Haluan hakea alalle. Ja päästä sinne.
Vestonomi/ Vaatetusmuotoilu.
Kertokaa pääsykokeista kokemuksia. Opiskelujen sisällöstä, ja siitä miksi olette sitten valmistuneet.
Olen valmennuskeskuksen taideteollisella etäkurssilla... Mutta siinä on liikaa piirtämistä, ainakin varmaan tuohon vestonomin työhön verrattuna.
Mun luovuus on aika paska. Tai jäädän ainakin pääsykokeen haastattelussa viimeistään :/ Mitä kannattaisi opetella, tai mitä kysytään?
Kokemuksia vaatetusalasta
5
1327
Vastaukset
- ostoassari
Vestonomit on yleensä töissä kaupallisella alalla eikä luovalla alalla.
Muotoilijat suunnittelee vaatteita. Vestonomit vastaa logistiikasta ja ostamisesta, että kaupassa on sopivaan aikaan sopivia vaatteita, jotta joku ostaa niitä. Joissain isoissa yrityksissä, joilla on omia mallistoja, ja vestonomi vastaa, että tehdas josain kaukana tekee vaatteista ihmisen päällä sen näköisiä kuin kuvassa ja että ne sopii suomalaisille. Vestonomia on ihan eri ala kuin vaatetusmuotoilu.
Haastattelussa kysyttiin muistaakseni käsitystä mitä työtä vestonomina tekee. Kolmiulotteisuuden hahmottamista testattiin myös monella tavalla, ja joku essee oli, ja matikan koe, joka oli monta sivua. En ole valmistunut vielä, mutta töissä olen kaupallisella alalla. Aika paljon tässä joutuu reissaamaan mutta tarkoitus valmistua kohta puolin.- sannari
Onko se liiketalousalan koulutuksissa suuntautumisena? En löytäny kun sen kulttuurialan vaatetusmuotoilun vaan.
- ostoassari
sannari kirjoitti:
Onko se liiketalousalan koulutuksissa suuntautumisena? En löytäny kun sen kulttuurialan vaatetusmuotoilun vaan.
Vestonomia on amkeissa kulttuurialalla, sieltä löytyy. Mikä on harmi, koska kulttuurialan kolutuksella saa huonompaa palkkaa liikealan töissä. PAM:in taulukoissa lisät tulee liiketalousalan koulutuksista. Jopa merkonomi-tutkinnolla saa vaatekaupan alalla parempaa palkkaa kuin vestonomi-tutkinnolla. Kannattaa siis katsella, onko vaatetusalan ostotoiminnan tai markkinoinnin suuntautumisen sisältäviä koulutuksia myös liiketalousalalla.
Äläkä anna muotoilukoulutusten taidokkaiden mainosten hämätä. Erityisesti kannattaa välttää amk-tason muotoilun ja vaatetussuunnittelun alaa. Niistä ei saa töitä. Aalto-yliopistossa on työkkärin koulutus työttömille vaatetussuunnittelijoille suunnittelijasta ostotoiminnan osaajaksi. - HAMKista
ostoassari kirjoitti:
Vestonomia on amkeissa kulttuurialalla, sieltä löytyy. Mikä on harmi, koska kulttuurialan kolutuksella saa huonompaa palkkaa liikealan töissä. PAM:in taulukoissa lisät tulee liiketalousalan koulutuksista. Jopa merkonomi-tutkinnolla saa vaatekaupan alalla parempaa palkkaa kuin vestonomi-tutkinnolla. Kannattaa siis katsella, onko vaatetusalan ostotoiminnan tai markkinoinnin suuntautumisen sisältäviä koulutuksia myös liiketalousalalla.
Äläkä anna muotoilukoulutusten taidokkaiden mainosten hämätä. Erityisesti kannattaa välttää amk-tason muotoilun ja vaatetussuunnittelun alaa. Niistä ei saa töitä. Aalto-yliopistossa on työkkärin koulutus työttömille vaatetussuunnittelijoille suunnittelijasta ostotoiminnan osaajaksi.Tuo mitä kirjoitit muotoilun opiskelijoiden huonosta työnsaannista, koskee useimpia amkeja. On kuitenkin poikkeus: HAMK:n vaatetusmuotoilusta työllistyy hyvin. HAMK:n koulutuksen taustalla on maanmaineikas Wetterhoffin kotiteollisuusopettajaopisto.
Lue HAMK:n opiskelijoiden tarinoita: http://portal.hamk.fi/portal/page/portal/HAMK/koulutus/Nuorisokoulutus/muotoilu/menestystarinoita
Kysymys sinulle ostoassari: mikä valmistumistasi viivästyttää? Missä amk:ssa opiskelet?
- EnsVuonnaVaihtoon
Hamk vaan on hirveä paikka, ainakin ilmapiiriltään... Eli täytyy olla aika karaistuntut että tätä hiirenhiljaista hämäläismeininkiä kestää 4 vuotta.
Helppo oli päästä sisään vaatetusmuotoiluun, nyt ymmärrän miksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole432488Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742467Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732362Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.512122Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl321867Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma841685Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko211133Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71014Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi41995Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön56876