SDP:n kansanedustaja Sirpa Paatero vaati vappupuheessaan, että työttömille tarjottavia aktiivitoimenpiteitä pitää lisätä huomattavasti ja työvoiman palvelukeskuksille pitää tarjota turvattu rahoitus ja pysyvä toimintamalli koko maan alueella.
Annan täyden tukeni Paaterolle. Hän tekee todella hienoa työtä puolustaessaan työvoiman palvelukeskuksia. Työvoiman palvelukeskuksethan ovat erittäin tarpeellisia työttömien oikeuksien toteuttamisen kannalta. Ilman työvoiman palvelukeskuksia monien työttömien olisi huomattavasti vaikeampi päästä työelämävalmennukseen, työkokeiluun, työharjoitteluun, kuntouttavaan työtoimintaan ja muihin työvoimapoliittisiin aktiivitoimenpiteisiin, joista on erittäin suuri hyöty työttömille.
Viisaana naisena Paatero ymmärtää, että se on todella suuri virhe, jos työvoiman palvelukeskusten toimintaa ei turvata riittävällä rahoituksella ja pysyvällä toimintamallilla:
"1.5.2011 08:42
Vappupuhe 1.5.2011
Sirpa Paatero
Sibelius-puisto, Kotka
Tarvitsemme myös aktiivista työvoimapolitiikkaa. Palveluiden piiriin pääsyä on huomattavasti nopeutettava, työvoimapoliittista koulutusta, työharjoittelua ja palkkatuettua työtä on merkittävästi lisättävä. Työvoimakoulutuksen hankintakriteerejä on uudistettava, tarvitaan tehoa ja laatua. Työvoiman palvelukeskukset tarvitsevat pysyvän toimintamallin ja turvatun rahoituksen koko maan alueella. Vain siten viranomaiset voivat sitoutua työllistämissuunnitelmiin, jotka sitovat jo työtä hakevaa työtöntä.
Oikeisto haukkui näitä toimia aiemmin tempputyöllistämiseksi. Nyt voimme sanoa, että näille tempuille olisi todella ollut kysyntää myös viime hallituskaudella ja niille on kysyntää myös jatkossa. Näiden toimien väheksyminen ja vähättely on todella ala-arvoista."
http://www.sdp.fi/politiikka/artikkeli/3970/vappupuhe-sirpa-paatero-kotkassa
Työttömien oikeuksien puolustajan puheenvuoro
34
699
Vastaukset
- Letori 007
Kuntouttavassa työtoiminnassa oleville kannustava joulutervehdys: Kyllä siitä toiminnasta joku hyöty on.
http://aijaa.com/002679240273.jpg- nyurnyjhtg
Aivan varmasti on.
- Kokemus kertoo
Kiitos mutta ei kiitos. Noi tempputyöpaikat on 99% paskahommia ja niitä ei kauheesti kiinnosta tehdä 9 euron päivä palkalla. Ja kun tuo "aktivointi" harvoin on asiakkaan oma valinta, niin siitä todennäköisesti seuraa vain lisää motivaation laskua ja lisää joutena oloa. Ootteko edes itse olleet noissa kikkakolmos hommissa? Oikeasti tuo touhu pitäisi kokonaan lopettaa ja käyttää rahat johonkin järkevämpään. Kun nuo pilipali kikkailut loppuu niin sitten vaan tempputyövalmentajat,työkkärin setät/täti,kursin vetäjät vaikka lapioimaan paskaa 8 euroa tunti. Ja sitten voi vaikka niitä OIKEITA työpaikkoja vapautua. Olisikohan ollu että 13% työvoimasta on tempputyöllistettyjä. Siitä tulisi monta PALKALLISTA paikkaa.
