Venäjää on syytetty tietojen tahallisesta pimittämisestä koskien ruotsalaisdiplomaatti Raoul Wallenbergin kohtaloa. Wallenberg pelasti tuhansia juutalaisia II maailmansodan aikana esimerkiksi myöntämällä heille Ruotsin passeja. Varmat tiedot Wallenbergin kohtalosta loppuvat kuitenkin Neuvostoliittoon ja vuoteen 1945.
Syytösten taustalla ovat äskettäin julkaistut tiedot saksalaisen sotavangin Willy Rodelin kuulusteluista. Hänen uskotaan olleen Wallenbergin sellikaveri moskovalaisessa vankilassa. Historioitsija Susanne Berger tutkii Wallenbergin kohtaloa yhdessä ruotsalais-venäläisen tutkijaryhmän kanssa. Hän uskoo, että Rodel on puhunut kuulusteluissa myös Wallenbergistä, vaikka virallisissa julkaistuissa papereissa hän ei sitä tee.
Julkaistussa aineistossa ei ole kyse vain yksittäisestä asiakirjasta, vaan se on osa tiedustelukansiota, jota ei venäläisten mukaan ollut edes olemassa. Sivunumeroinnista on helposti pääteltävissä, että salattua aineistoa on kaikkiaan 57 sivua. Bergerin mukaan kyse on tarkoituksellisesta sensuurista.
Wallenberg oli vuonna 1944 Ruotsin lähetystön päällikkö Budapestissa ja hänen onnistui pelastaa tuhansia juutalaisia natsien vainoilta majoittamalla heitä ympäri kaupunkia sekä myöntämällä heille Ruotsin passeja. Vuonna 1945 neuvostojoukkojen saavuttua kaupunkiin armeijan komentaja Rodion Malinovski kutsui Wallenbergin päämajaansa. Tämän jälkeen Raoul Wallenbergiä ei enää nähty julkisesti ja hänen pidätyksensä syy niin kuin lopullinen kohtalonsakin on jäänyt mysteeriksi.
Historioitsija Berger uskookin, että uuden aineiston perusteella on hyvin todennäköistä, että venäläisten arkistoissa on edelleen tärkeää tietoa Wallenbergin kohtalosta. Ilman tarkempia tietoja on mahdoton sanoa, mitä hänelle lopulta tapahtui.
Miksi Raoul Wallenberg sitten joutui osaksi Stalinin terroria ja miksi hänen kohtalostaan tuli yksi II maailmansodan suurimmista mysteereistä? Vuonna 1957 Neuvostoliitto ilmoitti Wallenbergin kuolleen sydänkohtaukseen sellissään vuonna 1947, vain kaksi vuotta pidätyksensä jälkeen. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Moskovan tarina Wallenbergin kohtalosta vaihtui teloitukseen samoihin aikoihin kuin väitetty sydänkohtauskin.
Väitteistä huolimatta useat entiset rautaesiripun takaa paenneet vangit kertoivat nähneenä Wallenbergin elossa. Myös yksi entinen KGB-upseeri viittasi länsimaiseen diplomaattiin, jota pidettiin vankina pahamaineisessa Lubyankan vankilassa 30 vuoden ajan.
Viime vuonna Venäjän viranomaiset julkaisivat joukon asiakirjoja, joiden perusteella Wallenbergiä ei olisikaan teloitettu. Sen sijaan diplomaatti olisi elänyt vankilassa nimellä "Vanki numero 7". Ruotsin hallitus on pyytänyt useasti kyseisen vangin tietoja nätäväkseen, mutta turhaan.
Wallenbergin pidätykselle ja mahdolliselle teloitukselle on etsitty selitystä jo pitkään, mutta varsinaiset syyt eivät ole edelleenkään tiedossa. Huhujen mukaan ruotsalaiset diplomaatit olisivat toimineet yhteistyössä Yhdysvaltojen tiedustelupalvelun kanssa. Väite, joka varmasti olisi aiheuttanut toimenpiteitä Stalinin Neuvostoliitossa.
"Raoul Wallenberg and the theories surrounding his death" The Telegraph 1.8.2011
Russia 'intentionally withheld' information on Raoul Wallenberg The Telegraph 1.8.2011
Murhasiko NL
9
70
Vastaukset
- Varmaankin??
Mitä mieltä ovat palstan kaikki kolme stallaria, jotka jatkuvasti vaihtavat nikkejä?
Olisiko asialla kuitenkin ollut Englannin tiedustelupalvelu, jolle neuvostovankilaan tunkeutuminen oli pikku juttu? - ....................
