EI Homo presidenttiä 2012

anonymous -FI

Viime sunnuntaina katsoin presidentti peliä jossa Haavisto kiri toiselle sialle, siis mitä? Homo presidentiksi 2012. niin tietenkin jos ei halua toisella kierroksella Niininistöä äänestää eikä halua olla äänestämättä niin on ”pakko” äänestää homoa.
Ei sillä että Haavisto on erittäin pätevä poliitikko, mutta eihän homo voi olla suomen korkeimmassa virassa ja vielä sivarin käynyt no huhhuh, ja vielä mitenköhän tällaiselta ”homolta” onnistuisi edustus tehtävät maihin joissa homous on lain vastaista, entäs kun edustus tehtävissä on oltava tämä ns. ”puoliso” mukana, voi kuvitella kun homopari saapuu lentokoneella Afrikkaan millaisen vastaanoton he saavat.
Entäs kun otetaan kyseeseen presidentin toinen tärkeä tehtävä puolustusvoimien ylipäällikkönä oleminen, eli miten puolustusvoimien ylipäällikkö voi olla sivarin käynyt homo. kuikankohan moni enää kun tämä homo on presidenttinä menisi armeijaan kovinkaan vapaaehtoisesti? Onhan myös presidentin ”tehtävä” olla lapsille jonkin asteen sankari hahmo, samaistumisen kohde haluavatko ihmiset että heidän lapsensa samaistuvat homoon, niin eihän homo voi olla presidentti. Siis tiivistettynä jos Haavisto ei olisi homo hänestä olisi presidentti ainesta.

11

544

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asdasfa

      Mitäs väliä puolisolla on? Ottakaa ihmiset selvää asioista ennenkuin teette johtopäätöksiä. Aika tarkoitushakuiselta vaikuttaa tuo kommentti.

      "Ulkopolitiikka-lehti pyysi maaliskuun lopulla neljääkymmentä ...suomalaista asiantuntijaa nimeämään ja listaamaan 10–20 tärkeintä suomalaista kansainvälistä vaikuttajaa politiikassa ja talouselämässä. Heillä tuli olla työnsä tai verkostojensa kautta poikkeuksellista vaikutusvaltaa maailmalla."

      Haavisto pääsi 12 ihmisen listalla sijalle viisi, Lipponen sijalle 12, eikä muita ehdokkaita listalla olekaan. Ykköseksi tullut rauhannobelisti Martti Ahtisaari nimesi Haaviston oman työnsä jatkajaksi.

      Sitten vielä sotilaallisista ansioista:

      "Kansanedustaja Pekka Haavisto (vihr.) on yksi niistä 159:stä, jotka saivat tänään sotilasansiomitalin. [...] Haavisto on nähnyt sodan aiheuttamaa hävitystä enemmän kuin suurin osa ammattisotilaista.... Hän johti vuosina 1999–2005 YK:n ympäristöohjelman Unepin tutkimusryhmiä muun muassa Kosovossa, Afganistanissa, Irakissa, Liberiassa, Palestiinassa ja Sudanissa. Kesällä 2005 hänet nimitettiin Euroopan unionin Sudan-erityisedustajaksi, jonka päätehtävänä oli osallistua Darfurin rauhanneuvotteluihin."
      - Uusi Suomi

      Pekka on hyvä esimerkki henkilöstä, joka vaikuttaa maailman ongelmiin niiden syntysijoilla. En lähtisi ollenkaan väittämään Häntä huonoksi ylipäälliköksi.

    • Kumiko

      Onko käynyt Suomen armeijan, mielestäni pitäis kaikilta "lakasijoilta" kieltää ylipäällikkönä olo myös rauhanaikana, vaikka tehnyt mitä maailmanrauhan edistämiseksi.

      Miten voi ihminen toimia ylipäällikkönä, jos ei itse edes ole käynyt alkuasteita?

      • kfldkfkckfk

        Kannatan. Naiset paskaduuneihin. Odottakaas hetki kun asettelen kukkahattuni...


    • asdasdad

      Se on ihan sama, ei tässä ole armeijakoulutuksesta kiinni. Tämä on kiinni siitä että -sinä- et pidä homoista. Jos yrität kieltää, huijaat vain itseäsi.

