Yli-Vainion kuolemasta 30 vuotta

UskovaM.

Niilo Yli-Vainio oli suuri Jumalan mies.

Häntä muistelee Ristin Voitossa mm Onni Haapala ja Tytti Träff.

56

652

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • * Niin on, muistan Niiloa aina lämmöllä, hän oli nöyrin ja vaatimattomin saaranamies, mitä ikinään olen tuntenut. Ja niin kuin RV;ssa oli, hän oli suurmies siinä kuin nämä amerikkalaiset miljonääritkin, mutta täydellinen vastakohta, rahallisesti, hän oli köyhä mies, eli kädestä suuhun ,niin kuin sanotaan.
      * Hän julisti evankeliumia sielujen pelastamiseksi, eikä haalinut miljoonia itselleen, jos joskus sattui saamaan vähän runsaammin, se liika meni heti vielä köyhemmille kuin mitä hän oli. Hän oli todellinen suurmies, herätys menetti paljon, kun Niilo poistui keskuudestamme. Nyt Niilo lepäilee Kristalli virran äärellä ja oottaa siellä, lopullista kotiaan, uutta Jerusalemia !

      • Wesa J

        Niilolla oli omat heikkoutensa, eikä niitten aina tarvise olla samaaa laatua kuin muilla suurilla saarnamiehillä.

        Niilolla oli varmaan jokin alemmuskompleksi, kun koki ettei häntä oikein arvosteta suomen helluntairintamalla, ja siksipä hän lankesikin sitten siihen
        kaatamiskierteeseen, joka koitui lankeemukseksi miljooneille ihmisille..

    • eenokki 12

      Aborginaali hengen suomeen tuonut lahkoniilo oli kyllä suuri lahkoprofeetta jota vertaisin muhammediin.
      Turhuuden ja humbuugin markkinamies.suomen suur- eksyttäjä sielujen harhapäällikkö joka julistuksellaan vei ihmisiä kauas pois uskosta.
      Onko niilolla lepoa ja rauhaa siellä missä nyt odottaa tuomiopäiväänsä joka on lahkomiehille katkera paikka koska Jeesus ei tunnusta omikseen lahkojen hakamiehiä ja heidän sikiöitää.

      • Jeesuksen oma

        Nn. Jumalan miehiä pilkataan täällä maan päällä, mutta ylhäällä perillä heidät palkitaan.

      • eenokki 12
        Jeesuksen oma kirjoitti:

        Nn. Jumalan miehiä pilkataan täällä maan päällä, mutta ylhäällä perillä heidät palkitaan.

        Sinäpä sen sanot että pilkataan, ylivainiota ei ole pilkattu kuten minua on pilkattu jne...joten kiitän tunnustuksesta kun en sitä mielestäni ole koskaan saanut että sen puolesta en ole kaivannutkaan.

      • eenokki 12 kirjoitti:

        Sinäpä sen sanot että pilkataan, ylivainiota ei ole pilkattu kuten minua on pilkattu jne...joten kiitän tunnustuksesta kun en sitä mielestäni ole koskaan saanut että sen puolesta en ole kaivannutkaan.

        * eenokilla on vellit ja puurot sekaisin, sinä olet pilkkaaja, räävimmästä päästä, nytkin Niiloa tuomitset helvettiin, vaikka on tuhansin verroin rakkaampi Herralle, kuin sinä suurine suinesi ja rääpijänä.
        * Niilo on rakastamansa Herran luona, mihin sinä, eenokki olet menssa, tai luulet meneväsi, pese ainakin saastainen suusi, ei millään pahalla, mutta kun et itse huomaa kielenkäyttöäsi, miten se saastuttaa koko palstaa.

        * Pe.kulle piste alla olevasta kommentista eenokille !

      • eenokki 12
        Mohikaani_27 kirjoitti:

        Mohikaani antaa plussan Pe kulle joka nimittää minua eunukiksi.
        Jospa on tullut ajatusvirhe ja olikin kyse Mohiksesta?
        Minä tuon vain mielipiteeni yli vainiosta en pilkkaa niilo oli ihminen siinä missä mekin, kanssamatkaaja...jolle kävi huonosti sillä matka katkesi kesken lenkkiä.
        Sitten jumalattomuutesi tai paremmin sanottuna uskosi ja uudestisyntymisesi osoittaa sen että arvostelet ihmisiä aivan samoin kuin maailman ihmiset, eli tuomitset ihmisten käsitysten ja heidän arvostuksensa mukaan, joka osoittaa ettet ole Jumalan koulua käynyt päivääkään.
        Niilo oli ylistetty lahkolaisten keskuudessa siis hän on arvokkaampi Jumalan edessä kuin köyhä "linttajalka" eenokki.
        Näin sitä Mohikaani on ottanut itsellensä taivaallisen tuomarin aseman sanoessaan niilo meni paratiisiin ja eenokki menee helvettiin.
        Minä kun en ylistele enkä kiitä lahkolaisia sellaisia paatuneita heresian julistajia kuin oli yli vainio ja on Mohikaani ja moni muu. Ich bin German.
        Eenokki ei pahemmin arvostele tavallista helluntailaista koska myönnän joidenkin h-laisten todella Jeesuksen kanssa menevän taivaaseen.
        Nääs Mohicano harhaoppiset on voitettava sanalla ei miekalla eikä huutamalla kuorosssa yhteen ääneen, kuten sinun tapasi on ollut.
        Eenokki on sellainen yksinäinen ratsastaja.

      • Sivustahuutelija

        Perustele vähän, mitä Niilo teki väärin tarkalleen?

        Mikä hänen edustamassaan teologiassa on väärin?

    • minäsetässä

      Mä tulin uskoon siihen aikaan , kun Niilon työ oli voimakkaimmillaan. En tullut kuitenkaan uskoon hänen pitämässään kokouksessa, sillä aitoa herätystä oli tuohon aikaan joka puolella Suomessa, eikä pelkästään helluntailaisten keskuudessa. Se oli leikkuuaikaa.

      • Samoin minäkin

        tulin uskoon sen herätyksen aikoina ja ehdin olla hänen
        kokouksissaankin ja Niilo oli juuri sellainen, kuin mitä
        Mohikaani hänestä kirjoitti.

    • hämmästynyt kyselee

      Miksi toinenkin aloitus samasta henkilöstä. Pe.kun aloitus oli paljon kattavampi kaikkine linkkeineenkin.

      • -tomumaja-

        Niilo fanihan minä olen. Kaivoin kätköstäni kasetin, siinä on laittamani päivämäärä pinnassa 24.1-78. Kasetin nimi on Tuhlaajapoika, tuota kasettia ei ole netissäkään näkynyt missään että voisi joku kuunnella, siinä Niilo kyllä kertoo tuon Tuhlaajapoika kertomuksen hyvin onnistuneesti

        Vaikka mulla on jäänyt "äty" helluntaliikettä vastaa, niin Niiloa kohti jäi ikävä.

      • Huijari se oli
        -tomumaja- kirjoitti:

        Voihan se olla ihmisenä jollain tapaa hyväkin, mutta huijari se oli. Meilläpäin oli iso kokous jossa minäkin olin muitten mukana ihan uteliaisuudesta. Ihmiset kantoi sen eteen silmälasinsa. Se hyppi niitten päällä ja rikkoi kaikkien lasit. Kukaan ei saanut näköään takaisin. Oli se melkoinen show. Minun mumminikin joutui menemään heti maanantaina ostamaan uudet lasit. Kyllä ukki oli vihainen. Se meni poliisiasemalle ilmoittamaan siitä Ylivainiosta. Kun se ylivainio oli seuraavassa kaupungissa viikon päästä niin poliisit oli paikalla ja estivät ettei se riko niitten ihmisten laseja. Ne lasit laitettiin sievästi sinne eteen ja se Ylivainio oli alkanut hyppimään ja huutamaan siellä edessä niitten puolisokeitten ihmisten edessä ja vaatinu Jumalaa antamaan niille näön takaisin. Kukaan ei ollut tietenkään saanut.

      • eenokki 12
        Huijari se oli kirjoitti:

        ylu vainio toimi omissa nimissään sen helluntailaisten hengen vaikuttamana jonka toi mukanaan puskasmiehiltä..
        Ei koskaan kysynyt onko se sinun tahtosi parantaa juuri nyt?
        Vaan minä se...minä taas hypin ja meuhkaan minä

      • -tomumaja-
        Huijari se oli kirjoitti:

        Voihan se olla ihmisenä jollain tapaa hyväkin, mutta huijari se oli. Meilläpäin oli iso kokous jossa minäkin olin muitten mukana ihan uteliaisuudesta. Ihmiset kantoi sen eteen silmälasinsa. Se hyppi niitten päällä ja rikkoi kaikkien lasit. Kukaan ei saanut näköään takaisin. Oli se melkoinen show. Minun mumminikin joutui menemään heti maanantaina ostamaan uudet lasit. Kyllä ukki oli vihainen. Se meni poliisiasemalle ilmoittamaan siitä Ylivainiosta. Kun se ylivainio oli seuraavassa kaupungissa viikon päästä niin poliisit oli paikalla ja estivät ettei se riko niitten ihmisten laseja. Ne lasit laitettiin sievästi sinne eteen ja se Ylivainio oli alkanut hyppimään ja huutamaan siellä edessä niitten puolisokeitten ihmisten edessä ja vaatinu Jumalaa antamaan niille näön takaisin. Kukaan ei ollut tietenkään saanut.

        No en kyllä ole tuollaistya juttua kuullut Niilosta kerrottavan. Kyllä seurasin hänestä tehtyjä juttuja, oli monissa Avusa, Hymyssä, Nykypostissa ..ja muissakin, Mulla on nauhoitettuja radio haastattelujakin tallessa hänestä, tuo silmälasi asia oli mulle kyllä uutta..Kävinhän minäkin joissakin tilaisuuksissa Niiloa kuuntelemassa.

      • tode*

        Niilo oli vanhan ajan saarnamies ja vaatimaton, ei rikastunut saarnaamisella, eikä sellaista yrittän yrittänytkään.
        Kuten Ristin Voitto kirjoittaa, Ylivainio rakasti köyhiä ja sairaita ihmisiä, ja Jeesusta hän rakasti yli kaiken. "Jeesus" oli hänen rakkain sanansa ja nimensä, sitä nimeä hän toisteli saarnoissaan.

        Olen henkilökohtaisesti todella kriittinen suhtautumisessani kaikenmaailman saarnamiehiin, mutta Ylivainiosta en saa sattuneesta syystä irti mitään kummoista kristisoitavaa. Tottakai hänelläkin oli omat heikot lenkkinsä ja kommervenkkinsä, mutta hän oli todella Jumala mies, niin uskallan sanoa.

      • tode* kirjoitti:

        Yli-Vainio kuitenkin kirjassaan "Yö ilman unelmia" kertoo Jeesuksen tulevan vuonna 2000 ihan vuosiluvut ja laskuperusteensakin kirjoittaen ja sanoo vielä että sitä ennen on 7 vuotta vihan aikaa.
        Toki hän muisti siinä sanoa että tarkkaa päivää ei tiedä kukaan mutta vuoden hän kertoi.

      • -tomumaja-
        Pe.ku kirjoitti:

        Niitä profetoimisia, niitä on tullut ja mennyt ties miten paljon useimmin metsään mennyt...Ihmisiähä myö ollaan vua..
        Hyvä ettei Mikko profetoi..hyvä pyoli ainakin.

        nyt siis voidaan sanoa, että Jeesuksen toinen tulemus on vielä edessäpäin. Uskon, että Ylivainio odottaa sitä päivää rakkaan Jeesuksensa läheisyydessä.

      • sama kuin toisessa k
        -tomumaja- kirjoitti:

        Niitä profetoimisia, niitä on tullut ja mennyt ties miten paljon useimmin metsään mennyt...Ihmisiähä myö ollaan vua..
        Hyvä ettei Mikko profetoi..hyvä pyoli ainakin.

        "Pe.ku"
        "Yö ilman unelmia" kertoo Jeesuksen tulevan vuonna 2000"

        Äläpäs Peku valehtele.

        Tässä lainaus kirjasta "yö ilman unelmia" sivu 15 jossa Yli-Vainio Puhui Jeesuksen toisesta tulemisesta. Hän todella sanoi ettei siitä päivästä tiedä kukaan paitsi Jumala yksin.

        sanatarkka lainaus:
        "Jumala loi kuuden päivän aikana kaiken ja lepäsi seitsemäntenä päivistä kaikista teoistaan. Seitsemännestä päivästä tuli vanhan liiton sapatti, siis levon päivä.

