Tein noin 6 vuotta sitten profiilin tänne,jossa en kuitenkaan parisuhdetta hakenut,vaan lähinnä uusia tuulia ja tuttavuuksia muutettuani uudelle paikkakunnalle eron jälkeen.Tutustuin mukavaan heppuun,jonka kanssa oli helppo keskustella asioista ja usein sovimme jossain kohtaa tapaavamme toisemme,mutta näin ei ehtinyt tuossa elämäntilanteessani koskaan käydä, kun aloin seurustelemaan uudelleen ja muutin silloisen poikaystäväni kotikaupunkiin.Yhteydenpitoa oli tuossa vaiheessa jatkunut jo miltei 2 vuotta ja välimatkaa meillä ei ollut kuin 70 kilometriä,joten näin jälkikäteen ajateltuna melko hassuakin ettemme tuolloin koskaan tavanneet,kun kuitenkin kumpikin meistä ajatteli,että jotain välillämme on.Tämä tuttavani jäi kuitenkin fb kaverikseni ja satunnaisesti pidimme yhteyttä ja vaihdoimme kuulumisia.
Tuolloinen suhteeni kariutui ja pari vuotta sitten ja muutin takaisin vanhoille seuduille vakaasti päättäneenä,että uutta parisuhdetta en aloita ennenkuin olen 100 varma,että seuraava on "se mr. oikea" :D
Villiä sinkkukesää oli kestänyt kaikki 2 kk,kun aamuyöllä kotiuduin ystäväni häistä melkoisessa hutikassa. :) Menin facebook:kiin,jossa paikalla keskustelemassa oli tämä vänha tuttavani..myöskin hieman miestä väkevämpää nauttineena..siinä sitten joku aamuyön kuningasidea tuli keskustellessamme ja päätimme hoitaa tämän toteutumattoman tapaamisen heti pois alta ja hän otti taksin alleen ja tuli "aamu kahville" luokseni.
Voin kertoa etten ole mitään ujointa ihmissorttia,mutta jostain syystä edes nautittu kuohujuoma ei helpottanut oloani ja jännitin tapaamista niin paljon,että en meinannut avata edes ovea hänelle. :D Siinä sitten tavatessamme ei niitä keskustelunaiheita enään ollutkaan..kumpikin vaan paskanjäykkänä päivitteli lähinnä säätä. :DD..ehdin jo ajatella,että mikä järki tässäkin oli ja enhän mä tota voi ainakaan tänne yöks ottaa.
No siinä kuitenkin juttu kummasti alkoi kulkemaan ja tunnelma rentoutui alun sähellyksen jälkeen..
Valvoimme seuraavaan iltaan asti jutellen ja tutustuen toisiimme.Takana olevan valvotun vuorokauden takia en uskaltanut illalla lähteä heittämään hntä kotiansa vaan sovimme,että palautan hänet seuraavana aamuna takaisin kotiin. :) Välillämme ei ollut tapahtunut vielä tuolloin mitään sen enempää ja majoitin hänet sohvalleni.
Seuraavana aamuna vein hänet kottin ja lähtiessäni sain suukon poskelleni ja tervehdyksen "katsellaan". Silloin ajattelin,että saamarin juntti,ei muuten kattella jos ei suulle suukkoa voi antaa ja sanoa,että haluaa tavata myöhemminkin. :D
Pari päivää myöhemmin kuitenkin sain tekstiviestin,jossa kertoi haluavansa tutustua paremmin ja kertoi olevansa hämillään tunteista joita hänessä aiheutan.Tunne oli tuolloin sama mulla.
Tapailimme usean kuukauden ajan lähinnä viikonloppuisin,käytiin treffeillä ja pidettiin hauskaa ilman sen kummempia sitoumuksia.Jossain vaiheessa sitten huomasin olevani toivottoman rakastunut tohon mun mörökölliin ja tunne oli onneks molemmilla sama.Viime syksynä vasta muutimme yhteen ja keväällä syntyi pieni,rakas tyttäremme.Tahdon,sanomme lokakuussa.Tälläinen meidän tarina.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.