Ihastunut mieheen

aih...

Tuntuuko kenestäkään muusta koskaan siltä, että ihastuminen on vaarallista?

Olen nyt ihastunut erääseen mieheen aika pahasti. Yritän vaan koko ajan vältellä näitä omia tunteitani, mutta ne ottavat koko ajan kiinni. Mä säikähdän, kun alan huomata, että ei paljon muuta päässä pyörikään kuin tämä mies ja sitten on pakko kompensoida sitä keskittymällä vaikka pakolla ainakin kolmeksi tunniksi lattian jynssäämiseen.
Koko viimeyön näin hänestä unta. En edes muista koska viimeksi olisin nähnyt romanttisia unia. Normaalit lentämisuneksimiset on nyt muuttunut hänen pussailukseen ja itseäni hieman hermostuttaa asia. En tunne oloani kovin kotoisaksi, jos tilanne ei ole hallinnassani. Näyttää siltä, että ihastus syvenisi helposti rakastumiseksi, jos vaan antaisin sen mennä siihen.
Aamullakin tapahtui tuskallinen herätyskellon soiminen juuri kun pääsin hänen syliinsä ja oltiin pussaamassa. Ai että se oli tuskallista enkä saanut enää millään nukahdettua samaan uneen, vaikka kokeilin kolme kertaa aikatauluista huolimatta. Ja mitä väliä, vaikka pussailimmekin unessani koko yön, olisin silti vielä halunnut vähän. Joudun tekemään rentoutusharjoituksia ja hengittämään syvään, jotta en vaan vahingossakaan ihastuisi häneen enempää. Mutta ei paljon auta. Mä olen jo lakannut kuuntelemasta muiden ihmisten puhettakin, kun vahingossa mietin häntä. Heti kun joku puhuu mulle, mun ajatukset alkavat vahingossa lipsua häneen ja olen onnistunut kuulemaan ihmisten asioista yleensä korkeintaan ensimmäisen lauseen. En ole koskaan ollut näin huono kuuntelemaan. Heti kun tajuan taas kerran ajattelevani häntä, niin palautan ajatukseni maan pinnalle. Hän on kauhean ihana mua kohtaan ja olen ihan mennyttä. Kuinkakohan kauan tässä pystyy keikkumaan ennen kuin tipahtaa täysin sinne rakastumiseen. Se mua hieman huolettaa...

4

842

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • richard gere

      Jep, minäkin olen monta kertaa ihastunut naisiin unissa ja sitten kun herää aamulla niin on valtava pettymys kun se ei ollutkaan totta, melkeen toivoisi, että voisi jäädä siihen uneen koko loppuelämäksi. Se ihastumisen/rakkauden tunne mikä tulee unissa on aika sanoinkuvaamatonta.

    • No vain jos

      ajattelet sen olevan vaarallista. Ihminen on itse vastuussa ajattelustaan ja siten elämän tapahtumistaan, koska ajattelu luo todellisuuden. En ymmärrä miks koet asian hieman kielteisenä, jos alitajuisesti yrität luoda onnellisuuden multihuipennusta. Ihmisen kuuluu olla onnellinen, riippumatta ulkoa tulevista asioista, mutta ihastuminen/rakastuminen nostaa onnellisuuden tasoa. Haluatko olla esteenä tälle kehitykselle?

      • Mä oon mies.

        Mä näin viime yön unta itsestäni.

        Nyt en uskalla nukkua. Ehkä hetken aikaa koiran unta tuossa pöydän alla voisin ajatella.


    • 15+7

      Ehkä sulle on avautumassa jotain uutta tästä elämän suuresta kokonaisuudesta. Ei kannata pelätä sitä, mutta ei myöskään pidä estää sen rakkauden virtaamista. Sitä pitää laittaa kiertoon ja kun rakastaa itseään niin rakastaa muita. Mutta ihan rauhassa vaan, ei mitään kiirettä ole.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      41
      2470
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      74
      2447
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2342
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      51
      2102
    5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      25
      1837
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      80
      1663
    7. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      1098
    8. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

      Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
      Maailman menoa
      7
      1014
    9. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      40
      959
    10. Eläköön kuningas, kuningas on kuollut

      Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön
      Kemijärvi
      55
      864
    Aihe