Täällä on nyt ollu kaikennäköistä juttua paastoamisesta, kannattavuudesta, terveellisyydestä jne jne, niin ajattelin kertoa oman kokemuksen 10 päivän paastosta.
Olen 157cm pitkä ja alussa 56kg painoinen 27 vuotias tyttö. En siis erikoisemmin ylipainoinen, mutta kroppa oli melko löysä ja laihduttamisen/treenauksen aloittaminen hankalaa. Kaverit ehdotti tätä paastoa ja päätin kokeilla.
N 5 päivää ennen paaston alkua jätin pois kahvin ja kiinteän ruoan, söin paljon hedelmiä, vihanneksia ja keittoja. Vikan päivän vain hedelmiä. Paastojuomaan tarvitaan tuota vaahterapalmusiirappia, tuoreita sitruunoita ja cayennepippuria. Lisäksi saa juoda vettä ja yrttiteetä (join myös vihreää teetä).
Paaston aloitus oli helppoa, olihan kroppani jo tottunut vähään energiamäärään. Juoma on hyvää kun löytää sopivan suhteen sitruunamehun ja siirapin kanssa, cayennepippuri antaa mukavaa tujua.
Tyhjennykseksi kokeilin merisuolavettä - ei toiminut minulla, joten hain apteekista Klauber suolaa ja toimii! Tosi pahanmakuista,mutta kyllä sen kesti :) Tyhjennyksen tein kahtena ekana aamuna, ja paristi loppupuolella (oisko ollut kuudes ja vika aamu).
Ensimmäiset päivät palelin todella paljon, ja vaikka lisäsin pippuria vilu ei lähtenyt. Nälkä ei ollut missään vaiheessa. Kolmantena päivänä ei ollut enää viluongelmaakaan.
Paaston jälkeen kiloja lähti n 5 ja terveellisen elämän aloittaminen oli todella helppoa! Olen aikamoinen vehnähiiri, joten todella tarvitsin tätä kuuria että pääsin hiilareista eroon. Paino on pysynyt samassa vielä paaston jälkeenkin, pidän 1 nestepäivän viikossa juoden tuota paastojuomaa, ja olen lisännyt vihreän teen juontia muun terveellisen ruoan lisäksi.
Tätä paastoa voin lämpimästi suositella kaikille! Siirapista saa kaikki tarvittavat hiven- ja kivennäisaineet ja siinä on tarpeeksi energiaa jotta pysyy virkeänä. Olin koko paastonajan töissä ja lenkkeilinkin hieman (en täysillä kuitenkaan). Eli normaalia elämää, ilman ruokaa vain :)
Vaahterapalmusiirappi-sitruunamehu Paasto
7
4135
Vastaukset
Olen kaksi kertaa kokeillut vaahterapalmu siirappi diettiä.. Kyllä on tehokas juttu!!
Mutta tämä Klauber suola, suolen tyhjennys oli aika raju koettelemus.. Jos vielä yritän samaa uudestaan niin kyllä pitää olla wessa vieressä!
Kolme ensimmäistä päivää olivat tosi nälkäisiä mutta sitten elimistö tasaantui ja nälän tunne katosi.. Suosittelen- jj
hyvä nin
- CarrYa
Voiko tuota vaahterapalmusiirappia korvata millään? Sehän on ihan tuhottaman hintaista eikä sovi opiskelijan kukkaroon.
- gadsrftyr
itse ajattelin kanssa kokeilla, teittekö glaubersuolan lisäksi, muita suolihuuhteluita, oeln jostain lukenut että jotkut käyttävät suolihuuhtelupussia tjnt? Ja että jos ei tee niitä niin tulisi päänsärkyä?
- 2x.pv.suolihuuhtelu
Suolihuuhtelu pitää tehä VÄHINTÄÄN kerran päivässä KOKO paaston ajan, mutta suositellaan kahtena kertana päivässä, eli aamuin ja illoin, joka oman kokemukseni mukaan todellakin kannattaa..olo meinaan pysyy paljon parempana!!!!
- Ei pelotella!
En usko tuohon juttuun ja en varsinkaan että vieläpä kaksi kertaa päivässä!
Jos on tehokas tee ja tyhjentyy kerran päivässä, niin riittää vähempikin huuhtelu. - Anonyymi
Kiitos Rosa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kaksi vuotta
Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek195363Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden
"Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia5692707Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.222589Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1512260- 242197
- 821664
- 1461555
- 1311335
- 129973
- 86924