Jos kyseessä ei ole vapaaehtoinen sinkkuus jota sitäkin on monta lajia niin väittäisinpä että syynä useimmiten on että sosiaaliset ympyrät ovat yksinkertaisesti liian pienet.
Ei ole sopivaa ympäristöä tutustua vastakkaiseen sukupuoleen tai sitten riittävän sosiaalinen sillä tavoin että sopeutuu kulloiseenkin ympäristöön että lähestyminen olisi mahdollista.
Olen huomannut tämän koskevan useitakin sinkkuja.
Itse havahduin asiaan sen myötä kun kaverit väheni ja käytännössä en käy missään yöelämässä. Suurin osa muista paikoista Suomessa ovat no-no lähestymiseen jo sen pohjalta että esimerkkinä naiset eivät katsele miehiä siellä enkä syytä heitä siitä.
Työpaikalla sellaisen kohtaaminen on lähes mahdotonta samoin kuin miesvaltaisissa harrastuksissa.
Tuttavapiirin laajentaminen on myös hankalaa jos ei jaksa vaivautua olemaan väkisin sosiaalinen ihmisten kanssa joita käyttää vain lähinnä "hyödyksi" jotta kohtaisi potentiaalisia kumppaniehdokkaita.
Lopulta siis kyse on puhtaasta onnenpotkusta tai sitten siitä että tosissaan jaksaa ottaa loputtomasti pakkeja vastaan arkisissa tilanteissa kaupungilla naisilta. Sen kokeneena voisin sanoa että on tosi hauskaa.
Väitteeni on siis se että "kukaan ei tule kotoa hakemaan" pitäisi laajentaa myös koskemaan montaa muutakin paikkaa ja useiden ihmisten tuttavapiirejä. Ei niissä vain pyöri riittävästi vapaita ja uskon myös että vaikutuksen tekeminen vastakkaiseen sukupuoleen juuri siinä mielessä voi olla hankalaa ettei mennä pelkälle kaveri-linjalle.
Tämä ainakin näin miehen näkökulmasta, mutta vaikuttaisi koskevan naisiakin lähinnä sen vuoksi ettei naiset halua tehdä aloitteita itse.
Väite: Sinkkuuden syynä liian pienet ympyrät
37
488
Vastaukset
- näin näinnnn
Ilman muuta se on niin että meidän kulttuurissamme on sopimatonta mitenkään iskemismielessä lähestyä naisia muualla kuin jossain baareissa. Vain ulkomaalaisten miesten lähestymiset naiset ymmärtävät ja hyväksyvätkin oman maan varsinaisten panomiesten lisäksi.
Baareissa taasen on yleensä naisia vähän, ja erityisesti baareissa on vain muutama vähän paremman näköinen nainen joita aina hyvin naisia iskemään ja käsittelemään tottuneet panomiehet piirittävät. - Hmm....
En oo ikinä käynyt baarissa, tuskin tulen ees käymään.. :D
N20- Mikäs siinä
"tuskin tulen ees käymään.. :D"
Miksikäs noin?
- __m79
Nykyisin niin vakiintuneet noi piirit joissa pyörii, eikä sitä oikein harrastuksissa tai töissä naisiin törmää. Baarissakaan ei tule juuri koskaan käytyä, joten pitäisi kaupan kassajonossa tms. alkaa iskemään, mikä taas ei minulta onnistu.
- Sir Von Baughen
mä laitan paremmaksi;26v enkä ikinä käynyt baarissa:D
- badington88
no jos kumppanina oikein kovasti haluatte ni sit sinne baariin kannattaa mennä. ei sen luonnollisempaa tapaa tutustua entuudestaan tuntemattomaan taida olla
- __m79
Ei se baarissa käyminenkään auta, jos ei osaa tehdä tuttavuutta tai mennä iskemään tuntemattomia naisia. Kaikilta se ei vaan luonnistu.
- Tuttua juttua
Anteeksi kauhiasti mutten tiedä harvempaa paikkaa joka olisi vähemmän "luonnollisempI" paikka tutustua kuin baari.
Sehän on täysin keinotekoinen ympäristö jossa on alkoholitarjoilukin melkein sitä varten.
Ehkä tarkoituksesi oli sanoa että "lähes ainoa" paikka jossa on luvan kanssa ja jopa suorastaan odotettua että haetaan seuraa.
