Työkkärikammo?

Taito Tuskallinen

Poden sosiaaliviranomaiskammoa, en ole käynyt työkkärissä enkä muissakaan asiaan liittyvissä virastoissa kuten kelassa ja sossussa sitten vuoden 2004 enkä aio käydä jatkossakaan.

Onko muilla vastaavia kokemuksia?

24

454

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kj ökhjn öknh ökn ö

      On.

      Ite sain tarpeekseni työkkäristä 2005. Mä en vaan enää jaksanut sitä pomputtamista. Toimeentulo nyt on liikaa puolison harteilla, kun itellä työttömyysjaksoja, pitkiäkin, eikä saa mitään työmarkkinatukiakaan silloin.

      Mutta näin on parempi, tuntee edes välillä itsensä ihmiseksi. Ja sopii kyllä työkkärille, olen poissa työttömyystilastoista, siihen kai ne sillä pompottamisella pyrkivätkin.

      Olen jo yli 50, turha edes haaveilla vakihommista, ainakaan mun alalla. Pitää vaan elellä niukalla budjetilla ja koittaa aina keksiä jotain, mistä nyt saisi edes vähän kopeekoita välillä. Toimeentulo tosiaan ei niin hääviä, eikä eläkkeistä kannata edes haaveilla. Pääasia, että pysyy jotenkuten terveenä. Työkkärissä kun oli kuitenkin joutunut aina välillä ramppaamaan, se teki todella pahaa itsetunnolle, mutta masennus sen sijaan kasvoi jatkuvasti. Nyt voi masennuksen puolesta paljon paremmin. Eikä net saaneet itsetuntoakaan kokonaan tuhottua, yritystä kyllä oli.

      • Taito Tuskallinen

        Samaa ikäluokkaa ollaan, ei sitä enää taivu moisiin työkkäri- ja sossuvirkailijoiden kotkotuksiin, ne tuntuu niin luonnottomilta, sitä se nimenomaan on, luonnotonta toimintaa.

        Puolisolla vakityö ja sen varassa mennään noin pääsääntöisesti. Ei ole siinäkään kehumista mutta eipähän tarvitse kärsiä niin pahoista stressioireista kuin ennen kun olin työkkärin asiakas.

        Säälittää katsoa joitakin tuttuja työttömiä jotka kertovat kokemuksiaan kun ovat joutuneet typin asiakkaiksi, todella surullista kuunneltavaa.

        Mukava kuulla, että ei tässä veneessä ihan yksin olla, tsemppiä!

      • köyden pätkäkö

        Samaa kohtelua kokenut, yritetään saada itsetunto alas mm. syyllistämällä, voi kun pääsis jo eläkkeelle tästä oravanpyörästä.

      • Itsetunto tallella
        Taito Tuskallinen kirjoitti:

        Samaa ikäluokkaa ollaan, ei sitä enää taivu moisiin työkkäri- ja sossuvirkailijoiden kotkotuksiin, ne tuntuu niin luonnottomilta, sitä se nimenomaan on, luonnotonta toimintaa.

        Puolisolla vakityö ja sen varassa mennään noin pääsääntöisesti. Ei ole siinäkään kehumista mutta eipähän tarvitse kärsiä niin pahoista stressioireista kuin ennen kun olin työkkärin asiakas.

        Säälittää katsoa joitakin tuttuja työttömiä jotka kertovat kokemuksiaan kun ovat joutuneet typin asiakkaiksi, todella surullista kuunneltavaa.

        Mukava kuulla, että ei tässä veneessä ihan yksin olla, tsemppiä!

        Samassa veneessä ollaan: yli kolme vuotta on viimeisestä käynnistä "palvelukeskuksessa". Siellä kaksi ämmää tenttasi jopa alkoholinkäytöstä, luottotiedoista ja sitä rataa...
        Ei ole ollut ikävä, vaikka rahasta on pula, mutta on puoliso elättämässä. Nöyryytettäväksi en alistu tekemään typeriä työnhakusuunnitelmia.
        Onneksi alan kohta saada pientä eläkettä. Säälittää vaan nuo nuoremmat, jotka joutuvat byrokraattien riepoteltavaksi.

      • harmittaa kun ei
        Itsetunto tallella kirjoitti:

        Itse olin aikoinaan TYP:n asiakas mutta lopetin TYP:n asiakkuuden sen jälkeen kun sain 5kk rangaistuskarenssin. TYP on aivan turha ja kyselevät älyttömästi asioita mitkä eivät kuulu heille ja eivät liity työnhakuun mm perhesuhteita kaverisuhteita, alkoholin käyttöä mitä teet työttömänä päivisin yms, myös terveyden tilaa haluavat selvittää, esim heidän oman terveydenhoitajan tekemillä arvioilla. Myös haluavat nähdä miten asut ja millaisissa olosuhteissa asut esim ovat kovin innokkaita tulemaan käymään kotona jos vain sellaisen sallit. Eniten harmittaa jälkeenpäin tuo kun TYP:n asiakkaana ollessani ei kertaakaan sattunut nauhuria mukaan jolle olisi tallentunut nämä TYP:n virkalijoiden kyselyt/utelut ja uhkaukset

      • Tri.Sorbus

        Itse virkaloiset ovat lääkepöllyssä ja kännissä työaikana!

      • MM
        harmittaa kun ei kirjoitti:

        Itse olin aikoinaan TYP:n asiakas mutta lopetin TYP:n asiakkuuden sen jälkeen kun sain 5kk rangaistuskarenssin. TYP on aivan turha ja kyselevät älyttömästi asioita mitkä eivät kuulu heille ja eivät liity työnhakuun mm perhesuhteita kaverisuhteita, alkoholin käyttöä mitä teet työttömänä päivisin yms, myös terveyden tilaa haluavat selvittää, esim heidän oman terveydenhoitajan tekemillä arvioilla. Myös haluavat nähdä miten asut ja millaisissa olosuhteissa asut esim ovat kovin innokkaita tulemaan käymään kotona jos vain sellaisen sallit. Eniten harmittaa jälkeenpäin tuo kun TYP:n asiakkaana ollessani ei kertaakaan sattunut nauhuria mukaan jolle olisi tallentunut nämä TYP:n virkalijoiden kyselyt/utelut ja uhkaukset

        Minultakin ne kyselee kanssa ihmeellisiä, tungetteleviakin ja töykeitäkin kysymyksiä jotka eivät mitenkään liity työnhakuun.

        Kerran kysyin virkailijalta että taasko hän aikoo tehdä niitä kyselyitä, niin virkailija hämmentyi ja kiusaantui ja ns. karkasi tilanteesta.

    • tuhon tie

      typ tuhoamis-leireillä ihminen laitetaan polvilleen.
      Typ pervosaatana tuhoaa.
      Late työministeri vaatii lisää typpiä.
      Oikelta lahtarilaidalta kokoomus haluaa tuhota köyhät leipäjonoihin !

      Hienoa - suomi nousuun !

      • Taito Tuskallinen

        Samaa mieltä, Ihalainen ei todellakaan ole mikään uudistaja, ei ole koskaan ollut, ikänsä toiminut ay-liikkeessä jarrumiehenä ja on sitä edelleen, jarrumies se on.

    • Pro Nuiva Niemi

      "Onko muilla vastaavia kokemuksia? "

      Taidat olla jollain tapaa kiroutunut. Kenties psykopaattisia taipumuksia?

      Nuivanniemen löylykauhapajalle sopivaa ainesta nimenomaan testaajaksi.

      • Kärmes+

        En ole kiroutunut.

