Terveysvaikutteiset ruoat/paraneminen

Matka-Leena

Olisi kiva kuulla ihan vain erinlaisia tarinoita, kuinka monenlaisilla keinoilla on sairauksista selvitty. Saisi olla vaikka sellaisia vanhempia kuultujakin juttuja mitä on kulkenut suvussa tai muullatavoin. Kalevalainen kansanperinne kun on aina ollut suusta suuhun kerrottavaakin.

Ihan sellaista ajattelin, että minkä tahansa suuntauksen mukaan tai ilman. Perimätietoa vaikka vai miten se ilmaistaan.

61

332

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tari-noita

      Millaisia tarinoita olisit toivonut? Pitääkö niiden tarinoiden olla totta? Entä saako kytkeä sattumanvaraisesti yhteen asioita jotka muistinvaraisesti ovat osuneet samoihin aikoihin mutta joilla ei ole tosiasiallisesti yhteyttä?

      • Sydämellistä naurua

        Jos nyt olisit kertonut pari sellaista skepoloogista tarinaa, joille me palastalaiset voisimme taas hekotella vatsaamme pidellen.

      • Matka-Leena

        Tarinoiden olisi hyvä olla totta kertojalle itselleen tai hänelle tarinasta kertoneelle, olisiko sinulla jotain tarjolla?

        Valheille ja erehdyksille emme mahda mitään, kun emme kuitenkaan mitään täydellisiä ole. Tarinoita, mielellään vanhojakin, jos vaikka löytyisi jollekulle jokin uudenlainen tiedonjyvä jota lähteä kokeilemaan.

      • Kuntoni salaisuus

        Syön varsinkin talvella paljon luomuvoita, ehkä noin 100-200 grammaa päivässä ja kuntoni on erin omainen. Uskon, että hyvän kuntoni salaisuus piilee luomukirnuvoissa.
        Kannattais teidän muidenkin kokeilla!
        Varsinkin näin talven kylmillä pakkasilla tarvitsee paljon polttoainetta eli rasvaqa!

    • Jännitys nousee

      Kohta skepo todistaa!

    • vaeltava vitsaus

      Ainakin ittelle tulee mieleen sellainen vanhan kansan viisaus, että kun tupakinsavua puhaltaa kipeän lapsen korvaan, niin välikorvatulehdus paranee. Jos ei heti niin myöhemmin.

      • Vaeltava viisaus

        Vaeltava ja kirjoittava vitsaus on SKEPTIKKO.

    • Luontaisesti toipunu

      Omakohtainen kokemus ja opittu itse kantapään kautta:

      Olen vuosia kärsinyt mm. poskiontelo vaivoista. Noin 10 vuoden aikana ne on leikattu lähes saman verran, noin 10 kertaa. Mielestäni ruokavaliossa merkittävä tekijä oli perunalla; sen kun jätin pois, huomasin helpotusta. Tietysti suuri vaikutus oli asunnon vaihtaminen puhtaaseen kosteusvaurioituneesta. Eli käytin homeopaattisia aineita, jätin perunan pois (samoin vähensin hiilihydraattien määrää) ja vaihdoin asunnon puhtaampaan (en tiedä löytyykö täysin steriiliä asuntoa mistään).

      Astman oireet sain kuriin kun käytin homeopaattisia aineita. Vaikka niitä paljon moititaan, minulla ainakin on omakohtainen kokemus niistä positiivisesti. Mutta olen silti sitä mieltä, että kun kävin käsilläparantajalla, sillä oli kuitenkin ehkä kaikkein suurin vaikutus toipumiseeni. Tietysti, jos ollaan rehellisiä, niin onhan niin, että ihminen on kokonaisuus ja kaikella on merkityksensä. Kun menin käsilläparantajalle, niin menin sillä mielellä, että haluan toipua ja itse uskon paranemiseeni. Oli siinä keuhkolääkärillä kontrollikäynnillä ihmettelemistä, kun vuosia olin syönyt vahvimpia astmalääkkeitä, mitä markkinoilta löytyy, eivätkä nekään auttaneet. Puhumattakaan lisäksi käyttämistäni tablettikortisonien määrästä (100 mg useita viikkoja peräkkäin) vielä lisäksi. Huh-huh, oli se rankkaa aikaa.

      Nykyään - mielestäni ihme - olen torjunut flunssan, kurkkukivun ja alkavat poskiontelovaivat Colostrumilla. Tosin kaikki ternimaidot eivät ole yhtä tehokkaita.

      Jos joku sanoo, että luontaistuotteet ja luontaishoidot on huu-haata, niin valehtelee. Minä olen siitä hyvä esimerkki, että vakavistakin oireista voi selvitä oikeilla hoidoilla. Siihen tarvitaan vain kova tahto ja halu toipumiseen.

      • Matka-Leena

        Vau, anteeksi innostukseni, kun oli pari vastaustakin. Piti googlata tämä colostrum oikein, kun en ole ennen kuullut. Onko saatavilla ihan luontaistuotekaupoista vai pitääkö jostain tilata? Oma muistini on jäänyt siihen takavuosien entiseen ternimaito verkostoon joka ilmeisemmin on lopetettu, kun kuulen vain entisistä myyjistä.

        Hassu sattuma, sillä juuri viime keskiviikkona päätin, että pitääkin ostaa ternimaitoa, tosin en vielä tiedä mitä siitä tekisi, onko hyviä vinkkejä jos olette käyttäneet. Ja paljonko sitä on tapana ostaa.

        Kiitos lianallekin, suolistojuttuja minäkin funtsailen vaikkakin yleiseltä näkökulmalta ja onhan se suolisto itselläkin.

        Toivottavasti saisin vielä kuulla ajatuksia lisää, kaikenlaista mielenkiinnolla varmaan joku muukin haluaisi lukevan.

      • vinksalleen meni
        Matka-Leena kirjoitti:

        Ei sitä nykyään enää paljon myydä. Ternituoteiden markkinoijista liian moni on paljastunut todellisuudessa erilaisten hormonien käyttjiksi ja kovimmat nimet ovat kuolleet jo aikapäiviä sitten.

      • Matka-Leena
        vinksalleen meni kirjoitti:

        Yleistätkö vai viittaatko tähän yhteen tapaukseen. Minusta tuntuu, että hän ternimaidon ohella teki sitten mitä käytti jotain muutakin. Ihan hyvä kyllä aihe sinällään, en osaa linkkejä vedellä kun yhdestä iltalehden urheiluliitteestä vahingossa luin sellaisen jutun, kun jalkapallojoukkue pistää olikos se 80 luvulla olleen lääkärinsä syytteeseen niistä aineista mitä on antanut heille, en kyllä tiedä mitä ne ovat, mutta 8salle pelaajalle syntyi kehitysvammaisia lapsia. Minusta tämä ON huolestuttavaa ja jotain pitäisi muuttuakin, ettei jälkeläisille aiheuteta sairauksia tuntemattomillapillereillä. (se sointui niin kivasti tuntemattomasta sotilaasta vääntäen yhteen)

      • jutteri pessilä

        No sitähän mä nimenomaa yritin sanoa, että kovasti höpöttivät rakentavansa kroppansa ternimaidolla mutta hormoneja kuitenkin oli vedetty. Bisnes lopahti viimeistään siihen, kun Jussilan Petteri kuoli. Ei ehtinyt koskaan lusimaan petostuomioitaan.

      • Että sillä lailla...

        "Luontaisesti toipunu" kirjoittaa: "Olen vuosia kärsinyt mm. poskiontelo vaivoista. Noin 10 vuoden aikana ne on leikattu lähes saman verran, noin 10 kertaa."

        Heti alku paljastaa, että kirjoitat sepitettyä tarinaa. Poskionteloita ei leikata mistään syystä kymmentä kertaa, ei edes viittä.

      • å978gi8y7lutf
        Että sillä lailla... kirjoitti:

        Vaihtoehtoilijat jäävät kerran toisensa jälkeen kiinni valehtelusta ja homma vaan jatkuu. Moraalitonta sakkia.

      • Luontaisesti toipunu
        Että sillä lailla... kirjoitti:

        "Luontaisesti toipunu" kirjoittaa: "Olen vuosia kärsinyt mm. poskiontelo vaivoista. Noin 10 vuoden aikana ne on leikattu lähes saman verran, noin 10 kertaa."

        Heti alku paljastaa, että kirjoitat sepitettyä tarinaa. Poskionteloita ei leikata mistään syystä kymmentä kertaa, ei edes viittä.

        "Että sillä lailla..." -nimimerkille pitää tuottaa pettymys, tarinani yllä "Luontaisesti toipunu" on todellakin minun omakohtainen kokemus. Olen päässyt eteenpäin tuosta helv.tistä. Nuo vuodet, jotka ovat jääneet taakse, toivottavasti eivät enää milloinkaan palaa.

        Kovin vähän Sinulla - epäilijä - on varmaankaan kokemusta sairastelusta. Haluat vain morkata luontaistuotteita yms. Silloin kun ihminen on tosiaan sairas, yleensä ensin mennään lääkäriin ja käytetään kaikki mahdollinen mitä sieltä on saatavilla. Ei tosiaan ole helppoa impata itseensä suihkeena kortisonia, puhumattakaan suurista tabletti kortisonimääristä. Kortisonilla on aina sivuvaikutuksia. Ja on kovin turhauttavaa käyttää lääkkeitä suuria määriä pitkään, kun ne tuovat vain hetkellisen avun; siirtämällä oireita, ei niitä hoitamalla ja poisviemällä pysyvästi.

        Minä tiedän mitä nuo vuodet ovat olleet, mitä on sairastaa ja maata 39- 40 asteen kuumeessa pidempään ja toistuvasti. Poskionteloleikkauksen jälkeen toipuminen nukutuksesta ja leikkauksista. Ei ole hauskaa, kun leikkauksen jälkeenkään ei happi kulje nenän kautta. Varsinkaan yöaikaan se ei ole helppoa. Siinä menee elämänrytmi sekaisin, kun heräät siihen, että henki ei kulje ja meinaat tukehtua astmakohtaukseen.

        Toivon sydämestäni, että itse et sairastu vastaavankaltaisesti. Tämä taival ei ole ollut helppo. Kun olin nuori ja vahva, ajattelin, että minuun ei mikään tauti iske. Näin se vain niska taittui ja piti tämäkin käydä läpi. Mutta nyt ymmärrän toisia paljon paremmin, jotka joutuvat sairastamaan. Ilman näinkin rankkaa omakohtaista kokemusta, en osaisi myötäelää toisten mukana, jotka kertovat omista sairauksistaan. Ehkä se on sitä vertaistukea. Ainakin itsellä kaveripiiri vaihtui lähes totaalisesti, niitä ymmärtäjiä oli kovin harvassa vanhoissa kavereissa. Nyt on uudet ystävät ja kutsuisinkin heitä TOSI YMMÄRTÄVÄISIKSI LÄHIMMÄISIKSI.

