Suomessa ydinvoiman uhkakuvat ovat samantapaisia kuin muuallakin maailmassa, paitsi että eräitä ydinlaitoksia, ydinpolttoaineen tuotantoon ja ydinjätteen käsittelyyn liittyviä, ei Suomessa vielä ole (ne ilmestyvät Suomeen Sitran 1994 julkaiseman ydin-Suomi-skenaarion edelleen edetessä).
Ydinvoiman lukemattomista uhkakuvista vakavin on ydinonnettomuus ydinlaitoksessa. tai ydinmateriaalikuljetuksessa. Onnettomuuden aiheuttaja voi olla luonnonmullistus, tekninen vika tai nhimillinen erehdys, tai jokin edellämainituttujen yhdistelmä. Eräs mahdollinen ydinonnettomuuden aiheuttaja on terrori.isku, rikosnimikkeenä silloin ydinterrorismi.
Ydinonnettomuuden vakavin mahdollinen seuraus on ydinräjähdys. Sen mahdollisuuden olemassaoloa on yritetty kiistää, mutta se on mahdollista. Ainoa ero ydinpommiin olisi ketjureaktion nopeudessa, ydiräjähdyksen tehosta, joka ydinonnettomuuden yhteydessä olisi huomattavasti pienempi.
Ydinvoiman suomalaisia uhkakuvia
11
116
Vastaukset
- uuci
Lisäksi suurin uhka Suomen ydinvoimaloissa on välinpitämättömyys turvallisuutta ja työntekijöitä kohtaan. Itse luotin ennen ydinvoimaan, mutta Fukushiman onnettomuuden ja Olkiluodon ongelmien jälkeen en ole luottanut.
Olkiluodon suurin uhka on huono työvoima ja välinpitämättömyys. Epäpätevä työvoima ja huonot palkat ydinvoimalassa on iso riski. Ei olisi mikään ihme jos noi Olkiluodon työntekijät olisivat kostaneet kohtelunsa sabotoimalla voimalaa. Täällä Suomessa uskotaan naiivisti että täällä ei voi olla ydinonnettomuutta.
Toivottavasti ei tule, mutta sekin mahdollisuus on valitettavasti olemassa. Jos siellä Olkiluodossa tulisi se pahin mahdollinen, niin Pori ja Rauma pitäisi tyhjentää. Lisäksi tuulet puhaltaisi säteilyt muualle Suomeen. Siitä tulisi iso paniikki.
Toivottavasti Olkiluoto 3:sta ei ikinä käynnistettäisi.
Ja toivottavasti Fennovoima on sen verran fiksu ettei ota Arevaa.- Suomalaisetko nyt
syyllisiä Tsunamin tuhoihin Fukushimassa? Tuon Arevaan liittyvän kritiikin ymmärrän.
- Alfa2
Suomalaisetko nyt kirjoitti:
syyllisiä Tsunamin tuhoihin Fukushimassa? Tuon Arevaan liittyvän kritiikin ymmärrän.
Fennovoima haluaisi rakentaa ydinvoimalan perämeren rantaan. Suojattomaan niemenkärkeen Pyhäjoelle. Paikka vain on teknisesti kelvoton. Perämeren tsunami on nimeltään ahtojäät: paikalliset sen tuntevat ja osaavat varoa, voimayhtiö luottaa omaan ylimielisyyteensä ja lupaa että voimala sammuu napista painamalla. Ja ahtojäät eivät tule rantaan kertoo ydinvoimayhtiötä lähellä oleva tutkija. Väärin selitetty.
Fukushimaa on nyt yritetty pikapysäyttää yli puoli vuotta eikä valmista näy tulevan. Reaktorin jälkilämpö riitti sulattamaan polttoaineen yhdeksi isoksi laavamöykyksi paineastian pohjalle. Sulaminen alkoi voimayhtiön tiedotteen mukaan n. 4 tunnin kuluttua jäähdytyksen pettämisestä ja kokonaan polttoaine oli valunut paineastian pohjalle 16 tunnisssa. Tiedetään myös, että paineastian pohjassa on reikiä ja se kertoo puolestaan, että polttoainetta on valunut reaktorista ulos. Jopa Suomalainen STUK myöntää tämän tiedon.
Ahtojäät tulevat rantaan. Runnovat tullessaan kesämökkejä (kuten Simon Karsikkoniemessä) tai rakentavat kilometrien mittaisia valleja rannan tuntumaan.
www.raahenseutu.fi/cs/Satellite/Uutiset/1194675707162/artikkeli/mahtavat roysit.html
Sulattamalla kintojäät rannan tuntumasta, Fennovoima suorastaan houkuttelee ahtojäät suoraan vedenottamon päälle. "Perämeren tsunami" iskee johonkin päin rannikkoa joka vuosi.
- siis niinku?
Ydinräjähdyksen mahdollisuutta on tarpeetonta yrittää kiistää. Tarpeettomaksi sen tekee räjähdyksen fysikaalinen mahdottomuus, siis luonnonlait. Osaatko muuttaa luonnonlakeja toisiksi?
Ydinmateriaalin kuljetuksiin liittyviä riskejä voinet jotenkin tarkentaa. Mitä ne riskit voisivat olla?Ydinräjähdys ydinvoimalassa. Ydinmateriaalikuljetukset
"Ydinräjähdyksen mahdollisuutta on tarpeetonta yrittää kiistää."
Aika monelle niin tosiaan on.
"Tarpeettomaksi sen tekee räjähdyksen fysikaalinen mahdottomuus, siis luonnonlait. Osaatko muuttaa luonnonlakeja toisiksi?"
Kun ydinvoimalassa tapahtuu ydinräjähdys, se aivan varmasti tapahtuu ihan fysiikan lakien mukaisesti. Aiheesta tarkemmin ketjussa
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9994745
"Ydinräjähdys ja fysiikan lait"
"Ydinmateriaalin kuljetuksiin liittyviä riskejä voinet jotenkin tarkentaa. Mitä ne riskit voisivat olla?"
Mikä tahansa luonnonmullistus, onnettomuus tai terrori-isku (rikosnimikkeenä silloin ydinterrorismi) ydinmateriaalikuljetuksessa on riski, jonka mahdolliset seuraukset määräytyy kuljetettavan ydinmateriaalin ja kuljetusympäristön (maa. vesii, ilma) (mukaan. Vaarallisimpia ovat luonnollisesti ydinjätekuljetukset, etenkin aseluokan plutonium-kuljetukset, joita Suomessa ei vielä tapahdu. Tuhoisinta olisi terrori-isku, jossa ydinjätekuljetusvaunu(t) räjäytetään hajalle niin, että radioaktiivinen saaste leviää ympäristöön.
Ennakkotietoa uhkakuvaraportista, ydinvoimaan liittyen
MTV3n kirjoitusta osin tiivistäen (MTV3 referoi HS:n kirjoitusta):
- Suomi ei osaa varautua uudenlaisiin kriiseihin, kuten laivakaappauksiin ja ydinvoimaloita uhkaaviin tulviin, sanoo asiantuntijaryhmä, joka julkistaa raporttinsa ensi viikolla. (Jutussa mainitaan kirja "Myrskyn silmässä - Suomi ja uudet kriisit" (WSOYPro).
- Suomen rannikolla tulvi 2005. Loviisassa vesi oli vain 2cm päässä rajasta, jossa voimala olisi suljettu. (Oma tietoni siitä aiemmin: rajaan oli vielä 20-30cm.)
- Jos Fukushiman onnettomuuden jälkeen olisi pitänyt evakuoida säteilylle altistuneita ihmisiä Japanista Suomeen, olisimme olleet pulassa
Odotellaan vielä raportin valmistumista, Jutussa on lause, joka kuvaa oikeastaan "Suomi-ilmiötä" laajemmin kuin ydinvoimaan liittyen:
"Kriisien jälkeen perustettujen työryhmien strategiat jäävät usein vain paperille."- Laivakaappauksista
en tiedä todellisia tilnteita Suomessa,mutta vastahan noita terroristeja oli pidätettynä todellisen terrorismin rahoittamisesta.Neljä oli pidätettynä ja tausta heillä on *******.
- Homelö987
Vuonna 2007 Loviisan sanomissa
"Ydinvoimalan tulvaraja kaukana
Ylen radiouutisissa kerrottiin myös, että Loviisan ydinvoimalaitos varauduttiin pysäyttämään lähestyvän tulvan takia. Voimalaitoksen käyttöpäällikkö Markku Tiitinen kertoi, etteivät Ylen tiedot pitäneet paikkaansa.
-Viimekertainen myrsky ei aiheuttanut meillä minkäänlaisia toimenpiteitä. Merenpinnankorkeus ei ollut lähelläkään toimenpiderajoja. Suurin lukema, jonka minä näin oli 117 senttiä. Meidän uusien ohjeiden mukainen raja on 195 sentissä, jonka jälkeen laitoksen valmiusryhmä neuvottelee viranomaisten kanssa ja päättää alasajon aikataulusta ja yksityiskohdista, kertoi Tiitinen. Hänen mukaansa ongelmia saattaa syntyä vasta, jos merenpinnankorkeus nousee 2,5 - 3 metriin ja samaan aikaan on voimakasta tuulta ja aallokkoa.
-Sen jälkeen laitoksen piha-alueelta ja viemäreistä vettä poistavat pumppaamot voivat joutua veden valtaan ja vettä päästä laitoksen putkitunneleihin. Tällainen tilanne ei kuitenkaan synny äkillisesti, vaan sitä seurataan ja siitä saadaan nykyisin hyvin tietoa etukäteen, Tiitinen sanoi. "
http://www.loviisansanomat.net/print.php?id=2107
Joten toimenpide rajasta on jutun mukaan vähintään 1,5 metriä siihen merenpinnan korkeuteen, joka voi aiheuttaa haittaa ydinvoimalan toiminalle. - Homelö987
Homelö987 kirjoitti:
Vuonna 2007 Loviisan sanomissa
"Ydinvoimalan tulvaraja kaukana
Ylen radiouutisissa kerrottiin myös, että Loviisan ydinvoimalaitos varauduttiin pysäyttämään lähestyvän tulvan takia. Voimalaitoksen käyttöpäällikkö Markku Tiitinen kertoi, etteivät Ylen tiedot pitäneet paikkaansa.
-Viimekertainen myrsky ei aiheuttanut meillä minkäänlaisia toimenpiteitä. Merenpinnankorkeus ei ollut lähelläkään toimenpiderajoja. Suurin lukema, jonka minä näin oli 117 senttiä. Meidän uusien ohjeiden mukainen raja on 195 sentissä, jonka jälkeen laitoksen valmiusryhmä neuvottelee viranomaisten kanssa ja päättää alasajon aikataulusta ja yksityiskohdista, kertoi Tiitinen. Hänen mukaansa ongelmia saattaa syntyä vasta, jos merenpinnankorkeus nousee 2,5 - 3 metriin ja samaan aikaan on voimakasta tuulta ja aallokkoa.
-Sen jälkeen laitoksen piha-alueelta ja viemäreistä vettä poistavat pumppaamot voivat joutua veden valtaan ja vettä päästä laitoksen putkitunneleihin. Tällainen tilanne ei kuitenkaan synny äkillisesti, vaan sitä seurataan ja siitä saadaan nykyisin hyvin tietoa etukäteen, Tiitinen sanoi. "
http://www.loviisansanomat.net/print.php?id=2107
Joten toimenpide rajasta on jutun mukaan vähintään 1,5 metriä siihen merenpinnan korkeuteen, joka voi aiheuttaa haittaa ydinvoimalan toiminalle.Vuonna 2005 vesi siis kävi 1.7 metrissä.
"1,75 metriä ei vielä vaaranna mitään, vaan se on toimenpideraja. Varsinainen riskiraja on kolmessa metrissä ja se sallii vedenpinnannousua 2,5 metriä ja puoli metriä aaltoiluvaraa. Silloin vesi tulee maita pitkin, asiantuntijapalveluiden päällikkö Heikki Reponen Säteilyturvakeskuksesta kertoo."
- Alfa2
USA:ssa Harrisburgin voimala oli tulvauhan alla tässä syyskuun alussa. http://www.pennlive.com/midstate/index.ssf/2011/09/operator_of_central_pennsylvan.html
Toinenkin voimala (Fort Calhoun) oli koko kesän tulvauhan alla, hälyytystila peruttiin vasta elokuun lopussa.
Tarinan opetus? Tuurilla ne pelaa USA:n voimalat siinä missä kotimaisetkin myllyt. - Kyllä ydinvoimalle
Ydinvoimala tulee. Turha sitä vastaan on ruikuttaa Suomalaiset saavat kilpailukykyistä ja puhdasta sähköä YESS!!!!!!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole482519Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742507Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732382Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.612175Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl321887Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1031739Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko231185Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71034Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411015Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön57922