Se on kuitenkin kaukana luonnollisuudesta.
Baareista en usko sopivaa löytävän minkä olen niissä pyörinyt. Aivan vääränlaista porukkaa on ollut tarjolla. - Tuttua juttua
Tuttua juttua kirjoitti:
Anteeksi kauhiasti mutten tiedä harvempaa paikkaa joka olisi vähemmän "luonnollisempI" paikka tutustua kuin baari.
Sehän on täysin keinotekoinen ympäristö jossa on alkoholitarjoilukin melkein sitä varten.
Ehkä tarkoituksesi oli sanoa että "lähes ainoa" paikka jossa on luvan kanssa ja jopa suorastaan odotettua että haetaan seuraa.
Se on kuitenkin kaukana luonnollisuudesta.
Baareista en usko sopivaa löytävän minkä olen niissä pyörinyt. Aivan vääränlaista porukkaa on ollut tarjolla.Lisäänpä että ne parit jotka ovat löytäneet joskus toisensa ja omien kokemusten mukaan myös parhaat kohtaamiset baarissa ovat syntyneet kun joku tuttava on esitellyt jonkun itselleen ennestään tutun naisen baarissa eikä niin että nainen on ollut täysin tuntematon.
- jussssssssssssssssss
__m79 kirjoitti:
Ei se baarissa käyminenkään auta, jos ei osaa tehdä tuttavuutta tai mennä iskemään tuntemattomia naisia. Kaikilta se ei vaan luonnistu.
Monelle miehelle baareissa käymisestä ei ole oikeasti mitään muuta kuin rahat viemään, ja pahimmissa tapauksissa kun ei ole aikanaan lakannut niissä käymästä on se vielä tehnyt miehestä rappioalkoholistinkin.
- LordBoredom
Olet varmaankin oikeassa - ainakin omalla kohdallani olen kelannut samaa: minulla ei ole riittävästi sosiaalista pääomaa (eli kaveripiiriä arkikielellä), enkä vähistä sosiaalisista varoista osaa oikein pitää riittävää huolta. Tästä tietysti seuraa se, etten tapaa naisiakaan muualla kuin työelämässä, jossa kohtaaminen "sillai" voi olla hankalaa, ja monesti epäsuotavaa.
Yleensä ajattelen, että toinen puutteeni (johon kun yhdistää ylemmän plus kehnon ulkonäön, saadaan lopputuloksena että markkina-arvoni on matala eli olen alemman tason mies) on sivistyksen puute. En nyt koe olevani sivistymätön tai tyhmäkään, jos siis rehellisiä ollaan ja unohdetaan palstapuheeseen hyvin istuva itsensäruoskinta, mutta ongelma on se, että luonteenpiirteideni, mielenkiinnonkohteideni ja koulutukseni puolesta kuuluisin jonkinlaiseen korkeakoulutettujen, keskitasoisten älykköjen viiteryhmään. Siihen kuuluakseni yleissivistykseni (ja sitten kykyni heittää small-talkia) on aivan riittämätön. Tämänkin voisi toisaalta ajatella olevan jonkinlaista sosiaalisen pääoman vähyyttä, jolloin alempitasoisuuteni redusoituu rumuuteen ja sosiaalisen pääoman puutteeseen. Edes toinen kohta pitäisi saada korjattua, eli oikeasti tuo jälkimmäinen.- Gordon Gekko
"toinen puutteeni on sivistyksen puute."
Tätä en olisi ihan ensimmäisenä sulta odottanut. - LordBoredom
Gordon Gekko kirjoitti:
"toinen puutteeni on sivistyksen puute."
Tätä en olisi ihan ensimmäisenä sulta odottanut."Tätä en olisi ihan ensimmäisenä sulta odottanut. "
Mitä tarkoitat? Ettet olisi uskonut minun voivan tunnustaa asian, vai odotitko minun olevan ja pitävän itseäni jotenkin erityisen sivistyneenä?
Oli miten oli, tarkoitan tässä sivistymättömyydelläni nimenomaan sivistymättömyyttä suhteessa muutamiin miespuolisiin tuttaviin, jotka tulevat suurinpiirtein samoista taustoista, jotka eivät ole keikareita vaan pikemminkin hieman samankaltaisia nörttejä, osin samoin kiinnostuksenkohtein, ja jotka ovat ulkonäöltään "taviksia", mutta jotka ovat löytäneet tyttöystävänsä silloin kuin pitääkin, eli yliopistolla, noin 24-25 vuoden iässä. He siis ovat minua enemmän tai vähemmän sivistyneempiä, tai ainakin kykenevät paremmin osoittamaan sen, luultavasti molempia.
- Reipas Mies
Olet tässä täysin oikeassa. Näin helppoa se on miehelle päätyä syrjään parisuhdemarkkinosta.
Kun lookki ja/tai supliikki klikkaa miehellä siinä määrin että on altavastaaja muille miehille jotka kilpailevat vapaista naisista niin se on soon moron parisuhdemarkkinoilla.
Mies on sen edellytyksen alainen että hän kykenee antamaan iskettävälleen naiselleen sen hurmaamis-show'n jännässä paketissa joka saa naisen tuntemaan itsensä kuningattareksi. Heti eikä viidestoista päivä. Kipinät ja kemiat pitää heti sinkoilla.
Kiero kulttuurimme antaa ulkkisten iskeä muualla kuin känniääliö-tilassa baarissa, mutta kotimaisen miehen kahvi-ehdotusta kipittävät hämmentyneen näköisenä pois.
Siten seksipartnerin arvonta mestoissa, joita baareiksi sanomme, laadukkaat koneneet naistenmiehet vonkaavat taidoillaan random naisen seksitarkoituksessa noin vain parin tunnin supliikin johdosta.
Se jos mikä minua ihmetyttää, mutta eipä minun kaikkea tarvii tajuta. Tiedän sanan sille ja siitä jotkut myös maksavat rahaa.- ikisinkkumies
Tuon takia suomalaisten miesten kannattaakin keskittyä ulkomaalaisten naisten iskemiseen. Niin täällä Suomessa kuin ulkomailla. Siinä missä suomalaiset naiset asettavat suomalaisille miehille sääntöjä että lähestyminen on sallittua vain baareissa, eivät ulkomaalaiset naiset aseta tälläisiä rajoitteita. Eli ulkomaalaisia naisia voi Suomessakin lähestyä samalla tavalla miten ulkomaalaiset miehet lähestyvät suomalaisia naisia.
- sinkku myös
ikisinkkumies kirjoitti:
Tuon takia suomalaisten miesten kannattaakin keskittyä ulkomaalaisten naisten iskemiseen. Niin täällä Suomessa kuin ulkomailla. Siinä missä suomalaiset naiset asettavat suomalaisille miehille sääntöjä että lähestyminen on sallittua vain baareissa, eivät ulkomaalaiset naiset aseta tälläisiä rajoitteita. Eli ulkomaalaisia naisia voi Suomessakin lähestyä samalla tavalla miten ulkomaalaiset miehet lähestyvät suomalaisia naisia.
Ai jaa. Ehkä sitten olen joku poikkeus, mutta itse olen n. 10 vuotta toivonut, odottanut jotain tutustumisyritystä suomalaiselta mieheltä vaikkapa kaupungilla ja yrittänyt ottaa itsekin katsekontaktia suomalaiseen mieheen myös jollain julkisella paikassa sopivassa tilanteessa mahdollisimman luontevasti. Arvaapa mitä suurin osa tekee? Katse saattaa kohdata hetken, mutta nopeasti katse kääntyy pois. Jos kysyy jotain, asiaan vastataan nopeasti ja siinä se. Itse käyn baarissa siksi, että koen sen olevan ainoa paikka, jossa suomalainen mies saattaisi ottaa kontaktia. Tosin kokemukseni mukaan aika harvoin silloinkin tai humalassa. Muutamia positiivisia kokemuksia toki on myös onneksi. Vähän alkaa ideat loppumaan, mitä pitäisi tehdä, kun odottelukaan ei näytä tuottavan tuloksia.