      • reunahuomautus
        Luontaisesti toipunu kirjoitti:

        Homeopaattiset valmisteet eivät ole luontaistuotteita.

      • Ota selvää prrrrr
        vinksalleen meni kirjoitti:

        Ei sitä nykyään enää paljon myydä. Ternituoteiden markkinoijista liian moni on paljastunut todellisuudessa erilaisten hormonien käyttjiksi ja kovimmat nimet ovat kuolleet jo aikapäiviä sitten.

        Vinksahtanut skeptikko ei tiedä taaskaan tosiasioita.

      • romahdus
        Ota selvää prrrrr kirjoitti:

        Vinksahtanut skeptikko ei tiedä taaskaan tosiasioita.

        Jussilan kuolemalla ei ole osoitettu olevan mitään yhteyttä ternikapseleihin.

      • Että sillä lailla...
        Luontaisesti toipunu kirjoitti:

        "Että sillä lailla..." -nimimerkille pitää tuottaa pettymys, tarinani yllä "Luontaisesti toipunu" on todellakin minun omakohtainen kokemus. Olen päässyt eteenpäin tuosta helv.tistä. Nuo vuodet, jotka ovat jääneet taakse, toivottavasti eivät enää milloinkaan palaa.

        Kovin vähän Sinulla - epäilijä - on varmaankaan kokemusta sairastelusta. Haluat vain morkata luontaistuotteita yms. Silloin kun ihminen on tosiaan sairas, yleensä ensin mennään lääkäriin ja käytetään kaikki mahdollinen mitä sieltä on saatavilla. Ei tosiaan ole helppoa impata itseensä suihkeena kortisonia, puhumattakaan suurista tabletti kortisonimääristä. Kortisonilla on aina sivuvaikutuksia. Ja on kovin turhauttavaa käyttää lääkkeitä suuria määriä pitkään, kun ne tuovat vain hetkellisen avun; siirtämällä oireita, ei niitä hoitamalla ja poisviemällä pysyvästi.

        Minä tiedän mitä nuo vuodet ovat olleet, mitä on sairastaa ja maata 39- 40 asteen kuumeessa pidempään ja toistuvasti. Poskionteloleikkauksen jälkeen toipuminen nukutuksesta ja leikkauksista. Ei ole hauskaa, kun leikkauksen jälkeenkään ei happi kulje nenän kautta. Varsinkaan yöaikaan se ei ole helppoa. Siinä menee elämänrytmi sekaisin, kun heräät siihen, että henki ei kulje ja meinaat tukehtua astmakohtaukseen.

        Toivon sydämestäni, että itse et sairastu vastaavankaltaisesti. Tämä taival ei ole ollut helppo. Kun olin nuori ja vahva, ajattelin, että minuun ei mikään tauti iske. Näin se vain niska taittui ja piti tämäkin käydä läpi. Mutta nyt ymmärrän toisia paljon paremmin, jotka joutuvat sairastamaan. Ilman näinkin rankkaa omakohtaista kokemusta, en osaisi myötäelää toisten mukana, jotka kertovat omista sairauksistaan. Ehkä se on sitä vertaistukea. Ainakin itsellä kaveripiiri vaihtui lähes totaalisesti, niitä ymmärtäjiä oli kovin harvassa vanhoissa kavereissa. Nyt on uudet ystävät ja kutsuisinkin heitä TOSI YMMÄRTÄVÄISIKSI LÄHIMMÄISIKSI.

        Jeremiaadisi on täysin turhaa höpönlöpöä. Kirjoituksellasi ei ole mitään totuusarvo mihinkään suuntaan. Valehtelit heti poskionteloleikkaustesi määrässä, eikä ole mitään syytä olettaa, että muutkaan juttusi olisivat sen vakavammin otettavia.

        Hieno juttu, kertakaikkiaan, että olet päässyt eteenpäin. mielestäni sinulle on sattunut myös henkistä parantumista, että olet itse myös havainnut uudenlaisen tavan käsitellä ystävyyttä ja kääntämällä tämä toisinpäin osaat varmaan nykyään olla aidompi ystävä joillekin toisillekin sitä tarvitseville.

        Mutta silti on hyvä muistaa, että ei kukaan tarkoituksella väheksy, vaan tietämättömyyttään. oppia siis ikä kaikki.

        Eräällä ystävälläni on kurkku/äänihuulet leikattu ja hän on opetellut vatsastapuhumaan, vieläkin muistuu mieleeni, kun hän antoi oikeat ajo-ohjeet ja minä silti ajoin väärää kautta. Aika rautainen ihminen, kun kestää hermostumatta sen, että toiset eivät osaa kuunnella oikein. Minähän tämän tajusin siis jälkijunassa. Ihan selkeästi neuvoikin, mutta kun kolmas oli äänekkäämpi, niin kuuntelin hänen mukaneuvojaan.

      • Kaikkea hyvää
        Että sillä lailla... kirjoitti:

        Jeremiaadisi on täysin turhaa höpönlöpöä. Kirjoituksellasi ei ole mitään totuusarvo mihinkään suuntaan. Valehtelit heti poskionteloleikkaustesi määrässä, eikä ole mitään syytä olettaa, että muutkaan juttusi olisivat sen vakavammin otettavia.