    • ehi

      Kyllähän meitä on enemmänkin... itse olen 46 vuotias ja lopetin tuon työkkärissä yms. juoksemisen vuonna 2008. Onneksi sentään emäntä käy töissä, niin ei tarvi ihan nälkään kuolla.

      • alistettu mies

        panetko emäntää kiitokseksi vai miten maksat luonnossa ?

      • Paljas uneksija.
        alistettu mies kirjoitti:

        panetko emäntää kiitokseksi vai miten maksat luonnossa ?

        Ja siinä puhuu katkera syrjäytynyt, jolla ei edes ota eteen. Happamia....

      • pllull parempiin päi
        Paljas uneksija. kirjoitti:

        Ja siinä puhuu katkera syrjäytynyt, jolla ei edes ota eteen. Happamia....

        -- ei kai se ole hapan. Mutta kysyy,
        miten se emäntä on valmis elättämään, jos mies ei edes pane ???

    • kenties vähätöinen

      En ole käynyt työvoimatoimistossa varmaan yli kymmeneen vuoteen. En ole paljon ollut työttömänäkään vaan olen milloin mitäkin hommaa itse etsinyt. Ei ole puolisoa elättämässä niin perheettömän on pakko yrittää. Kissa on kaverina mutta kissahan ei töissä käy eikä siten mitään tienaa.

      Itselläni on kertynyt aika paljon myös lyhyitä työsuhteita ja koin joskus muinoin työkkärissä käydessäni että sellainen ei ole soveliasta että vaihtelee työpaikkoja usein.

      Sitä minä ihmettelen kun luen keskustelupalstoja ja kuuntelen ihmisten puheita, että vaikka kuinka kamalaa on työpaikalla ja kiusataan ja kohdellaan kaltoin niin aina edellytetään että se kiusaamisen uhri vaan jaksaisi siellä töissä käydä ja vaikka yrittäisi kuinka saada apua niin kovin hitaasti sitä apua annetaan jos edes ollenkaan. Itse olen ratkaissut monta kertaa tilanteen äänestämällä jaloillani.

      • tepsii

        Jos työpaikalla on ongelmia, joita työantaja ei ole halukas ratkaisemaan, on hyvä yrittää hoitaa asiaa liiton kanssa. Jos asioiden ratkominen ei liitonkan kanssa onnistu niin silloin on mahdollista irtisanoutua siten, ettei saa työkkäristä karenssia. Kunhan vaan on näyttöä siitä, että asioita on yritetty ratkaista.

      • nopeampaakin
        tepsii kirjoitti:

        Jaloilla äänestäminen on tehokkaampaa!

    • Kyykyssä

      On se puuduttavaa hyppimistä työkkärissä varsinkin kun on jo ikää yli 60v ja
      aina vaan pitää ilmottautua kahden kuukauden välein jotta Työmarkkinatuki
      pysyy vireessä ja aina on yritettävä keksiä jotain uutta sanottavaa virkaili-
      jalle jotteivät kyykyttäis turhanpäiväisiin 9€ ilmaistöihin, ja tätä on jatkunut
      jo toistakymmentä vuotta tuskin nyt enää kukaan työnantaja ottaa hommiin.

      Ja mikä erikoisinta on se että minulla on sellainen ammatti johon työkkäristä
      ei ikinä ole voinut löytyä hommia, vaan ne työt on joutunut vuosikymmenet
      aivan itse hakemaan/löytämään, edellisen laman seurauksena hommat loppu.

    • Rifq2

      Tämä on niin tärkeä aihe, että nostetaanpa esille.

      Ihan järkyttäviä nuo kertomukset työttömiin kohdistuvasta kiusaamisesta. Millainen narsisti tai sadisti ihmisen täytyy olla hakeutuakseen työvoimaneuvojan ammattiin? Kyseisellä ammattikunnalla on kyllä oikea ja väärä ihan sekaisin, ja tarkoitus näyttää pyhittävän keinot. Jos työvoimatoimistossa tulee kiusatuksi, niin voipahan sentään lohduttautua sillä, että paha saa palkkansa ja työvoimaneuvojat joutuvat koville viimeisellä tyomiolla.

      • Tri.Sorbus

        Lohdutukseksi voin sanoa että työkkäreiden määrää on alettu vähentämään. Saavat paskapää virkaloiset monoa läskiperseisiinsä!

      • Rifq2
        Tri.Sorbus kirjoitti:

        Lohdutukseksi voin sanoa että työkkäreiden määrää on alettu vähentämään. Saavat paskapää virkaloiset monoa läskiperseisiinsä!

        Toivottavasti mahdollisimman moni työvoimaneuvoja joutuu vielä itse ihmettelemään, missä on se "työvoimapula", johon työnantaja on aivopessyt hänet uskomaan. Toisaalta puhelinmyyjiä etsitään jatkuvasti, ja se ammatti jos mikä sopisi pois potkituille työvoimaneuvojille. Työvoimaneuvojat ovat samanlaisia päällekäyviä, tunkeilevia valehtelijoita kuin puhelinmyyjätkin. Ja molemmat väittävät toimivansa asiakkaan parhaaksi. (Taitavat valehdella samaa itselleenkin, jotta mielenrauha säilyy.) Puhelinmyyjissäkin on kuitenkin se hyvä puoli, että heistä pääsee eroon sulkemalla puhelimen. Työvoimaneuvojasta pääsee eroon vain lopettamalla asiakkuuden työvoimatoimistossa (= luopumalla oikeudestaan päivärahaan) tai löytämällä jostain paikan, jossa on oikeasti työvoimapulaa.

    • tyött. vaimo

      Olen työttömän vaimo ja joudun elättämään mieheni pienellä palkallani, koska mies päättänyt, ettei halua koskaan enää käydä työkkärissä eikä töissä. Oli ahkerampi vielä silloin, kun tavattiin, mutta tottui liian helppoon, kun löysi ahkeran naisen itselleen ja laiskuus iski. En todellakaan ole onnellinen.

    • otto von lonkero

      Kaikki tämä paha voitaisiin välttää luomalla kansalaispalkkajärjestelmä, jossa 400 euroa tulisi tilille ilman velvoitteita eli siis nykyinen tai entinen työmarkkinatuki, ja mikäli henkilö lusmuaa eli ei ole osoittaa työtodistuksia ja palkkatietoja jollekin kansalaispalkkaorganisaatiolle esim. kahden viimeisen vuoden ajalta niin "tukea" voisi pienentää sen 20 % rangaistuksen omaisena toimenpiteenä.

      Ei enää ilmoituksia työkkäriin, ei enää paskaa. Jokainen joka osallistuisi työkkärin osoittamiin toimiin, tai hankkisi itse harjoittelupaikan, voisi saada normaalit tuet sekä ylläpitokorvauksen. Olisi työvoimakoulutuksia, normaalia opiskelua... kuten nykyään. Kuitenkin siten ettei työkkärijuttuja voisi niputtaa yhteen ja elellä vaikka 10 vuotta niillä rahoilla.

      Jos ei saa työpaikkaa, olisi viimeinen mahdollisuus aloittaa yrittäjyys, joka katsoittaisiin hyväksykyksi "toimenpiteeksi", ja alku olisi tuettu kansalaispalkalla, ja seuraavat vuodet tuloilla.

      Siis käytännössä yrittäjä ja palkansaaja maksaisi itse "kansalaispalkkansa" verovähennysoikeudella.

      Miksikäs ei?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      47
      2498
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      74
      2477
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2372
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      57
      2145
    5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      32
      1867
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      84
      1685
    7. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      1143
    8. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

      Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
      Maailman menoa
      7
      1024
    9. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      41
      1005
    10. Eläköön kuningas, kuningas on kuollut

      Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön
      Kemijärvi
      56
      886
    Aihe