"Internetin hakukoneet, Google etunenässä, ovat muuttaneet ihmisen aivojen toimintaa, kertoo tuore tutkimus.
Kolme psykologia testasivat ihmisten ajattelua hetkellä, jolloin kohteelle esitetään vaikea kysymys.
Kysymystä pohtineet ihmiset eivät yllätykseksi käyttäneetkään aivojaan itse vastauksen löytämiseksi. Sen sijaan ihmiset ryhtyivät lähes välittömästi ajattelemaan tietokoneita ja nettiä, eli paikkaa, josta he voisivat löytää vastauksen kysymykseen.
Erityisesti ihmiset, jotka uskoivat pääsyn nettiin olevan mahdollista lähitulevaisuudessa, ajattelivat enemmän tiedon lähdettä kuin tietoa itseään.
Tutkijoiden mukaan tulokset osoittavat internetin ottaneen paikan ihmiskunnan tärkeimpänä ulkoisena muistina. Aiemmin ihmiset ovat turvautuneet vaikean kysymyksen edessä perimätietoon.
Kolme psykologin aivotutkimus ilmestyi Science-lehden heinäkuun numerossa."
http://www.uusisuomi.fi/ymparisto/113970-kiitos-google-aivomme-ovat-nyt-muuttuneet
Ajatteletko itse tai annatko Googlen hoitaa sen puolestasi?
15
<50
Vastaukset
- zisel
Mitäs jos keskittyisit niissä uutisissa Suomen tapahtumiin tollasen roskan sijaan?
- Genio.Mente
Vähätteletkö sinä esimerkiksi Googlen vaikutusvaltaa ihmisten mielipiteisiin?
- hytuio
"Tutkijoiden mukaan tulokset osoittavat internetin ottaneen paikan ihmiskunnan tärkeimpänä ulkoisena muistina. Aiemmin ihmiset ovat turvautuneet vaikean kysymyksen edessä perimätietoon."
Ehkä tuossa Googlen ja perimätiedon välillä on kuitenkin ollut jotain marginaalista mediaa siinäkin. Sitäpaitsi perimätieto on väline siinä kuin Googlekin: tiedon lähde, se mistä ratkaisu on haettavissa.- Genio.Mente
Entä miten käy loogisen ajattelun kehityksessä?
Sokrateelle olis taas tilausta tässä maailmassa. Ja useammalle kuin yhdelle... - hytuio
Genio.Mente kirjoitti:
Entä miten käy loogisen ajattelun kehityksessä?
Sokrateelle olis taas tilausta tässä maailmassa. Ja useammalle kuin yhdelle...Looginen ajattelu junnaa paikallaan globaalisti ajatellen. Eli aivot ei sinänsä muutu yhtään mihinkään.
- Genio.Mente
hytuio kirjoitti:
Looginen ajattelu junnaa paikallaan globaalisti ajatellen. Eli aivot ei sinänsä muutu yhtään mihinkään.
Ei niin, mutta pennut ei opi käyttämään niitä.
- PlatosMorbidDust
Helpompaa kun kysyy The Palstalta.
- Genio.Mente
Ja Wikipedia tietoa tiedossa...
- PlatosMorbidDust
Genio.Mente kirjoitti:
Ja Wikipedia tietoa tiedossa...
No siltähän se vaikuttaa. Tiedä sitten mitä psykologian hakuteosta dazu linkittelee päivät pääksytysten. No, ainakin vaihtelua eewarin kielioppiin.
- Genio.Mente
PlatosMorbidDust kirjoitti:
No siltähän se vaikuttaa. Tiedä sitten mitä psykologian hakuteosta dazu linkittelee päivät pääksytysten. No, ainakin vaihtelua eewarin kielioppiin.
Kohta kai saadan nähdä sekin päivä, kun Wikipedia-tutkinto on yhtä pätevä, kuin korkeakoulujen tutkinnot.
- tinka_tiger
Sekä että. Google on hyvä, jos hakee jotain ennalta tuntematonta tai unohduksissa olevaa. Tietysti kaikki luettukin tieto täytyy vielä itse pureskella. :-)
- hah,haa.
Joopa joo. Googletappa P....a suomi 24 Kyllä löytyy tietoa.
Tunut olevan oikea google fani!! - oiuytreasdfghjk,mnbv
Lähteen luotettavuus on kuitenkin ensisijainen silloinkin, kun tietoa hakee netistä.Siksi olisi kiva,kun kaikki viitsisivät merkata lähteen.
- ghjkwrtoikhgfda.
Suomi 24 ja sinä _siinä on Googlea riittävästi!!
- HÄ;HÄ.
Googletin TMM löysin tämän. Tämähän on perkuleen vanha kuva. Vaihdappa nykyiseen muotoosi.
http://profile.ak.fbcdn.net/hprofile-ak-snc4/174449_1059342041_4478947_n.jpg
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26717307Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235557- 1162605
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar162106Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361782Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111021- 59962
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45914Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32913