        Näkee, että lapsiparka Sinulla ei ole vielä kovinkaan paljon elämänkokemusta. Säälittävää, että toisten kunnioittaminen puuttuu. No - ehkä sitten joskus myöhemmin. Toivotaan parasta.

      • Että sillä lailla
        Kaikkea hyvää kirjoitti:

        Näkee, että lapsiparka Sinulla ei ole vielä kovinkaan paljon elämänkokemusta. Säälittävää, että toisten kunnioittaminen puuttuu. No - ehkä sitten joskus myöhemmin. Toivotaan parasta.

        Valehteleminen on rumaa. Se on erityisen halveksittavaa silloin, kun sillä yritetään edesauttaa sellaisen huijauksen onnistumista, joka altistaa pelkän rahan menettämisen lisäksi ihmisten elämän ja terveyden vaarantumiseen. On tietysti selvää, että valheeseen perustuvan maailmankuvan ja markkinointiviritelmän pönkittäminen onnistuu vain kertomalla lisää valheita. Säälittävää ja syljetyttävää toimintaa. Pthyi.

      • !
        Että sillä lailla kirjoitti:

        Jos joku kertoo oman kokemuksensa, niin mitä pahaa siinä on.

        Perustele väitteesi, miksi yllä oleva teksti olisi valetta. Olet lapsraukka ottanut tehtäväksesi häiritä palstaa. MIksi?

        Sinulla ei varmaan ole ihan kaikki hyvin? Kerro, mistä paha olosi johtuu. Se kuule kummasti voi helpottaa.

      • Luetun ymmärtäminen?
        ! kirjoitti:

        Jos joku kertoo oman kokemuksensa, niin mitä pahaa siinä on.

        Perustele väitteesi, miksi yllä oleva teksti olisi valetta. Olet lapsraukka ottanut tehtäväksesi häiritä palstaa. MIksi?

        Sinulla ei varmaan ole ihan kaikki hyvin? Kerro, mistä paha olosi johtuu. Se kuule kummasti voi helpottaa.

        Tuollahan se sanottiin heti alussa:

        "Luontaisesti toipunu" kirjoittaa: "Olen vuosia kärsinyt mm. poskiontelo vaivoista. Noin 10 vuoden aikana ne on leikattu lähes saman verran, noin 10 kertaa."

        Heti alku paljastaa, että kirjoitat sepitettyä tarinaa. Poskionteloita ei leikata mistään syystä kymmentä kertaa, ei edes viittä.

        Voisit vaikka luetella ne leikkaukset, joita poskionteloihin tehtiin. Ne kymmenen.

      • Luontaisesti toipunu
        Luetun ymmärtäminen? kirjoitti:

        Tuollahan se sanottiin heti alussa:

        "Luontaisesti toipunu" kirjoittaa: "Olen vuosia kärsinyt mm. poskiontelo vaivoista. Noin 10 vuoden aikana ne on leikattu lähes saman verran, noin 10 kertaa."

        Heti alku paljastaa, että kirjoitat sepitettyä tarinaa. Poskionteloita ei leikata mistään syystä kymmentä kertaa, ei edes viittä.

        Voisit vaikka luetella ne leikkaukset, joita poskionteloihin tehtiin. Ne kymmenen.

        Yksityiskohtiin on varmaan aivan suotta mennä, kun vähän kerron lisää tapauksestani.

        Poskionteloleikkauksia tehdään siksi, että potilaalle saadaan parempi olo, ja että on helpompi hengittää. Sinullakin kun on pitkittynyt nuha, nenä menee tukkoon. No mitä sitten, kun asuu esim. samanaikaisesti home-/kosteusvaurioituneessa asunnossa.ja syö sellaista ruokaa,josta tietämättäsi voit saada oireita. Hengitettävä ilma on saastunutta ja ärsykkeet ovat jatkuvia. Limakalvot turpoavat ja koko elimistön vastustuskyky sekä immuniteetti heikentyy. Hyvin luonnollista. Sitten vielä kun joutuu käyttämään antibiootteja ja kortisoneja, elimistö rasiintuu entisestään. Hyvin luonnollista sekin, että näin tapahtuu. Ja mikä pahinta, kun jotkut tekijät, mitkä voivat aiheuttaa syitä sairasteluun, ilmenevätkin viiveellä - jopa useiden tuntien kuluttua, vasta seuraavana päivänäkin.

        Niinpä, kun tätä kierrettä jatkuu vuodesta toiseen, tilanne ei pääse koskaan normalisoitumaan. Ärsyke/ärsyttävät tekijät (huono sisäilma - pilaantuneet tavarat, vaatteet jne.) pitävät oireita yllä koko ajan. Niinpä poskionteloihin alkaa tulemaan esim. limakalvoturvotusta, käytävät ahtautuvat ja kasvaa polyyppeja. Niin kuin kerroin, kun esim. hengitystä ärsyttävät asiat ovat aivan jokapäiväisiä, tilanne poskionteloissa ei parane. Samoin myös astmakaan ei pääse paranemaan tai tulemaan oireettomammaksi, koska ylähengitysteistä valuu eritettä lähes koko ajan alahengitysteihin.

