Nuoret naiset muuttuneet paljon

ihmetellen takaisin

Käytin kolme vuotta sitten viimeksi deittipalvelua ja löysin tuolloin seurustelukumppanin ja jokin aika sitten erottuamme palasin deittipalstalle.
Olen kieltämättä hieman yllättynyt siitä kuinka paljon ikäluokkani 24-30 vuotiaiden naisten käytös on muuttunut näinkin lyhyessä ajassa, ikävä kyllä huonompaan suuntaan. Tuolloin palstalla ollessani oli suht helppoa päästä juttelemaan (kirjoittelemaan) oikeasti varsin fiksujenkin ja ihan kivannäköisten naisten kanssa sekä treffeille ei ollut kovin hankala päästä.
Nyt kun palasin palstalle niin selkeästi se on tuntunut yleistyvän että yhtäkkiä saatetaan lopettaa todella hyvin alkanut tutustuminen kirjoittelun kautta kuin seinään, on siis kirjoiteltu jo useampikin pidempi viesti. Olen myös pyrkinyt asiallisesti näissä tapauksissa kysymään mikä mahdollisesti viesteissäni sai kiinnostuksen hiipumaan, tähän sain aiemmin usein vastauksen mutta nykyään ei ole naisilla kiinnostusta kertoa syytä. Myös kuvan merkityksen osuus on kasvanut selkeästi ja siihen on näköjään satsattava enemmän. Oli itseasiassa mielenkiintoista kun muuan naiselle lähetin itsestäni sellaisen normiarkisen kuvan t-paitasillaan niin ei tuntunut vastausta enää kuuluvan. No jokusen päivän mielenkiinnolla odotin ja laitoin kuvan itsestäni paremmat kuteet yllä ja hiukset "tuunattuna" ja kas kummaa melkein heti tuli tältä jo "kadonneelta" naiselta mailia.

Toisaalta jos vilkaisee vaikkapa Big Brotheria niin varsin hyvin näkee mikä on nuorten naisten miesmakutyyli, ja jos se tuohon suuntaan on mennyt kun ohjelmassa niitä paria jamppaa katselee niin empä oikein uskalla ajatella mikä on naisten ihannemiestyyli seuraavan kolmen vuoden päästä...

14

519

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nuorten miesten käytös on ihan samanlaista kuin kuvasit naiseten käytöksen olevan. Tietty joukkoon mahtuu fiksujakin tyyppejä, jotka kertovat ettei kiinnosta jatkaa tutustumista.

      Treffeille on hakala päästä, vaikka molemmat on kirjoitellessa sitä mieltä, että on kivempi tutustua livenä kuin netissä. Kitjoittelu sujuu hyvin, mutta kun aletaan puhuun tapaamisesta mies katoaa kuin tuhka tuuleen. Tai muuten vaih kirjoittelu lopetetaan kuin seinään.

      Ja kuvalla tosiaan tuntuu olevan paljon merkitystä. Pitäs varmaan olla useampi kuvia, joissa on erityyppiset vaatetukset. Ja niistä sitten aina valita se, jonka voisi kuvitella miellyttävän miestä. Moni unohtaa ettei yksi kuva kerro paljoa.

      Eli ei kumpikaan sukupuoli taida nettideiteissä olla yhtään toistaan parempi käytöksisiä.

    • näinompi

      Aloittaja on oikeassa!Naiset tosiaan osaavat olla erittäin tylyjä miehiä kohtaan!

      Itselläni käynyt niin useasti,että ollaan kirjoiteltu jo ehkä noin 10 pitkähköä viestiä,mutta yht´äkkiä nainen katoaa,eikä viitsi kertoa mitään syytä,ja nämäkin ovat olleet ns,keskitason naisia!

      Huvittavaa sinänsä,kun monessa profiilissa lukee:EI PLEIJEREILLE!!

