Huomasin, että Sofiassa järjestetään uskontojen välinen dialogi-tapahtuma. Tunnelma oli monella tavalla lämminhenkinen ja keskustelut käytiin ystävällisessä hengessä. Aluksi Metropoliitta Ambrosius keskusteli zen-meditaatiosta meditaatio-ohjaaja Ari Tikan kanssa.
Tämän jälkeen siirryttiin kunkin uskontokunnan edustajan pitämiin palveluksiin eri puolile Sofiaa. Oli shamanistinen rituaali rumpuineen, hindulainen piti hindujumaluuksille osoitetun puja-rituaalin (http://fi.wikipedia.org/wiki/Puja ), jossa "pyhitettyä" tulta laitettiin kiertämään osallistujien eteen, jota koskettamalla sai vastaanottaa tuota "pyhyyttä" itselleen. Oli zen-meditointia. Muslimi näytti kuinka suoritetaan rukous Islamin tapaan .
Iltapäivällä oli sitten paneelikeskustelu uskontokuntien edustajien kesken. Mukana oli mm. Taavi Kassila. Koko tapahtumasta jäi ulkopuoliselle sellainen vaikutelma, että kristinusko, varsinkin ortodoksisuus on vain yksi henkinen traditio muiden joukossa ja kaikki uskonnot ovat pohjimmiltaan yhtä ja samaa.
Hiukan jäi hapanimelä jälkimaku koko tilaisuudesta. Palveliko tapahtuma kaikkine siihen kuuluvine riitteineen jotenkin Kristuksen kirkkoa ja sen edustamaa evankeliumia? Mielestäni ei palvellut. Muita uskontoja pitää kyllä kunnioittaa, se on selvä.Mutta rajansa kaikella. Jäin kaipaamaan tärkeää viestiä: mikä tässä kristinuskossa on sitten se juttu, joka näiltä toisilta traditioilta puuttuu: Kolmiyhteinen Jumala ja Jumal-Ihminen Herramme Jeesus Kristus.
"Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa-- miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat" 2.Kor.6:14-16
Epäjumalanpalvelusta Sofiassa?
14
380
Vastaukset
- rapaten
Sofiassahan pidetään myös vapaamuurareiden kokouksia. Ambosius ei enää voi millään pakanallisella toiminnallaan. Ensi kerralla mukana varmaan Juhan af Grann ellei ole ollut jo.
- epäuskoinen
Vaikka me olemme omasta mielestämme oikeauskoisia kristityitä niin ei kai se vielä todista ettei olisi olemassa muitakin yhtä hyviä kristityitä ja muita uskontoja ja muita jumalia. Ei kai ennakkoluulottomuus ole paha asia, eihän meitä vaadita luopumaan omasta uskosta.
- pyh!
Oletko seonnut?
Ei ole muuta Jumalaa kuin se, jonka Raamattu ilmoittaa. Kaikki muu on valhetta ja epäjumalia (=riivaajahenkiä).
Ei ole montaa tietä pelastukseen. On vain yksi. Herramme Jeesus Kristus.
Kaikki muut uskonnot on tavalla tai toisella s*atananpalvontaa. - usko kuollut ilman t
pyh! kirjoitti:
Oletko seonnut?
Ei ole muuta Jumalaa kuin se, jonka Raamattu ilmoittaa. Kaikki muu on valhetta ja epäjumalia (=riivaajahenkiä).
Ei ole montaa tietä pelastukseen. On vain yksi. Herramme Jeesus Kristus.
Kaikki muut uskonnot on tavalla tai toisella s*atananpalvontaa.Oletko itse seonnut? Eikö Saatana ole yhtä mahtava jumala kuin muutkin, sinäkin uskot ja todistat Hänestä. Olisi luullut että olet oikea kristitty etkä usko muuta kuin jonka Raamattu ilmoittaa.