        Viimeinen leikkaus kesti kaksi tuntia ja leikkaava lääkäri kertoi, että nyt tehtävä operaatio on laajimpia, mitä poskionteloihin voi tehdä (mm. väliseinää operoitiin). Lääkäri sanoi, että jos ärsykkeet yms. tekijät ovat jatkuvia, seuraavaan leikkaukseen ei välttämättä mene pitkääkään aikaa, kaikesta huolimatta (huom! leikkauksen laajuus). Ymmärrän nyt tänä päivänä, että näin tosiaan on. Silloin, kun "vauhti oli hurjimmillaan" eli sairastaminen oli jokapäiväistä, ei itsekään kiinnittänyt huomiota, että kuinka usein leikkauspöydällä tulikaan vierailtua. Vasta nyt jälkeenpäin havahtuu tuohon kaameaan aikaan, ja huomaa kuinka usein operaatioita tosiaan oli.

        Olen tosi ihmeissäni tuon epäilevän henkilön kommenteista, mutta silti ajattelen, että hän varmaan ei tosiaan käsitä sitä, että ei tule uusia leikkausnimikkeita, vaan samoja "vikoja" operoidaan toistuvasti. Nukuttaminen on aina raskas operaatio. Ei esim. ole helppoa herätä leikkauksesta, kun meinaat tukehtua omaan oksennukseen. No, tämäkin asia selvisi viimeisellä keikalla, kun lääkäri totesi, että ko. sairaalalla on käytössään uudempaa tietämystä nukutuksessa käytettävistä aineista. Onneksi olikin.

        Jos jotakin vielä kiinnostaa, niin varmaan voi ottaa yhteyttä esim. omaan lähimpään keskussairaalaan ja yliopistolliseen sairaalaan ja keskustella ko. aiheesta, asioista korva-nenä-kurkku spesialistien kanssa. Heiltä saat varmaan tarkempia faktatietoja, mikä Sinua askarruttaa. Epikriisit kun ovat omia henkilökohtaisia, eikä niihin tällä palstalla ollut varmaan tarkoitus puuttua tässä ketjussa: olihan aiheena: "Terveysvaikutteiset ruoat/paraneminen"

        Lääkärit kertovat ennen leikkausta maallikkokielellä, mitä he aikovat tehdä. Potilaalle annettavassa epikriisissä on lisäksi toimenpiteiden nimet ja numerot.

        Et siis pysty nimeämään niitä kymmentä poskionteloleikkausta. Niin arvelinkin, koska niin ei tehdä Poskionteloihin tehdään ns. ilmastointileikkauksia. Ennen se oli nimeltään Caldwell-Luc, nykyään FESS. Kun ne on tehty kertaalleen, ei niitä tehdä enää uudestaan. Kymmenen eri poskionteloleikkausta olsii suunnilleen sama, kuin joku väittäisi, että hänen jalkansa on amputoitu kymmeneen kertaan.

        Valmistellussa leikkauksessa herätessä ei tukehduta omaan oksennukseen. Siksi paastotaan ennen leikkausta ja siksi imetään suu tyhjäksi ennen hengitysputken poistamista.

        Valehtelus jatkuu ja kietoudut kutomaasi verkkoon yhä tiiviimmin.

      • Että sillä lailla.
        Luontaisesti toipunu kirjoitti:

        Yksityiskohtiin on varmaan aivan suotta mennä, kun vähän kerron lisää tapauksestani.

        Poskionteloleikkauksia tehdään siksi, että potilaalle saadaan parempi olo, ja että on helpompi hengittää. Sinullakin kun on pitkittynyt nuha, nenä menee tukkoon. No mitä sitten, kun asuu esim. samanaikaisesti home-/kosteusvaurioituneessa asunnossa.ja syö sellaista ruokaa,josta tietämättäsi voit saada oireita. Hengitettävä ilma on saastunutta ja ärsykkeet ovat jatkuvia. Limakalvot turpoavat ja koko elimistön vastustuskyky sekä immuniteetti heikentyy. Hyvin luonnollista. Sitten vielä kun joutuu käyttämään antibiootteja ja kortisoneja, elimistö rasiintuu entisestään. Hyvin luonnollista sekin, että näin tapahtuu. Ja mikä pahinta, kun jotkut tekijät, mitkä voivat aiheuttaa syitä sairasteluun, ilmenevätkin viiveellä - jopa useiden tuntien kuluttua, vasta seuraavana päivänäkin.

        Niinpä, kun tätä kierrettä jatkuu vuodesta toiseen, tilanne ei pääse koskaan normalisoitumaan. Ärsyke/ärsyttävät tekijät (huono sisäilma - pilaantuneet tavarat, vaatteet jne.) pitävät oireita yllä koko ajan. Niinpä poskionteloihin alkaa tulemaan esim. limakalvoturvotusta, käytävät ahtautuvat ja kasvaa polyyppeja. Niin kuin kerroin, kun esim. hengitystä ärsyttävät asiat ovat aivan jokapäiväisiä, tilanne poskionteloissa ei parane. Samoin myös astmakaan ei pääse paranemaan tai tulemaan oireettomammaksi, koska ylähengitysteistä valuu eritettä lähes koko ajan alahengitysteihin.

        Viimeinen leikkaus kesti kaksi tuntia ja leikkaava lääkäri kertoi, että nyt tehtävä operaatio on laajimpia, mitä poskionteloihin voi tehdä (mm. väliseinää operoitiin). Lääkäri sanoi, että jos ärsykkeet yms. tekijät ovat jatkuvia, seuraavaan leikkaukseen ei välttämättä mene pitkääkään aikaa, kaikesta huolimatta (huom! leikkauksen laajuus). Ymmärrän nyt tänä päivänä, että näin tosiaan on. Silloin, kun "vauhti oli hurjimmillaan" eli sairastaminen oli jokapäiväistä, ei itsekään kiinnittänyt huomiota, että kuinka usein leikkauspöydällä tulikaan vierailtua. Vasta nyt jälkeenpäin havahtuu tuohon kaameaan aikaan, ja huomaa kuinka usein operaatioita tosiaan oli.