Jos asia kiinnostaa, niin lue kirja: Hannu Rautakallio - Tapaus Raoul Wallenberg
http://www.ksml.fi/viihde/kirjat/hannu-rautakallio-tapaus-raoul-wallenberg/503480- Molotovko?
"Käskyn vangitun Wallenbergin myrkyttämisestä antoi Molotov. Vanki menehtyi "sydänkohtaukseen" sellissään 16.7.1947 ja hänen ruumiinsa tuhkattiin välittömästi."
Noin siis Rautkallio? Muuten vihjaillaan kovasti Wallenbergien kaupoista ja suhteista natsien lisäksi myös itään. - Pavel Sudoplatov
Molotovko? kirjoitti:
"Käskyn vangitun Wallenbergin myrkyttämisestä antoi Molotov. Vanki menehtyi "sydänkohtaukseen" sellissään 16.7.1947 ja hänen ruumiinsa tuhkattiin välittömästi."
Noin siis Rautkallio? Muuten vihjaillaan kovasti Wallenbergien kaupoista ja suhteista natsien lisäksi myös itään."Käskyn vangitun Wallenbergin myrkyttämisestä antoi Molotov. Vanki menehtyi "sydänkohtaukseen" sellissään 16.7.1947 ja hänen ruumiinsa tuhkattiin välittömästi."
Tuo EI OLE lainaus Rautkallion kirjasta, vaan Pavel Sudoplatovin kirjasta: Stalinin erikoistehtävissä.
- tox uom bez än foret
hahahah miksi jumaloimasi Wallenbergit ei lähetä jumaloimiaisi "Jasseja" ydinasevaltio Venäjän reviirille ottamaan selvää. hahaha voi Tukholma hävitä kartalta muutamassa sekunnissa kun tyhmiä kyselee ja Kustaa Vaasan aikaa elää.
- CLA+
Ex-arkistonhoitaja: Wallenbergista on paksu kansio Moskovassa
Entinen arkistonhoitaja Anatoli Prokopenko kiistää turvallisuuspalvelu FSB:n väitteet, joiden mukaan kadonneen ruotsalaisdiplomaatin Raoul Wallenbergin kohtalosta ei ole arkistotietoja Venäjällä.
78-vuotias Prokopenko kertoi uutistoimisto AP:lle, että hän on nähnyt FSB:n edeltäjän KGB:n arkistossa paksun kansion täynnä viittauksia Wallenbergiin. Prokopenko näki asiakirjat tarkastuskierroksella vuonna 1991.
Prokopenkon mukaan kansio on laadittu kreivi Mihail Tolstoi-Kutuzovista, joka työskenteli tiiviisti yhdessä Wallenbergin kanssa. Tolstoi-Kutuzov oli Venäjältä vallankumouksen mullistuksissa paennut aatelismies, joka raportoi KGB:lle Wallenbergin kaikista liikkeistä.
Wallenbergin väitetään kuitenkin säilyneen hengissä ja eläneen eri nimellä Neuvostoliiton vankiloissa aina 1980-luvulle saakka. Neuvostoliitto - ja sen jälkeen Venäjä - on kiistänyt väitteet tiukasti.
http://www.telegraph.co.uk/news/newstopics/world-war-2/9044527/Russian-former-archivist-challenges-Kremlin-over-Raoul-Wallenberg-saga.html- ruali
Raouli neuvosto kollaboraattori? Ei olisi yllättävää ruotsalaisesta.
- Wallenberg on
vain yksi syy, miksi NL/Venäjän alemmatkin arkistot ovat hankalasti tutkittavia.
Kremlin tai yleisesikunnan arkistoon eivät tutkijat pääse koskaan lukuunottamatta erikseen määrättyjä virallisia historioitsijoita. Heillekin annetaan vain tietyt asiakirjat.
Näin on esimerkiksi tällä hetkellä työn alla olevan uuden 2. MS:n historian osalta.Oikeaoppisuus on taattu nimeämällä historiakomiteaan 18 kenraalia. - arvlihlaht kamp
No mitäs sitten. Oliko Raoul muka jotenkin ylempiarvoisempi kuin muut uhrit. Parvilahden höpinöitä siitä että nekkulassa joku mies oli sanonnut hänelle Wallenbergin vangitsemisen olleeen erehdys. Raoul oli Martis Latsiksen sanoja lainatakseni yläluokan edustaja. Toisaalta kuulostaa oudolta ettei Stalin näin korkea-arvoista herraa olisi käyttänyt mihinkään. Ruotsilla tosin ei vuonna 1947 ollut mitään sellaista mitä Suuri ja Mahtava olisi tarvinnut. Toisaalta olisi voinnut vaatia lunnaita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole192186Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi392075Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä281980Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma471386- 741326
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?46873Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?56802Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?
Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat8741- 52723
Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi32708