Laukkuetiketti?

Olin menossa tuttavan kanssa erääseen museoon. Tuttava sai pitää olkalaukkunsa, mutta minun olkalaukkuni haluttiin laittaa säilytykseen museokäynnin ajaksi. Laukkuni ei ollut paljoakaan suurempi kuin tuttavan, joka sai …

Tervehtiminen

Koska Sievissä asuu ihmeellistä porukkaa, niin lopetin tänään tervehtimisen. Onneksi ei tarvi siellä enää asua. Sain tarpeekseni. Täällä on paikoin töykeää asiakaspalvelua. Ei edes osata sanoa kiitos oikeassa paikassa. …

Polkupyörät yms. kaupassa

Olen ihmetellyt kun ihmiset nykyään tuo polkupyöriään kauppaan sisälle ja taluttelee niitä pitkin kauppaa koska "mun pyörä on niin kallis en minä sitä ulos jätä". Toisen kerran näin kun pyörä otettiin ravintolan puolell…

Nuorilla ei ole käytöstapoja

Esimerkiksi ruokakaupassa on kohteliasta päästää ohi henkilö jolla on kaksi tavaraa,jos itsellä on täysi kärry. Minulla on sydänvika. Tänään piti jonottaa pullojen palautus automaatille. Kaksi teini-ikäistä poikaa oli 5…

Duunarin sivistys ja käytöstavat

Onkohan täysi mahdottomuus että duunari olisi käytökseltään kohtelias ja sivistykseltään edes keskitasoa? Tuntuu että näillä sivistys loppuu Volvon tekniikan tietämykseen ja käytöstapoja ei juuri ole. Siinä missä tavall…

Unkarin nihkeä ei Suomen Nato jäsenyyteen

Unkarin Orban loukkaantui pääministerin ynseydelle eu kokouksessa. Pyrki jututtamaan mutta pääministeri jätti huomiotta. Nyt sitten kostaa korkojen kera. Ei saisi yksin päästää ihmisten ilmoille. Draama kuningatar on ha…

Valheelliset mainokset

SDP:n vaalimainos pelkkää valetta, työstä palkka=ei anneta 300 miljoonaa sairaanhoitajien palkkaan mutta samalla nostetaan kehitysapua 300 miljoonalla?! Huolehditaan ihmisistä=sote karsi palveluja, nosti hintoja esim pä…

Johan onkin törkeää...

Jos olet tietoinen serkkusi parisuhteesta niin miksi kutsut elämäsi suurempaan juhlaan vain serkun etkä edes mainitse kutsussa avecia... Olet mielestäni sivistymätön moukka jonka puolesta en ole edes hitusen vertaa onne…

Mitä lahjaksi eri uskontoon kuuluvalle?

Haluaisin viedä lahjat tapaamalleni avioparille. He ovat muslimeita. Olen tuntenut heidät jo muutamia vuosia mutta vain bisnespuolella. Onko Suomessa esim islamilaisten naisten kauniita päähuiveja myyviä liikkeitä? Entä…

Käytöstavat hukassa?

Olen tässä jonkin tovin seurannut Suomi24:n chattia ja täytyy sanoa, että ihmettelen missä on ihmisten käytöstavat siellä? Ajatellaanko että kun ollaan netissä niin ei tarvitse lainkaan käyttäytyä? Sieltä täältä mollata…

Pidä huoli vain omista asioista

On taas muistutettava käytöstavoista. Pidä huoli vain omista asioista. Toisten asioihin puuttuminen on rumaa käytöstä. Tänään kävin ruokakaupassa ja ostin suklaata. Toinen asiakas torui,että joulu on ohi. Toisten asiat …

Omakotitalomölyäminen

Onko omakotipihat kesäisin aina autioita vai käytössä. Itse en muista 10 min hetkeä että ei olisi kova meteli, 8-23. Lähes 20 v ajanjakso. Joko lähistön pihoossa alle 30 m tai vähän kauempana, mutta käytössä esim todell…

Ääpätyinen ja öökkö

Tunnetteko nämä sanat. Kuvastaa yhtä paikkakunta täällä Pohjanmaalla. Siis osalla aikuisista ja nuorista aikuisista ei ole tilanteen mukaisia käytöstapoja. Kaupassa näitä näkee kalajokilaakson alueella. Siis ei saada sa…

Joulunavajaiset

Joulunavajaiset lähestyvät ja toivoisinkin tuotteitaan myyville, että muistaisivat hyvät käytöstavat. Ei hyökkäävää pakkomyyntiä, vaikka ostajat pysähtyisivätkin katsomaan tuotetarjontaasi. Kyllä me kaikki itse tiedämme…