Olin liikkeellä isohkolla pakettiautolla ja pysäköin jalkakäytävälle laillisten paikkojen puuttuessa.
Kuljetin yli 60kg painavan laitteen nokkakärryillä kiskoen 4:n kerrokseen.
Palattuani oli tuulilasissa sakkolappu ja lapun kirjoittajat poistumassa.
Kerroin heille, että työtäni minäkin teen niin sain vastauksen, vain lastauksen ja purkamisen ajaksi sallitaan poikkeuksellinen pysäköinti.
Pakussa on isot firman logot ja tuulilasissa huoltoajosta kertova lappu puhelinnumeroineen johon olisi voinut soittaa.
Perkeleen ikävää ettei omaa työtään voi rauhassa tehdä. Yksin kun on liikkeellä niin ei voi aina raahata laitteita kovin kaukaa, ja mihin niitä jättäisi jos auto pitää välillä siirtää kaupunginosan toiseen laitaan?
Jouluiloa Katajanokalta
10
204
Vastaukset
- muka tavaraa
"vain lastauksen ja purkamisen ajaksi sallitaan poikkeuksellinen pysäköinti.
Pakussa on isot firman logot ja tuulilasissa huoltoajosta kertova lappu",
niin mitä sitten, noinhan nuo virmojen kuskit juuri tekee kun käyvät päiväkahvilla, olen nähnyt paljon vastaavia tapauksia, lasketaan vaan perälauta alas ja lähdetään "kahville". - hyvää joulua vaan
Niin. Sinä teit työtäsi. Parkkipirkot tekivät työtään. Mikä kohta tuossa meni jotenkin väärin?
- kokenut usein
"vain lastauksen ja purkamisen ajaksi sallitaan poikkeuksellinen pysäköinti.
Oikeasti se on pysäyttäminen mutta sitähän sä just olit tekemässä. Valitettavasti parkkipirkkojen linja ympäri maan on että kun lappu on kirjoitettu se perutaan vaan virallisesti valittamalla vaikka omin silmin nokkakärryt näkisivätkin. Valitusohjeet on siinä lapussa, mars kirjoittamaan. - Jouluiloa
Minäkin pysäköin pakun jalkakäytävälle kun ei ollut muuta paikkaa ja menin kahville ja tortulle. Oli firman paku ja huoltoajo lappu ikkunassa. Sakot tuli kun olin kahvilla. Mihin sen firman pakun pysäköi sikis aikaa että käy kahvilla tai jossain jos ei saa jalkakäytävää käyttää???? Näin Töölössä
- oli joo
Minullakin on monen eri firman lappuja käytettävissä, varsinkin pysäköintifirmojen, silti tulee lappu ikkunaan vaikka käytän jotain niistä kahvilla käydessäni. On se kummaa rahastamista. Ainoat kun säilyy laputtamiselta nin on taksit ja bussit, niillä on oikeus pysäköidä mihin vaan.
- Kuorkkikuski
"Kerroin heille, että työtäni minäkin teen niin sain vastauksen, vain lastauksen ja purkamisen ajaksi sallitaan poikkeuksellinen pysäköinti."
Touché!
Noilla sanoilla valituskirjelmä pysäköinninvalvojalle. Menee läpi kun käytät käsitettä huoltoajo. Tieliikennelaki tarjoaa tähän toimintaan hyvän selkänojan.
Mennee todennäköisesti asiallisesti läpikin kun kyseessä on kunnallinen toimi, eikä yksityisoikeudellinen pellekaarti.- 9632
No ja eikä muuten mee läpi, se nyt on ihan varma. Kun liikutaan yleisellä katualueella, johon myös jalkakäytävä osana kuuluu, voi auton halutessaan vaikka tapetoida ulkopuolelta huoltoajoläpysköillä, eikä sillä ole mitään vaikutusta siihen, saako pysäköintivirhemaksun, vai ei.
Katos kun jalkikselle pysäköidessä täytyy kuskin pysyä ajoneuvon välittömässä läheisyydessä, eikä minkään vuokrakasarmin neljäs kerros ole välitöntä läheisyyttä. - abcdef
9632 kirjoitti:
No ja eikä muuten mee läpi, se nyt on ihan varma. Kun liikutaan yleisellä katualueella, johon myös jalkakäytävä osana kuuluu, voi auton halutessaan vaikka tapetoida ulkopuolelta huoltoajoläpysköillä, eikä sillä ole mitään vaikutusta siihen, saako pysäköintivirhemaksun, vai ei.
Katos kun jalkikselle pysäköidessä täytyy kuskin pysyä ajoneuvon välittömässä läheisyydessä, eikä minkään vuokrakasarmin neljäs kerros ole välitöntä läheisyyttä.Älä viitti taas aloittaa. Jos se paketti on menossa kerroksiin niin se viedään sinne ja kyseessä on purkamisen takia pysäyttäminen.
- jalkapallikenttä
tarkoittaako jalkis jalkapallokenttää?..kysyy epätietoinen..?
- Möö
Oliko kadulla sillä kohtaa pysäyttämiskielto? Jos ei niin siihenhän se auto kuuluu pysäyttää eikä jalkakäytävälle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi762539On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole492536Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732402Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.672200Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl321897Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1051749Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko241221Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71054Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411045Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön59965