      SE johtopäätös on kuitenkin tehtävä,että naiset ajattelevat pillullaan:Mitä enemmän bb tyyppinen pleijeri sitä todennäköisemmin kirjeenvaihto tyssää ei niin pleijerin kanssa!

      • pleijeri on kuningas

        Opin nettideitissä nopeasti yhden asian...

        Naiset todellakin haluavat sen pelimiehen tyyppisen miehen!
        Eivät kuitenkaan joko tiedosta asiaa, tai sitten eivät vaan halua sitä myöntää.

        En nyt ala listaamaan kaikkea mitä se käytännössä tarkoittaa viestittelyssä, mutta... Huomasin kyllä että tietyt asiallisestikin sanotut asiat olivat aina täysi turn-off ja naisesta ei enää kuulunut mitään, kun taas tiettyjen (pelimiesmäisten) asioiden sanominen yleensä varmisti että sai vielä vastausviestin.

        Ja näissä asioissa ei oikeastaan ollut kyse yhtään siitä asiasisällöstä. Vaan siitä, millaisen (valheellisen) kuvan itsestään antoi / kuinka osasi sivuuttaa kaiken sen oleellisen tiedon toisesta ja vain vuolaasti kehua sitä naista ja osoittaa ylitsevuotavaa kiinnostusta.

        Esim. Naisen ulkonäön ja silmien kehuminen. Toteutettuna hieman siten että naiselle tulee jopa pieni tunne siitä että olet pelimies (muttei liikaa). Toimii. Ihan sama vaikka nainen olisi väittänyt ettei ole pinnallinen tai kirjoittanut että "ei pelimiehille". Ehkä nainen jopa ilmaisee epäilyksensä että olet pelimies. Entä sitten? Sitten vaan kiistämään asia vakuuttavasti ja viestittely jatkuu.

        Siis oikeasti... Naisten silmien kehuminen??? Kuinka paljon pahempi klisee voisikaan olla kyseessä! Ja silti... Naiset vaan lankeavat siihen.

        Vaikka väittävät että eivät halua mitään pelimiestä, silti haluavat että mies sanoo niitä samoja hurmaavia (ilmiselviä pelimiehen) repliikkejä.

        Täysin merkityksettömiä kehuja, jopa valheita, kaikkea sitä mikä oikein huutaa että en ole edes tosissani kiinnostunut naisesta tai siitä mitä hän oikeasti on, mutta jonkun täysin turhan seikan (kuten silmien) takia himoitsen juuri häntä palavasti yli kaikkien muiden naisten!!!

        Ja tietysti seuraavalla viikolla sitten himoitsen vastaavasti seuraavaa naista, samoilla kliseisillä kehuilla. Senhän pitäisi olla täysin selvää. :D
        Onhan sitä silmät päässä muillakin naisilla.

        Sitä alkaa itsekin vähitellen ymmärtämään miksi naiset valittavat aina rakastuvansa renttuihin ja pelimiehiin. Koska se on se ainoa keino saada sitä naista. Muu ei naisille kelpaa. Muu ei sytytä. Muuhun ei voi "rakastua".

        Yritin kyllä aluksi ihan olla se kiltti ja asiallinen mies. Pienellä huumorillakin höystettynä. Mutta ei se vaan toimi.

        Kaikki pelimiehen kliseet peliin ja johan toimii paremmin!

        Tuntuu vaan välillä, että olisi tehnyt mieli heittää sille naiselle että oletko nyt ihan tosissasi kun olet lankeamassa tähän uskomattomaan pleijeri-sontaan!

        Samalla tietäen että jos en sitä huonoa pelimiesläppää heittäisi, niin nainen olisi jo dumpannut ja siirtynyt seuraavaan (siihen joka osaa olla se pelimies).

        Silti, en tahdo olla mikään pelimies. En halua valehdella naisille. Haluaisin löytää sen yhden oikean kumppanin itselleni. Mutta joudun näköjään alentumaan sille pelimiehen tasolle että siihen olisi mitään mahdollisuuksia. Kaikille naisille samat kehut ja valheet, kaikille kielletään muiden naisten olemassaolo, kun eihän se ajatus naista sytytä. (Tietysti minä latelin ne kehut vain sille naiselle, eikös vaan? Miksi ihmeessä minä olisin niin muille naisille sanonut? Niinpä.)
        Naisen sytyttää se pelimies, mutta vain niin kauan kun nainen kuvittelee saaneensa sen pelimiehen vain ja ainostaan itselleen.


    • kyllästynyt13

      Mä taas olen naisena törmännyt siihen, että miesten aivot ovat pippelissä ja ajattelevat tasan tarkkaan niitä asioita. Haetaan seksiseuraa ja salaseuraa ja heti ollaan kyselemässä lempiasentoja ja lähettämässä alastonkuvia. Minua ei ainakaan isketä sillä tai bb-hahmojen tyylillä.

    • Poikamies 38-wee

      Paljon helpommalla pääsee, ja samalla on huomattavasti parempi mieli, kun jättää kaikenlaiset nettideitit taakseen, ja keskittyy elämään omaa elämäänsä. Loppujen lopuksi, ei se elämä nyt niin kauheata ole, vaikka eläisi yksin ilman naista.

      Nainen saa olla koulutukseltaan, ulkonäoltään ja muilta avuiltaan kuinka hyvä tahansa, mutta pari asiaa tökkii ylitse muiden: huonot käytöstavat ja kanssaihmisten kunnioituksen puute.

      "Mä taas olen naisena törmännyt siihen, että miesten aivot ovat pippelissä ja ajattelevat tasan tarkkaan niitä asioita. "

      Tuo teoria ei nykyisin pidä paikkaansa. Huomioidaan se pieni seikka, että myös naiset ovat halukkaita kaikenlaisiin irtosuhteisiin. Jos kyse olisi vain miehistä, silloin naisilla olisi mahdollisuus kieltäytyä kaikenlaisista pippelileikeistä. Mutta monella naisella taitaa olla siitä puhe mistä puute....

    • kuus plus neljä

      Äh, älä nyt vertaa meitä normaaleja naisia BB-talon naisiin :D
      Eikös nuokin naiset ole hädintuskin 20 täyttäneet, ja juuri tuollaiset pelimies-Benit kiehtovat tuossa iässä monia, ja kun vielä lisätään peliin julkisuudenhaluisuus.

      Tottakai ihmiset reagoivat arkinen vs laitettu - ihmisen ulkomuotoon eri tavoin.
      Jos minä esim laittaisin sulle kuvan itsestäni, ollessani vaikkapa mökillä ilman mitään ehostusta jne, toteaisit varmaan " ihan ok, mutta ei sytytä tarpeeksi".
      Kun taas laittaisin vertailun vuoksi kuvan vaikkapa työ-minästä, jolloin olen huoliteltu kasvoiltani ja vaatetukselta, luultavasti mielipiteesi olisi ihan eri.
      ( ja huoliteltu ei tarkoita tässä mielipiteessä täysin erilaiseksi tuunattua olemusta, vaan lähinnä hyvien puolien korostamista)

      Mutta juu, komppaan kyllä tuota asennemuutosta nettitreffeillä, pikaruokakulttuuri on iskenyt tännekin, ja vaihtoehtoja on välillä liiaksikin, joten jotkut tämän seurauksena käyttäytyvät huonosti.

      Toki mieleeni tulee myös sellainenkin vaihtoehto, että ehkä sinä oot muuttunut kolmessa vuodessa, etkä välttämättä parempaan? ;)

    • hoikka nainen

      Ainaki nuorista naisita suurin osa kauheita läskejä eikä osta katsoa kriittisesti peiliin ennen ulosmenoa.Ohhoijaa:)Siinä syksi suuri ero myöskin

    • Kriittinen 26v.

      Suurin osa? höpöhöpö.
      Iso osa ehkä, mutta ei varmastikaan yli 50%

    • fykgflghl

      Vois kyllä passittaa kaikki 20-25v naiset jonnekin lapsitarhaan oppimaan perus käytöstapoja. On kusi noussut pillunvonkaus viesteistä niin pahasti päähän että se kyllä näkyy tuolla nettideitin puolella käytännössä.

      • fykgflghl

        Mistä lähtien "kyllä" pitää sensuroida viestistä?


    • rouvanamu47

      Sehän on virkistävää, että naisten käytös on muuttunut kolmessa vuodessa.
      Tarkoittanee sitä, että deittipalvelun naiset ovat vaihtuneet tuona aikana.

      Useasti täällä on väitetty että samat naamat viettävät aikaa deiteissä vuodesta toiseen...

    • tiedän...

      Se että naiset eivät vastaa johtuu pääosin siitä että he saavat niin paljon viestejä.
      -ja onhan se ikävä laittaa että sorry, mutta et kiinnosta, helpompi netissä antaa vain asian olla..

      -tämä on varma tieto ja kannattaa jokaisen miehen ymmärtää eikä kannata masentua siitä ettei saa vastauksia vaikka olisi hyvä kuva tai viesti olisi loistava.
      -------

      sitä taasen en ymmärrä minkä ihmeen takia miehiä on joka paikassa niin paljon, yhtä naista piirittää 11 miestä,, yritä sitä sitten.

      • Malestrom

        "-ja onhan se ikävä laittaa että sorry, mutta et kiinnosta, helpompi netissä antaa vain asian olla.."

        Olen itse antanut asian vain olla sekä kokenut kuin muut antavat asian vain olla. Mielestäni asioita ei aina tarvitse selitellä. Mikäli muutaman viestin jälkeen joku lopettaa viestinpidon niin mitä todennäköisimmin toinen osapuoli ei vain ollut tarpeeksi mielenkiintoinen tai haettiin toisenlaista tyyppiä. Mielestäni tällaista on tarpeetonta lähteä anteeksipyytelemään tai selittelemään.

        Jos joku jättää alkumetreillä vastaamatta niin ainakin itselleni on paljon helpompi vain kohauttaa hartioita ja jatkaa eteenpäin kuin saada tilitystä siitä minkä takia ei sopinut toiselle. Tai jos esim. kuva ei miellytä toista, niin kuka haluaa kuulla toiselta rehellisesti, että "anteeksi, olit nyt vain liian ruma"?


    • ilman tyttökavereita

      Itse myös olen tuon huomannut viimeisen 5-6 vuoden aikana erityisesti alle kolmekymppisillä naisilla. Viime vuosina ilkeilystä ja pöykeästä käytöksestä on tullut entistä näkyvämpää ja hyväksytympää. Ja lienee myös sekin totta, että arvot nuorten naisten keskuudessa ovat koventuneet seurustelukumppanin ja kavereiden valinnan suhteen. Verrattuna niihin aikoihin, mitä oli ennen syksyä 2008, jolloin taloudellinen alamäki alkoi.

      Vielä 2000-luvun puolivälissä tosiaan ei nuoren miehen tarvinnut kuin ottaa itseensä niskasta kiinni ja kirjoittaa kirje tai sähköpostiviesti jollekin itseään kiinnostavalle nuorelle naiselle kirjekaverihaku-palstalla, niin aika varmasti löytyi kavereita, jos vain oli fiksu ja oma itsensä.
      Tänä päivänä tällainen ajattelu tuntuu olevan ylioptimistista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      67
      1686
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      163
      1401
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1222
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      120
      1194
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      48
      1096
    6. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      70
      859
    7. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      104
      825
    8. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      190
      748
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      93
      727
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      654
    Aihe