Epätoivoinen... vai toivoinen?

sudenmarjatar

Päädyin viime vuonna vastoin tahtoani sinkuksi. Siitä eteenpäin olen haeskellut netin avulla uutta kumppania, laihoin tuloksin. Silti ihmetyttää että minkä vuoksi joillakuilla on tarvis haukkua pataluhaksi kaikki nelikymppiset naiset (miehistä en tiedä) jotka eivät ole valmiita luovuttamaan ja tarttumaan kutimeen pakertaakseen aikansa kuluksi sukkaa kun ei kaveria ole enää mukavia juttelemaan... Ja miksi tuputetaan baaria ja tällaisia viinanhuuruisia menomestoja osoitteeksi mistä hakea mies, jos ei ole oikein alkohomahoolin ylin ystävä ollenkaan? (Jotenkin uskoisin että ei se mies sieltä baarista sen helpommin löydy, eiköhän niissä ole ne kantapeikkonsa jotka on äkkiä nähty...)

Ymmärrän kyllä että moni pettynyt ja kyllästynyt nainen lopulta luovuttaa ja päättää sitten olla yksin, kun ei muutakaan kerta tarjolla ole. Mutta onko väärin toivoa ja yrittää?

Itse olen kyllästynyt sen jankuttamiseen kuinka seksiä on kyllä tarjolla. Aivan taatusti, niin nuorten kuin vanhojenkin taholta, mutta eihän siinä mitään todellista yhteyttä synny kahden ihmisen välille. Ei sängyssä riehuessa synny mielenkiintoisia keskusteluja antoisista aiheista.

Tottakai sitä voi keskustella ihan kenen kanssa tahansa ja netissä varsinkin löytää aina jonkun jota kiinnostaa se aihe mikä ei jotakuta toista viehätä, mutta sitten on vielä se tarvis että olisi joku jonka kanssa saa tuntea ihan aidon molemminpuolisen välittämisen tunteen. Tämänkään takia seksi ei minulle riitä; ei joku vakihoito ole mukana elämän ylä- ja alamäissä, vaan luikkii karkuun heti jos tulee vähänkin haasteellisempia asioita eteen.

Pidetään nirppanokkana ja vaikeana ihmisenä jos ei kykene saamaan kenestä tahansa sellaista tuntemusta että tuossa se on, mutta kyllä minusta alkaa tuntua että sellaisellakin ihmisellä on jotain pahasti vinksallaan korviensa välissä joka ei muissa ihmisissä näe mitään muuta kuin seksilelun... Miten tuntuukin että parikymppisenä tai alta kolmikymppisenä kun tapasi miehiä niin he olivat järkevämpää, älykkäämpää ja kaikinpuolin kiinnostavampaa porukkaa kuin nämä mitä nyt on nelikymppisenä vapaana? Luulisi että eroja sattuu ihan ok tapauksillekin, kun ei nykyään ole mikään pakko olla väkisin liitossa jos ei enää oikein siltä tunnu...

Tämmöisiä sitä tulee mieleen kun on taas ties kuinka monennen kerran saanut viettää saunaillan keskenään. :P

8

204

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Juu, tuntuu siltä että kun ikää tulee enemmän deitti-kuviotkin muuttuvat monimutkaisemmiksi. Kuin shakin-peluuta: "jos minä teen tämän siirron, mitä tuo kaveri tekee seueraavaksi"

    • järkevämpi vai ei

      ...olisi joku jonka kanssa saa tuntea ihan aidon molemminpuolisen välittämisen tunteen....

      Taitaa olla niin että tuohon kasvetaan. Se kai sitten "villitysvuosina" alkaa vaikka vakihoitona?
      Ok tapauksia vapaalla ei taida juurikaan olla, ne menee vanhasta uuteen kokolailla suoraan ilman vapaita markkinoita. Baareihin jumittuu örvelöt tai sitten ne loppuliidossa olevat eroamaisillaan olevat on aina baarissa "suojakännissä" tyrkyllä, jotta joku vahingossa sattuisi järjelliseen kontaktiin.

      no, näin pikkujouluaikaan sitä taas mennään

      Kaikenlaista sitä mieleen tuleekin

      • Itse en ole koskaan kasvattanut mistään vakihoitosuhteesta parisuhdetta. Sitähän en sitten tokikaan voi tietää mitä miehet ovat ajatelleet suhteesta eli ovatko he alkaneet seurustelemaan vain seksiä saadakseen ja matkan varrella todenneet että kyllä tuon kanssa jaksaa muutakin puuhastella. Oletin nuorena että miehet oikeasti tykkäävät tehdä naisen kanssa ihan mitä vaan. Nyt vanhempana kun saa pelkkiä seksitarjouksia tuntuu kuin miehiä ei mikään muu kiinnostaisi kuin panot ja seikkailut.

        Eipä toisaalta kai tainnut olla järin villitysvuosiakaan. Tietenkään jokaisesta tapaamisesta ei alkanut joku pitkä parisuhde, mutta nuorena en tullut ajatelleeksikaan että vaan villinä viilettäisin miehestä toiseen. Olen kai aina ollut kumppanuuskeskeinen, vaikken olekaan sellainen että pitäisi olla 24/7 yhdessä. Omat asunnotkin olisi näin vanhempana ihan ok, ettei tarvitse suotta tehdä älyttömästi kompromisseja.

        Nettideittihaussa on kieltämättä tullut tuollainen tunne kuin yohan-64 sanoo. Että laskelmoitua touhua. Toivelistat tanassa vaan plarataan toistensa profiileita läpi.


    • 3 + 7

      Ei auta nyt paljon nettideitit tässä iässä. Lopulta muutaman kuukauden silloin tällöin siellä oltuani tuli tunne, että miehet jo lähtökohtaisesti olettavat minun(kin) olevan jonkinlainen pöpi, tyyppiä avohoidossa oleva mt-potilas, koska ilmeisesti olivat usean sellaisen kanssa "päässeet" treffeille tai viestinvaihtoon. Eli ei oikein jaksa yrittää vakuuttaa "kyllä mä olen ihan normaali, ja rakastettava, ja tutustumisen arvoinen, ja ehkä jopa OK-näköinen mielestäsi". Siis tässä iässä on naisen turha olla aktiivinen osapuoli..
      Kun sitten vielä kelvolliset nelikymppiset miehet käyttävät nettideittipalveluja päästäkseen lähikontaktiin noin kolmikymmenvuotiaiden sinkkunaisten kanssa (hoikkien, sporttisten, iloisten, naisellisesti pukeutuvien jne.) niin olkoon.
      Sinulle suosittelen turvautumista ystäviin, tuttaviin, harrastuskavereihin jne. Ihan reilusti kysyt tunteeko joku leskimiestä, eronnutta tms. vapaata kelpo miestä, joka voisi lähteä treffeille ajan kuluksi. Kyllä se "verkostoitumalla" löytyy paremmin, mitä ikinä oletkin etsimässä.

      • Itselläni ei ole käytännössä kavereita juuri lainkaan, sillä elämän alkutahdit eivät menneet kovin hääppöisesti ja mieluummin vetäydyin kuin hakemalla hain ihmisten seuraa enää siinä vaiheessa kun olin tarpeeksi monta kertaa pettynyt ihmisten käytökseen. Ehkä olen liian herkkä kun todellakin pahoitan mieleni jos oikein keksimällä keksitään nälvittävää ja kohdellaan kuin paskaa... Olen jokusen vuoden yrittänyt opetella "tappelemaan" edes netissä, mutta joskus sekin alkaa pänniä liikaa kun tuntuu että tulee vaan turpaan. Jopa tämä nimimerkkinikin tuntuu ärsyttävän jo ennen kuin edes suutani avaan. Mutta olen huomannut että samaa valittavat netissä muutkin, eli että suhtautuminen on välillä aika vihamielistä. Ehkä sitten monikin purkaa niitä kertyneitä mielipahojaan toisiin...

