Juutalaiset ovat kaikkien ihmisten vihollisia:
1.Tess. 2:14-16
14 Sillä teistä, veljet, on tullut niiden Kristuksessa Jeesuksessa olevien Jumalan seurakuntain seuraajia, jotka ovat Juudeassa, sillä tekin olette kärsineet omilta kansalaisiltanne samaa kuin he juutalaisilta,
15 jotka tappoivat Herran Jeesuksenkin ja profeetat ja ovat vainonneet meitä, eivätkä ole Jumalalle otollisia, vaan ovat kaikkien ihmisten vihollisia,
16 kun estävät meitä puhumasta pakanoille heidän pelastumiseksensa. Näin he yhäti täyttävät syntiensä mittaa. Viha onkin jo saavuttanut heidät, viimeiseen määräänsä asti.
Juutalaiset ovat perkeleestä:
Joh. 8:44
44 Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.
Kuten olen aiemminkin esittänyt, esim. Markuksen evankeliumissa oleva esitys Jeesuksen kohtalonhetkistä ei ole todellinen, se on kyseenalaistettu monissa lähteissä. Mm. Matti Myllykoski käsittelee sitä lyheysti teoksessa Alkukirkko ja juutalaisuus, Eksegeettisen seuran julkaisuja 53. Aiheena Jeesuksen oikeudenkäynnin lähteet.
Juudaksesta muovataan syntipukki, hän esittää juutalaista arkityyppiä, jonka nimikin tarkoittaa myös juutalaista.
Tuolla myös asiasta:
"Kristillinen juutalaisvastaisuus vaikutti modernin antisemitismin syntyyn"
http://www.teologia.fi/tutkimus/kristinuskon-historia/248-kristillinen-juutalaisvastaisuus-vaikutti-modernin-antisemitismin-syntyyn
Uusi testamentti ja antisemitismi
10
227
Vastaukset
- pyhpyhpyhpyh!
Myllykoski on harhaoppinen vääräuskoinen hölynpölyn höpöttäjä.
- Johannes
Kannattaa tutustua alkukristittyjen vainoihin, niin alkaa kokonais kuva paremmin hahmottua. Jos juutalainen eliitti, papit ym. vainosivat kristittyjä niin miten heistä kuuluisi puhua ettei niitä pidettäisi vihapuheina? Vainottujen pitäisi olla vain täysin hiljaa ja pussailla ja puhua hyvää vainoojistaan? Ei saisi sanoa heistä edes sitä että he ovat vainoojia?
Tosi asia kuitenkin on että kristityt joutuivat kovan vainon kohteeksi juutalaisen eliitin uskonnollisten ja poliittisten pelkojen vuoksi. Ja kun kristin usko levisi roomaan niin siellä rooman eliitti alkoi vainoamaan heitä vuorostaan omien pelkojensa vuoksi. Välillä vainot vähenivät kun keisarit vaihtuivat ja välillä kristittyjä taas kiikutettiin areenoille leijonien aterioiksi. Se että näistä asioista raamatussa mainitaan ei mielestäni tee raamattua mitenkään antisemitistiseksi kirjallisuudeksi.Laita nyt sitten faktatietoa vainojen laajuudesta juutalaisten taholta ja sitten vainojen laajuudesta kristittyjen taholta, niin pohditaan sitten tätä oikeutustasi antisemitismiin.
- Johannes
helel kirjoitti:
Laita nyt sitten faktatietoa vainojen laajuudesta juutalaisten taholta ja sitten vainojen laajuudesta kristittyjen taholta, niin pohditaan sitten tätä oikeutustasi antisemitismiin.
Fakta on että nasaretilaisten lahkolaiset, eli todelliset kristityt eivät ole koskaan vainonneet juutalaisia tai muitakaan. Se hirvitys, jota kutsutaan katolilaiseksi kirkoksi ei ole kristin uskoa alkuunkaan. Ja siitä kirkosta eriintyneet muut lahkot eivät ole myöskään. Itse asiassa katolilainen kirkko oli se laitos, joka vainosi todellisia kristittyjä siinä missä juutalaisiakin. Se surmasi surutta todelliset Jeesuksen seuraajat. Paavali itse varoitti tästä: "Minä tiedän, että lähtöni jälkeen teidän joukkoonne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä.
Teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka julistavat totuudenvastaisia oppeja vetääkseen opetuslapset mukaansa. " Ilmestyskirja sanoo: "Minä näin, että nainen oli juopunut pyhien verestä ja Jeesuksen todistajien verestä, ja hämmästyin suuresti hänet nähdessäni. " Roomasta nousi tuo nainen, katolilainen äiti kirkko ja se odottaa tuomiotansa yhä.
