Ongelmanani on, että näytän yli kymmenen vuotta ikäistäni vanhemmalta johtuen vanhentuneesta ihostani (kyseessä ei ole pelkkä oma mielipiteeni, vaan yleisesti minua luullaan vähintään 30 vuotiaaksi). Kasvojeni iho on selvästi menettänyt kiinteyttään, kasvonpiireet ovat alkaneet roikkua hieman ja silmien ympärillä on ryppyjä.
En ole koskaan tupakoinut, enkä ole varsinaisesti mikään auringonpalvoja. Sitävastoin stressiä mulla on ollut enemmän tai vähemmän aina. Tiedän tiedän, ei pitäisi stressata mutta olen sellainen luonne, että stressaannun herkästi.
Laihdutin vuosi sitten 20 kiloa lyhyessä ajassa (5-6 kk sisällä). Voiko syynä kasvojen ihon kuntoon olla se, ettei lihomisen takia löystynyt iho ole vielä palautunut? Tosin luulisi sen palautuvan helposti, kun olen vielä näin nuori.
Varsinkin viimeisen puolen vuoden aikana silmienympärysiho on löystynyt selvästi. Kaksi silmieni alla ollutta ilmeryppyä ovat syventyneet huomattavasti ja uusia juonteitakin on ilmestynyt. Lisäksi luomissakin on pieniä ryppyjä. Olen kuitenkin vasta 23-vuotias ja pelottaakin ajatella miltä näytän sitten kun olen oikeasti 35.
Ihoni on atooppinen ja kuiva ja viime aikoina on ollut ihottumaa jonkun verran myös silmien alueella. Rasvauksen ansiosta silmänympärysiho ei enää ollut viikkokausiin kuiva, mutta rypyt vain pysyvät. Ovatkohan ne pysyviä?
Ihon huono kunto
huolissaan_ihostaan
0
89
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 18613767
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1585493Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454960Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1563734Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska402873Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1282042Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1201811Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3731714Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121560Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1371525