Heikki Hursti: Tuemmeko juopottelua?

Rehellistä puhetta

Viime sunnuntain Helsingin Sanomissa oli Kalliossa ruokajakelua pitävän Heikki Hurstin haastattelu. Hän mietti sitä että mahdollistaako ilmaisen ruuan jako juopottelun, kaikki rahat voi käyttää viinaan kun ruokaa saa ilmaiseksi. Jos ilmaista ruokaa ei olisi joisivat vähemmän sillä pitää ihmisen syödäkin. Mitä mieltä olet Hurstin mietteistä, onko ilmaisen ruuan jaossa huonojakin puolia ja jos on miksi niistä vaietaan?

27

550

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • köyhä ja kipeä

      Ei voi sanoa noin.
      Kuten joku muija osuvasti sanoi menneinä vuosina: Kun alkoholin hinta nousi, leivän kulutus laski, viinan kulutus pysyi ennallaan.
      Hinnan nousulla oli tarkoitus vähentää haittoja.
      Juopot juovat joka tapauksessa, vaikka eivät saisi muuta kuin palan makkaraa päivässä.
      50 vuotta katseltu.

    • hakekoot ruokaa

      Kun ajatellaan sitäkin aikaa kun ei ruokaa jaettu jonoissa, oli juoppoja ihan samalla tavalla.En usko että ilmaisen ruoan saanti mitenkään vaikuttaa juopotteluun. Juoppojen ikävuodet voi joissakin tapauksessa jopa jatkua muutamalla vuodella kun saavat ruokaakin. Rahansa he kuitenkin laittaa viinaan. Ei ne mieti miten viina tuhoaa koko elämän ja miten vakavia sairauksia saavat koko kehoonsa.

    • Rankaisija

      Pistä linkki, tai lähtee poliisille ilmoitus herjaamisesta.

      • jäykkä jorma

        Joo tuota ei Hursti ole ikinä sanonut.

        Suomessa on 7000 asunnotonta ja heidän joukossaan ovat myös maamme rappioalkoholistit.

        Jokainen asunnoton ei ole alkoholisti, eikä jokainen syrjäytynyt ole alkoholisti.

        Kyllä ne viinat juodaan yhä hyvätuloisten Herra edustus tilaisuuksissa.


    • En kyllä löytänyt tuollaista juttua.
      Aloittaja voisi laittaa sen linkin kun on niin rehellinenkin.

      • jota tämä tältä

        Sellaisen jutun kuulin "jonkun herrahenkilön Eliitti rouva totesi asuntojen "arvon romahtavan" kun köyhät jonottaa niin lähellä heitä


    • kyllä mahdollistaa

      Helpottaa juopon elämää kummasti kun saa ruokaa ilmaiseksi kunhan hakee vaan,

      • emmikoskela

        Mielipide on mielipide, mutta Heikki Hurstin nimiin en aloittaja laittaisi tuollaista lausuntoa ilman linkkiä, josta voi varmistaa tiedon.
        Mun mielestä kirjoitat nyt täyttää paskaa.


    • Rankaisija

      Poliisille meni ilmoitus paskanpuheistasi.

      • hoitaja x

        hyvä hyvä... Aloitus on ihan älytön. Kukaan ajatteleva ihminen ei väittäisi tuollaista.

        Alkoholin suurkuluttajat kärsivät useinkin aliravitsemuksesta ja ovat kuin luuta ja nahkaa. Jos kaiken haluaa miettiä rahassa on hyvin ravittu alkoholin suurkuluttaja yhteiskunnalle halvempi vaihtoehto kuin jatkuvasti sairaalahoitoa vaativa nälkiintynyt alkoholisti. Nälkiintyneen hoito vaatii paljon enemmän!


      • Selkeää

        Olet tyypillinen luuseri, joka itkee yhteiskunnan apua jopa omissa kirjoituksissa. Varsinainen jättiläisvauva, itke vähän ja tilaa aika sossuun. Istu siellä tädin sylkkyyn tai hae työpaikka.


      • korvasyyhyn selitys
        Selkeää kirjoitti:

        Olet tyypillinen luuseri, joka itkee yhteiskunnan apua jopa omissa kirjoituksissa. Varsinainen jättiläisvauva, itke vähän ja tilaa aika sossuun. Istu siellä tädin sylkkyyn tai hae työpaikka.

        kun menet.........vöihin niin olet vöissä......niin ei tarvitte kuljeskella nuivaniemen puistossa housutta!.


    • Nimimerkki: rehellistä puhetta

      Otsikkosi: Heikki Hursti: Tuemmeko juopottelua - sekä jatko siitä olivat ilmeisesti oma keksintösi.

