Jerusalemissakin oli Jeesus Natsarealaisen aikana, ihmisiä jotka

nordlunde

uskoivat, - ajattelivat, että Jeesus on se Messias, eli valittu; joka on perustava sen heidän maailman valtakunnan, jolloin he voisivat vapautua Rooman vallan alaisuudesta vapaiksi. Mutta pettymys olikin suuri, kun sellaista vapauttjaa ei kuitenkaan koskaan heidän kohdalleen tullut Jeesuksen Kristuksen kautta.

Jeesus Kristus tahtoi panna alulle aivan toisenlaisen valtakunnan hallitsemaan ihmistä, eli valtakunnan joka ei ollut tästä maailmasta. Hän sanoi itse: "Minun valtakuntani ei ole tästä maailmasta". Ja tätä oli ihmisten vaikea ymmärtää tai käsittää. Tottakai ne, jotka olivat ottaneet vastaan hänen sanomansa, käsittivät, mitä Jeesus tuolla tarrkoitti: "Minun valtkuntani ei ole tästä maailmasta", sillä he ymmärsivät mitä Kristus on?

Jeesuksen opetuslapset ymmärsivä sen, että ennenkuin Jumalan valtakunta voi tulla maan päälle: sen täytyy tulla ensiksi ihmisen sydämeen, vasta sen jälkeen se voi tulla näkyvässä muodossa. Kristus valtakunta pysyy taivaissa aina siihen asti, kunnes ihminen avaa sydämensä sille ja päästää hänet sydämensä ja sielunsa vartijaksi.

Jeesus Kristus toi Jumalan valtakunnan omassa elämässään maan päälle, ja Kristus elämä täytti hänet Taivaallisella Rakkaudella. Siksi hän teki myöskin selväksi sen opetuslapsilleenkin, että tämä taivaallinen elämä saisi täyttää myöskin heidän olemuksensa niin, että he olisivat yksi sielu, yksi rakkaus Kristuksessa, silloin se olisi astunut maan päällekin heidän elämänsä kautta.

Kun me ajattelemme esimerkiksi adventtia joka on vähän ennen joulua, niin meidän tulee ymmärtää, että tuo tapahtuma adventti on vain historiallinen tapahtuma josta on kulunut 2000 v. Eihän se ole enää suinkaan tapahtuma, jota vain tervehdittiin tuona aikana hoosianna - laululla Jerusalemin portin ulkopuolella sekä kaduilla.

Kyllä sen tulee meille merkitä jotain muuta. Eli "Adventin merkitys, jos se on meille tärkeä, on silloin enemmän kuin vain historiallinen muisto. Se on alati uusiutuva sisäinen syvä asia, ja jolla on varmasti ikuisuutta ajatellen pysyvä katoamaton merkitys. Tämä merkitys on katkeamaton merkitys joka toistuu ihmis-sielussa katkeamattomana ihmisen sisäisessä maailmassa.

Onkin selvää, että ihminen joka on ymmärtänyt sen, että adventtina tervehditään Kristuksen tuloa, niin jokaisen ihmisen tulisi tervehtiä Jeesusta Kristusta itsensä luo. Sillä Jeesuksen Kristuksen tulo on juuri sitä, että Jumalan *Rakkauden henki tulisi täyttää hänen sydämensä ja koko sielun elämän, ja jolloin hän voisi ilmentää Kristusta käytännön elämässään.

Jos näin ei saa tapahtua, niin ei Jeesuksen Kristuksen paluuta voida nähdä millään pbjektiivisella tavalla tapahtuvan, sillä sen tulee täyttyä meidän elämässämme, jolloin elämämme kertoo sen että Kristus on palannut, ja jos se saa täyttää jokaisen ihmisen elämän, niin silloin taivaan valtakunta on laskeutunut ihiskuntaan.

Eli meidä tulee ottaa Jeesus Kristus sydämeemme, niin silloin hän on saapunut, eli palannut toisen kerran ja sitähän ihmiskunta on odottanut jo hyvin hyvin kauan, että Kristus saapuisi, ja valloittaisi ihmis-sydämet. Jeesus Kristus Jumalan Poika, vapahtaja.....aivan millä nimellä tahansa häntä nimitämmekin, niin hänet meidän tulee päästää sydämeemme, hän tahtoo päästä sydämemme valtiaaksi. Eli siis hän ei tule nähtävällä tavalla, vaan hän on tuleva sisäisesti meihin asumaan hengen vaikutuksesta. Jatkuu

5

81

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Onhan meissä ihmisissä jokaisessa järki tuo ihmeellinen totuuden etsijä, joka käyttää ymmärerystäämme hyväkseen jotta se sen kautta pääsee totuuden tietoon, edes pienen askeleen kerrallaan. Ja se on persoonasta riippumaton totuuden vaisto, eikeuden tunto, ja se varoittaa ihmistä ja hillitsee. Ja jos se ei anna suostumustaan, niin ei mikään usko pääse sieluun juurtumaan.

      Kristus asuu tosiaankin ihmisen sisällä, jos ihmistä ei hallitse enään persoonalliset aineen maailman houkutukset, jotka estävät Kristuksen tahdon toteuttamisen, Kristuksen rakkauden alkuperä on jokaisessa ihmisessä. Eli "Kristus meissä", niinkuin apostoli Paavali asian ilmaisee. se on jokaisessa meissä se henkinen voima joka haluaisi nostaa meidät persoonallisuutemme yläpuolelle.