- Kokemus kertoo
114 pelleä antoi - :D. On se humoristista. Taitaa kaikki olla kunnon töissä tai jotain. Itse olen juuri taas tässä pellekikkailu aktivoinnissa. Palkallista ei kuulemma voi tarjota vaikka hyvin on hommia paiskittu (tiesin jo etukäteen että näin on vaikka asiasta ei kerrottu). Humoristista että tämän n. 4kk aikana kyseissä paikassa on ollut 4 työharjoittelijaa, 4 ammattikoulusta harjoittelusta ja 7 tet:läistä. Ja voin sen verran paljastaa että kyseessä on suomen yksi suurimpia halpa tavarataloketjuja. Juu lisää vaan ilmasta työvoimaa kun ei oo varaa palkata:D. Bonuksena kaupanpäälle on huono työilmapiiri ja kaikki vihaa esimiestä. Kyllä huomaa että suurin osa ihmisistä on tyhmiä. Tarvisi tehdä tästä oikein kansalaisvelvollisuus että joka jannu ja muija on 2 vuotta tuolla 9 eurolla päivä (1 työharjoittelussa ja 1 työelämänvalmennuksessa). Sitten vielä tarvitaan uutena:työelämään tutustuminen (kesto 1 vuosi), työelämään perehdyttäminen (kesto 1 vuosi),työelämään palautuminen (kesto 1 vuosi) ja pari muuta eri nimikkeellä. Ja juuri sellaisissa kunnon orjatyöpaikoissa. Erityisesti naiset koska he eivät joudu armeijaa suorittamaan. Jos joku ei käsittänyt niin osa tekstistä oli sarkasmia :D .
- Pian tömähtää nenään
No tuollaiselta kermapersedemarilta ei voi tuonkummempaa odottaa, pihalla kun tamponinnaru koko ämmä. Vai että lisää palkattomia pelletyöpaikkoja 9 euron ruhtinaallisella korvauksella. Noilla hyväpalkkaisilla demarirouvilla ei ole mitään käsitystä millainen pohjoiskorea suomi on omille kansalaisilleen joka kituuttaa jollain peruspäivärahalla ja ei saa sossusta penniäkään vaikka lakienmukaan olisi oikeutettu saamaan minimikorvaukset. Niinettä haistakaa paksu paska kaikki demaritantat ja muut kusipäät.
- Asia on tutkittu
Kuntouttava työtoiminta syrjäyttää ja pitkittää työttömyyttä.
- Boss kaiku
Kyllä me kaikki tiedämme että Suomessa on orjatyötä, paitsi Kaaleppi jonka aivokapasiteetti ei riitä moisen asian ymmärtämiseen. Samaa mieltä on varmaan myös Suomen Jallitus (ent. Hallitus). Tuon Jallituksen älyttömyyden ja suhteellisuustajuttomuuden me olemme viime aikoina huomanneet.
Orjatyötä on se jos ei vähintään TES:n mukaista palkkaa makseta työstä. Lisäksi noista orjatöistä ei kerry vuosilomaa eikä eläkettä, myös esim. työterveyshuoltoa ei ole vaikka noissa orjatöissä tehdään ihan tuottavaa työtä josta on taloudellista hyötyä vain loispummiyrittäjille. Orjatöistä saatava 9 euron ylläpitokorvaus päivältä ei riitä työssäkäyntikuluihin joihin sisältyy matkat vaatetus ja orjatyön vuoksi kohoavat ruokailukustannukset, saati sitten että se olisi jotain ylimääräistä rahaa tai peräti palkkaa työstä.
Työttömyysturva ja sosiaalitukituki on tarkoitettu työnhakijoille työttömyysajan työnhaku- ja elinkustannusten korvaamiseksi vaikka ne eivät nykyisellä hintatasolla siihen edes riitä. Nuo tuet ei ole tarkoitettu loispummiyrittäjien kilpailua vääristäväksi työttömien orjatyöllistämiseksi ilman palkkaa. Siksi nuo tuet pitääkin poistaa työssä käyviltä ja työnantaja velvoitettava maksamaan palkkaa kaikesta työvoimasta jota tarvitsee. Jos nuo palkattomat työt lopetettaisi niin syntysi välittömästi kymmeniä tuhansia PALKALLISIA työpaikkoja ja veroeuroja kertyisi sekä tukia säästyisi, kannattavaa, eikö totta?
Ellei palkkatyötä ole niin täysin laillinen elinkeino voi olla myös työttömyysturva jos työttömyysturvan edellytykset ovat olemassa. Työttömyyspäiväraha on ihan laillista ja lisäksi verollista tuloa. Myös toimeentulotuki ja asumistuki perustuvat lakiin ja ovat ihan laillinen elinkeino. Käytännössä työkkäri rikkoo Suomen perustuslakia valitsemalla työn koska vain työn tekijällä on oikeus valita työ. Perustuslaissa on myös määräys viranhaltijan puolueettomuudesta. Työkkärin virkailijat ovat lähes poikkeuksetta työnantajan puolella.