        Olen tosi ihmeissäni tuon epäilevän henkilön kommenteista, mutta silti ajattelen, että hän varmaan ei tosiaan käsitä sitä, että ei tule uusia leikkausnimikkeita, vaan samoja "vikoja" operoidaan toistuvasti. Nukuttaminen on aina raskas operaatio. Ei esim. ole helppoa herätä leikkauksesta, kun meinaat tukehtua omaan oksennukseen. No, tämäkin asia selvisi viimeisellä keikalla, kun lääkäri totesi, että ko. sairaalalla on käytössään uudempaa tietämystä nukutuksessa käytettävistä aineista. Onneksi olikin.

        Jos jotakin vielä kiinnostaa, niin varmaan voi ottaa yhteyttä esim. omaan lähimpään keskussairaalaan ja yliopistolliseen sairaalaan ja keskustella ko. aiheesta, asioista korva-nenä-kurkku spesialistien kanssa. Heiltä saat varmaan tarkempia faktatietoja, mikä Sinua askarruttaa. Epikriisit kun ovat omia henkilökohtaisia, eikä niihin tällä palstalla ollut varmaan tarkoitus puuttua tässä ketjussa: olihan aiheena: "Terveysvaikutteiset ruoat/paraneminen"

        Lisäyksenä vielä se, että poskionteloleikkaukset tehdään lähtökohtaisesti puudutuksessa, ei nukutuksessa. Varsinkin silloin, jos nukutuksessa on ollut jotain ongelmia. Joten siltäkään osin kertomuksesi ei oikein osu kohdalleen.

      • jekkusmurffi

        Kuvauksesi hoidostasi ei ihan vastaa käsitystäni luontaisesti toipumisesta.

      • Sillä lailla vaan...
        Että sillä lailla. kirjoitti:

        Lisäyksenä vielä se, että poskionteloleikkaukset tehdään lähtökohtaisesti puudutuksessa, ei nukutuksessa. Varsinkin silloin, jos nukutuksessa on ollut jotain ongelmia. Joten siltäkään osin kertomuksesi ei oikein osu kohdalleen.

        Olisi kiva kuulla, mihin tuo tietämyksesi perustuu? Ei sinulla ainakaan omia kokemuksia ole. Tai jos onkin jostain poskiontelohuuhteluista, ne ovat täysin eri asioita.

      • Elämän kevät

      • Onnea elämääsi
        Elämän kevät kirjoitti:

        Voi teitä avuttomia. Tietokone on nenäsi edessä, etkä osaa käyttää sitä:
        http://fi.wikipedia.org/wiki/FESS
        http://www.vaasankeskussairaala.fi/WebRoot/1013451/Potilasohjeet/Nenän sivuonteloiden tähystysleikkaus (FESS) kotihoito-ohjeet.pdf

        Hei haloo - onko järkikin jäätynyt pakkasella? Ei sitten vänkääjällä tullut mieleen, että kahden tunnin leikkausta ei tosiaan voi tehdä paikallispuudutuksella? On se sen verran isompi operaatio. Jos työtä on niin paljon tai on hankala tapaus, niin ei joka leikkausta varmaan voi tehdä uusavuttomin mainitsemilla keinoilla.

        Laita nyt hyvä lapsi mieleen, että et joka asiaa voi etsiä netistä ja ala väittelemään asioista vasta sitten, kun sinulla on vastaavankinlaisesta edes jotain henkilökohtaista kokemusta.

      • entäs se aihe
        Onnea elämääsi kirjoitti:

        Kahden tunnin leikkaus? Mitä luontaista paranemista se on?

      • Että sillä lailla
        Onnea elämääsi kirjoitti:

        Hei haloo - onko järkikin jäätynyt pakkasella? Ei sitten vänkääjällä tullut mieleen, että kahden tunnin leikkausta ei tosiaan voi tehdä paikallispuudutuksella? On se sen verran isompi operaatio. Jos työtä on niin paljon tai on hankala tapaus, niin ei joka leikkausta varmaan voi tehdä uusavuttomin mainitsemilla keinoilla.

        Laita nyt hyvä lapsi mieleen, että et joka asiaa voi etsiä netistä ja ala väittelemään asioista vasta sitten, kun sinulla on vastaavankinlaisesta edes jotain henkilökohtaista kokemusta.

        Haloo, haloo. Kop, kop.

        Ensinnäkin: Ei ole mitään ongelmaa tehdä kahden tunnin leikkausta paikallispuudutuksella. Puudutuksen kesto riittää jo kerta-annoksellakin ja tarvittaessa puudutusainetta voidaan annostella lisää.

        Toiseksi: Nimimerkki Luontaisesti toipunu valehtelee niin, että korvalehtien heilunta välittyy bittivirrankin mukana. Ei ole mitään syytä uskoa, että hänen tarinansa leikkauksen kestosta olisi yhtään totuudenmukaisempi.

        Nimimerkki Luontaisesti toipunu voisi tuoda yksinkertaisesti uskottavuutta keskusteluun kertomalla, mitä ne kymmenen leikkausta hänen poskionteloihinsa olivatkaan.

