Miehet,

kun tavataan ensimmäistä kertaa, kysymys ei ole seurustelun aloittamisesta vaan siitä, et näkee millainen toinen on ja tuleeko jatkoa.

Turha siitä on suuttua naiselle, jos nainen ei ole kiinnostunut sinusta.
3151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Niin ja jos nainen vaivautuu tulemaan paikalle, hän on epävarma, kun entinen
suhde kalvaa sielunpohjassa. Sitä ei viitsi kuunnella.
Puikaa ne eroasiat läpi, eikä treffeillä kiemurrella, kun ei ollakkaan valmiita
uuteen suhteeseen.

Koittakaa päättää mitä haluatte.

Kyllä ne muijatkin osaa tuon suuttumispuolen. kadotaan niskoja nakellen
ja välillä tulee valittuja sanoja paluupostissa, kun itseään prinsessana
pitävä ei sitten kolahdakkaan. Ollaan lihavia, epäsiistejä ja ikäkin on enenpi
kasvoja katsoessa, kuin kuvaa, joka muutaman vuoden ollut sama, kuten
profiilikin. Molenmmin puolinen valehtelu on netti-deittailun syntisäkki.

Tässä vähän asian vierestäkin

Äänestä
  • Oman kokemuksen mukaan on hyvin todennäköistä, jos eksät alkavat vilisemään ensimmäisillä tapaamiskerroilla jutuissa, nainen ei ole sinusta kiinnostunut. Ei vain uskalla sanoa sitä suoraan.

    Äänestä

Erinomaisesti sanottu. Laittaisin peukkua, mutta jostain syystä ei se valikko näy tuossa.

Lukemattomat miehet ovat suuttuneet minulle jo pelkällä nettitasolla eli ilman tapaamista, kun eivät ole osuneet siihen kohderyhmään mistä miestä etsin ja ovat sitten repineet pelihousunsa siitä hyvästä. Tuntuu ihmeelliseltä että miehen pitäisi saada päättää se keistä nainen on kiinnostunut.

Ikinä ei papparaisillekaan tule mieleen että se 10 - 20 v nuorempi nainen joka on saatu jotenkin pakotettua suhteeseen saattaisi olla todella veemäinen akka kun ei kumminkaan osaa arvostaa ja rakastaa miestä jota ei alunperinkään pitänyt haluttavana...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


menikö perille? kirjoitti:

kun tavataan ensimmäistä kertaa, kysymys ei ole seurustelun aloittamisesta vaan siitä, et näkee millainen toinen on ja tuleeko jatkoa.

Turha siitä on suuttua naiselle, jos nainen ei ole kiinnostunut sinusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu