Olen ihan hukassa. Mieheni on kiltti ja mukava kaveri. Toisinaan olen mustasukkainen hänestä, koska toiset naiset tuntuvat kiinnittävän häneen aina huomiota, ja kaipa sitä on jotenkin epävarma omasta tärkeydesetään. Jokin aika sitten hän oli ilman minua viettämässä iltaa ja yksi meidän yhteisistä naispuolisista ystävistä oli päättänyt flirttailla mieheni kanssa - kovasti oli naisesta otettu valokuvia ja olivat mahdollisesti myös lähteneet illanvietosta yhdessä.
Kun otin asian esille, minua syytettiin mustasukkaiseksi ja aloitettiin mykkäkoulu. Tätä on nyt jatkunut useampi päivä. Yritin alussa keskustella asioista, mutta en saa minkäänlaisia vastauksia. Ahdistaa, koska haluaisin saada selvyyttä asioihin, mutta minusta tehdään aina se ongelmienaiheuttaja. En ymmärrä, miksi en voisi keskustella peloistani, vaan siitä pitää heti suuttua.
Riitoja mustasukkaisuudesta
8
650
Vastaukset
- UskollinenMies
Niinpä niin, mustasukkaisuutta on kahta lajia: aiheellista ja aiheetonta.
Jos mies on oikeasti flirttaillut vieraan naisen kanssa ja lähtenyt yhdessä iltaa jatkamaankin, niin totta kai sinulla on oikeus olla mustasukkainen. Sehän on vakavan keskustelun paikka ja asia on selvitettävä. Jos sen sijaan mitän ei ole oikeasti tapahtunut ja sinä kuvittelet kaiken, niin ymmärrettävästi mies on loukkaantunut.
Ongelma onkin siinä, mikä on todellista ja mikä sinun mielikuvitustasi.
Itse olen vuosikausia kärsinyt vaimoni mustasukkaisuudesta, joka on täysin aiheetonta. En voisi kuvitellakaan kiinnostuvani kenestäkään toisesta naisesta, kun minulla on maailman ihanin nainen kotona. Siitä huollimatta vaimoni syyttelee minua mitä erilaisimmista asioista.
Olen jo oppinut kääntämään katseeni pois. jos joku naapurin rouva - puhumattakaan naapurin opiskelijatytöstä - tulee vastaan. Jos vaimo näkee minun tervehtivän, siitä seuraa automaattisesti mustasukkaisuuskohtaus. Minä en mielelläni ole tyly ja epäkohtelias, mutta riitojen välttämiseksi olen senkin opetellut.
Jos käyn yksin missä tahansa, vaimo aina kuulustelee millaisia naisia siellä oli. Olen jo siinäkin oppinut kontrolloimaan puheitani. En uskalla kertoa vaimolleni vaikka olisinkin jutellut jonkun naisen kanssa. Minä tiedän etten ole tehnyt mitään väärää enkä ole yrittänyt mitään, mutta syytettyjen penkille joudun varmasti, jos myönnän jutelleeni, ja syytöksiä riittää pahimmillaan viikkokausiksi. Parempi on kun sanon, etten oikein huomannut katsoa, oliko siellä jotain naisia. Eikä tässä ole kyse mistään kapakkailloista, vaan mummun 80-vuotispäivistä, kummitytön rippijuhlista ja työpaikan koulutustilaisuuksista.
Pieni mustasukkaisuus on ihan tervettä, mutta jos sinun mustasukkaisuutesi on tällaista jatkuvaa epäilyä, vihjailua ja tenttaamista, niin olisi syytä katsoa peiliin. Minua ainakin rakastavana aviomiehenä todella loukkaa jatkuva epäilyksenalaisena oleminen.- Nuori nainen
Kuulostat niin avopuolisoltani. Tiedän ettei hän tekisi mitään ja ajattelee juurikin noin, "En voisi kuvitellakaan kiinnostuvani kenestäkään toisesta naisesta, kun minulla on maailman ihanin nainen kotona."
mutta silti tulen mustasukkaiseksi, jos kadulla tulee vastaan erittäin kaunis nainen, tai tv:ssä näkyy upea kroppa, varsinkin jos se on alaston.
Kai se on oma riittämättömyyden tunne ja huono itsetunto joka sen aiheuttaa. - mustis puoliso
Tämä kirjoitus voisi oola mieheni kirjoitus.Mietin vaan että miksi te ette vie puolisoita näytille ja tutustumaan ihmisiin..?Toki minullakin on omia kavereita ja oma elämä,sellainen mikä nyt perheellisellä voi olla.Mutta sitä vain ihmettelen kun en ikinä miehelleni kelpaa esim syömään,ulos tmv.Kyllä sitä tulee väkisinkin mustasukkaiseksi,kun mieheni itse jättää minut elämänsä ulkopuolelle.