    • Olihan Paavili kuullut, että Kristityt joita hän juutalaisena kiihko lain täyttäjänä oli vainonnut, että nämä Jeesuksen Kristuksen seuraaja, eli opetuslapset saarnasivat ja keskustelivat omasta Messiaastaan, joka auttoi ihmisiä jotka oli hyljätty oman-onnensa nojaan kärsimään lähes kaikken ruumiillisen tarpeen puutteeseen, Jeesus ojensi aina auttavan kätensä ihmiselle joka lähestyi hänen säälivää ja rakatavaa olemustaan.

      Ja jos me tässä valossa haluamme tarkastella Paavalin Damaskon tapahtumaa, niin meidän tulisi todella ymmärtää, mitä todella tapahtui Damaskon tiellä. Saulukselle tarjottiin tuolla tiellä Kristuksen armahtavaa ja pelastavaa kättä, josta tarjottiin hänelle armahtavaa anteeksi antoa, eikä Paavalilla ollut itselleen tarjota muuta vaihtoehtoa kuin tarttua tuohon ainoaan vaihtoehtoon.

      Paavali sai kuin armosta uuden mahdollisuuden, kuin aloittaa elämä täysin uudesta uskon-näkökulmasta josta hän sai aivankuin uuden erilaisen uskonelämän käsityksen ja johon hän tarttui kiinni niin, että hänen todellinen Uskon totuuden kaipuunsa vihdoinkin saisi sen tyydytyksen jota hän oli etsinyt juutalaisesta laki perinteestä, Mooseksen laista, joka oli todella ristiriidassa Jeesuksen Kristuksen elämän opin-ymmärryksen kanssa

      Juutalainen oli se jolla hän taisteli noita Kristuksen seuraajia vastaan, ja tuon lain määräyksiä toteuttaessaan Paavali vainosi Jeesuksen Kristuksen seuraajia akida tiivisella innolla ja täsmällisyydellä niin, että jokainen joka tunnustaa Jeesuksen Kristuksen, Jumalan työn ja tahdon noudattajaksi, otetaan kiinni ja tuomitaan juutalaisen lain ja uskon totuuden hylkääjänä kuoleman rangaistukseen, niin naiset kuin miehetkin lapse ja äidit.

      Tätä tehtävää Saul- (Paavali) Oppinut Diapora juutainen suoritti Juutalaisen uskonnollisen vainoharhaisen johtajiston määräyksestä. Ja hän käytti täsmällisesti tuota lakia, joka hänellä oli aseena toteuttaessaan jahven määräystä, Saul< >Paavali) kylvi pelkoa Kristuksen seuraajiin, hänen uskonsa toimi juutalaisen ankaran uskonnollisen lain alaisuudessa.

      Paavali, hän ei nähnyt, että jotakin muuta uskontietä edes olisi mahdollista olla kuin Juutalainen ankara tuomitseva laki joka sääteli millainen todellinen kansallinen laki tulee olla siihen liittyvine moraali sääntöineen - uskokäsitteineen eli joka poikkesi 10 käskyn- Mooseksen juudan kansalle säätämästä laista laista, hän oli tehnyt anteeksi antamattoman rikoksen - synnin jahvea vastaan ja joutui maksamaan se hengellään - kivityskuolemalla.

      Niimpä Paavali sitten Damaskon kääntymyksensä jälkeen kirjoittaakin ja sanoo, että "tätä tietä minä vainosin ennen, tietä joka nyt minulle tarjosin Kristuksen, sen syvällisen anteeksiannon *Rakkauden. Paavalista tuli nöyrä Jeesuksen Kristuksen tienkulkija. jatkuu seuravalla palstalla.

    • "Kristus Rakkaus"!

      Olihan tuo Damaskon tapahtuma Paavalin elämässä suurin tapahtuma, mitä hän koskaan elämässään oli läpikäynyt. Silloin loppui mm. Sauluksen elämä ja alkoi Uudestisyntyneen Paavalin Henkinen elämä jota ei enään hallinut vanha lihanmielinen vainooja Saul - vaan se alistettiin, ja nyörrytettiin uudestisyntyneen Kristuksen rakkauden täyttämän Paavalin sisäisen Kristuksen sielun/Hengen rakkaudellisia tarkoitusperiä, siinä Hengessä nyt Paavali oppi elämään.

    • ## uskoivat, - ajattelivat, että Jeesus on se Messias, eli valittu ##

      ## Kristuksen rakkauden alkuperä on jokaisessa ihmisessä. Eli "Kristus meissä", niinkuin apostoli Paavali asian ilmaisee. se on jokaisessa meissä se henkinen voima joka haluaisi nostaa meidät persoonallisuutemme yläpuolelle. ##

      Yhä enemmän on meitä Jeesuksen perässä juoksijoita eli uskovaisia!
      Filosofit vain istuvat rahillaan, mutta uskovaiset ottavat askelia.

      Ap. t. 8:10
      Kaikki, pienimmästä suurimpaan, juoksivat hänen perässään ja sanoivat: "Hän on Suuri Voima, Jumalan voima."

      Joh. 12:19
      Fariseukset puhuivat keskenään: "Näettekö? Mikään ei auta.
      Koko maailma juoksee hänen perässään."

      Jopa juutalaiset . . .

      Ap. t. 24:5
      Me olemme havainneet, että tämä mies on ruttotauti ja metelinnostaja kaikkien koko maailman juutalaisten keskuudessa ja nasaretilaisten lahkon päämies,

    • auttava käsi

      Niimpä minäkin haluaisin olla "Hänen Jeesus Kristuksen perässä "juoksija", joka kuljettaisi minut lähimmäiseni yhteyteen ja rakastamaan ja palvelemaan kaikkia lähimmäisiäni, jotka tarvitsevat rakastavaa auttajaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      559
      1898
    2. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      91
      920
    3. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      917
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      816
    5. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      747
    6. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      739
    7. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      68
      705
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      74
      658
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      543
    Aihe