkoista, että joko pullantuoksuinen perhe-elämä omakotitalossa koirineen, tai viinanhuuruiset irtosuhteiset sinkkuelämät. Ei lähellekään. Jokaisella on vaisto ja tunne siitä, mikä on itselle hyväksi ja oikein. Jokainen lopulta itselleen vastaa siitä, minkä elämän itselleen tekee ja että luottaa siihen, mitä elämä tuo eteen, vaikka kaikkea ei voi nyt tietää, eikä edes osaa toivoa. Ja parempi niin. Yllätyksille saa antaa tilaa.
Miksi pelkäät että vuosien päästä tilanne iskee sinulle vastaan ja häiritsee silloin, kun se häiritsee sinua jo nyt. Aika tai itsensä huijaaminen ei asiaa muuta, korkeintaan siirtää. Voit peittää nämä ajatukset lastenhoitoon ja asuntolainan maksamiseen, mutta mitä jää käteen. Lapset, laina ja silti ne samat ajatukset.
Kasva aidoksi itseksesi. Se on parasta, mitä itse voit itsellesi ja toiselle tehdä. Oli se ratkaisu sitten suhteen suhteen mitä hyvänsä. - larethi
Vaikeita juttuja.. Sanoakko jollekin hyvälle hyvästit koska ei ole ihan varma ja sitten päätyä onnettomaksi, vaiko jatkaa ja olle onneton sitten ikänsä?
Luulen, että jos haluat mennä ja kokeilla, niin se olisi ehkä se paras, koska se on osa elämää nykyään ja on ehkä vaikeaakin olla ollut kokematta ellei ole sitä täysin itselleen järkeillyt.
Taas onnettomana suhteessa oleminen on aivan kamalan yksinäistä, koska mitään mahdollisuuksia joita saa ei edes saa käyttää, "joutuu" olemaan tilanteessa, ja se on ahdistavaa..
En oikein osaa mitään järkevää neuvoa koska itsellä on ihan sama tilanne menossa, minulta puuttuu tulevaisuuden toivo, ja kun on asiat edes kohtuu hyvin niin mietin että pitäisikö vain tyytyä ja jatkaa. Vaikeaa..
Oletko miettinyt, että selviätkö jos seuraavaan kahteen tai kolmeen vuoteen joutuisitkin olemaan ihan yksin? Jos vapaudut vaimostasi ja menet maailmaan, eikä maailma tarjoakaan mitään?
Ja jos maailma ei tarjoakaan mitään sinulle, mutta vaimollesi tarjoaa, niin selviäisitkö siitä?
Ja mitä se vaatisi, että voiti jättää vaimosi nyt, saa olla vaikka avaruusmatka vastauksena.. Ehkä näin alkaisi homma selvitä, samaa yritetään, ja ideoita otetaan vastaan. - arttu 22vee
Kiitos kaikille ajatuksista ja näkökulmista.
Joku sanoi sitä, että vaikutan epävarmalta enkä tiedä mitä haluan suhteelta. Se on osittain totta, olen aika epävarma ja päätöksenteko on minulle muutenkin vaikeaa. Tiedän kuitenkin sen, että haluaisin olla jonkun ihmisen kanssa, jonka kanssa olisin täysin onnellinen, jota rakastaisin epäilyksettä.
nimimerkille Äidillinen:
Uskon, että moni vaihtaisi paikkaa kanssani, jos se olisi mahdollista. Silti epäilen hieman, että jos nyt jo epäilen tätä suhdetta, pystyisinkö sittenkään järkeilemään sitä kymmenen vuoden päästä yhtään sen paremmaksi? En välttämättä.
Vaimo on kovasti puhunut, että meidän pitäisi mennä avioliittoleirille, mutta epäilen myös sen hyödyllisyyttä. Kuitenkin pohjimmainen ongelma on se, että pelkään, etten rakasta oikeasti vaimoani. Olisiko avioliittokurssin ohjeista hyvään parisuhteeseen apua, jos se on minun puolelta jo valmiiksi näin huteralla pohjalla?
Nimimerkille kasvun paikka:
Kyllä, minulla on ajatusmaailmassani tosirakkauden suhteen todellakin epävarmuutta, toisaalle haikailua, pelkoa ja on myös tunnetta siitä, että jää jotain paitsi. En ole myöskään haaveillut oikein koskaan lapsista enkä omakotitalosta. Huomaan haaveilevani sen sijaan juuri vapaudesta ja myös siitä tosirakkaudesta. Kuka sen sitten mitenkin määrittelee. Vaimolle olen sanonut usein,että tuntuu siltä, kuin olisimme enemmän kavereita. Hän on minulle todella rakas ihminen, mutta tunnen, että parisuhteeseen tarvittava kipinä puuttuu. Vaimoni mielestä minun pitäisi hyväksyä, että rakkaus muuttuu vuosien aikana. Kuitenkaan en ole tuosta vakuuttunut, niin kovasti kuin haluaisinkin.
Järjellä ajatellen voisi uskoa, että tässä suhteessa on hyvä pysyä, mutta tunteet viestii toista. Vai olenko tässä asiassa ihan hakoteillä?
Ja nimimerkille larethi:
Sitäpä juuri pelkään, että jos päätän lopettaa suhteen, tajuankin vasta sen jälkeen kaiken sen hyvän, minkä menetin. Tämä on juuri tätä kuuluisaa epävarmuuttani...
Olen myös miettinyt juuri sitä, että koska olen aika nuori vielä, nyt jos joskus tämä asia pitäisikin päättää. Vaikka olen huono päätöksenteossa, myös päättämättömyys ja asioiden vatvominen (jmikä on jokapäiväistä) ahdistaa.
Mitä muuten tarkoitat tuolla "maailma -käsityksellä"?
Minusta tuntuu, etten sinänsä pelkää tulevaa muuten, paitsi että pelkään sekä tekeväni väärän valinnan että tiedän särkeväni toisen ihmisen sydämen. Uskon, että jos suhde päättyisi, selviäisin kyllä jotenkin siitä. Pelkään vain, selviääkö toinen.
Tsemppiä joka tapauksessa myös sulle! - tiedätkö "sen"?
Kaikki tosirakkaudet ja ihmiset, jotka ovat löytäneet oikean onnen ja rakkauden sanovat, että sen vain tietää. Aina kun kysyy, mistä sen tietää saa vastauksen, että sen vain tietää eikä muuta ja se riittää. Se ei ole järjellä tai sanoilla selitettävissä, koska se on jotain johon ei ole olemassa sanoja.
Tiedätkö sitä, onko sulle tullut sitä tunnettä että tosirakkauden vain "tietää" ja se riittää? Ajatteletkö sä niin, että sitten kun sä rakastat aidosti, sä myös tulet tietämään sen ja voit toisten tavoin sanoa, että tää se on ja sen vain tietää?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27717688Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245676- 1232642
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172162Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361795Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111047- 59973
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32941Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45941