Olen miettinyt, olenko niin ruma, etten kelpaa vai eikö jostain muusta syystä uskalleta mitään, siis yhtään mitään sanoa kaupungilla. Omasta mielestäni olen kuitenkin aivan keskivertonätti ja ainakin itse olen itseeni tyytyväinen. Minuun on tultu tutustumaan kaupungilla, mutta kaikki näistä ovat olleet ulkomaalaisia miehiä. Se ei ole huono juttu ollenkaan, nostan heille hattua jos ovat asiallisia, mutta suomalaiseen mieheen on valitettavasti vaikea tutustua. Minä en ainakaan ole asettanut mitään sääntöjä. Luulen, että tää meidän kulttuuri on mitä on, se ei kannusta ottamaan kontaktia muuten kuin yllättävissä tilanteissa tai kun vaikka VR:n junaa odotetaan joukolla ties kuinka kauan.. ehkä sitten uskaltaa jo jotain jutella vieressä olevan ihmisen kanssa. Kyllä tän koko kulttuurin pitäis muuttua vähän avoimemmaksi. - Lueppa noita
sinkku myös kirjoitti:
Ai jaa. Ehkä sitten olen joku poikkeus, mutta itse olen n. 10 vuotta toivonut, odottanut jotain tutustumisyritystä suomalaiselta mieheltä vaikkapa kaupungilla ja yrittänyt ottaa itsekin katsekontaktia suomalaiseen mieheen myös jollain julkisella paikassa sopivassa tilanteessa mahdollisimman luontevasti. Arvaapa mitä suurin osa tekee? Katse saattaa kohdata hetken, mutta nopeasti katse kääntyy pois. Jos kysyy jotain, asiaan vastataan nopeasti ja siinä se. Itse käyn baarissa siksi, että koen sen olevan ainoa paikka, jossa suomalainen mies saattaisi ottaa kontaktia. Tosin kokemukseni mukaan aika harvoin silloinkin tai humalassa. Muutamia positiivisia kokemuksia toki on myös onneksi. Vähän alkaa ideat loppumaan, mitä pitäisi tehdä, kun odottelukaan ei näytä tuottavan tuloksia.
Olen miettinyt, olenko niin ruma, etten kelpaa vai eikö jostain muusta syystä uskalleta mitään, siis yhtään mitään sanoa kaupungilla. Omasta mielestäni olen kuitenkin aivan keskivertonätti ja ainakin itse olen itseeni tyytyväinen. Minuun on tultu tutustumaan kaupungilla, mutta kaikki näistä ovat olleet ulkomaalaisia miehiä. Se ei ole huono juttu ollenkaan, nostan heille hattua jos ovat asiallisia, mutta suomalaiseen mieheen on valitettavasti vaikea tutustua. Minä en ainakaan ole asettanut mitään sääntöjä. Luulen, että tää meidän kulttuuri on mitä on, se ei kannusta ottamaan kontaktia muuten kuin yllättävissä tilanteissa tai kun vaikka VR:n junaa odotetaan joukolla ties kuinka kauan.. ehkä sitten uskaltaa jo jotain jutella vieressä olevan ihmisen kanssa. Kyllä tän koko kulttuurin pitäis muuttua vähän avoimemmaksi.ketjuja tossa ja päättele kuinka toivottavaa se suomalaisen miehen lähestyminen on.
- se on harmi
sinkku myös kirjoitti:
Ai jaa. Ehkä sitten olen joku poikkeus, mutta itse olen n. 10 vuotta toivonut, odottanut jotain tutustumisyritystä suomalaiselta mieheltä vaikkapa kaupungilla ja yrittänyt ottaa itsekin katsekontaktia suomalaiseen mieheen myös jollain julkisella paikassa sopivassa tilanteessa mahdollisimman luontevasti. Arvaapa mitä suurin osa tekee? Katse saattaa kohdata hetken, mutta nopeasti katse kääntyy pois. Jos kysyy jotain, asiaan vastataan nopeasti ja siinä se. Itse käyn baarissa siksi, että koen sen olevan ainoa paikka, jossa suomalainen mies saattaisi ottaa kontaktia. Tosin kokemukseni mukaan aika harvoin silloinkin tai humalassa. Muutamia positiivisia kokemuksia toki on myös onneksi. Vähän alkaa ideat loppumaan, mitä pitäisi tehdä, kun odottelukaan ei näytä tuottavan tuloksia.
