Sarasvuo ja Nalle eduskuntaan.

Sarasvuo ja vielä Björn Wahlroos eduskuntaan niin saadaan asiat tolalle, loppuu työttömien laiskottelu sosiaalituilla ja ammattiliittojen terrori työnantajia kohtaan.

Sosiaalituet leikkuriin niin että kaikki työ kannattaa, työehtosopimukset ja minimipalkat silppuriin saadaan palkat ja edut kestävälle tasolle ja bisnes kannattavaksi!

Kaiken maailman hakkaraiset kapakoista pois lorvimasta töihin ja opiskeluun opiskelukatto jonka jälkeen maksaa itse niin eiköhän se vuositolkulla yliopistossa lorviminenkin vähenisi.
863
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kyllä Sarasvuo ja Nalle Wahlroos on ollut kovia puheissaan, mutta heidän aktiivisuutensa ja kyvykkyytensä omalla valitsemallaan työkentällä on osoittautunut jotenkin yhteiskuntaa heikentäväksi. Nalle Wahlroos on syyllistynyt valuuttakeinotteluun, ja muihinkin väärinkäytöksiin lisätäkseen omaa varallisuuttaan. Ja Nallen henkilökohtainen käytöksensä on ollut jotenkin yläluokkaa suosivaa, ja tavallista kansaa halveksivaa ja ruoskivaa.

Sarasvuo puolestaan on osoittanut aina suurta mielenkiintoa Training konsult yhtiönsä varojen kasvattamiseen, mutta missä on hänen todellinen yhteiskunnallinen vaikutuksensa havaittavissa. Väitän että se on jäänyt paljolti ainoastaan puheen tasolle.

Äänestä

Kyllä ihmetyttää nämä firmat jotka ovat Sarasvuon rikastuttaneet,,,,älykkäät ihmiset katsovat kuin yököt aurinkoon kun kaveri lässyttää Amerikkalaisista kirjoista kopijoituja ajatuksia . Aina silloin tällöin kohu lausunto pitää otsikoissa.

Äänestä

On ne niin tyhmiä että yrittävät tienata lisää ja huolehtia omaisuudestaan, ja vielä kehtaavat vaatia tavallisilta ihmisiltä pärjäämistä!
Kunnon suomalainen ei edes halua mitään ylimääräisiä koulutuksia eikä koskaan ole halunnut palkankorotuksia. Kaikki ovat niin huolettoman tyytyväisiä elämäänsä, etteivät ruikuta sohvanpohjalta rahapulaansa.

Kun sossu huolehtii kaikesta, niin ei ole ihmekään, jos rauhallinen kansa hermostuu, jos joku uskaltaa vaatia työntekoa ja ammatin kehittämistä.

Äänestä

Kyllä Sarasvuo ja nalle ihan asiaakin puhuvat. Suomessa moni väärinkäyttää ja lorvii sosiaalituilla. Varsinkin nuorilla ei ole mitään kunnianhimoa, eivätkä he häpeä elää sossuntuilla. Ennen miehelle oli häpeä jos ei kyennyt itseään työllä elättämään.

Mitenkä nämä nykyajan pummit olisivat 70-luvulla pärjänneet kun sosiaaliturvaa ei ollut nimeksikään ja monien piti Ruotsiin ja muualle maailmaa lähteä töihin jos mielivät saada ruokaa syödäkseen.

Äänestä

Ja Suomi konkurssiin. Oliko muita aivopieruja varastossa?

Äänestä

Jos joku parkkinahkainen asvalttimies tai ahkera lähihoitaja tulisi kertomaan kansalaisille työnteon merkityksestä, sitä mielellään kuuntelisi.

Kun silkkilakanoihin syntyneet seitsemännen polven rikkaat tai silmänkääntäjä-helppoheikkihumpuukkerit toitottavat tavallisille ihmisille raatamisen autuudesta, niin nauravathan sille harakatkin.

Sosiaalituilla "lorviminen", jos sitä joku harrastaa, kostautuu viimeistään siinä vaiheessa, kun tulee ns. eläkeikä. Työelämässä tiiviisti olleet saavat työeläkettä, mutta ne, jotka ovat vähän tai ei ollenkaan olleet töissä, joutuvat edelleenkin elämään vaatimattomilla tuilla.

Kuitenkaan läheskään kaikki eivät ole tarkoituksella työttömiä. Kapitalistisessa yhteiskunnassa täytyy olla tietty prosentti työttömiä, jotta se toimisi ihanteellisesti. Tuotantoa ja työelämää rationalisoidaan jatkuvasti, eikä työvoimaa pidetä "varastossa". Ulkoistaminen ja alihankkijoiden käyttäminen ovat nykyään arkipäivää toisin kuin 70-luvulla. Näihin keskittyvät firmat pelaavat osa-aika ja pätkätyöllä, matalilla palkoilla ja niukoilla työntekijöiden sosiaalisilla etuisuuksilla.

Ei ole häpeä olla työttömänä, jos kukaan ei halua henkilöä töihin. Tämä täytyy muistaa.

Äänestä

kaukana halinallesta. Ärhäkkä nalle.

Äänestä

Aivan, ja vielä päälle aletaan tehdä 1 € päiväpalkalla 12-14 t päivässä duunia 6 päivää viikossa, kuten kiinalaiset. Tai miksei vaikka seitsemän, mihin kukaan niitä vapaapäiviä tarvitsee, vai kuinka? Voitot ja tuotantohan on pääasia!

Anteeks, että joudun puhkaisemaan kuplan, mutta ihmiset ei ole jumalauta koneita!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Loppu lorvimiselle! kirjoitti:

Sarasvuo ja vielä Björn Wahlroos eduskuntaan niin saadaan asiat tolalle, loppuu työttömien laiskottelu sosiaalituilla ja ammattiliittojen terrori työnantajia kohtaan.

Sosiaalituet leikkuriin niin että kaikki työ kannattaa, työehtosopimukset ja minimipalkat silppuriin saadaan palkat ja edut kestävälle tasolle ja bisnes kannattavaksi!

Kaiken maailman hakkaraiset kapakoista pois lorvimasta töihin ja opiskeluun opiskelukatto jonka jälkeen maksaa itse niin eiköhän se vuositolkulla yliopistossa lorviminenkin vähenisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu