Ennakkoluulot ja parin etsintä

mies tai poika...

Nykypäivänä tuntuu, ettei oikein kukaan tahdo löytää itselleen "sitä oikeaa". Ihmisen sadattelevat selvinpäin netissä ja juovuksissa ollessaan baarissa, että tyttöystävä/poikaystäväehdokkaita kyllä on, mutta ei kukaan tunnu oikealta. Suurella osalla on piirtynyt silmäluomiin näkymättömät muistilaput, jossa on luettelu ominaisuuksista, joita tulevalla kumppanilla tulisi olla.

Tottakai ihmisellä saa ja pitää olla vaatimuksia parinvalinnassa, muutenhan maailma olisi yhtä suurta teeskenneltyä rakkaustarinaa, jossa ei loppujen lopuksi olisi mitään järkeä. Toisaalta rakkaus on tunteiden asia, jossa ei aina tarvitsekkaan olla järkeä. Päin vastoin nykyihmisen vaatimuslistat ja ihannekumppanin ominaisuuksien tarkkailu on mennyt siihen, että rakkaus syntyy ihmisille todennäköisyyksien, laskukaavojen, ja muiden liian järkiperäisten ja konemaisten asioiden tuotteena.

Täytyy sanoa, että ennen parin etsiminen oli helpompaa siitä huolimatta, että ihmismassaa oli paljon vähemmän, ihmisten ulkonäköön panostaminen oli heikompaa ja välimatkat ihastuksiin ja tapaamispaikkoihin suuremmat. Saattaa olla niin, että valinnanvaraa on liikaa. Aikoinaan oli pakko löytää kumppani, jotta saataisiin vaimo kotiin tiskaamaan ja siivoamaan ja mies puolestaan pellolle ja navettaan töihin. Myös lapset "tehtiin"(saatiin) pelloille ja kotiin auttamaan hommissa...ei sen takia, että ne on niin söpöjä ja niille voi ostaa jo syntymästä asti hienoja muotivaatteita ja koruja.

Perusongelma parinetsinnässä on se, ettei sinkku nykyään oikeastaan edes tarvitse kumppania. Tiskauksen hoitaa tiskikone, lampunvaihdon huoltomies tai frendi ja hellyyttä(ja seksuaalista tyydytystä) saa(tai ei saa) baari-iltojen jälkeen joka viikko vaihtuvilta heiloilta. Eikä vanhan piian veroakaan enää ole vähään aikaan peritty...

Onkohan nykymaailmassa enää naisia(tai miksei miehiäkin), jotka ihan oikeasti unelmoivat "punainen tupa ja perunamaa" -tyylisestä parisuhteesta miehen kanssa, joka ei näytä, eikä ole yhtään sen enempää kuin oikeasti on?? Naisilla on toki omat ulkonäköpaineensa ja sen vastapainoksi he saavat toki miehiäkin arvostella. Nykyään tulee silti vähän liian usein tunne, että ei kenelläkään riitä mikään. Ruma on luuseri, komea on pleijeri, huonosti pukeutuva on renttu, hyvin pukeutuva on gigolo, rikas on pinnallinen ja materialisti, köyhä on saamaton ja laiska.

Tiedän, että jokaisella se kultainen keskitie kulkee jossain kohti katua, eikä kukaan varmasti koko elämäänsä halua elää yksin(jos sinkkuutta nykyään pystyy yksinäisyydeksi edes sanomaan). Silti toivoisin sekä naisilta, että miehiltä(erityisesti naisilta, koska satun itse olemaan mies) vähän enemmän avarakatseisuutta ja ennakkoluulottomuutta! Jos mies tulee kahvilassa/kirjastossa/baarissa jne. viereen juttelemaan, älkää muodostako liian suuria ennakkoluuloja niiden kuuluisien ensimmäisten sekuntien aikana. Mies voi olla kokematon luuseri, vaikka olisi pukeutunut gigoloksi. Hän voi olla sisimmässään armoton peluri, vaikka ei tänään ehtinytkään laittaa hiuksiin geeliä tai hakea laatupukua pesulasta. Hän voi olla ujo, vaikka uskaltautuisikin itsevarman näköisesti tulla juttelemaan naiselle. Ihminen voi olla ihan mitä tahansa riippumatta vaatteista, ammatista, sen hetkisestä hius- tai partatyylistä!

Kai tämän tekstin tarkoitus oli loppujen lopuksi saada edes joku lukijoista ajattelemaan ja toivomaan, ettei täällä palstalla aivan kaikki ole pinnallisia idiootteja, joiden kommentit perustuvat stereotypioihin ja oman edun varmistamiseen. Toivottavasti edes joku jaksoi lukea, ja pystyy kertomaan omia ajatuksia asiasta, vaikka aloitusteksi vähän ympäripyöreää jahkailua onkin :D

5

535

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rouvanamu47

      Hyviä ajatuksia sinulla. Kyllä se kumppanin etsintä on vähän kuin oman kodin hankinta. Merkittävä asia elämässä johon haluaa paneutua...sitä listaa toiveita mielessään, miettii mikä toimisi omalla kohdalla ja tuntuisi hyvälle niin että viihtyisi eikä tarvitsisi katua hankintaansa jälkikäteen... yrittää saada mahdollisimman paljon vastinetta sille mitä kenelläkin käytettävissä on.