        Itse pelkään että tulen liian omituiseksi ja äreäksi jos menee monta vuotta sinkkuna. Että ei jaksa tehdä enää minkäänlaisia kompromisseja toiseen päin.

        Kavereita kannattaisi hankkia heidän itsensä vuoksi, jos heitä kerää vain jotta pääsee hyväksikäyttämään heitä eli etsimään heidän kauttaan kumppania, niin sehän on perin rumaa käytöstä se... Olen kieltämättä itsekin miettinyt että jos tutustuisi joihinkin ihmisiin ja tutun tutun kautta löytyisi se mies, mutta mielestäni se koko vaativa asenne on jo lähtökohtaisesti itsekäs ja väärä, enkä haluaisi niin kovaksi tulla...


    • mies_44

      Olen 44 vuotias mies ja päädyin sinkuksi 5 vuotta sitten, jonka jälkeen olen ollut ns. silmät auki monilla kursseilla, urheilu- ja kulttuuriharrastuksissa, töissä jne. Kenenkään kanssa en ole päätynyt suhteeseen. Neljä kertaa olen halunnut, mutta ne kaikki suunnitelmat kaatuivat syystä tai toisesta.

      Minussa ei ole ihmeemmin vikaa. Olen pitkä ja hoikka, maailmaa nähnyt, akateeminen ja hyvässä asemassa työelämässä. Cooperin testissä juoksen edelleen 3000m, joten urheilulliseksikin voi kutsua. Kehityskeskustelussa esimies juuri kehui että huumorintajustani on ollut paljon apua tiimimme työssä, joten mikään tosikko tai tylsä tyyppi en ole.

      Baareissa en ole koskaan viihtynyt koska alkoholia en käytä (ei ole koskaan minulle sopinut kun tulee yhdestä viinilasista pää kipeäksi). Ehkä siinä syy yksinäisyyteeni. En käy yöelämässä ollenkaan. Toinen ehkä se, että ystäväpiiri on pieni eikä voi paljon auttaa partnerin haussa.

      En halua masentaa aloittajaa, mutta vaikeaa tämä kai on kaikille tässä iässä ja ajassa. Ehkä sitten kuitenkin minäkin yritän nettideittiä. En hae seksiä, mutta en halua ajatella loppuelämää yksin. 5 vuotta olen jaksanut ihan hyvin, mutta nyt alkaa mitta olla täysi.

      • Siinäpä se että kun minäkään en hae seksiä, mutta kun tuntuu että miehet eivät muuta haekaan. Ei se kuitenkaan niin ole. Tietenkin ne "viihdettä" hakevat ovat päällimmäisenä huutamassa kovimpaa niin että tulee sellainen vaikutelma. Kumppanuutta kaipaavilla on taas sama tilanne kuin minulla tai varmaan sinullakin, eli tässä iässä jo tietää ettei ihan kaikkien kanssa yhteen sovi. Nuorena sitä surutta lähti suhteeseen miettimättä kaikkea mahdollista jo etukäteen, mutta nykyään yrittää olla oikein tarkkana ettei sitten myöhemmin tarvitse katua. Kai sitä kasvaa liian itsepäiseksi ja liian originelliksi, niin ettei sitä omalaatuisuutta sitten kukaan jaksamaan, jommoista alkaa oma luonne olla täynnään. Mutta saapahan ainakin olla oma itsensä, eikä kukaan määräile ja pomota. xD


    • Mnääh, mitä suotta tästä aiheesta veivaamaan. Haluan jo kohti uusia teemoja, aiheita, ajatuksia!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      20
      2252
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      78
      2206
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      42
      2081
    4. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      55
      1458
    5. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      74
      1376
    6. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      65
      908
    7. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      46
      903
    8. Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?

      Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      791
    9. Arvaa sattuuko se

      Että teen töitä siihen että unohdan sinut. Mitä muutakaan voin
      Ikävä
      52
      763
    10. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      34
      760
    Aihe