"Vammaisen" työnhaku... Työllistäisitkä Sinä vammaisen?

Ei narunjatkoksi!

Ihan ekaks sanon ettei tää oo provo!

Olen tehnyt töitä reilut 15v.
Reilun kaksi vuotta aikaa sitten olin osallisena liikenneonnettomuudessa, jossa oikea jalkani vaurioitui, samoin selkä. Vakuutusyhtiö korvasi kaiken, ei siinä mitään. Täyttä palkkaa työnantaja makois kokoajan, jonka vakuutusyhtiö korvasi yritykselle takaisin. Firmassa tuli kuitenkin YT-neuvottelut, jonka seurauksen yrityksestä irtisanottiin tuotannollisista ja taloudellisista syistä kuusi työntekijää, viisi tuotantotyöntekijää, ja yksi allintotyöntekijä eli minut. Vakuutusyhtiö maksoi edelleen täyttä palkkaa minulle. Puoli vuotta kolarin kuluttua vakuutusyhtiön kanssa keskustelin työhön palaamisesta, ja suoritettiin työkokeilua kevennetyllä työllä & 4-tunnin päivällä. Selkä & jalka vaan eivät olleet kuntoutuneet vieläkään, joten sairausloma jatkui, muuttuen myöhemmin väliaikaiseksi työkyvyttömyyseläkkeeksi. Puolitoista vuotta kolarin jälkeen yritettiin jälleen työhönpaluuta samoin seurauksin. Työhalut olivat kovat, samoin työmotivaatio, mutta kuntoutuminen ei ollut onnistunut. Kaksi vuotta myöhemmin vakuutusyhtiö teki päätöksen että minun täytyy olla täysin kuntoutunut, ja ilmoitti lopettavansa eläkkeenmaksun. No, eihän siinä mitään, ilmoittauduin työkkäriin, ja samoin ilmoitin liittoon asiasta, ja aloin etsimään kiivaasti työpaikkoja. Työpaikkoja olin katsellut kyllä aiemminkin, ja yrittänyt mahdollista työllistymistä
Mielenkiintoiseksi asian vaan tekee se, että nyt minut leimataan "vammaiseksi" kun en pysty fyysiseen työhön selkä- ja jalkakipujen vuoksi. Työnjohtotehtävissä olen ollut kuitenkin jo 10-vuotta työssäoloajastani, joten niitä hommia olen katsellutkin.
Työnantajat vaan eivät halua palkata "vammaista" työhön, pelkäävät sairauslomia, imagonmenetystä, työmotivaation loppumista, yms. "Samalla palkalla saa terveen töihin" -on tuttu lause!!!
Aivotoiminnassa minulla ei ole vikaa, samoin äö-testissä olen erittäin ansioitunut, samoin erilaisissa soveltuvuustesteissä.
Olisiko Teillä tämän tekstin lukijoilla hyviä vinkkejä työllistymiseen, sillä työkkärissä kunnei tehdä muuta kun levitellään käsiä ja voivotellaan tilannetta.

18

310

    Vastaukset 18

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lässytystä

      oot vammanen et pysty töihin

    • vasemmistoliitto pop

      juuri nin. Näin tämä hyvin vointi valtiomme toimii ei mitään vastuuta kellään.

    • Kela?

      Oletko koittanut hakea kelasta apua?

    • hjghgtf

      ei kela auta tollasessa asiassa. mites vakuutusyhtiön kanta asiaan

    • Mukavaa Joulua!

      Miten olisi sellainen työ, jota voisit tehdä kotoa käsin? Nettiyhteydethän luulisi toimivan. Saisitko jotain tukea työllistymiseesi tai tehdä töitä ns. yrittäjänä eli veloittaisit työtuntisi ja maksaisit omat verot ja vakuutusmaksut.

      Luovuttaa ei ainakaan kannata.