        Ja sapattihan on myös esikuva siitä täydellisestä levosta ja ennalleen asettamisesta, joka kerran on tuhatvuotisvaltakunnassa maan päällä.

        Pietari kirjoittaa näin: "Yksi päivä on herran edessä niin kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niin kuin yksi päivä. 2.Piet.3:8.
        Siis yksi luomispäivä vastaa tuhatta vuotta. Kristuksen syntymästä tähän aikaan on kulunut 1978 vuotta. Yhteensä siis 5978 vuotta. Auki on vaan 22 vuotta, niin 6000 vuotta on täysi. Siis kuusi päivää on kulunut. Tiedemiehet vakuuttelevat, että ajanlaskumme on vieläpä muutaman vuoden jäljessä, joten aika voi olla pitemmällä koun 1978. Ja seitsemäs päivä oli lepopäivä.

        Toisin sanoen. Kohta on käsillä seitsämäs vuosituhat, jolloin maan päällä alkaa sapatin lepo, tuhatvuotinen valtakunta. Ja vielä ennen tuhatvuotisvaltakunnan alkua on vihan aika, joka kestää noin seitsemän vuotta.

        Tulemme väkisin vakuuttuneiksi siitä, että Herran tulo täytyy olla lähellä, vaikkakaan Hän ei ilmoita kenelläkään päivää, jolloin Hän tulee.

        Hän tulee kuin varas yöllä, yllättäen. Ja totisesti Hän tulee tälle maailmalle yllättäen. Mutta Jumalan lapset odottavat Häntä."

      • sama kuin toisessa k kirjoitti:

        Jätit lainauksessasi jotain välistä lainaamatta mutta tuonkin lainauksen mukaan hän ilmoitti takarajaksi vuoden 2000.

        "Tiedemiehet vakuuttelevat, että ajanlaskumme on vieläpä muutaman vuoden jäljessä, joten aika voi olla pitemmällä kuin 1978."

        Siinä Niilo ottaa avuksi myös tiedemiesten laskut ajanlaskun alkamisesta ja niiden mukaan Jeesus olisi syntynyt jo jokunen vuosi aiemmin, joten Niilon mukaan kaikki voi tapahtua jo aiemmin kuin 2000.

        Ainoastaan tarkkaa päivää Niilo Yli-Vainio ei ilmoita, mutta takarajaksi laittoi vuoden 2000.

        "Jätit lainauksessasi jotain välistä lainaamatta"

        Lainasin suoraan koko kappaleen jättämättä mitään sanaa välistä pois.
        Ylhäältä seitsemänneltä riviltä sivun alareunan viimeiseen sanaan. En siis jättänyt mitään pois.

        "Niilon mukaan kaikki voi tapahtua jo aiemmin kuin 2000."

        Tottakai "voi". Siitä hetkestä eivät tiedä enkelit, eikä Poika vain Isä yksin.

        Niilo kirjoitti:
        "Tulemme väkisin vakuuttuneiksi siitä, että Herran tulo täytyy olla lähellä, vaikkakaan Hän ei ilmoita kenelläkään päivää, jolloin Hän tulee.
        Hän tulee kuin varas yöllä, yllättäen. Ja totisesti Hän tulee tälle maailmalle yllättäen. Mutta Jumalan lapset odottavat Häntä."

      • sama kuin toisessa k kirjoitti:

        "Jätit lainauksessasi jotain välistä lainaamatta"

        Lainasin suoraan koko kappaleen jättämättä mitään sanaa välistä pois.
        Ylhäältä seitsemänneltä riviltä sivun alareunan viimeiseen sanaan. En siis jättänyt mitään pois.

        "Niilon mukaan kaikki voi tapahtua jo aiemmin kuin 2000."

        Tottakai "voi". Siitä hetkestä eivät tiedä enkelit, eikä Poika vain Isä yksin.

        Niilo kirjoitti:
        "Tulemme väkisin vakuuttuneiksi siitä, että Herran tulo täytyy olla lähellä, vaikkakaan Hän ei ilmoita kenelläkään päivää, jolloin Hän tulee.
        Hän tulee kuin varas yöllä, yllättäen. Ja totisesti Hän tulee tälle maailmalle yllättäen. Mutta Jumalan lapset odottavat Häntä."

        Siinähän Niilo kertoo tarkan vuoden:

        "Siis yksi luomispäivä vastaa tuhatta vuotta. Kristuksen syntymästä tähän aikaan on kulunut 1978 vuotta. Yhteensä siis 5978 vuotta. Auki on vaan 22 vuotta, niin 6000 vuotta on täysi. Siis kuusi päivää on kulunut.........Toisin sanoen. Kohta on käsillä seitsämäs vuosituhat, jolloin maan päällä alkaa sapatin lepo, tuhatvuotinen valtakunta. Ja vielä ennen tuhatvuotisvaltakunnan alkua on vihan aika, joka kestää noin seitsemän vuotta. "

        "peku"
        "Siinähän Niilo kertoo tarkan vuoden"

        Ei todellakaan, ymmärrät tahallasi väärin. Niilo nimenomaa ei kertonut tarkkoja aikoja koska Jumalan sana kieltää sen.

        Yö ilman unelmia sivu 14 lopussa Niilo kertoo:

        lainaus:
        "Lukiessani eräänä päivänä luomiskertomusta melkein havahduin. Olemmeko todella mäin lähellä Heran tulemusta.
        Joku voi kysyä, voiko luomiskertomuskin puhua siitä, että Herra tulee pian?" lainaus loppuu.

        Herran tulemus on joka tapauksessa lähellä, ja myös minä uskon että se tapahtuu seitsemännen vuosituhannen aikana, aika se lopulta näyttää. Aamen.

        Kun Niilo kerran kertoo kertoo tarkan vuoden Jeesuksen tulolle kirjassaan niin turha sinun on väittää ettei siinä niin lue.

        * Pe.kun tyypillistä päättelyä, en tiedä tkeeko tahallaan toisita valehtelijoita, ymmärtämällä asioita pahasti väärin, ja sitten tuo ne väärin käsitettynä tänne palstalla, eikä myönnä koskaan valheitaan eikä vääristelyitään.

        * Olenkin muutaman kerran ihan asiallisesti kehoittanut menemään kielipedagokille saamaan apua lukihäirkkö ongelmaansa. Tai mikä se nyt sitten onkaan, jokin pekulla mättää pahasti, kun ei näe eikä ymmärrä samoja tekstejä niin kuin kaikki toiset täälläkin?

      • sama kuin toisessa k
        Pe.ku kirjoitti:

        Kun Niilo kerran kertoo kertoo tarkan vuoden Jeesuksen tulolle kirjassaan niin turha sinun on väittää ettei siinä niin lue.

        Niilo ei kerro tarkkaa vuotta, eikä voisikaan kun itsekin sanoo ettei siitä päivästä kuin Isä yksin.

        Niilo pohti kirjassaan sivulla 15 voisiko luomiskeromuskin antaa vihjeitä Jeesuksen paluusta tunnustaen ettei sitä tietoa anneta etukäteen ihmisille, enkeleille eikä edes Pojalle.

        Olen lukenut kaikki Niilon kirjat ja käynyt ainakin kymmenessä hänen kokouksessaan ja täydestä sydämestä voin sanoa hänen puhuneen puhdasta ja väärentämätöntä Jumalan sanaa.

      • Kirkkoraamatusta
        tode* kirjoitti:

        nyt siis voidaan sanoa, että Jeesuksen toinen tulemus on vielä edessäpäin. Uskon, että Ylivainio odottaa sitä päivää rakkaan Jeesuksensa läheisyydessä.

        Ei odota Raamatun mukaan, vaan ihmiskunnan yhteisessä haudassa odottaa tiedottomassa tilassaan ylösnousemusta, joko ikuiseen eloon tai ikuiseen uneen.

      • siksipä.

        Siksi, että Peku panettelee. Peku aloitti aiheesta myöhemmin sitäpaitsi.

    • minäkin olin siellä

      Minä myös olin Niilo Yli-Vainion tilaisuuksissa ja harvoin tapaa niin kokosydämistä Herran palvelijaa. Muistelen häntä suurella lämmöllä.

      • Nikke kaima

        Satuin minäki kerran sen kokoukseen. Tiesin sen silmälasijutun kun siitä muut puhu. Muistelen että virkavalta kielsi Niilolta kokonaan sen homman. Oli se rikkonu joiltakin kävelykeppejäkin.

