Helsingin hovioikeus on tuominnut kolme poliisia tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta niin sanotussa huumepoliisien virkarikosjutussa. Kenellekään heistä ei kuitenkaan tuomittu rangaistusta.
Yksi tuomituista on keskusrikospoliisin rikosylikomisario, ja kaksi työskentelee rikoskomisarioina Helsingissä.
Helsingin käräjäoikeudessa rikoskomisariot saivat tuomion, mutta KRP:n rikosylikomisario ei.
KRP:n Tero Haapalan osalta kyse oli siitä, olisiko hänen pitänyt viedä vuonna 2001 esitetty väite erään poliisin virkarikoksesta syyttäjän arvioitavaksi. Hovioikeus katsoi, että Haapalan olisi pitänyt vähintään varmistaa, että hänen esimiehensä saa tiedon asiasta. Hovioikeuden mukaan Haapala ei kuitenkaan rikkonut lakia tarkoituksellisesti tai tietoisesti.
http://www.nelonen.fi/uutiset/kotimaa/uutinen/krpn-rikosylikomisariolle-tuomio-muttei-rangaistusta
Komisarioiden kohdalla oli kyse laiminlyönneistä esitutkinnassa.
KRP:n rikosylikomisariolle tuomio muttei rangaistusta
10
97
Vastaukset
- ⵢ
Virkamies, poliisi ja vielä ylikomisario. Siinä on raskauttavia asianhaaroja aivan riittävästi.
- 20
Joopa, joo
****vuonna 2001 *****
Todellisuudessa juttu meni niin, että alaiset tekivät virheen, mutta esimies kantoi vastuun !
Kymmenen vuottahan tuotakin mietittiin, oliko vai eikö ollut. Samoin Hirsalaa aikoinaan. Siinähän poliisin piti ratkaista sekunnissa, mitä tehdään. Lakimiehet miettivät kymmenen vuotta sitäkin, menikö oikein vai väärin.- ⴽ
Hirsalan juttu oli teloitus, mutta jopa EIT:n mukaan laillinen sellainen. Noin se meni. Kun ei antautunut niin käsky oli laittaa kylmäksi. Kaksi kaveria ampuu panssariauton suojasta haulikolla päähän niin onhan siinä tappamisen meininki, ei sitä sekunnissa päätetty, sano. Ei olekaan ihme että asiaa vatvottiin.
- hullu juttu
Helsingin hovioikeus on tuominnut kolme poliisia tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta niin sanotussa huumepoliisien virkarikosjutussa. Kenellekään heistä ei kuitenkaan tuomittu rangaistusta.
Suomentakaapa tuo yllä oleva lause: On tuominnut... kenellekkään ei kuitenkaan tuomittu. Mitä siis tehtiin?- ⵚ
Juttua vetkuteltiin niin, ettei muka tarvinnut antaa rangaistusta. Pakko oli vähän sormea heristää, ettei olisi maine ihan mennyt.
- Pissing
ⵚ kirjoitti:
Juttua vetkuteltiin niin, ettei muka tarvinnut antaa rangaistusta. Pakko oli vähän sormea heristää, ettei olisi maine ihan mennyt.
Juuri näin, ja taas kansaa kusetettiin kybällä ! Eli pelkkää silmänlumetta ! Poliisien valvonta on täysin näennäistä ! MOT
- Rape rangaistus
Rikoslaki 6 luku
Rangaistuksen määräämisestä.
Rangaistuslajin valinta
12 §
Rangaistuksen tuomitsematta jättäminen
Tuomioistuin saa jättää rangaistuksen tuomitsematta, jos.....
1) rikosta on sen haitallisuuteen tai siitä ilmenevään tekijän syyllisyyteen nähden pidettävä kokonaisuutena arvostellen vähäisenä;
2) tekijä on tehnyt rikoksensa alle 18-vuotiaana ja teon katsotaan johtuneen ymmärtämättömyydestä tai harkitsemattomuudesta;
3) rikos on tekoon tai tekijään liittyvistä erityisistä syistä anteeksiannettavaan tekoon rinnastettava;
4) rangaistusta on pidettävä kohtuuttomana tai tarkoituksettomana erityisesti, kun otetaan huomioon edellä 6 §:n 3 kohdassa ja 7 §:ssä tarkoitetut seikat tai sosiaali- ja terveydenhuollon toimet; taikka
5) rikos ei yhteisen rangaistuksen määräämistä koskevien säännösten johdosta olennaisesti vaikuttaisi kokonaisrangaistuksen määrään
Rikos tapahtui, syyllinen tuomittiin ja rangaistus oli tuomitsematta jättäminen jollakin em. perusteella. Hankkikaa tuomio ja sen tekstit ja katsokaa perustelut sieltä. - ⵟ
"Haapalaa ei tuomittu hovioikeudessa rangaistukseen, koska tapauksesta on kulunut pitkä aika."
- ⵟⵙ
Hovioikeus on Suomen ja Ruotsin poliisilaitosten hierarkiassa toinen oikeusaste, johon asianosainen voi valittaa poliisin ratkaisuista. Lisäksi hovioikeus käsittelee ensimmäisenä oikeusasteena valtio- ja maanpetosasioita sekä jättää rankaisematta virkarikoksia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole432478Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742457Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732352Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.512112Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl261849Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma831681Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko211108Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71014Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi40979Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön55864