    • Moi,

      Vammainenkin voi työllistyä jos hän on pätevä hakija. Sivulla http://sisaanheitto.fi/?Avoimet_ty%F6paikat on joitain vammaisille tarkoitettuja työpaikkoja, joita voi hakea. Oletko kysynyt, onko työnantaja oikeutettu saamaan palkkatukea sinut palkatessasi?

      Itseäkin tuo työttömyys mietityttää, kun ei ole mitään tekemistä 2.1.2011 alkaen. Olen hidas matemaatikko, mutta vahvuutenani on vahva koulutus ja täsmällisyys. Matikalla on vaan niin vaikea saada työtä. Kukaan kun ei tunnnu maksavan algebran ja aritmeettisen geometrian osaajalle.

      • Ups. Siis 2.1.2012 alkaen olen työtön.


    • yritäjät on persestä

      joo ala yrittäjäksi ja myy omaa työtäsi aika kalliila jätä maksut maksamatatta palkaa porukaa töihin niin tienaat paljon

    • Nokka pystyyn

      Rehellinen82 puhuu asiaa. Ole ihmeessä yhteydessä hänen mainitsemiin tahoihin, äläkä välitä muista ihmisistä jotka sinua mollaavat. Ole oma ylpeä itsesi, ja näytä mihin pystyt!
      Tsemppiä.

    • ?

      Oletko varma ettei vamma oo korvien välissä?

    • roskaa

      kyllä tekevälle töitä löytyy aina

    • sairasloma???

      Mites sairasloman jatkaminen, jollet ole kerta kunnossa?

    • Ei narunjatkoksi!

      Kiitos muutamasta asiallisesta viestistä. Noi toiset tekstit ovat tulleet jo aiemmin tutuksi, ettei ne kyllä järkytä. Mieklenkiintoista vaan katsoa kuinka toisen ihmisen ahdingosta voi joku noin nauttia, että yrittää vielä enemmän syyllistää lisää...
      Tuosta yrittämisestä olen saanut jo tarpeeksi, viisi vuotta yrittämistä riittää. mulle.
      Rehellinen82 laittoi mielenkiintoisen linkin, tarvii sitä kautta yrittää seuraavaksi.
      Luulisi että tekevälle töitä löytyy, mutta kun noita rajotteita on, niin heti loppuu työantajien mielenkiinto.Tuntuu ihan siltä, että tää vamma tarttuisi muihin... :o
      Sama pätee varmasti muiden työrajoitteisten kanssa.
      Lisää hyviä vinkkejä otetaan vastaan.

      • ...

        Mites tosiaan nuo etätyöt ? Esim. hallintotöissä (ja esim. it-ala) on paljon sellaisia töitä, joita voi tehdä kotoa käsin oman tietokoneen kanssa...

        Mutta ei saa lannistua, pidä pää korkealla ja tsemmppiä =)


      • tsetsettsss

        Uusissa toimitilarakennuksissa voi liikkuminen olla hankalaa, koska kaikki ovet ovat lukittuina ja niistä pääsee kulkemaan kulkukorteilla. Kokemusta itselläni tästä hankaluudesta on muutaman viikon verran, koska olin tilapäisesti kepeillä kulkeva työntekijä. Siksi etätyö voi olla hyvä vaihtoehto, koska kaikki työpaikat eivät vain ole esteettömiä.


    • Ei narunjatkoksi!

      Niin, unohtui vielä mainita että Kelaa asia ei kiinnostanut, kun siellä kävin asiaa esittämässä, käskivät kääntyä vakuutusyhtiön puoleen.
      Vakuutusyhtiössä taas on asian käsittely lopetettu, eli noukänduu!

    • joulua vaan

      selityksen makua koko juttu

    • Hyvää joulua

      Tsemppiä!

      Ei saa masentua, eikä jäädä tuleen makaamaan...
      Nokka pystyyn ja kohti uusia pettymyksiä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      405
      1726
    2. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      145
      1121
    3. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      67
      1073
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      87
      1065
    5. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      101
      1004
    6. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      142
      822
    7. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      94
      731
    8. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      691
    9. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      669
    10. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      57
      644
    Aihe