      • -tomumaja-
        Nikke kaima kirjoitti:

        Satuin minäki kerran sen kokoukseen. Tiesin sen silmälasijutun kun siitä muut puhu. Muistelen että virkavalta kielsi Niilolta kokonaan sen homman. Oli se rikkonu joiltakin kävelykeppejäkin.

        Oletteko ihan tosissaanne, että rikkonut keppejäkin ja silmälaseja. olisiko ollut joku muu saarnaaja. Jos olisi ollut Niilo, olisihän siitä mainintoja ollut jukisesti lehdissä, hänhän oli silloin julkkis, en silti mene väittämään, epäilyttää jotenkin.

      • -tomumaja- kirjoitti:

        * Tomumaja, älä usko noita valheita, >Niilo ei ole koskaan tehnyt mitään tuollaista, eikä Niiloa koskaan ole miltään viralliselta taholta kielletty, ehkä piispat ja kirkkoherrat on olleet näreissään, mutta eihän heilläkään ole sentään valtaa ketään kieltää toimimasta ja puhumasta!

      • -tomumaja-
        Mohikaani_27 kirjoitti:

        * Tomumaja, älä usko noita valheita, >Niilo ei ole koskaan tehnyt mitään tuollaista, eikä Niiloa koskaan ole miltään viralliselta taholta kielletty, ehkä piispat ja kirkkoherrat on olleet näreissään, mutta eihän heilläkään ole sentään valtaa ketään kieltää toimimasta ja puhumasta!

        Silloiseen Neuvostoliittoon ei saanut viisumia, ettei sinne päässyt. Yhdysvalloissa oli jokin epäily että tutkivat jotain kokouksessa, käyttääkö jotain laitteita.
        Sitä minäkin ei sentään Niilo tyhmyyksiä tehnyt, oli rehellinen.
        Kyllä muistuu mieleen se kun kävin Lapualla taululuntekijän matkassa. Niilokin osti kokouksen loputtua taulun ja silloin näin Niilon oikein läheltä, loiste oli kasvoilla rakkaus sädehti hänesstä.

    • Lukekaa sitä Raamatt

      En muista Yli-Vainiosta paljon muuta, kun että hän kaatoi ihmisiä heitä siunatessaan.

      Kaatoiko Jeesus kansanjoukkoja?

      • -tomumaja-

        Ei Jeesus kaatanut. Mutta jos Yli-Vainio kaato, pitikös sitä muittenkin alkaa kaatamaan. Levisikö se lie kaatamisvimma sitten ympäri maailmaa, siitähän se kai alun sai.
        Se oli siihen aikaan niin, jos ei kaatunut, epäiltiin sen koko uskovaisuutta.

      • ml213.

        Niilon käydessä Austraaliassa ja palattuaan sieltä, niin Suomessa alkoi kaatamis ilmiöt. Kuten aiemminkin olen kysynyt,- mutta en ole saanut vastausta: Mitä tapahtui Austraalian matkalla ja keitä Niilo siellä tapasi. Merkittävä matka,- ajatellen myöhempiä Niilon elämän vaiheita.

      • ml213. kirjoitti:

        Tärkeämpää olisi tietää mitä tapahtui ennen kuin hän joutui lähtemään Australiaan.
        Monet helluntailaiset vieläkin tietävät sen mutta eivät halua kertoa.

      • -tomumaja-
        Pe.ku kirjoitti:

        Tärkeämpää olisi tietää mitä tapahtui ennen kuin hän joutui lähtemään Australiaan.
        Monet helluntailaiset vieläkin tietävät sen mutta eivät halua kertoa.

        >>Monet helluntailaiset vieläkin tietävät sen mutta eivät halua kertoa.

      • -tomumaja-
        -tomumaja- kirjoitti:

        >>Monet helluntailaiset vieläkin tietävät sen mutta eivät halua kertoa.

        Tai, empä halukaan Niilosta enempää... Rauha hänen sielullee ja Jumalan mies oli.

      • -tomumaja- kirjoitti:

        >>Monet helluntailaiset vieläkin tietävät sen mutta eivät halua kertoa.