      • jfkdöa
        Että sillä lailla... kirjoitti:

        "Luontaisesti toipunu" kirjoittaa: "Olen vuosia kärsinyt mm. poskiontelo vaivoista. Noin 10 vuoden aikana ne on leikattu lähes saman verran, noin 10 kertaa."

        Heti alku paljastaa, että kirjoitat sepitettyä tarinaa. Poskionteloita ei leikata mistään syystä kymmentä kertaa, ei edes viittä.

        Kyllä mä tunnen henkilön, jolla oli taipumus saada polyyppejä poskionteloihin, ja ne piti leikata useasti pois. Et taida olla lääkäri?

      • Kärähdin, sory
        jfkdöa kirjoitti:

        Kyllä mä tunnen henkilön, jolla oli taipumus saada polyyppejä poskionteloihin, ja ne piti leikata useasti pois. Et taida olla lääkäri?

        En olekkaan, vaan olen täysin tietämätön skeptikko.

      • HJ

        Tähän voisin vastata tyttäreni puolesta. Hän on erikoisesti kärsinyt keväisin siidepölystä. Oireet ovat olleet aika pahojakin.
        Viime kevät oli ensinmäinen kevät hänen elämässään ilman allergisia orireita.
        Luultavastikkin kiitos VHH:n.
        Itse olen taas ihmetellyt selkäkipujen häviämistä. Olen aina ajoittain joutunut sängyn pohjalle muutamaksi päiväksi pahoijen selkäkipujen vuoksi. Aloitin VHH: puolitoista vuotta sitten ja sen jäkeen selkä ei ole ollut millään muotoa kipeä, ei edes oirehtinut. En väitä, että se on VHH:n ansiota, mutta mikä muukaan se voisi olla.

      • pysy liikkeellä
        HJ kirjoitti:

        Voisiko mahdollisesti olla niin, että oireesi vaihtelevat niin, että joskus niitä on ja joskus ei? Selkäkipuihin muuten ei suositella hoidoksi sängynpohjalla makoilua.

        Mitä jos muuten miettisit näitä postauksisasi vaikka aamuun asti. Jos se ajatus silloin olisi selkeämpi.

      • HJ
        pysy liikkeellä kirjoitti:

        Voisiko mahdollisesti olla niin, että oireesi vaihtelevat niin, että joskus niitä on ja joskus ei? Selkäkipuihin muuten ei suositella hoidoksi sängynpohjalla makoilua.

        Mitä jos muuten miettisit näitä postauksisasi vaikka aamuun asti. Jos se ajatus silloin olisi selkeämpi.

        Kerroin jo, että minulla ei ole ollut enään pienintäkään oiretta.
        Voi olla, että ei selkähoitoon suositella sängynpohjalla makaamista, mutta, jos ei pääse ylös, niin ei pääse.
        Nuorenpana ollessani yksityisyrittäjä, silloin raahauduin väkisin työpaikalle. Ei ollut kovin hauskaa.
        Meninkin kerran valittamaan selkääni ja ensinmäinen tohtorin kysymys oli, että paljonko sitä lomaa pitäisi olla. Vastasin, etta antaa olla. Näkemiin.

    • Liana

      Olen parantanut itseltäni ärtyneen suolen viljattomalla, sokerittomalla ja lisäaineettomalla ruokavaliolla. Nykyään ruokavalioni on VHH.

      Olen sitä mieltä, että puhdas ruoka on superia, mitä se ruoka sitten onkin! Tarinoita olisi vaikka kuinka.

    • Liinumaija

      Tässäpä näitä mun kokemuksia, tai osa niistä. Nää ei kyllä mitään tarinoita ole, ihan arkipäiväsiä tapahtumia vaan.

      Kärsin usein toistuvista ientulehduksista, kävin aina hammaslääkärissä, ien puhdistettiin, sinne laitettiin jotain lääkettä ja sain antibioottikuurin. Kerran päätin kokeilla luontaista hoitoa: haudutin kuumalla kamomillateellä ientä ja sen jälkeen laitoin tipan tea tree-öljyä. Mätä tuli nopeasti ulos ikeneestä, laitoin vielä tea treetä muutaman päivän ajan ja siihen loppui. Näin tein aina kun ientulehdus tuli ja aina parani. Sitten vaihdoin amalgaamipaikkani muovisiin ja sen jälkeen ei ole ollut yhtään tulehdusta.

      Virtsatietulehdukset olivat toinen riesa ja aina ab-kuuri siihenkin. Sitten aloin juoda karpalomehua ja syödä puolukoita ja juoda runsaasti vettä varsinkin kun tuntui, että nyt on tulehdus tulossa. Siihen loppui nekin tulehdukset.

      Aurinkoihottuma piinasi joka kevät ja ainoa lääkärin määräämä hoito oli kortisonivoide. Kuulin että porkkana voisi auttaa. Aloin jo talvella juomaan päivittäin porkkanamehua ja syömään porkkanaraastetta sekä ottamaan vielä pillereinä. Eipä ole aurinkoihottuma sen koommin vaivannut. Mutta kun talvella menimme etelän lomalle, enkä hoksannut porkkanaa nauttia hyvissä ajoin, niin ihottuma kiusasi koko loman ajan.

      Lapsemme kärsi siitepölyallergiasta. Kävimme homeopaatilla ja allergia hävisi sen sileän tien. sattui siis heti ekalla kerralla oikea aine.