      Sit sitä törmää sattumalta johonkin joka ei vastaa hakua välttämättä juurikaan, mutta siinä vaan on se joku juttu, joku joka sulkee muut vaihtoehdot pois, lähinnä siksi että se tuntuu niin omalle ettei tee mieli enää kiertää ja etsiä, sitä vaan tuntee olevansa kotona.

    • mies tai poika...

      Näin on. Jännä on myös kuunnella ihmisten kertovan ensituntemuksistaan kun tuon "ainoa oikean" ovat löytäneet.

      Toiset kertovat, että maha meni aivan sekaisin ja jännitys oli sietämätön, niin toiselta planeetalta tuo ihastus oli, ja piti olla täysin tavoittamattomissa ja liian hyvä kyseiselle henkilölle.

      Toiset taas kertovat, että palaset loksahtivat saman tien. Ei perhosia vatsassa, eikä turhaa jännitystä, vaan heti tunne, että olemme enemmän kuin sisko ja veli. Sielunkumppanit.

      Näinhän se menee...jokaisella on se oma tarinansa ja omat tunteensa. Mutta se on valitettavasti sanottava, etten itse oikein usko tuohon "yksi ja ainoa" ajatukseen... Ihminen valitsee kumppanikseen (ottaen huomioon omat ulkoiset ja sisäiset ominaisuudet) parhaan mahdollisen "ehdokkaan". Joskus eteen saattaakin tulla vielä parempi yksilö, ja sitten tapahtuu niitä, joita nykyään yhä enemmän tapahtuu...pettämisiä, eroja jne.

    • bananas23

      Itselläni ei kyllä liikene ajatuksia millekään kriteereille. Mielestäni se on aika naurettavaa ja todella masentavaa. Mutta tehköön kukin miten itse haluaa, kyllähän täällä nykymaailmassa kai saakin olla vähän nirso ja valikoiva. Mutta "se oikea" -sanonta alkaa kuulostaa ihan joltain idioottien hokemalta.

    • Buuberwr

      Loppujen lopuksi ei se ole ongelma ettei löydetä kumppania. Kyllä kumppaneita löytyy. Jokaisella niitä on useita vuosien saatossa. Vika on siinä että
      1) pariudutaan heppoisesti
      2) ei pidetä suhteesta huolta
      3) eroaminen on helpompaa kuin suhteen palauttaminen mutta myös
      4) ihmiset oikeasti ovat itsekeskeisempiä nykyisin koska siihen on tilaisuus toisin kuin ennen kuten kirjoittelit.

      "Suurella osalla on piirtynyt silmäluomiin näkymättömät muistilaput,."

      Puhuuko tässä nyt mies, joka ei ole paljoa seurustellut? Nimittäin lista tiukentuu mitä enemmän käy läpi ihmisiä. Sopiva löytyy vasta kun ITSE TIETÄÄ mitä haluaa ja mikä sopii, ja mistä on taas valmis joustamaan. Sama kuin auton hankinnassa. Ensin kelpaa mikä romu vaan mutta lopulta ymmärtää huollon tärkeyden ja sen mitä autoa tarvitsee huoltaa vähemmän ja mitä enemmän. Kuulostaa hullulta mutta kun ihmisen elämä on aina työtä ja sitä pitää laskea. Elämän mielekkyys on parisuhdeasioissakin tärkeä huomioitava tekijä.

      Jos pariutuminen olisi arvo, juttu olisi toinen. Ei pariutua kannata jos on sitten onneton.

      "rakkaus syntyy ihmisille todennäköisyyksien, laskukaavojen, ja muiden liian järkiperäisten ja konemaisten asioiden tuotteena."

      Mutta jopa listan laatinut ihminen menee sen petturin tai rentun tai justiinan kanssa yhteen vaikka vuosi sitten vannoi ettei ikinä enää. Miksi? Koska jokin siinä ihmisessä viehätti, todennäköisesti jokin sama mikä siinä edellisessä.

      " Saattaa olla niin, että valinnanvaraa on liikaa. Aikoinaan oli pakko löytää kumppani, "
      Niin oli. Se lisäsi miesten markkina-arvoa. Olisi kiva nykyäänkin.

      "Perusongelma parinetsinnässä on se, ettei sinkku nykyään oikeastaan edes tarvitse kumppania...."

      Tämä on globalistien taholta junailtu juttu. Perhe on hajotettava arvona, jotta ihmisiä voitaisiin kontrolloida. Syntyy individualismin ja itsenäisyyden harha, jossa itseasiassa ollaan haavoittuvaisia kaikelle yhteiskuntakontrollille, kun ei enää ole sitä omaa tiivistä yhteisöä jonka kanssa pitää puoliaan. Se näkyy myös mielenterveystilastoissa.

      Ihmiset eivät ole onnellisia yksin mutta media syöttää kokoajan kuvaa, jossa on hienoa olla sinkku ja sekstailla ympäriinsä. Moni uskoo siihen vuosia vaikka pettyy kerta toisensa jälkeen irtosuhteissa ja seurusteluissa. Avioelämään panostaminen saman verran mitä sinkkutoilailuun on hyötusuhdanteeltaan paljon korkeampaa.

      "Onkohan nykymaailmassa enää naisia, jotka ihan oikeasti unelmoivat "punainen tupa ja perunamaa" -tyylisestä parisuhteesta miehen kanssa, joka ei näytä, eikä ole yhtään sen enempää kuin oikeasti on?? "

      Paljonkin. Mutta se kuva on romantisoitu ja on ihan hyvä että se on haalistunut, koska tuollaista seesteistä suhdetta, jossa mennään yhteen ja heinä suussa köllitään loppu ikä onnellisina ei ole. Suhde vaatii aina työtä.

      "Nykyään tulee silti vähän liian usein tunne, että ei kenelläkään riitä mikään. Ruma on luuseri, komea on pleijeri...."

      Vai onko kyse siitä että ihmiset etsivät väärällä tavalla ja siksi tulee vain vääriä vastaan? Mutta aika monet noista luettelemistasi tyypeistä vievät naiset.

      Vasta kun naisen markkina-arvo laskee, alkaa kunnon miehet kiinnostaa. En tiedä mikä siinä on, mutta minäkin, joka olen aina ollut kiltti ja kunnollinen (mutta näin 30-v;nä en niin kiltti enää, ttuuntunut) en koskaan viehätä nuoria naisia, mutta nelikymppiset käy ihan kuumina.

      "toivoisin ..naisilta ..enemmän avarakatseisuutta ja ennakkoluulottomuutta! "

      Toivosi on turha. Nainen ei pääosin pysty järkiperäiseen avarakatseisuuteen. Nainen ohjautuu tunteen varassa ja se pätee etenkin rakkausasioihin. Nainen ei tiedä mitä haluaa ja sitä sinun on käytettävä hyväksi. Nainen on avarakatseinen tunteissaan. Eli mistä vaan tulee hyvä fiilis, sen luo mennään. Tämä on se syy miksi rentutkin ovat in. He herättävät naisessa TUNTEITA. Mitään järkeähän ei ole lähteä rentun tai pelimiehen matkaan, mutta se tuntuu hyvältä.

      "älkää muodostako liian suuria ennakkoluuloja "

      Ei onnistu. Ne tulevat tahdosta riippumatta ja raiteet asetetaan siinä. Toki mies voi vaihtaa raidetta sinnikkyydellä ja taidolla ja itsevarmuudella. Sen takia miehet baarissakaan ei usko "ei"-sanaa koska niin moni nainen lämpeää. Naiset ovat aluksi kylmiä. Ei saa luovuttaa. Nainen lämpiää hitaasti kuin hella.
      Mies ei sitä ymmärrä koska mies on enemmänkin tulitikku.

      Joillakin ihanteet pysyvät teinistä saakka samana mutta toisilla voi vaihtua hurjastikin kauneuskäsitykset ja käsitys siitä, millainen on kiva kumppani. Silti sen sopivan löytäminen on aina haastavaa.

      Suurin huolesi ei ole päästä parisuhteeseen. Usko mua. Suurempi huoli on ottaa selville sopivuudesta ja vielä pitää huolta suhteesta niin että se kestää elämän myrskyt. Silloin voidaan puhua aikuisuudesta, onnellisuudesta ja oikein eletystä elämästä. Suurin osa ihmisistä ei siihen pysty, ei ole pystynyt entisaikoina eikä nytkään, ja et pystyisi välttämättä sinäkään.

    • Itse olen sen verta pinnallinen että en voisi omasta mielestäni ruman tai liikalihavan kanssa olla, vaikka sydän olisi puhdasta kultaa. En halua kertaakaan edes miettiä kumppanini kanssa ollessa, että miettiikö joku minua epätoivoisena kun olen ruman kanssa yhdessä. Myöskin ylilihavat ovat yleensä sairaita. (Puhutaan 160cm pitkistä yli 120kg keijukaisista)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      48
      2509
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      74
      2497
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2382
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      57
      2155
    5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      32
      1877
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      84
      1695
    7. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      1153
    8. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

      Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
      Maailman menoa
      7
      1034
    9. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      41
      1015
    10. Eläköön kuningas, kuningas on kuollut

      Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön
      Kemijärvi
      56
      896
    Aihe