Muisti ongelma

Muistamaton92

Hei! Olen 19v poika ja minulla tuli muutamapäivä takaperin muistamis ongelmia. Tilanne lähti siitä että tulin saunasta ja join yhden oluen, jonka jälkeen takaraivossa/niskassa tuntui voimakas "kohahdus". Hetkeä myöhemmin hyppäsin kaverin x autonkyytiin, jossa oli myös paraskaverini z. Autossa en enää muistanut kummankaan kaverin nimeä, muistin vain että he olivat kavereitani. Tämän jälkeen menin hieman paniikkiin koska pää tuntui kuin se olisi tyhjentynyt kaikista muistoista. Eilen kaupassa käydessä unohdin miksi olin ottamassa juustoa koriin, jonka seurauksena sain kauan aikaa miettiä juusto kädessä miksi otin juuston, mihin olin laittamassa juuston jne. Jälkeen päin nämä muistot ovat palautuneet kuten tänäänkin muistin kavereideni nimet selvästi mutta unohdin hetkeksi omani. Olen huomannut käytöksessäni muutoksia kuten, olen sisäänpäin kääntynyt, leijailen ihan omissa maailmoissa. Ajatteleminenkin tuntuu kovin vaikealta koska pää tuntuu koko ajan niin tyhjältä. Välillä saan ihan totaalisen blackoutin että en hetkeen muista yhtään mitään,mutta nämä kestävät vain 5min. Mistähän tämmöinen muistamattomuus voisi johtua? Nukun ja syön normaalisti. Vitamiinejakin olen syönyt jo vuosia että tuskin on niistä puutetta. Tätä on tosiaan kestänyt sen 3 päivää nyt.

4

58

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ihmeellistä

      Tuossa iässä se on erikoista, mutta meidän vaari on 83v ja laittaa juustoja ja voimariineja vaikka astiankuivatuskaappiin ja sokerin jääkaappiin, kun tyhjentää pöydän.

    • kohtauksia

      Olisikohan epilepsiaa? Epilepsiaakin on monenmuotoista. Sinuna menisin lääkäriin, jos tuo jatkuu.

    • 542354

      Minulla on myös muistihäiriöitä, olen sekä mies että myös 19v. Ne tulivat yht'äkkiä pari pv sitten. Onneksi muistihäiriöt eivät ole pahentuneet(lähinnä unohdan tavaraa johonkin selittämättömästä syystä mitä ennen minulle ei ole käynyt). Jos tämä vielä jatkuu niin täytyy käydä lääkärillä.

      Minulle sanottiin sairaalassa kun olin vauva, että minulla on tavanomaista suurempi riski saada epilepsia, en sitten tiedä onko tämä sitä vai ei...

      • vk

        Äkkiseltään tulis mieleen, et käykääpä piruttaan tsekkaamassa raskasmetalli levelinne kehostanne.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4168
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3137
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe