Hän myös johti seurakuntaa alusta alkaen, ainakin haudalta miesten piilopaikkaan saakka. Marialle Jeesus myös uskoi pelastussanoman vietäväksi kaikkeen maailmaan, mutta vahvat miehet joukolla omivat sen tehtävän itselle…
No ei sitten! 1. Korinttolaiskirje 15 9 Sillä minä olen apostoleista halvin enkä ole sen arvoinen, että minua apostoliksi kutsutaan, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa. Kyllähän me sinua uskotaan Saulus! Et ole Je…
Suomen kielisessa raamatussa Matteus 19:29 lukee näin 19:29 Ja jokainen, joka on luopunut taloista tai veljistä tai sisarista tai isästä tai äidistä tai lapsista tai pelloista minun nimeni tähden, on saava monin verroin…
Mitä nämä mahdolliset muut jumalat ovat tai olivat. Mooseshan kirjoitti nämä Juudean heimolle vai kirjoittiko? Historiallis-kriittinen tutkimus: Nykyiset historioitsijat ja raamatuntutkijat arvioivat, että käskyjen teks…
johtajaksi ja seurakunnan ylimmäksi papiksi. Seurakunnan paimeniksikin on Jeesuksen sanan mukaan tarkoitettu vain naisia. Kuuntelen vain naisia, joita heteromiehenä vain pyhällä suunannolla haluan tervehtiä. En miehiä, …
”Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa? Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, …
Heillä ei ole Pyhää Henkeä. Pysymällä pimeydessä ja synnissä, heillä ei ole ilman parannusta ja Jeesuksen armahdusta osuutta pelastukseen, eikä Jumalan valtakuntaan. Voi, voi, voi heitä!!!
Jeesus kutsuu Kristuksen ruumiin luokseen. Tempauksessa, taivaaseen eivät mene ne ihmiset, jotka eivät tähän ruumiiseen kuulu. Kristuksen ruumis on tämän maailmanajan Jumalan seurakunta. Se on profetoimaton seurakunta. …
Kumoa ylös tempaus raamatun jakeiden kautta suoraan ja epäsuorasti käyttäen vain uusi testamentti ei muuta aineistoa alle 5000 merkkiä suoraan ja epäsuorasti jakeet esiin tekstiyhteydeksi. Tuommoinen käsky koneelle ja a…
Pakanakristinuskosta Paavalifariseus teki alkukristinuskon irvikuvan.
alköi alan työntymään
”Mutta jos te purette ja syötte toisianne, katsokaa, ettette toinen toistanne perin hävitä.” Gal 5:15
Fariseus Saulin pelosta Johannes 20 19 Samana päivänä, viikon ensimmäisenä, myöhään illalla, kun opetuslapset olivat koolla lukittujen ovien takana, juutalaisten pelosta, tuli Jeesus ja seisoi heidän keskellään ja sanoi…
OLE HÖPÖ HÖPÖJÄSI HÖPÖTTÄMÄTTÄ! "Raamatun mukaan ihmisillä on vain kaksi vaihtoehtoa kuoleman jälkeen: kadotus tai taivas."
JEESUS sanoi opetuslapsillensa: Matteus 19 28 Niin Jeesus sanoi heille: "Totisesti minä sanon teille: siinä uudestisyntymisessä, jolloin Ihmisen Poika istuu kirkkautensa valtaistuimella, saatte tekin, jotka olette minua…
Raamattupalsta: Saako palstalla pilkata ja herjata? Ehdottomasti EI saa! (09.10. 2026) S24 Raamattupalsta Tässä: Pilkkaamisen synti, pahuus ja lainvastaisuus, palstan näyttöä INTROA Koska edelleenkin vaikuttaa olevan ep…
” Olkaa veljellisessä rakkaudessa helläsydämiset toisianne kohtaan; toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne.” Room 12:10
Mooseksen 5. kirja luku 23: 20 ’Älä peri toiselta israelilaiselta korkoa rahasta, ruoasta äläkä mistään muustakaan, mitä yleensä korkoa vastaan lainataan. ' 21 'Vierasmaalaiselta voit periä korkoa mutta maanmieheltäsi e…
4.Mooseksen kirja: 31:17 Niin surmatkaa siis kaikki poikalapset ja surmatkaa myös jokainen vaimo, joka on yhtynyt mieheen. 31:18 Mutta jokainen tyttö, joka ei ole yhtynyt mieheen, jättäkää itsellenne henkiin. 31:35 ja i…
Ap. t. 26:10 Niinkuin minä myös tein Jerusalemissa, ja salpasin monta pyhää vankihuoneisiin, kuin minä ylimmäisiltä papeilta olin saanut vallan; ja kuin he tapettiin, mielistyin minä heidän tuomioonsa.