        * Kyllä minäkin tiedän , miten ja miksi Niilo matkusti australiaan, hänet kutsuttiin sinne, ei saarnaamaan, vaan lomalle rentoutumaan ja kunnolla lepäämään, on sentään vielä varakkaita ja ystävällisiäkin ihmisiä, Niilolle maksettiin matkat ka koko ylläpito siellä austaraliassa.
        * Niilo oli loppuun palanut täysin,veljet jättivät hänet yksin sairaukisen ja muiden vaivojen, ja muiden voimia vievien työtehtävien kanssa. Hän lähti metsään, ja aikomuksenaan, ettei enää tule sieltä pois. Nämä on julkisia tietoja, ihmettelen ettei Pe.ku ole tietoinen näistä Niilon vaikeuksista. Suurin rasite ja pettymys oli se kun veljet jättivät oman onnensa nojaan, ei tullut enää saarna kutsuja, raha vaikeudet oli jokapäiväistä painajaista. Koko huolien ja pettymysten kirjo vei Niilon ääritilanteeseen.

        * Mutta sitten tuli se kutsu austaraliaan, se oli Jumalan käsi, se nosti Niilon uuteen nousuun, ja oli vielä suurempi sielujen voittaja kuin aikaisemmin, siinä hylkääjä veljet saivatkin sitten ihmetellä, Jumala ei hyljännyt, loi vaan uutta ja uudisti Niilon täysin. Raska lakipitoinen saarna vaihtui ilosanomaan Jeesuksesta Kristuksesta.

        * Niilo sai tuhansia kirjeitä ja kortteja, ja hava vaan oli älynnyt laittaa mikaan vastauskuoren postimerkillä varustettuna, mutta kaikki kirjeisiin vastasi, ja osti merkit vaikka ruoka rahoilla, sellainen oli Niilo. Kunnian ja kiitoksen ansainnut, eikä suinkaan eenokin vääräsuun rääväämistä !

      • Niilon tarina
        -tomumaja- kirjoitti:

        Tai, empä halukaan Niilosta enempää... Rauha hänen sielullee ja Jumalan mies oli.

        Niilo sai Australiassa erityisen voitelun, ja aikaisemmin tulikivenkatkuista julistusta saarnannnut mies alkoi julistaa iloista ja voimallista evankeliumia.

        Tämä löytyy esimerkiksi kirjasta; Elämä voittaa, Niilo Yli-Vainion tarina, Tytti Träff. Kirjan on julkaissut Ristin Voitto.

      • * "Kaatoiko Jeesus kansanjoukkoja?"

        * Jeesus ei ollut vielä maanpäällä ollessaan suorittanut tehtäväänsä julistaessaan taivaan valtakunnan evankeliumia, ristin ja veren evankeliumia saarnataan nyt, kun Jeesus antoi henkensä., ei Häntä voi verrata siihen, mitä Hänen opetuslapsensa tekevät. Jeesus ei edes saarnnannut pakanoille lainkaan, ja kielri opetuslapsiaankin menemästä pakanain tykö.
        * Ja Jeesus lupasi, että me, Hänen seuraajansa, voimme tehdä jopa suurempia kuin mitä Hän täällä ollessaan teki, vaikka Jeesushan ne kaikki tekee, nekin, mitä me ehkä teemme.

      • ml213.
        Niilon tarina kirjoitti:

        Niilo sai Australiassa erityisen voitelun, ja aikaisemmin tulikivenkatkuista julistusta saarnannnut mies alkoi julistaa iloista ja voimallista evankeliumia.

        Tämä löytyy esimerkiksi kirjasta; Elämä voittaa, Niilo Yli-Vainion tarina, Tytti Träff. Kirjan on julkaissut Ristin Voitto.

        Jotainhan tuolla Austraalian matkalla koki ja sai hengen,- jonka hedelmä rantautui maahamme. Niilon kautta todella rantautui nuo kaatumiskokoukset.

        Raamatussa on yksiseliteinen ilmiö tämä kaatuminen eli siihen aina liittyi kielteisyys.

    • Riitta B

      Minustakin Niilossa oli nöyrä, iloinen ja ystävällinen Henki, mutta kaatamista en ymmärtänyt, ymmärsiköhän Niilo itsekkään?

      No, NYT hän ymmärtää KAIKEN. Uskon, että Jumalan mies Niilo oli.

      • eenokki 12

        Pääseekö tulikivenkatkuinen aito lahkolainen joka pirullinen hymy naamallaan julisti harhaoppia nimeltä helluntailaisuus, tuoden lisää uutta petoksen oppia joka sitten upposi kansaan jonka älykkyys ei ole niitä kaikkein parhainta.
        Lahkoille raamattu ei lupaa jJumalan valtakuntaa.
        Uskon Raamattuun en helluntailaisuuteen.