      Haavistohan on, tutkimusten mukaan, nuorten ja KORKEASTI KOULUTETTUJEN ehdokas. Myöskin samat, koulutusta saaneet ihmiset, tietävät olla pelkäämättä homoja. Ymmärtäkää, että se ei muuta ihmistä.

    • Kalaharin Konsuli

      Homo Haavisti menköön imee...... Niinistö oikea maan isä on munaa olla suomalainen kunnon mies Sauli on rautaa

    • Tottahan tämä, koska esimerkkihän se opettaa ja jne... . Toisaalta eihän auringon alla mitään uutta ole,kaikki mitä ennen on ollut niin sitä vastakin tulee olemaan. Olipahan se sitten hyvää tai pahaa. Mielestäni mm. EvLut Kirkon ongelmahan on selkärangattomuus, koska eihän se kirkon arvovaltaa romuuta jos sen ihmisissä on homoja tai lesboja, vaan siinä ettei Raamatun tekstiä oteta julkisesti esille ja lueta mitä siellä sanotaan niin homoista kuin lesboistakin ja ym..ym. Raamatussa on myöskin sanottu kansan päämiehestä ja hänen ominaisuuksistaan aika suoraan. Ei tuo teksti ole piilossa keneltäkään, vaan sen noudattamisen ja kunnioittamisen puute saa ihmiset menemään vinoon yhteiskunnalisesti ja omassa yksityiselämässään, sekä yhteiskunnan sekaisin.

      Totta on ettei kansan päämiestä tule kirota olipahan hän millainen tahansa, vaan häntä pitää kunnioittaa kuten Sanassa mainitaan, kuitenkin omantunnon vapaus on mielestäni ehdoton. Kukaan ei voi tehdä omaa tuntoaan vastaan. Koska esivaltaa ei ole muualta kuin Jumalan asettamana, Hänen sallimanaan.

      Nähtäväksi jää millaisen presidentin Suomi ansaitsee, rukoilla vaan sopii että tälläkin alueella voisi tapahtua ihmeitä......... .

      "Taottava Ijän ikuinen"

      • hei haloo oikeesti

    • usr5

      homo vastainen Venäjä...

    • hulluidiootti

      Monet näköjään vastustaa haavistoa sillä perusteella että hän on homo ja että se haittaisi suhteita afrikkaan. tuommoista on turha pelätä. Meille suomalaisille suomi on tärkeä paikka, mutta uskoisin että suurin osa afrikkalaisista ei edes varmaan tietä missä päin maailmaa suomi on ja afrikan valtion eivät taita kovin tärkeitä kauppakumppaneita suomelle olla.
      Myöskään haaviston sivarissa olo ei ole ongelma. Nykyinenkään presidentti ei ole käynyt armeijata eikä kukaan valita asiasta. En ole tilastoja tutkinut mutte uskoisin että kustakin ikäluoasta alle puolet käy armeijan. Naiset, jotkut uskonnolliset lahkot ja ahvenanmaalaiset on vapautettu asepalvluksesta. Jos joku edellä mainitun ryhmän jäsen hakisi maan johtoon, niin olisi varmaa ettette varmaan valittaisi asiasta.

    • yxsuomalainen

      Ei minkäänlaisia homoja eikä lespoja mihinkään kansakunnan julkisvirkoihin.Piste tälle vääristyneelle "Politikoimiselle" Suomessamme millään saralla.Saa hävetä silmät päästään että Suomessa vatuloidaan lämmöisillä henkilöillä ylipäätäänkään!

      • tasavavvan_vesiventti

        Tottakai tekopyhä Suomi leipoo Haavistosta pressan, että saa leveillä homopressalla. Entäs valtiovierailu Saudi-Arabiaan? Tuleeko julkisesti raipaniskuja persuuksille, ennenkuin vierailu voi alkaa?


    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      48
      2529
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      74
      2527
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2402
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      67
      2190
    5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      32
      1897
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      105
      1749
    7. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      1215
    8. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

      Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
      Maailman menoa
      7
      1054
    9. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      41
      1035
    10. Eläköön kuningas, kuningas on kuollut

      Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön
      Kemijärvi
      59
      955
    Aihe