Totta kai työttömän pitää olla työhön tai työllistämistoimiin käytettävissä mutta ei loispummiyrittäjien hyväksi käytettävissä. Yhteiskunta tekee koko ajan rikosta ihmisyyttä vastaan pakottamalla ihmisiä orjatöihin vastoin Suomen perustuslakia ja kansainvälisiä sopimuksia. Tuo on enemmän kun sopimusrikkomus ja tulee ennemmin tai myöhemmin vaikuttamaan yhteiskuntarauhan järkkymiseen tavalla jota moni ei uskalla edes kuvitella. Työvoimahallinnon ja loispummiyrittäjien työttömille järjestämät sanktiot (karenssit) määrätään mielivaltaisesti ja länsimaisten oikeusperiaatteiden, Suomen perustuslain ja kansainvälisten sopimusten vastaisesti pannaan täytäntöön ennen lainvoimaista päätöstä. Nuo karenssit eivät tuo yhtään uutta työpaikkaa vaan päinvastoin ne aiheuttavat paljon inhimillisiä kärsimyksiä ja lisäävät syrjäytymistä sekä hätää ja sitä kautta sosiaalitukien tarvetta. Suomen laki ei pakota osallistumaan orjatöihin tai suostumaan muihin kyykytystoimenpiteisiin ja siksi usein onkin parempi olla vapaana kun orjana kun käytännössä ei elintaso siitä miksikään muutu, joissain tapauksissa jopa alenee.
Kyllä työvoimahallinto on tehnyt yhteiskunnalle melkoisen karhunpalveluksen ostamalla loispummiyrittäjiltä lumekoulutusta jonka taso on surkea. Myöskään koulutuksen tasoa ei valvota mitenkään. Päin vastoin jos kurssilla olija ilmoittaa kurssin tasosta työkkäriin niin saa hän potkut kurssilta ja tapauksesta riippuen joko karenssin tai rangaistustyössäoloehdon. Noilla hömppäkursseilla ei hoideta nykyistä työttömyyttä eikä paikata kyllä mahdollisesti ehkä tulevaa työvoimapulaa vaan koulutuksen tasoa on nostettava.
On turha vaatia työttömiltä moraalia kun sitä päättäjillä ja loispummiyrittjäillä saati loispummikonsulenteilla ei ole ikinä ollutkaan. Ei ole ahneudella ja röyhkeydellä kyllä mitään rajaa.
Orjuus loppuu heti kun kukaan ei suostu orjaksi. Onhan se jo nähty että puheet ei auta. Kaikkien edellä mainittujen yhteiskunnallisten epäoikeudenmukaisuuksien ja muiden haittojen lisäksi orjatyö huonontaa huoltosuhdetta kaksinkertaisesti koska jos työstä maksettaisi palkkaa niin siitä yhteiskunta saisi myös verotuloja. Nykykäytännöllä nuo veroeurot menevät loispummiyrittäjille, loispummikonsulenteille ja herraties minne.
Poliittista tahtoa työttömien tukien parantamiseksi ei nyky-yhteiskunnassa ole koska poliitikot ovat loispummiyrittäjien talutusnuorassa, päinvastoin noiden tukien reaaliarvo laskee jatkuvasti. Kaikkihan me olemme joskus maksaneet veroja joilla nuo tuet kustannetaan ja nykyisin aika moni tarvitsee noita tukia jossain elämän vaiheessa mutta nyt päättäjät keplottelevat ne omiin ja loispummiyrittäjien taskuihin.
Suomen orjatyölain on pakko muuttua jollain tavalla ennemmin tai myöhemmin ja sitä on pakko muuttaa viimeistään siinä vaiheessa kun saadaan kyseisen orjatyölain säätäjät Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimeen. Ja ne kyllä sinne viedään vaikka raudoissa.
- Ei-kuntoutettu
Siis ihan oikeesti: onko joku täysipäinen joutunut "kuntouttavaan" työtoimintaan?
Itse kun en tunne yhtään tapausta, vaikka työttömiä tunnen paljonkin. - patjan alta
Aktiivitoimintoja Vyökin löytyy kun on ahkera, kuten mekin olemme, ihan
- Kyppipatjalta
Maaorava eli kontiainen löysi oman patjan
- Tyhjää työtä!
Kuten mm. tyhjät menee.....sankoin joukoin....tyhjään työhön.....tekemään jotain....mikä oli työtä!. jota ei ole tyhjille.......
- otsikko turvaan tänn
Lisääntyvän työttömyyden aikana annetaan niin ilmaisia neuvoja k
- rupea työttömäksi
Se on täysin totta, työttömyyden piti olla myös tilapäistä. 90-luvun lama muutti kaiken, silloin tuli 500 000 työtöntä, puoli miljoonaa ihmistä ilman töitä. Konkursseja ja ties mitä. Fakta on se, ettei koskaan, ei tähän päivään mennessä ole syntynyt puolta miljoonaa uutta työpaikkaa, mistä ihminen saisi täysipäiväisen työn ja millä hän pystyisi elättämään itsensä. Meillä on nytkin satojatuhansia työttömiä, mutta tosiasiassa kukaan ei tiedä, paljonko työttömiä on: kursseilla, eläkeputkessa jne. Meillä ei ole satojatuhansia työpaikkoja eikä niitä ole tulossakaan. Yrityksetkin ovat jo kaikki pörssiyhtiöitä ja ne tuottavat voittoja, eivät työpaikkoja. Kuten ehkä sinäkin olet jo huomannut. Meillä ei ole töitä, on kyllä tiettyjä osa-aika ja halpatyöpaikkoja, mihin ei koskaan riitä tekijöitä, mutta se on ymmärrettävää, koska osa-aikatyöllä ei elä ja työstä kuuluu maksaa palkka. Jos olet eri mieltä, lahjoita palkkasi pois tai palkkaa omalla palkallasi joku toinen. Sinähän teet työtä kutsumuksesta. Not.
Useimmilla työttömillä on aikomus mennä töihin. On propagandaa ja valehtelua sekä työttömien syyllistämistä edelleen jatkaan tuon virren laulamista. Sitä alettiin laulaa jo 90-luvulla, vaikka yhteenlaskun vaikeustaso on 1 1 ja 2-2.
Eli kun töitä ei ole, niitä on tehty kannattamattomiksi jne. ei ole töitä mihin mennä.
Esimerkkejä:
Jos olet työtön ja saat 3 kk pätkätyön se voi katkaista ansiopäivärahasi laskujakson. Saat ansiosidonnaisia 1000 euroa kuussa. Palkkasi työssäsi on paljon pienempi kuin edellisessä. Jolloin siis ansiosidonnaisesi lasketaan uudelleen, tulosi pienenevät 150 euroa ja sinä siis: saat 850 euroa kuussa työttömänä, koska otit vastaan 3 kk:n pätkätyön. Odotat uutta päätöstä noin 8 viikkoa tulottomana, eli 3 kuukaudessa sinun pitää myös säästää 2 kk tulot, koska et saa rahaa. Lisäksi siihen sisältyy omavastuu.
Kokeile!
Jos otat kahden päivän keikkatyön vastaan, lasketaan sinulle soviteltu päiväraha. Maksat liitolle jäsenmaksun muuten myös niistä kahdesta päivästä. Mieti siis kannattaako ammattiliittoon kuulua ollenkaan. Ne eivät pidä pätkätyöläisten eivätkä tilapäiskeikkojen tekijöitten puolia ollenkaan. Liittoja kiinnostaa vakituiset ylläpitäjät ja lystin maksajat, liitoissa on korkeat palkat ja ne maksaa vakkarityöntekijät. Ammattiliittojen ote löystyy koko ajan, koska siellä on poliitikkoja ja oman edun suhareita. No mutta!
Sinä maksat siis liitolle prosentit, soviteltu lasketaan ja sinä olet tehnyt noin 60 km työmatkalla (yht. 120 km) 8 tunnin päivät 10 euron tuntiliksalla. Arvaapa paljonko sinulle jää käteen, jos syöt töissä? Noin 10-20 euroa. Kahden päivän työstä. Saat siis noin 5-10 euroa per päivä jos teet laillisesti keikkatöitä, siis pahimmillaan.