Aina en ole mustasukkainen ollut.Mieheni on saanut mennä työkavereidensa kanssa joka ikiseen pippaloon mitä on järjestetty.En vain ole koskaan osannut epäillä mitään..kunnes jäi naistyökaverinsa kanssa kiinni sähköposteista ja tekstiviesteistä.Erottiin..palattiin yhteen.Ehkä ei ois pitänyt.
Nyt on tilanne se että mieheni on työporukan kanssa laivalla ja nimenomaan pyysin sanomaan tuleeko tämä nainen sinne mukaan.Listassa kun ei kuulema nimeä ollut.No eilen sain häneltä tietää että tämä vosu mukana on.Tää vitutus mikä on päällä on ihan hirvee.Miehelläni on puhelin kiinni,koska heillä on siellä reissulla järjestettyä toimintaa.Yhtään en tiedä mitä he siellä tekevät.Kyllä luotan mieheeni kuitenkin,mutta kun vituttaa koko ajatuskin.Onhan tämä nainen miehelleni ollut (ehkä on edelleenkin) tärkeä..
Tämän tapauksen jälkeen olen ollut erittäin vainoharhainen ja pyytänyt selitystä joka asiaan.Se ottaa aivoon et miten olen ollut niin tyhmä etten ole aiemmin flirttailua huomannut.Nyt näen että hän flirttailee naisten kanssa vaikka olemme perheenä mukana.Se tekee olon niin yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi.Se tekee minusta just sellaisen vainoharhaisen akan joka ehkä mieheni minun haluaa olevankin,en tiedä.
Mutta toivon että miehet joskus (joilla on mustis vaimoke) hymyilisi vain puolisolleen ja hurmaisi hänet uudelleen ja uudelleen..huomiota paljon ja vielä vähän lisää.Mulle se ainakin tepsisi.
- Ihme meininkiä
Miten ihmeessä joku voi olla mustasukkainen sukujuhlista?! Ei kait siellä ole muita kuin sukulaisia?! Kuka nyt heitä sillä silmällä katselisi?! Ikävää sekin, jos pitää olla tervehtimättä naapureita, vaan koska kumppani tulee siitä mustasukkaiseksi. Sun naapurissas varmaan asuu sitten todella kauniita naisia?
- mikru
Naapuriasunnon neitonen ei tarvitse olla ulkoisesti kauniimpi ollakseen omaa naista miellyttävämpi. Käyhän sukujuhlissa muitakin kuin vain sukulaisia. Serkulla voi olla uusi tyttöystävä tai vanhat naapurit tulivat onnittelemaan...
- mikru
Sen kun tietäis milloin mustasukkaisuuskohtaus on ollut aiheellista ja milloin ei. Kaukosuhteessa tuntuu aina olevan pelkoa petetyksi/jätetyksi tulemisesta. Varsinkin kun toinen on myöntänyt olleensa kiinnostunut jostakusta toisesta. Rikkoontunut luottamus ruokkii mustasukkaisuutta...
- Tuttuajuttua
Miehen reaktion huomioon ottaen et ole ollut turhaan mustasukkainen.
Pettäjät puolustautuu suuttumalla ja mykkäkoululla.
Miehesi on pettäjä, eli Timo. - Kotiorpo
Minä olen tullut mustasukkaiseksi. Mustasukkaiseksi lähinnä huomiosta ja ajasta. Vaimoni sukulainen, komea mies muutti meille. Vaimoni muuttui melkoisesti. Ajankäyttö on nyt sellaista, että vapaa-aika ja harrastukset hoidetaan tuon sukulaismiehen kanssa. Minulle tulee todella paljon negatiivistä viestiä ihan mistä tahansa. Teen huonosti, väärät vaatteet, maiskutan herrasväen pöydässä.....Minulla ei ole enään vakipaikkaani sohvalla. Makoilu ja hieronta jatkuu mutta kotitöiden takia en ehdi mukaan tuohon hommaan.
Olen yrittänyt puhua tästä mutta äänensävyni on kuulemma sellainen, että vaimoni on kieltänyt puhumasta asiasta.
Todella ikävä sitä ihanaa vaimoa joka antoi jakamatonta huomiotaan.
Nyt ituttaa jo kotiintulokin....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27717834Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245701- 1242651
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172178Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361800Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111051- 59976
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32950Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45948