Katolinen kirkko on täynnänsä totuudenvastaisia oppeja, joilla on eksytetty kaikki länsimaiset kansat, niin että todellinen Jeesuksen usko on hämärretty ihmisten sydämistä. Se on vainonnut, murhannut ja murhauttanut lukemattoman määrän Jeesuksen pyhiä. Katolilaiset opit ovat täysin raamatun oppeja vastaan. Jo se että se kirkko kieltää pappeja menemästä naimisiin, on saanut aikaan hirvittävää tuhoa- seksuaalista kieroumaa. Raamattu ei kiellä naimisiin menemästä. Johannes kirjoitti:
Fakta on että nasaretilaisten lahkolaiset, eli todelliset kristityt eivät ole koskaan vainonneet juutalaisia tai muitakaan. Se hirvitys, jota kutsutaan katolilaiseksi kirkoksi ei ole kristin uskoa alkuunkaan. Ja siitä kirkosta eriintyneet muut lahkot eivät ole myöskään. Itse asiassa katolilainen kirkko oli se laitos, joka vainosi todellisia kristittyjä siinä missä juutalaisiakin. Se surmasi surutta todelliset Jeesuksen seuraajat. Paavali itse varoitti tästä: "Minä tiedän, että lähtöni jälkeen teidän joukkoonne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä.
Teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka julistavat totuudenvastaisia oppeja vetääkseen opetuslapset mukaansa. " Ilmestyskirja sanoo: "Minä näin, että nainen oli juopunut pyhien verestä ja Jeesuksen todistajien verestä, ja hämmästyin suuresti hänet nähdessäni. " Roomasta nousi tuo nainen, katolilainen äiti kirkko ja se odottaa tuomiotansa yhä.
Katolinen kirkko on täynnänsä totuudenvastaisia oppeja, joilla on eksytetty kaikki länsimaiset kansat, niin että todellinen Jeesuksen usko on hämärretty ihmisten sydämistä. Se on vainonnut, murhannut ja murhauttanut lukemattoman määrän Jeesuksen pyhiä. Katolilaiset opit ovat täysin raamatun oppeja vastaan. Jo se että se kirkko kieltää pappeja menemästä naimisiin, on saanut aikaan hirvittävää tuhoa- seksuaalista kieroumaa. Raamattu ei kiellä naimisiin menemästä.Nyt on puhe siitä, onko raamattu antisemitistinen eli juutalaisvastainen.
Myöhemmän antisemitismi strategiaan on kuulunut juutalaisvastaisuuden synnyn juontaminen menneisyyteen Aabrahamin aikoihin asti. On selitetty, että juutalaiset ovat aina herättäneet asuinalueellaan vastarintaa ja inhoa. Täten antisemitismi voidaan näiden mukaan nähdä luonnollisena hylkimisreaktiona juutalaisia ja juutalaisuutta vataan.
Aabrahamin selitetään JOUTUNEEN lähtemään Kaldean Uurista, ei suinkaan vapaaehtoisesti vaan karkotuksen vuoksi.
Theodor Fritsch selittää kirjassaan Handbuch der Judenfrage, että Moodeksen lähtö Egyptistä oli puhdistuksen kaltainen karkotus. Yhteiskunnasta siis siivottiin siveellisesti kelvotomat kuin parantumattomasti sairaatkin.
=> Perusteluja väitteille ei toki raamatusta löydy, mutta niukasti annettu tieto jättää varaa spekuloinnille.
Myös Esterin kirjassa esiintyvä Haman halusi halusi tuhota juutalaiset. Oiva esimerkki kirjoituksen taustalla "nähtävästä" juutalaisvihasta, jota löytyy monesta kohtaa vanhaakin testamenttia. Dietrich Eckart pohtii keskenjääneessä teoksessaan Der Bolchewismus von Moses bis Lenin: , , , ,Zwiegesprächt zwischen Adolf Hitler und mir juutalaisten toteuttamaa 75 000 persilaisen surmaamista ja arveli tapahtumalla olleen bolshevistinen tapahtuma.
[Antismitismin musta kirja, juutalaisvainojen pitkä historia. Eero Kuparinen, sivut 15-23]
Mitä tulee uuden testamentin antisemitismiin, se selkeästi juontaa juurensa kristittyjen jumalaan, jonka juutalaiset ut:n mukaan tappoivat. Sekä siihen faktaan, että monet juutalaiset eivät olleet Jeesuksen samomasta kiinnostuneita, eivätkä pitäneet tätä odotettuna messiaana. Alkujaan Jeesuksen seuraajat ja juutalaiset kävivät samoissa synagogissa, kunnes perinteinen juutalaisuus sai heistä tarpeekseen ja otti käyttöön rukouksen/sanoman, en muista mikä se oli, jota Jeesuksen seuraajat eivät voineet hyväksyä. Heidät siis savustettiin ulos synagoogista.