Olen miettinyt, olenko niin ruma, etten kelpaa vai eikö jostain muusta syystä uskalleta mitään, siis yhtään mitään sanoa kaupungilla. Omasta mielestäni olen kuitenkin aivan keskivertonätti ja ainakin itse olen itseeni tyytyväinen. Minuun on tultu tutustumaan kaupungilla, mutta kaikki näistä ovat olleet ulkomaalaisia miehiä. Se ei ole huono juttu ollenkaan, nostan heille hattua jos ovat asiallisia, mutta suomalaiseen mieheen on valitettavasti vaikea tutustua. Minä en ainakaan ole asettanut mitään sääntöjä. Luulen, että tää meidän kulttuuri on mitä on, se ei kannusta ottamaan kontaktia muuten kuin yllättävissä tilanteissa tai kun vaikka VR:n junaa odotetaan joukolla ties kuinka kauan.. ehkä sitten uskaltaa jo jotain jutella vieressä olevan ihmisen kanssa. Kyllä tän koko kulttuurin pitäis muuttua vähän avoimemmaksi."..koko kulttuurin pitäis muuttua vähän avoimemmaksi. " Pitäisi muuttua paljon avoimemmaksi.
Olisihan se jonkinmoinen ihme, jos mies ottaisi kontaktia jossain muualla kuin baarissa. Vuosien ajan olen tällaista toivonut tapahtuvaksi ja silmäillyt ympärilleni. Ikävä kyllä, ainoa suomalainen miestyyppi, joka lähestyy naisia missä tahansa on keski-ikäinen, naimisissa oleva, irtopanoa rehvakkaasti hakeva setämies mahoineen sekä viiksineen. - Reipas Mies
sinkku myös kirjoitti:
Ai jaa. Ehkä sitten olen joku poikkeus, mutta itse olen n. 10 vuotta toivonut, odottanut jotain tutustumisyritystä suomalaiselta mieheltä vaikkapa kaupungilla ja yrittänyt ottaa itsekin katsekontaktia suomalaiseen mieheen myös jollain julkisella paikassa sopivassa tilanteessa mahdollisimman luontevasti. Arvaapa mitä suurin osa tekee? Katse saattaa kohdata hetken, mutta nopeasti katse kääntyy pois. Jos kysyy jotain, asiaan vastataan nopeasti ja siinä se. Itse käyn baarissa siksi, että koen sen olevan ainoa paikka, jossa suomalainen mies saattaisi ottaa kontaktia. Tosin kokemukseni mukaan aika harvoin silloinkin tai humalassa. Muutamia positiivisia kokemuksia toki on myös onneksi. Vähän alkaa ideat loppumaan, mitä pitäisi tehdä, kun odottelukaan ei näytä tuottavan tuloksia.
Olen miettinyt, olenko niin ruma, etten kelpaa vai eikö jostain muusta syystä uskalleta mitään, siis yhtään mitään sanoa kaupungilla. Omasta mielestäni olen kuitenkin aivan keskivertonätti ja ainakin itse olen itseeni tyytyväinen. Minuun on tultu tutustumaan kaupungilla, mutta kaikki näistä ovat olleet ulkomaalaisia miehiä. Se ei ole huono juttu ollenkaan, nostan heille hattua jos ovat asiallisia, mutta suomalaiseen mieheen on valitettavasti vaikea tutustua. Minä en ainakaan ole asettanut mitään sääntöjä. Luulen, että tää meidän kulttuuri on mitä on, se ei kannusta ottamaan kontaktia muuten kuin yllättävissä tilanteissa tai kun vaikka VR:n junaa odotetaan joukolla ties kuinka kauan.. ehkä sitten uskaltaa jo jotain jutella vieressä olevan ihmisen kanssa. Kyllä tän koko kulttuurin pitäis muuttua vähän avoimemmaksi.No itse jos olisin vapaana niin en kyllä katu ja market vilkuilija naisia pitkään kuikuile jos ei muuta aloitteen ilmentävää liikettä osaa ilmaista, mä nyt osaan jipon jos toisenkin nykyään heittää aloite-pallon sille vilkuilevalle naiselle, ok se sopii mulle toki.
Baarissakin aikoinani heitin tän replan pari kertaa eri naiselle että "panettaako jo noin paljon sinua, vai mikä on sulta hävinnyt", sai aikaan jännän tuhahduksen ja dooriksen kipittämisen vek, mutta mulla oli hauskaa.
Kirjallisuus sanookin: ota se pelinä. Straussin ja Jeffriessin tuotantoa suosittelen sinkuille jos sade päivänä ei muuta lukemista netistä löydy- kohenee se ameriikan kielen taitokin siinä tupla hyötynä.
- fawegtfwe
Ensimmäistä suhdetta koskien varmasti hyvinkin totta. Eron myötä, ei vain tahdo olla niistä kontakteistakaan olla apua. Sillä kai nettideitit vähemmän täydellisenä vaihtoehtona ovat lyöneet itsensä läpi?
- Tuttua juttua
En suosittelisi kyllä nettideittejä kenellekään miehelle vaikka olet oikeassa että sen suosio johtuu juuri siitä.
Kun ei ole muuta platformia tutustua ihmisiin paitsi ehkä baarit niin sitten kokeillaan netissä.
Miehelle vain aikamoista kuraa jos et ole pakettina täydellinen (sopiva pituus tulot naama menevyys) tai sitten saat unohtaa että sinulla on omia kriteerejä.
En tiedä noista sosiaalisista yhteistöistä netissä. Ehkä sitä kautta voi löytää helpommin.
- Reipas Mies
Näkeehän sen tuolla S24 deitissä miten Maija Taviksen tähtöset nousee hetkessä vitoseen ja mies seuraa piisaa, ihan tuiki-arkisella profiililla. JA sitten hän Maija vaatinee yhtä sun toista laatua mieheltä, kun on "sinkkuiltu tarpeeksi" ja koettu yhtä jos toista ikävää exien kanssa.
Vastaavasti on satoja ja satoja miehiä joille ei juuri tavis-profiiliin ja unelmiin sinä minä ja onnellisuus skenellä naiset vastaile.
Eli ytm-mies naista kiinnostavalla luonteella, kiitos.
Toiset voittaa klikkinsä lähestyä naista viinalla tai muulla kemikaalillakin nykyään, toiset netin tuoman sanansäilän voimalla. Siltikin, että molemmissa pitää laittaa itsensä peliin ja voi saada ihan mitättömästä aiheesta pakit. - pisteviiva
Vaikuttaa aika paikkansapitävältä, ainakin omalla kohdalla.
- FF
Loogista. Mitä laajempi tuttavapiiri, sitä enemmän löytyy uusia tuttavia, ja mitä enemmän tuttavia niin sitä suurempi todennäköisyys tavata myös potentiaalinen kumppani.
Jos ei "jaksa" ylläpitää sosiaalisia suhteita, jos ei jaksa nostaa takapuoltaan siitä tietokoneen ääreltä, jos ei jaksa osallistua mihinkään, niin se on oma valinta ja on ihan ymmärrettävää että jää yksinäiseksi. Se ei ole kenenkään syy, se ei ole mikään katkeruuden aihe, se nyt vaan on mahdotonta muiden ihmisten tutustua ihmiseen joka viettää aikansa yksin kotona.- pisteviiva
Oikeassahan sä olet - tosin himot ne on hiirelläkin.
- m7+20
"Loogista. Mitä laajempi tuttavapiiri, sitä enemmän löytyy uusia tuttavia, ja mitä enemmän tuttavia niin sitä suurempi todennäköisyys tavata myös potentiaalinen kumppani."
Täysin samaa mieltä. Ainoat omat "säädöt" löytyny juurikin tuttavapiirin kautta. Ja toisaalta nykyään kun tuttavapiiri on pienentynyt syystä jos toisesta ja kaikki muut seurustelee, niin uusien tuttavuuksien saati sitten sinkkunaisten tapaaminen on muodostunut lähes mahdottomaksi. Kun paikalla on samat vanhat naamat, niin eihän siitä mitään uusia kontakteja synny mitenkään..
"Jos ei "jaksa" ylläpitää sosiaalisia suhteita, jos ei jaksa nostaa takapuoltaan siitä tietokoneen ääreltä, jos ei jaksa osallistua mihinkään, niin se on oma valinta ja on ihan ymmärrettävää että jää yksinäiseksi. Se ei ole kenenkään syy, se ei ole mikään katkeruuden aihe, se nyt vaan on mahdotonta muiden ihmisten tutustua ihmiseen joka viettää aikansa yksin kotona. "
No osin samaa mieltä. Tosin harvalla se on oma valinta kun syrjäytyy kaveripiiristään. Jos vanhojen kavereiden aika muuttuneiden elämäntilanteiden (työt/seurustelu/muutto) takia riittää vaan parille tosi hyvälle ystävälle ja itse olet vain "mukavaa täyteseuraa", niin eipä siinä auta vaikka kuinka yrittäisit ylläpitää kontakteja vanhoihin kavereihin. Ihan yhtä hyvin voit yrittää saada juttuseuraa oman kämpän seinistä... On äärettömän vaikea tutustua uusiin ihmisteen tuttavapiirin kautta, jos tuttavapiiristä ei ole seuraa edes minulle itselleni :)
Muttajoo. Oikeassa siinä ettei varmasti yksin oman kämpän sisällä yhteenkään ihmiseen tutustu ja enempi pitäisi mennä sitten ulos yksin, jos ei ole tuttavia seuraksi. Mutta sosiaalisten suhteiden luominen yksin ei oikein enää sovi AP:n määrittämään asiayhteyteen ja on ainakin omasta kokemuksesta helkkarin paljon vaikeampaa kuin muiden ihmisten kautta ihmisiin tutustuminen. Muutenkin aikuisiällä valtaosalla ihmisistä on jo ne nuorempana luodut tuttavapiirit, joka rajoittaa mahdollisuuksia uuden tuttavapiirin löytämisen suhteen. Jos aika ei tahdo riittää vanhoillekkaan tutuille, niin miksi he tahtoisivat uusia tuttavuuksia elämäänsä? - dfjdfjdfj
Siinä voisi FF:lläkin tirahtaa kyynel designer-jakulle, jos kaikki tutustumisyritykset päättyisivät kehoitukseen painua vittuun forever alonen kaikuessa yksinäisten korvien sisällä.
- mmzzzzhhhhh
" jos ei jaksa nostaa takapuoltaan siitä tietokoneen ääreltä, jos ei jaksa osallistua mihinkään, niin se on oma valinta ja on ihan ymmärrettävää että jää yksinäiseksi."
Luuletko tosissasi että tällainen selvästi propagandistisessa mielessä murjaisemasi lause paljonkaan puree tarkoittamallasi tavalla.
"'laiskuuttaan ei viitsi nostaa takapuoltaan tietokoneen äärestä ja lähteä hankkimaan sosiaalisia suhteita"
Aivan niinkuin ei naisettomilla ja vailla sosiaalisia suhteita olevilla miehillä tähän tilanteeseensa muita syitä olisi kuin laiskuus ja tietokoneen taakse jämähtäminen(ehkä se naisilla onkin enemmän näin). Tosin yksinäiset miehet voivat jämähtääkkin pidemmäksi aikaakin tetokoneen äärelle jos ei satu paljon muutakaan tekemistä olemaan. Tämä ei kutenkaan merkitse sitä, että nämä miehet olisivat aina olleet jämähtäneenä tietokoneen taakse tai sitä olisivat loputtomiin. Kyllä myös yksinäisillä miehillä on ja on ollut paljon muutakin tekemistä, ja ei näitä tietokoneita niin kovin kauan monellakaan vielä ole edes ollut. - sfgh45745
Varmasti pitää ainakin osittain paikkansa. Minulla ei ole oikeastaan ollenkaan sellaisia kavereita, joiden kanssa tekisin viikoittain (tai edes kuukausittain) jotain. On aika vaikea tavata mielenkiintoisia naisia, jos ei käy muualla kuin kaupungin salilla ja töissä.
- n--19
Kyllä siellä baarissa kannattaisi ruveta käymään,sieltä sitä seuraa saa. Siellä liikkuu myös paljon pelimiehiä-ja naisia,mutta kun pitää silmät auki ja menee juttelemaan ihmisille niin voi löytyä mukavia ihmisiä. Olen tapaillut useita hyviä miehiä ja kaikkiin olen tutustunut baareissa. Nytkin juuri tapailen yhtä jonka kanssa tanssilattialla tutustuimme, meninpä vielä itse juttelemaan hänelle :)
- 18+2
Niin mutta koitappa samaa miehenä. Jos ei ole pelimiehen vikaa niin saat baareissa ravaamisesta vain krapulan ja huonon itsetunnon..
- FF
Niitä uusia tuttavuuksia saa aikuisiällä yhteisten asioiden ja aktiviteettien kautta eli osallistumalla johonkin yhteisöllisiin harrastuksiin olivat ne sitten politiikkaa tai raamattupiirejä. Sieltä löytyy se porukka, jonka kanssa lähdetään myös syömään tai oluelle ja tutustutaan sen harrastuksen ulkopuolellakin niihin joiden kanssa parhaiten sujuu. Syksy on taas erittäin hyvää aikaa lähteä ihan "uusille vesille", aloittaa joku uusi harrastus ja tutustua sen myötä ihan uusiin ihmisiin, eikä tule kalliiksikaan; yhdistysten vuosimaksut ovat kympistä ylöspäin.