      Häiritseeko sinua jos laitan Heikille linkin aloituksestasi?
      apu (at) hurstinapu.net
      Ilmeisesti ei häiritse koska laitoin sen jo.

      • emmikoskela

        Hienoa! Mä laitoin myös aloituksen eteenpäin.


    • .....:::)))

      Tuskimpa Heikki Hursti lähtee mokomasta juttua nostamaan,.....::))))Turha dramatisoida....

      • Dramatisoinnista en tiedä kunhan laitoin infoa eteenpäin.
        Emmehän halua tällä sananvapauden aikakaudella että liikkeelle menee väärää tietoa?


    • höpö höpö

      Teette itsestänne pellejä kirjoittaen ilmoituksia mukamas poliisille höpö höpö,lainsäädäntöä kehiin että loppu vallan noi ruokajakelut.
      Promillemittariin puhallus niin katsotaanpa totuus.

      • oldmetall

        Höpö, höpö itsellesi! Koventuneet asenteet rehoittavat ja kun on kurjaa ja kurjistuminen jatkuu, kaikki hinnat nousevat niin pitäisikö kurjistaa lisää lopettamalla ruuan jakelut?
        Kaupathan antavat ruuanjakeluun elintarvikkeita joissa on umpeutumassa parasta ennen päiväys. Onko parempi, että myynnistä poistettavia elintarvikkeita rahdattaisiin kaatopaikoille?
        Eivät kaikki leipäjonoissa seisovat ole alkoholin vaikutuksen alaisina ja Veikko Hursti aloitti ansiokkaan työn ruuan jakamisesta köyhille ja vähäväkisille ja hänen poikansa jatkaa.
        En usko kuten eivät muutkaan usko, että Heikki Hursti olisi antanut moisen lausunnon Helsingin Sanomiin, kun ei aloittaja pystynyt laittamaan linkkiä.
        Sinä nimim. höpö, höpö ja muut pahansuopaiset persukkaat teette itsestänne pellen kun ette soisi mitään apua ja helpotusta köyhän elämään.
        Sietäisi hävetä ja pitää mölyt mahassaan.
        Nyt presidentin vaalien alla on puhuttu rasismista ja vihakirjoittelusta. Koska presidentti on arvojohtaja olen ajatellut kirjoittaa preisidentille jotta saataisiin köyhyysrasismi kuriin.
        Jokaiselle ihmiselle kuuluu ihmisarvo ja jos jotkut jonottavat ruokaa niin ne pahanilkiset paskapuheet ja paskakirjoitukset netissä pitäisi lopettaa.
        Ei se niin herkkua ole säässä kuin säässä jonottaa ruokaa. (Itselläni ei moisesta ole kokemusta).
        Montako perhesurmaa ja ampumistragediaa vielä tarvitaan ennenkuin huomataan, että yhteiskunnassamme on pahoinvointi ja väkivalta lisääntynyt?


    • mikä väärä tieto

      Oli miten oli niin noi ruokajakelut juoppojen hyysäämistä ja muista ihmisistä tekee toimettomia.

    • enkeleitäkin on

      Ei ylijäämä ruoan saanti tee kenestäkään toimetonta. Juopot on toimettomia jokatapauksessa. Mutta joitakin juoppoja on päässyt kuiville kun on joku joka huolehtii ja välittää heidän tarpeista, antaa ihmisarvon Hurstien työ on hyvä esimerkki heikko-osaisten välittämisestä. Kylmä ja kovasydäminen ei tietenkään halua että kukaan auttaa heitä.

      • Anonyymi

        Käyn ainakin kerran kuussa hakemassa ravintolasta sitä ylijäämäruokaa.
        Tosin maksan siitä ihan asiallisen hinnan eli 5€ / annos.
        Se on ihan hyvä ja asiallinen vaihtoehto ravitsemukseen.


    • Tri.Sorbus

      Kyseistä artikkelia ei löydy. Olet kusessa.

      • älä huuda viereiseen

        Itse samoilla linjoilla, huutelet etkä tee mitään.


    • Anonyymi

      Hursti on itse kova viinamies. Saanut tuomioitakin. Ei sen kannata tuollaista puhua toisista ihmisistä.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Eikö se ite ajellut kännissä?

    • Anonyymi

      Hursti on kärynnyt päihtyneenä ajamisesta aikaisemminkin. Joulukuussa 2021 syyttäjä määräsi hänelle 35 päiväsakkoa rattijuopumuksesta. Maksettavaa Hurstille tuli 1440 euroa. Hursti kommentoi myös tuolloin asiaa vähäsanaisesti.4.6.2024

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5110
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      115
      1616
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1389
    4. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1329
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1163
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1037
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1000
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      989
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      59
      795
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      783
    Aihe