Olen alkanut yhä enemmin ja paremmin viihtymään yksikseni kaksi vuotta kestäneessä suhteessa. Olen jotenkin vaan kyllästynyt olemaan läsnä, kumppani, jakamaan asioita, kertomaan ja suunnittelemaan, ehkä myös odottelemaankin.
Yhä enemmin nautin niistä hetkistä, jolloin kumppanilla on muita menoja. En ole enää ihan varma, haluanko jatkaa parisuhdetta, yksinoleminen houkuttelee.
Kumppani on hyvä, vakaa ja luotettava, mutta en silti jaksa oikein innostua. Seksi on vielä pelannut, mutta muuten ei oikein löydy mielenkiintoa. Pitäisikö jotenkin sanoa, että tämä on nyt tässä, vai antaa ajan tehdä tehtävänsä? Onneksi emme asu samankaton alla.
Yhä enemmin nautin niistä hetkistä, jolloin kumppanilla on muita menoja. En ole enää ihan varma, haluanko jatkaa parisuhdetta, yksinoleminen houkuttelee.
Kumppani on hyvä, vakaa ja luotettava, mutta en silti jaksa oikein innostua. Seksi on vielä pelannut, mutta muuten ei oikein löydy mielenkiintoa. Pitäisikö jotenkin sanoa, että tämä on nyt tässä, vai antaa ajan tehdä tehtävänsä? Onneksi emme asu samankaton alla.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Pääsit siis siitä alun paita-ja-peppu vaiheesta pois, ruusunpunaiset lasit on riisuttu ja olet alkanut näkemään teidät sellaisina kuin olette: kahtena erillisenä, erilaisena ihmisenä. Onneksi olkoon :3
Monet parisuhteet kosahtavat tuossa vaiheessa kun jompikumpi suhteen osapuoli ei ymmärrä, ettei parisuhde ole pelkästään se ohikiitävä ihastusvaihe. Montako kertaa sinun täytyy tähän vaiheeseen kompastua ennenkuin hyväksyt tämän?
Tässä vaiheessa alkaa se arjen rutiinien muovaaminen molemmille sopiviksi ja molempien elämältä haluamien asioiden realisoiminen yhdessä. Tietysti täytyy ottaa se huomioon, että kumppanisi saattaa olla vielä tuon ihastusvaiheen lumoissa ja sinun täytyy kyetä ottamaan se huomioon kun otat asian esille kumppanisi kanssa, koska ihastusvaiheessa oleva ihminen ei ole hirveän hyvä puntaroimaan niitä todellisia halujaan tulevaisuuden suhteen ja mieli saattaa muuttua siinä vaiheessa kun lasit riisutaan.