Äitini kuoli eilen syöpään (myelooma). Oloni on kumman rauhallinen ja helpottunut. Tiedän, että se johtuu pitkälti siitä miten suhtaudun kuolemaan, siis että kuolemaa ei ole vaan me siirrymme kirkkauteen. Kaikki omaa tai läheistensä kuolemaa pelkäävät, suosittelen lukemaan Betty J. Eadien kirjan Valon syleilyssä. Ainakin minulle ja hyvin monelle läheiselleni siitä on ollut apua. Muutenkin uskon että kuoleman jälkeen on edessä valo, helpotus, ihanuus, ymmärrys, läheisten jälleentapaaminen.
Oloni on helpottunut myös siksi, että enää ei tarvitse jännittää, miten käy. Eikä tarvitse seuraa rakkaan kipuja ja kärsimyksiä. Äitini oli valmis lähtemään. Tietysti meillä on ikävä.
Mutta suurin tunne on helpotus! Pitäisikö siitä olla syyllinen olo? Mielestäni ei. Rakkaamme, pois siirtyneet, toivovat että me jatkamme elämäämme ja olemme onnellisia. Tehkäämme niin. Jos tuntuu siltä, ettei itku nyt tule, antaa olla niin. Se tulee hetkittäin, sykäyksittäin, hyökyaalloittain, mutta elämä jatkuu. Yritetään olla itsellemme ja toisillemme sitä mitä menettämämme läheinen olisi toivonut meidän olevan. Iloinenkin saa olla eikä tarvitse tuntea syyllisyyttä siitä!
äitini kuoli eilen
15
4940
Vastaukset
- Lea
Hei ellinoora! Tekisi mieleni halata sinua surusi hetkellä ja lohduttaa äitinä kuin oma tytärtään...Tiedätkö, ketkä ei itke suruaan ulos itkuna, heillä on paljon raskaampi osa päästä surusta. Anna itkun tulla myöhemmin, jos on tullakseen. Helpotuksen tunteet ovat luonnollisia ja sallittuja, samanarvoisia kuin surunkin tuntemukset. Kuolemaa ei todellakaan tarvitse pelätä, jokainen me se kohdataan ajallamme, kuten syntymänkin. Toivon paljon voimia sinulle. Läheiset ei hylkää meitä kuolemankaan hetkellä.
- emmi
Otan osaa suruusi. Menetin myös äitini vaikean sairauden jälkeen. Hän lopulta toivoi kuolemaa ja se tuntui toivottoman raskaalta ja surulliselta. Ihmeellinen tunne tuli hautajaisissa. Äiti olikin siirtynyt jonnekin selittämättömään. Ei hän ollutkaan enää siellä missä me kaikki tiesimme hänen jääneen.
Voimia sinulle. - minun äiti..
myös minun äitini kuoli tällä viikolla. Kuolema ei antanut minkäänlaisia merkkejä etukäteen. suru on sanoin kuvaamaton. Välillä on hyvä olla, välillä suru valtaa mielen.
Yritän jaksaa eteenpäin, sillä äitini haluaisi sitä että jatkamme normaalia elämää mahdollisimman pian. - Pirjo
lämmin halaus sydämestä.Oma isäni on jo ihan loppuvaiheessa ja itse jo toivoisi kuolemaa,joka varmaan tapahtuu lähiviikkoina.Olen itsekin miettinyt,onko oikein toivoa,että oma olo helpottuu,kun läheisellä ei ole tuskia...
Mutta olen ajatellut isän siirtyvän paikkaan,jossa hänen on hyvä ja rauhaisa olo,ja siellä hän tapaa muut jo kuolleet omaiset.
Ikävä toki tulee,mutta isä ei halua enää elää näin,ja toivoo pääsyä pois.
Älä ellinoora tunne syyllisyyttä,ja vaikka tuntisitkin,se on varmaan ihan normaalia.Tunteet kun ailahtelevat laidasta laitaan.Minäkin olen itkenyt paljon,ja joskus itku puhdistaa oloa,kun saa purkaa suruaan vaikka itkemällä,eikä tarvitse peittää sitä.Voimia sinulle eteenpäin. - ja suru
Minunkin äitini kuoli viime yönä, nukkui pois todella minusta kauniisti, valmiina ja väsyneenä.