- Gulgul-gulgul
On monia ortodokseja, jotka uskovat että Veikko Purmonen on Jumalan poika.
Asiasta on käyty syvällistä keskustelua toisaalla:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10251334
. - hyi olkoon
Hui kauheeta.Eihän nuo ole edes tekemisissä kristinuskon kanssa!Paljonko osallistuminen maksoi?Se on eliitille suunnattu juttu heillä on mielen tyhjyyden voksi tuollaisia harrastuksia kun etsivät itseään kaikenlaisista hömpötyksistä.Että annetaan tälläistä leikkikenttää ylläpitää kirkon varoista ja joku talousjohtajaa leikkivä tuhlaa varoja.
- ---------
Hyvä että harrastavat. Ovat poissa pahanteosta! Sofia lienee ekumeninen kulttuurisäätiö.
Minusta Sofia ei ole pahinta. - Hesy-kasti
Ilmainen tilaisuus ei toki ollut. Hinta (loistoruokineen kylläkin!) oli 25E.
- -----------
Hesy-kasti kirjoitti:
Ilmainen tilaisuus ei toki ollut. Hinta (loistoruokineen kylläkin!) oli 25E.
Edullinen tuo on.
Suomen Ortodoksinen kirkko ei ylläpidä Sofiaa.
Ainakin eräällä talousjohtajalla näyttää julkisuudessa olleiden tietojen mukaan olevan leikki kaukana kun yrittää hillitä kirkollisen johtajan tuhlailevaa varojen käyttöä.- Staraillen totuudes
hrannikko kirjoitti:
Suomen Ortodoksinen kirkko ei ylläpidä Sofiaa.
Ainakin eräällä talousjohtajalla näyttää julkisuudessa olleiden tietojen mukaan olevan leikki kaukana kun yrittää hillitä kirkollisen johtajan tuhlailevaa varojen käyttöä.Suomen ortodoksinen kirkko ei ylläpidä Sofiaa.
Olet täysin oikeassa tässä asiassa.
Toinen ja fakta juttu on se, kuinka paljon Suomen ortodoksinen kirkko maksaa Helsingin hiippakunnan metropiliitan kanslian toimintakuluja ja vuokria Sofialle.
Kirkkokunnan oli ja on edelleen toimitilat Helsingin seurakunnan talossa Unioninkadulla. Ne oli hankittu aikoinaan hiippakunnan toimitiloiksi. Ne eivät kelvanneet nykyiselle "ambrolle". Hän halusi aivan jotain muuta. Perusti Sofian "prameillakseen". Kirkkokunta maksaa huomattavan summan kuukaiusittain Sofian kuluista. Kysyppä kirkkokunnan taloudenhoitajalta, jos saat vastauksen. Epäilen ettet saa.
Oi Tohmajärvi, oi Tohmajärvi...
- Kukaties
"Oli shamanistinen rituaali rumpuineen, hindulainen piti hindujumaluuksille osoitetun puja-rituaalin (http://fi.wikipedia.org/wiki/Puja ), jossa "pyhitettyä" tulta laitettiin kiertämään osallistujien eteen, jota koskettamalla sai vastaanottaa tuota "pyhyyttä" itselleen. Oli zen-meditointia."
Kukaties piispa on aivan oikein havainnut, että hindujumalten palvonta jos mikä tekee hyvää bisneksille.
Hyödyn vastineeksihan hindut itsekin niitä palvovat. Se on maailma, jossa rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät, eikä kurjuus koskaan vähene. - jussi hämäläinen
Onko hampaiden pesu ja poskionteloiden huuhtelu saatananpalvontaa? Nehän ovat osa jooga-harjoittelua.
- jussi hämäläinen
Tiedän, että seurakuntamme papisto pesee hampaansa. Kenelle voin valittaa asiasta? A.p. Leolleko?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k693769On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole382381Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi712348Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä602228Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.331994Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma711594- 761497
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?581071Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?681012Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi40929