Työtätekemätön "eliitti" ei pysty säästämään ainakaan Kelan rahoista mitään. Noin 570 euroa kuussa ei riitä edes elämiseen, kuten ehkä osaatkin (?) laskea. Sossun ja asumistuen yhteenlaskettu summa on noin touhutonni. Siitä ei saa helposti säästettyä mitään asuntojen hintoja kylläkään. Ansiosidonnaiset ovat tietenkin eri juttu, miehillä ne ovat yleensä korkeamman palkan takia jopa 400 euroa korkeamman kuussa. Raksamies saa siis noin 1600 euroa käteen, se onkin oiva leporaha kyllä. Määräaikainen 500 päivää jonka jälkeen tippuu kelan rahoille. Joten 10 vuodessa hän ei saa hänkään taloa säästettyä.
Kyllä sinä olet oikeutettu siihen ihan samaan, jokainen myös työssäkäyvä on. Jos tuntuu, että saisit paremman elintason ja elämän olemalla työtön, niin saat oikein luvan ja kannustan sinua ryhtymään siihen. Ehdottomasti sanot itsesi irti, siis sinun mukaasihan töitä varmaan löytyy kun ottaa vaan, ja hakee, joten mitään riskiä tähän ei sisälly: saat vain luksuslomaa pari vuotta.
Tai kymmenen, mielestäni sinun kannattaisi ehdottomasti säästää se oma asunto, tai sitten vaikka sijoitusasunto.
Siis. Säästä 3 kk tulot. Sano itsesi irti. (Saat 3 kk karenssin)
Sitten vaan olet työttömänä. Saat 500 päivää ansiosidonnaista mikäli täytät ehdot ja olet ammattiliiton tai ytk:n jäsen ja saat sen jälkeen Kelan rahaa. Mikäli tulosi ovat riittävän pienet (ainakin alle 1200 euroa kuussa) saat asumistukea ja mikäli siitäkin pienemmän saat hieman toimeentulotukeakin. Kertoisin sinulle takaisinperinnästä, päätösten kumoamisesta ja muusta, mutta eliitissä oltuasi jonkun aikaa, huomaat kyllä itsekin.
Sinä OLET tasa-arvoinen, OIKEUTETTU, joten toteuta oikeuksiasi, ja jätä työsi, säästä itsellesi asunto ja lakkaa kadehtimasta työttömiä. Sinä voit saada lahjoja ihan yhtä paljon työssäkäyviltä ja päästä eliitin joukkoon aivan helposti. Lopeta kateutesi ja turha marinasi, ja ala elää kuten haluat, rupea siis työttömäksi. Sinulla ei ole yhtään syytä olla tekemättä niin!
Parempaakin tekemistä sinulta varmaan löytyy kun olla työnantajasi orja ja uhrata elämäsi leikkiessäsi marttyyria. Ota itseäsi niskasta kiinni ja hanki parempi elämä. - kalervo kullanuppu
Kun katselee sitä touhukasta työntekoa työ- ja elinkeino museon Lasipalatseissa, työttömänä työn hakijana, kun touhukas museon virkailija, kulloisen vuoro numeroituna tekee " tuloksellista asiakas palvelu työtään" ja pääsee taas tilastomerkinnäksi museon listoille uudelleen pölyttymään seuraavaan kertaan, se on sitä kalervo kullanupun ja Tarja Filatov:n työntuloksen hedelmiä!.
- 29
kalervo ei kuulemma laita koskaan ***settä penkkiin!.
- tänne piiloon
TE-Keskus? Koettu ja nähty. Minäkin sain paikan. Sovittiin työnantajan kanssa, että aloitan heti seuraavalla viikolla. Olin ollut töissä muutaman päivän ja menin käymään työkkärissä. Virkailija lohkaisi:
- Et sinnä saa mennä vielä sinne, Työvoimatoimistonjohtaja ei ole ehtinyt käsittelemään sopimustasi.
Olin siis tehnyt työtä ilmaiseksi. Ei, kun kotiin odottamaan. Ja vajaan viikon päästä pääsin vihdoin takaisin töihin. Tykkäsin paljon, mutta alussa minulle oli kerrottu, että saisin ensimmäisen palkkani kahden viikon kuluttua. Näin ei kuitenkaan käynyt. Sossusta ei herunut rahaa, olin heidän mielestään vuokratöissä ansainnut, niin paljon, että sen olisi pitänyt riittää kahdelle kuukaudelle. Ei riittänyt, mutta he sanoivat etteivät voi tehdä uutta lausuntoa tilanteestani, ennen kuin kuukauden lopussa. Työmatka oli 6 km yhteen suuntaan. Eikä ollut rahaa. Mitä tehdä? Ei autoa. En voi pyöräilläkään. Ei tuttuja uudessa kaupungissa. Onneksi oli kesä minä kävelin, siis, kaksitoista kilometriä päivässä. Seurakunta avusti sen verran, että sain ruokaostoksiin lappuja, mutta minulla on lemmikkejäkin. He sanoivat, että eläimille ei saa ostaa. Minä ostin kuitenkin, kaikkea sellaista mitä lemmikkini syövät, jauhelihaa, seitä yms. Ja söin itse puuroa.
Ja kävelin. Toinen kuukausi, kun oli menossa, aloin olla puhki. Minulla oli koeaika ja päätin, jos vain ei rahoja ala TE-keskukselta kuulumaan. Minun on pakko lopettaa työni, vaikka halusinkin jatkaa.
Rahoja ei tullut ja, kun koeaika oli täysi minä lopetin.
Seuraavaksi sain parisataa avustusta sossusta. Se ei pitkälle kantanut, oli kännykkälaskut, opintolainat, sähkölasku maksussa. Lisäksi kahden kuukauden vuokrat rästissä.
Kun rahoja ei kuulnut ja ruokakin oli loppumassa kävelin kaupunkiin ja työkkäriin. Virkailija levitteli käsiään.
-Soita Te-keskukseen.
Soita? Olin sopinut Tele Finlandin kanssa, että en soita, mutta vastaanotan puheluita, tämä sen takia, etteivät puhelinlaskuni kasvaisi ja pystyisin maksamaan sovittuna aikana edellisen laskun heille.
No, seuraavana päivänä minä kävelin tuon 6 km Te-keskukseen ja kerroin siellä tilanteeni.
Siellä virkailija ymmärsi ja otti yhteyttä toimistoon, joka pulittaisi rahat tililleni. Toimisto oli Kuopiossa. En vieläkään ymmärrä, minkä tähden asian piti kiertää Kuopion kautta!
Voitte uskoa, että olin shokissa, kun puhelun päätyttyä. Virkailija kertoi minulle.
- Työvoimatoimistonjohtaja ei ole vielä allakirjoittanut papereita TE
-toimiston kanssa ja sen takia palkkasi on viivästynyt näinkin kauan. Sinun pitää mennä työvoimatoimistoon...
Itku kurkussa minä kävelin työvoimatoimistoon. Onneksi kerkesin vielä.
En saanut anteeksipyyntöä. En mitään muutakaan korvauksekseni.
Mutta rahani sain tilille seuraavalla viikolla.
Tämä tarina, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin on tosi. Ja se tapahtui Oulussa.
Nykyään olen taas vuokratyössä. Enkä halua olla missään tekemisissä työvoimatoimiston, enkä myöskään TE-toimiston kanssa. - hys hys hiljaa
Jos pitkäaikaistyötön on niin sairas että ei pysty töissä käymään tai töitä tekemään, niin pannaan se silti johonkin töihin, mutta ei makseta sille siitä työssäkäynnistä palkkaa? Sekö tekee koko asiasta järkevän? Sekö se parantaa sen hinkuyskän tai tuberkuloosin tai nivelreuman tai paksusuolen syövän tai mitä tauteja tai vammoja sillä nyt sitten sattuu löytymään tai olemaan?
Voisiko se, että joku perusturvan varassa vuosia roikkunut työtön osoittautuu hyvin sairaaksi olla yksi seuraus siitä että hänellä ei ole ollut varaa maksaa terveyskeskusmaksuja eikä ole ollut varaa ostaa apteekin lääkkeitä?
Ja palkatoman työn teko sitten poistaakin tämän sairausongelman hänen elämästään? Hän voi mennä terveyskeskukseen ja kuitata maksut sillä että kävin palkatta niin ja niin montaa tuntia töissä siellä ja siellä? Ja sama sitten apteekissakin ja tietysti myös ruokakaupassa, sillä ihminenhän on mitä syö, ja moninpuolinen ja ravitseva ravinto kohentaa kummasti kenen tahansa olotilaa ja edistää tervehtymistä jos on sairas. Ne siellä marketin kassalla sitten hyväksyvät maksuksi kassillisesta ruokaa sen että on sitä oltu palkatta ja eläkettä kerryttämättä kuntouttavassa työtoiminnassa jopa 12 - 40 tuntia viikossa vaikka ei oikein näiltä taudeiltani olisi jaksanutkaan?