      • Ukkivain
        eenokki 12 kirjoitti:

        Mihin lahkoon kuulut itse?

    • Riitta. B

      Niin no, kukapa meistä vajaavista ihmisistä voi toisista sanoa sitä tai tätä, vain Jumala tuntee meidät ja tietää oikeasti, ovatko tekomme Jumalasta vai ei.

      Siksi en ainakaan minä uskalla Niiloa tuomita, enhän ole hänen kokouksissaan koskaan ollutkaan.

      Jokainen meistä tekee virheitä, mutta tuo kaataminen ei minusta kuitenkaan ole Herrasta, koska Jeesus ei sellaista tehnyt, eikä neuvonut tekemäänkään. Raamattu on ainoa mittamme, joilla mittaamme tekojen oikeellisuutta.

      • eenokki 12

        Henkien arvosteleminen eli tuomitseminen kuuluu sellaisille jotka kykenevät arvostelemaan kaikki opit ja selitykset että niiden julistajat, mistä he ovat tulleet.
        H.liikkeessä ei saa arvostella omia saarnaajia muuten koko joukko vaahto suussaan juoksee vastaan, uhkaa ja painostaa kuin olisivat riivatuita.

    • Kuunnellut kanssa.
      • Hys hys

        En usko että Niilossa vaikutti oikea Henki. Kyllä se henki oli muusta lähteestä. Eihän Jumalan mies valehtele että hän ja hänen vaimonsa ovat parantuneet syövästä jumalan avulla. Molemmat sairastivat syöpää ja lopulta kuolivat siihen.
        Suomessa syövän hoito oli silloin vielä lapsenkengissä mutta rapakon takana siihen oli jo lääkkeitä joilla saatiin pidennettyä elinikää. Sieltä Niilokin niitä haki .
        Helluntailaisten johto tiesi tämän asian, mutta Niilo oli helluntailaisille melkoinen rahasampo.

      • -tomumaja-
        Hys hys kirjoitti:

        Niilo ei parantunut syövästä ihmeellä, vaan leikkauksella ja pussi oli kylessä, oli siis avannepotilas. Eikä hän koskaan maininutkaan parantuneensakaan Jumalan avulla syövästä. Mutta parantui ihmeellä sydänsairaudesta nuorempana ollessaan, se on tosi. Ei kai Niilo syöpään kuollut?

      • sivusta huomauttaja

        Niin, Niilollahan oli avanne. Hänhän kuoli espanjassa lenkkipolulla sydänkohtaukseen. Tosi on ettei hän parantunut ihmeellä mistään sairaudesta. Hänellä oli tuo syöpäkin edelleen niinkuin vaimollaankin johon vaimo sitten kuolikin. Ei hän millään ihmeellä parantunut nuorempanakaan sydänsairaudesta. Se oli hänellä koko ajan. Lääkkeitten avulla se pysyi vain aika hyvin kurissa kunnes tuli sitten se viimeinen lenkki.
        Nimim, Hys hys muistaa osittain oikein.

    • -tomumaja-

      Kyllä Niilo parantui sydänsairaudesta (sydänlaajentuma), muistaakseni oli silloin kolmenkymmenenviiden ikäinen, oli lääkkeillä ja nitroja söi päivittäin, hän ei kyennyt enää töihinkään. Hän koki ihmeen ja näki kuinka kädet ottivat hänestä kiini, ääni sanoi "minä parannan sinut". hänestä otettiin kokeet sitten , sydän oli täysin terve ja lopetti lääkkeet pois.
      Linnea parani imusolmukesyövästä, oli hoidossa, myöskin hän koki ilmestyksen ja parani. En tiedä sitten oliko syöpä uusiinut.

      • -tomumaja-

        Varmistelin asiaa vielä Wigipedia mainitsee tuosta parantumisesta näin;

        >>Niilo Yli-Vainion toiminnan aloittamiseen vaikutti muun muassa hänen kokemansa parantuminen 1950-luvun lopulla sydämen laajentumisesta ja sepelvaltimon vioittumisesta.

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      181
      1268
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      883
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      824
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      47
      674
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      246
      592
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      311
      580
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      569
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      51
      549
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      540
    Aihe