Juhla ajoista on keskusteltu;

Kristikunta on aina viettänyt erilaisia juhlia.
Juhlista osalla on ollut jumalallinen asetus ja osa on ihmisten itsensä asettamia juhlia.

Vanhan Testamentin puolella on kaksi kohtaa jossa Jumala oli kyllästynyt ihmisten juhliin jotka eivät olleet Herran asettamia.
Kun Jumala suuttui kansan juhlintaan, oli asiayhteys aina sama; - Kansa ei ollut kuuliainen Jumalalle. Asiayhteyden voimme havaita lukemalla Raamattua ko. jakeiden ympäriltä. (Jes 1:11-20, Hoos 2:13 )
Jumala on hyväksynyt juhlien vieton vasta sitten kun kansa on sydämestään kuuliainen Jumalalle ja -uskollinen Jumalan tahdolle.
Jumala ei ole halunnut ottaa vastaan uhrejakaan ennen kuin on sopinut riidat kaikki lähimmäisensä kanssa.

Jumala ei halunnut tietenkään poistaa itse asettamiaan juhlapäiviä, ja siitä vakuuttaakin näin kysymyksessä viikottaisesta lepopäivästä; Jes 58:13-14.

Apostoli Paavali oli pahoillaan kun uskoon tulleet pitivät silmällä "päiviä, kuukausia, juhla-aikoja, ja määrävuosia." (Gal 4:8-10) Mistä siinä on kysymys? Tuohon aikaan oli runsaasti kreikkalais-roomalaisia pakanallisia juhlia. Luonnollisesti Paavali tarkoitti tässä ihmisten asettamia juhlia. (Matt 15:1-9)

"Alkeisvoimat" (Gal 4:9) olivat luontoon liittyviä palvontamenoja. Astrologia oli käytössä palvonnassa. Filosofiaankaan uskovainen ei voi turvatua pelastuksen keinoina. Juhliin liityi aina valtava määrä erilaisia ihmisten tekemiä yksityiskohtaisia määräyksiä miten juhlia tuli viettää. Jeesus ja Paavali taistelivat näitä fariseusten asettamia määräyksiä vastaan.

Nykyisinkin meillä on suuri määrä erilaisia liputus- ja uskonnollisessa mielessä vietettäviä juhlapäiviä. Ihmiset ovat nämä juhlat asettaneet itse itselleen.
On kuitenkin silloin miettittävä asioita mitä näihin juhliin liittyy uskon ja pelastuksen kannalta.

Jumalan lain asettama lepopäivä on ollut aina voimassa maailman luomisesta lähtien. Jumalan valtakunnan perustuslakikin on aina ollut voimassa. (1 Moos 2:2-3, Matt 5:17-18, Room 3:31, Luuk 16:17, 1 Kor 7:19, Jaak 2:8-13, 1 Joh 2:3-5, 3:4, 5:3, Ilm 14:12, 12:17) Laki on voimassa ajan loppuun saakka.

Voidaan sanoa että Raamatullisia jumalallisen asetuksen juhlia uuden liiton aikana ovat vain lepopäivä, sekä kristillinen kaste ja ehtoollinen ovat juhlia jotka Jeesus asetti kuolemansa ja ylösnousemuksensa muistoksi. (Matt 26:26-30, Luuk 22:14-20, Room 6:3-14, 1 Kor 11:23-29)
Juhlaa ylösnousemuksen muistoksi ei ole asetettu Raamatussa.

Uuden liiton ajalle ei ole joulusta eikä edes pääsiäisestäkään asetusta.
Kuitenkin joulua ja pääsiäistä vietetään. Juhlien vietossa on huomioitava että ne vietetään oikeassa hengessä. Juhlat sisältävät tapoja ja perinteitä joiden mielekkyyttä on jokaisen mietittävä itse. Juhlia on kalentereissa yllin kyllin monenlaista aina ihmiskunnan historiassa ollut.

Juhlien hengellisellä uskovaisella ohjaa Jumalan Henki sydämessä kuten kaikkea muutakin hengellisyyttä. (Hes 36:26-27, Hebr 8:10)
Tarkkoja säädöksiä ei voida asettaa kaikessa.

Hyvää Joulua
t. Jari

1

52

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      113
      2396
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      37
      1433
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      640
      986
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      983
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      97
      868
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      865
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      700
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      696
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      686
    Aihe