Olin jopa vierellä sairaalassa. En ole ennen uskaltanut tulla tälle palstalle, ensimmäisen kerran kyyneleet virtaavat, luulen, että auttaa vähän vaikka olen sitä mieltä, että suru on paljon muuta kuin itkua. Lämpimiä ajatuksia teille kaikille. Myös vieras voi olla kanssanne. Ainakin näin toivoisin olevan.- ellinoora
Kiitos teille ihanista viesteistänne ja osanottoni teille vastanneille, jotka juuri hiljattain ovat kokeneet vanhempansa poismenon. Viestinne lämmittivät ja koskettivat.
Sanotaan, ettei voi surra etukäteen, vaikka tietäisi rakkaan sairastavan kuolemaan johtavaa sairautta. Olen eri mieltä. Ehtii valmistautua. Oikeastaan jo silloin, kun kuulee läheisensä sairastavan mahdollisesti kuolemaan johtavaa sairautta, käy läpi monenlaista.
Mutta tietysti varsinainen ero on järkyttävä. Olen menossa lähipäivinä lapsuudenkotiin, näen äidin tavarat, tunnen hänen vaatteidensa tuoksun. Tiedän, että silloin sattuu sydämenjuuria myöten. Mutta aion itkeä sydämeni kyllyydestä. Kyyneleet huuhtelevat sielua, niin sanotaan.
Suruaika on erilaista kuin kuvittelisi. Välillä tosiaan tuntuu ihan hyvältä, normaalilta. Sen helpotuksen, että ei enää tarvitse jännittää läheisen kipuja tai kohtaloa, helposti kuittaa itsekkyydeksi. Mutta näin ei pitäisi olla. Olemme kärsineet jo niin paljon, jos olemme tienneet läheisen tulevasta kuolemasta. Elämän on aika jatkua.
Näen äitini lähipäivinä arkussa. Meilläpäin on tapana ruumiin ulosveisuu vainajan kotona, ja silloin on mahdollista nähdä ja koskettaa vainajaa. Aion tehdä sen. Luulen, että koen juuri sen mitä nyt tunnen: siinä on äitini kuori, ja hänen elävä henkensä on jo muualla.
Voimia teille, sydämestäni kiitän.
- Lari
Vähä vaikeeta koittaa lukea tuo läpi nauramatta.
- Jordaniin
Miten saatat tehdä pilan tällaisesta asiasta - olet uskomaton pilapiirtäjä!!! Jos oma rakas äitini olisi kuollut, niin en todellakaan olisi tullut siitä tähän, kuin en mihinkään muuhunkaan foorumiin kirjoittamaan paskaa! Ettäs kehtaatkin - kasva aikuiseksi!
- ellinoora
Siis mitä sä olet arvosteleem mun tunteista mun äitiäni kohtaan?
Jos ei muuta tekemistä sulla ole ku vittuilla mulle niin haista pitkä vittu vitun kusipää - omppu
ellinoora kirjoitti:
Siis mitä sä olet arvosteleem mun tunteista mun äitiäni kohtaan?
Jos ei muuta tekemistä sulla ole ku vittuilla mulle niin haista pitkä vittu vitun kusipääensin luulin Ellinoora sua keski-ikäiseksi, mutta taidatkin olla aika nuori? Minkä ikäinen olet? Itse menetin äidin 18-vuotiaana.
- oikea ellinoora
ellinoora kirjoitti:
Siis mitä sä olet arvosteleem mun tunteista mun äitiäni kohtaan?
Jos ei muuta tekemistä sulla ole ku vittuilla mulle niin haista pitkä vittu vitun kusipääTerveisiä äitini hautajaisista! Edellinen ellinoora-nimellä kirjoittanut oli joku muu kuin minä. Olen monta kertaa toivonut, että näille palstoille tulevia viestejä suodatettaisiin. Missä seriffit?! Itse en jaksa enää välittää pelleistä ja kyynikoista, mutta esim. mielenterveys-palstalle kirjoittaa moni oikeassa tuskassa ja saa takaisin vaikka mitä p-aa. Kiitoksia vielä teille myötätuntoisille ja mukaville vastaajille. Elämä jatkuu!
- Olisi
sitä näissä lastenfoorumeissa ilmoittellut!!! Eihän näissä missään jutuissa tunnu olevan mitään järkeä!!
- HEI HALOO
Tällaisesta asiasta ei saisi pilailla!
- jkpoo
niinkö
- suruinen kesäpvä
Niin surullista, osaanottoni. Minun rakas isäni kuoli tänään, sairastettuaan myös jo pitkään.
Ei se silti helpota sitä surua ja itkua ja menetystä, vaikka olen jo liki 50v. Olin kuitenkin aina isän tyttö.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi772558On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole512550Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732412Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.672210Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl351922Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1051759Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko251234Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411055Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71054Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön59975