Mitä historiallisia todisteita on siitä, että juutalaiset vainosivat Jeesuksen seuraajia? Varmasti yksittäisiä juutalaisia löytyy, mutta että oikein laajamittaisesti? Raamattu ei kelpaa tässä todisteeksi.
Kristity myös liioittelevat kohtaamiaan vainoja. Esim wiki toteaa vainojen olleen lähinnä paikallisia 200-luvulle asti.
"Vasta vuonna 250 Decius määräsi ensimmäisenä koko valtakunnassa toimeenpantavaksi järjestelmälliset vainot kristinuskon hävittämiseksi kokonaan. Viimeiset ja kaikkein ankarimmat vainot aloitettiin Diocletianuksen kaudella 300-luvun alussa."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kristittyjen_vainot
Sen sijaan kristittyjä vainotaan tänä päivänäkin, ei juutalaisten toimesta, vaan esim Sudanissa ja Pohjois-Koreassa.
Konstantinuksen käänteen jälkeen kristinusko alkoi itse vainota toisinajattelijoita, julisti mm. ne kristinuskon haarat, jotka eivät uskoneet kolmiyhteiseen jumalaan, heresioiksi ja vainosi näitä surutta. Kristinusko tehtiin myös pakolliseksi kansalaisuuteen liittyväksi asiaksi jonkin Konstantinuksen seuraajan toimesta.
Kristunusko alkoi vainota myös juutalaisía.
Juutalaiset edustivat useimmille kirkkoisille yliluonnollisen pahan läsnäoloa, sanoihan Jeesuskin heidän olevan lähtäisin saatanasta (Joh. 8:44).
Kirkkoisille juutalaiset olivat kirottu kansa.
Sinun avoimen antikristillinen asenteesi estää sinua ymmärtämästä Raamatun sanomaa, edes sen ensimmäisiä alkeita.
Olen sataprosenttisen varma, että nielemällä myllykoskien ja muiden vastaavien 'kirjanoppineiden' epäuskon, sinä suljet itseltäsi pääsyn sisälle Jumalan pelastussuunnitelmaan.
Luukkaan evankeliumi:
10:21 Sillä hetkellä Hän riemuitsi Pyhässä Hengessä ja sanoi: "Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille. Niin, Isä, sillä näin on sinulle hyväksi näkynyt."
Luukkaan evankeliumi:
1:53 Nälkäiset Hän on täyttänyt hyvyyksillä, ja rikkaat Hän on lähettänyt tyhjinä pois."No tähänhän ilmaantui hyvin nopeasti antisemitismin oikeuttavia kirjoittajia.
- Pelastus on
juutalaisista, hallelujah Jeesuksen nimessä! Myös Maria Jeesuksen synnyttäjänä on esimerkillisen hyvä kuva neitseellisen juutalaisnaisen uskollisuudesta ja kuuliaisuudesa saadessaan tehtävän kantaa ja synnyttää Immanuel, kiitos Abba Isälle Jeesuksen nimessä.
Mitäs sanotte näistä pyhistä ja hyvistä totuudellisista asioista?- Johannes
Itse kanssa koen asian niin, että Uuden liiton kirjoitukset ovat saaneet minut rakastamaan juutalaisia, eikä vihaamaan. Jeesus oli juutalainen itsekin. Se, että sen ajan juutalainen uskonnollinen ja poliittinen eliitti oli mitä oli, niin minkä sille mahtaa. Jos Uuden testamentin kirjoituksissa sitä joissakin kohdin arvostellaan, niin ei se kenestäkään tee antiseministiä. Juutalaisethan siinä arvostelivat omia johtajiaan. Eikös tuo ole ihan yleistä ihan yleismaailmallisestikkin. Johtajia tuleekin arvostella, jos he vainoavat syyttä suotta jotakin uutta liikettä. Suomessa sentään on nykyisin uskonnon vapaus. Mutta on täälläkin osattu aikoinaan vainota moneltakin taholta erilaisia liikkeitä.
- up
up
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke322152- 1161828
- 771581
Mitä harrastuksia kaivatullasi on?
Mitä harrastuksia sinulla? Onko teillä yhteisiä harrastuksia?671207- 1601192
- 611036
- 481033
- 64994
Mitäs jos hyökkään rakastuneesti kimppuusi
Tuleeko painimatsi vai "painimatsi". Jää nähtäväksi 😂62917Kannattaako suomalaisen nuoren lähteä Thaimaahan au pairiksi? Mitä olet mieltä?
Chiang Mai Pohjois-Thaimaassa kutsuu neljä suomalaista au pairia elämänsä seikkailuun. Arki toisella puolella maailmaa t28900