On se tämä käytännön filatovismi eli ilmaistyön teettäminen sitten ihmeellinen asia. Se on ihmelääke kaikkeen, se parantaa bulinamian eli juoppojen sokerihimon, se parantaa tuberkuloosin ja maitoruven, se parantaa katkenneet luut ja nivelreuman, se parantaa kaikkien kaikki sairaudet ja vammat paitsi kaalepin mielisairauden.
Siis että sullako on se ja se tauti eli vamma? No ei muuta kuin palkatta töihin, mielluummin hakkaraisen sahalle, ja kas kummaa ilmaistyön teon myötä terveys alkaakin hyvinkin sairailla sitten kohisten kohentua?
Ja tämä tapahtuu maassa jossa on massatyöttömyys? Maassa jossa on terveitäkin työttömiä pilvin pimein?
On oletettava että tämän loputtoman kaikki työttömät on mukamas sairaita ja kaikki työttömät on mukamas juoppoja ja kaikki työttömät on mukamas sitä ja on mukamas tätä jorinan takana on se sama vanha juoni. On ja oli löydettävä jokin ns. "mainilan laukaukset" joiden varjolla voidaan työttömiä sitten alkaa häpeämättä riistäämään palkattoman työn teettämisen avulla. - Päkiä
Onko tuo paateroinen ollut joskus ns.s tuottavassa työssä?
Tuottava työ tarkoittaa työtä, jota eivät veronmaksajat kustanna. - Kuka olen?
Ei Nuorten Kotkain nahkatakkinen puheenjohtaja kerro blogissaan, mitä oikeita töitä hän on tehnyt.
http://sirpapaatero.net/kuka-olen/ - 11 8 19
Onko tämä vain sattumaa kaksi samanlaista puheen vuoroa samalta puolueelta vain vuosi väliä
- aika pahanakki
Työllistyminen on helppoa, senkus vaan soittaa työpaikalle ja kysyy töitä. Kyllä tekevälle aina töitä löytyy. Kyllä töitä löytyy jos vain ottaa vastaan mitätahansatyötä eikä nirsoile. Huonommastakin työstä selviytyy kun muistaa kolme työelämän tärkeintä valttia: Asenne, asenne, asenne!
Kaikki tuet pois niin johan alkaa alipalkattu työ maistumaan. Jonkunhan ne huonommatkin työt on tehtävä. Huonommasta työstä maksetaan huonompaa palkkaa, kannattaa kouluttautua parempiin työtehtäviin. Valitse koulutus oikein ettet kouluttaudu alalle jolla on jo paljon työttömiä. Koulutuksessa tärkeintä on: Asenne, asenne, asenne!
Työharjoittelu on mahdollisuus, ei mitään hyväksikäyttöä. Työharjoittelussa voit saada arvokasta työkokemusta ja saada jalkaa ovenväliin sekä tärkeitä suhteita työnantajiin. Vaikka joutuisit olemaan pitempäänkin työharjoittelussa, niin siltikin se on hyödyllisempää kuin kotona kattoon syljeskely. Työharjoittelussa tärkeintä on asenne, asenne, asenne!
Työttömyys on aina oma vika. Jos on työtön pitää katsoa peiliin. Yhteiskunta on täydellinen, siinä ei voi olla mitään vikaa. Työnantajat ovat tänäpäivänä uhreja. He joutuvat ahneiden työläisten ryöväämiksi. Ahneet työläiset ajattelevat vain itseään. Viaton työnantaja osallistuu yhteiseen kakkuun maksamalla kaiken, työläiset vain sen mikä on pakollista ja senkin pitkin hampain. Työnantaja ei välitä rikkauksista, hänelle tärkeintä on yhteinen hyvä ja se onnistuu vain asenteella, asenteella, asenteella!
Työnteko on muuttunut. Työntekijän on tehtävä uhrauksia viattomalle yrittäjälle. Jos et kuulu tiimiin etkä ole hyvä jätkä, saat lähteä. Miksi viaton yrittäjä on aina se joka joutuu tekemään kaikki uhraukset, muttei ahne työläinen? Miksei ahne työläinen suostu leikkaamaan palkkaansa?
Maahanmuuttajataustaiset työntekijät ovat reilumpia viattomia yrittäjiä kohtaan. He suostuvat tekemään 12 tuntisia päiviä 5 euron tuntipalkalla. He suostuvat ylitöihin palkatta eivätkä valita, toisin kuin ahneet suomalaiset työntekijät. Kiinassa on maailman ahkerimmat ja reiluimmat työntekijät. Heillä on kaikilla asenne, asenne, asenne!
Suomalaiset lapset ovat ahneita kun he käyvät ilmaiseksi kouluja, kiinalaiset lapset tekevät tehtaissa töitä 1 euron päiväpalkalla. Se on suurta lojaaliutta ja rakkautta viattomia työnantajia kohtaan! Se osoittaa kiinalaisten lasten vankkumattoman asenteen, asenteen, asenteen!
Palkka on vain rahaa, tärkeintä on asenne, asenne, asenne! Ihmisen tärkein asia elämässä on vain ja ainoastaan työ sekä uhrautuminen viattoman työnantajan sekä yhteisen hyvän hyväksi.
Ja siinä ratkaisee vain asenne, asenne, asenne!- henkilövajaus korj.
Työvoimapulaan tarvitaan maahanmuuttajia pikaisesti ->
"Suomeen tulee syksyllä sairaanhoitajia Espanjasta
Suomeen saapuu syksyllä viitisenkymmentä sairaanhoitajaa työttömyyden koettelemasta Espanjasta. Hoitajien kielikoulutus alkoi Espanjassa toukokuussa. He suunnistavat töihin Satakuntaan, Kotkan ja Turun seuduille sekä Vaasaan.
Kaikilla tulijoilla on sikäläinen nelivuotinen sairaanhoitajatutkinto ja hyvä englannin kielen taito, kertoo Bothnia Work -hankkeen projektipäällikkö Riitta Lehtisalo Vaasan työ- ja elinkeinotoimistosta.
Rekrytointihankkeen syynä on etenkin Suomen hoitajapula, joka vaivaa etenkin vanhustenhuoltoa.
Espanjassa puolestaan etenkin nuorten työpaikat ovat kiven alla, ja sairaanhoitajille on ollut tarjolla lähinnä vain sijaisuuksia. Espanjalaisten rekrytointia alettiin valmistella eri alueiden virkamiesvoimin noin vuosi sitten. Vaikka halukkaita tulijoita osattiin odottaa, niin suuri kiinnostus yllätti suomalaiset. Hakemuksia tuli peräti 2 400.
Halukkaat karsittiin ensin papereiden perusteella ja sitten haastatteluin. Valitut koulutetaan Espanjan Bilbaossa ja Santanderissa. 19 viikkoa kestävän koulutuksen aikana hoitajat oppivat suomen kieltä ja saavat tietoa Suomen terveydenhoitojärjestelmästä.
Esimerkiksi Vaasaan tulee seitsemän hoitajaa lokakuussa. Heidän kanssaan tehdään kaksivuotinen työsopimus. Tulijat työskentelevät Vaasan kaupunginsairaalan vuodeosastolla.
– Hoitajien tuominen Espanjasta ei ole mikään pääkeino ratkaista hoitajapulaa, mutta nykytilanteessa kaikki vaihtoehdot täytyy katsoa, perustelee Vaasan kaupungin perusturvajohtaja Jukka Kentala.
– Tehyn tietojen mukaan noin 30 000 sairaanhoitajaa tai lähihoitajaa työskentelee muilla aloilla. Pitkällä tähtäyksellä työvoima pitäisi saada tästä reservistä, Kentala pohtii.
Hoitajapulaa on paikattu aiemmin rekrytoimalla hoitajia muun muassa Filippiineiltä. He ovat työskennelleet pääkaupunkiseudulla."
Turun Sanomat
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/380682/Suomeen tulee syksylla sairaanhoitajia Espanjasta
- 13 14 27
eSPANJAN TYÖTTÖMYYS LÄHENTELEE JO 20% TASOA, ja ahneet virkamiehet näyttää esimerkkiä miten työvoimaa kyykitetään suomessa ja espanijassa!.
- 13 14 27
eSPANJAN TYÖTTÖMYYS LÄHENTELEE JO 20% TASOA, ja ahneet virkamiehet näyttää esimerkkiä miten työvoimaa kyykitetään suomessa ja espanijassa!.
Ketjusta on poistettu 24 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455150Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1241643Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151519Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "501436- 141215
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4111081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171037Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76999No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol19906Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60827