Jos olisin Helsinkiin muutettuani jäänyt kotiin odottamaan, että tutustun uusiin ihmisiin, niin istuisin täällä vieläkin. Tosin tänään istun ihan tarkoituksella kotona mutta istuisin siis kaikki illat jos kuvittelisin kohtaavani jonkun kauppareissulla tai lähibaarissa. Ylös ja ulos ja katsomaan menovinkkejä päivän lehdestä!- kkkkkkllllll
Olet varmasti nuori tai ainakin vielä nurehko nainen. Kyllä se nuorilla naisilla päteekin niin että mihin tahansa joukkoon änkeääkin niin yleensä tervetullut on ja myös seuraakin aina saa, ei muuta kuin valitsee vaan mieleisintä seuraa. Miehillä tämä asia onkin sitten ihan toisin.
- tp-83
Uskotaan jo. kirjoitti:
Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.
Kannattaako sitä kiivailla, onhan siinä totuus, että neljän seinän sisällä ollessa vaan tuskin kumppani löytyy. Ellei sitten nettideittaile ja yritä sillä lailla löytää. Mutta työtön ja vähemmän komea saattaa joutua siinäkin pettymään.
- Uskotaan jo.
tp-83 kirjoitti:
Kannattaako sitä kiivailla, onhan siinä totuus, että neljän seinän sisällä ollessa vaan tuskin kumppani löytyy. Ellei sitten nettideittaile ja yritä sillä lailla löytää. Mutta työtön ja vähemmän komea saattaa joutua siinäkin pettymään.
Kannattaa koska käsitykseni mukaan aloituksessa oli kyse jostain muusta kuin tuosta ikiaikaisesta "älä nyhjää kotona" tyyppisestä stereotypiasta.
Kaikenlainen rakentava keskustelu hukkuu täällä tämän FF.n tyyppisen vit-tupieruilijaan piruiliuun siitä miten ei kannata tulla katkeraksi istumalla kotona nähtävästi olettaen että jos tänne joku uskaltaa mainita että on vaikea löytää seuraa tai ei omaa mahtavia tuttavapiirejä niin on sitten joku kotona illat pitkät istuva katkeroitunut nöre.
En käsitä miten voi olla niin puusilmäinen että tästäkin ketjusta tulee joku ihmeen "älkää olko katkeria vaan olkaa sosiaalisia höpöttäjiä ja jos ette ole niin sitten varmaan vietätte 24h kotona runkaten kotona".
Mitä järkeä on keskustelussa jossa oletetaan että ihminen on joko
A) normaali jolla laajat tuttavapiirit
B) yksinäinen netissä ja kotona roikkuva katkeroitunut runkkaava ujopiimä
Mutta henkilökohtaisesti en jaksa lukea tämä vit-tupää FF:n viestejä ja olipa nainen tai ei niin en käsitä miten tuollainen elukka voi edes olal olemassa. tyhmä kuin saapas joka paatosta kuin idiootti aiheen vierestä aina.
- tp-83
Minusta olet hyvinkin oikeassa, että mitä laajemmat sosiaaliset verkostot sinulla on sitä paremmin tapaa potentiaalisia kumppaniehdokkaita.
- rgrreh
Omalla kohdallani tämä ainakin on totta. Olin aina luokkani halutuimpia kouluaikoina, mutta silloin en ollut vielä valmis seurustelemaan. Nyt olisin, mutta ei ole kaveripiiriä jonka kautta naisia tapaisi. Ja hyvin harva nainen innostuu siitä kun tuntematon mies yrittää lähestyä vaikka mies olisikin komea. Kävin jonkin aikaa sitten pitkästä aikaa töissä ja heti yksi nainen kiinnostui. Sitten työt loppui.
Olen varma ettei minun tarvitsisi olla sinkku, jos keksisin jonkun harrastuksen jossa tapaisin naisia säännöllisesti, mutta minulla ei ole hajuakaan mikä se sellainen harrastus olisi. Siis harrastus jossa itsekin viihtyisin.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26717307Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235557- 1162605
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar162106Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361782Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111021- 59962
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45914Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32913