      Toista lastamme on käytetty fysioterapiassa jalkojen virheasennon ja selkävaivojen takia, ei mitään apua. Kalevalaisesta jäsenkorjauksesta on ollut paljon apua, ei ole enää selkäkipuja ja jalat eivät väsy niin helposti kuin ennen.

      Vhh-ruokavaliolla sain hormonitoimintani kuntoon, myös nukun paremmin ja olen energisempi kuin aiemmin, iho ei ole enää kuiva enkä ole kolmeen vuoteen sairastanut mitään, ennen 2-3 kertaa vuodessa oli jonkinlainen lentsu.

      Sydämen rytmihäiriöt ja sappivaivani paranivat energiahoidolla.

      Paljon olisi lisääkin kokemuksia, mutta onhan jo tässäkin.

    • huu-haa

      Eipä tuossa mitään, jos ruokavaliolla on terveys parantunut niin hyvä, mutta olikohan vanhassa jotain ravinto-opillisesti jotain tosi poskellaan kun on vaikuttanut...? Tietysti mukaanlukien plasebovaikutus ja muu mutu joka vain tuntuu kivalta.

      • Voi on aina voita.

        Sanoisin, että voi on aina voita ja parantaa A-vitamiinin puutokset.
        Päivä aloitetaan aina kunnon voileivällä.
        Lounaaksi pottumuusia ja kunnon voisilmä voileivän kera.
        Illalliseksi jälleen voileipää ja vihreää teetä.

    • fjakö

      Olen käyttänyt lisämunuaisten uupumukseen lakritsijuurta.

      Flunssaan valkosipulia, inkivääriä, hunajaa ja sitruunaa.

      Mahatautiin rooibos-teetä tai mangomehua.

      Korkeaan verenpaineeseen hibiscus-teetä.

      Ystäväni kertoi, että hänen suolistosyöpää sairastava tuttunsa söi lääkärinsä ohjeiden mukaan kaalta, joka lääkärin tietojen mukaan auttaa paranemisessa, ja oli kuulemma parantunut syövästä täysin keskivertoa nopeammassa tahdissa.

      Monet omista ohjeistani olen saanut ympäri maailmaa, ja sitten kun olen tutkinut netistä asiaa, niin olen huomannut, että myös tutkimusten mukaan näistä aineista voi olla apua kyseisissä vaivoissa.

      • ei tehoja

        Puolet ihmisistä parantuu syövästä keskivertoa nopeammin.

        Itse en ole löytänyt korkeatasoisia vertaisarvioituja tutkimuksia, jotka olisivat osoittaneet mainitsemiesi valmisteiden olevan käypä hoito mihinkään sairauteen tai oireeseen. Onkohan mahdollista, että olet epähuomiossa lukenut netistä toisen tai kolmannen käden juttuja, joissa tulosten merkittävyyttä on hieman liioiteltu?

      • Kiitos avusta
        ei tehoja kirjoitti:

        Joo nyt muistankin , Luin ko. ohjeet joltain skeptikkojen epämääräiseltä palstalta.

      • väärä henkilö
        Kiitos avusta kirjoitti:

        Joo nyt muistankin , Luin ko. ohjeet joltain skeptikkojen epämääräiseltä palstalta.

        Hörhö. Sulta ei kysytty taaskaan mitään.

      • Oikea Henkilö
        väärä henkilö kirjoitti:

        Hörhö. Sulta ei kysytty taaskaan mitään.

        Ei sultakaan oo koskaan mitään kysytty, mutta roikut palstalla 24/7 ja joriset omia joutavia höpinöitäsi, joita ei kukaan jaksa kuunnella.
        Painu sinne omaan skepos-seuraasi.

      • väärä henkilö
        Oikea Henkilö kirjoitti:

        Ei sultakaan oo koskaan mitään kysytty, mutta roikut palstalla 24/7 ja joriset omia joutavia höpinöitäsi, joita ei kukaan jaksa kuunnella.
        Painu sinne omaan skepos-seuraasi.

        Haluatko avautua, miksi yritit tekeytyä toiseksi henkilöksi?

      • Toinen Henkilö
        väärä henkilö kirjoitti:

        Haluatko avautua, miksi yritit tekeytyä toiseksi henkilöksi?

        Skepo!
        Sinullahan näitä sinun sivupersooniesi kirjoituksia on palsta täynnä.
        Lienet multiskitso.

      • fjdka
        ei tehoja kirjoitti:

        Puolet ihmisistä parantuu syövästä keskivertoa nopeammin.

        Itse en ole löytänyt korkeatasoisia vertaisarvioituja tutkimuksia, jotka olisivat osoittaneet mainitsemiesi valmisteiden olevan käypä hoito mihinkään sairauteen tai oireeseen. Onkohan mahdollista, että olet epähuomiossa lukenut netistä toisen tai kolmannen käden juttuja, joissa tulosten merkittävyyttä on hieman liioiteltu?

        Et varmasti edes etsinyt.

        Mutta tuossa muutama maininta:

        http://www.poliklinikka.fi/sydanterveyskanava/uutiset/kiinanruusutee-saattaa-alentaa-verenpainetta-3543008

        http://www.tohtori.fi/?page=5184117&id=6819266

        http://www.tohtori.fi/?page=5184117&id=2170586

        Missään kohtaa ei ole luvattu varmaa tehoa, vaan kerrottu, että nämä aineet saattavat auttaa vaivaan. Aivan kuten kirjoitin aiemminkin, "voi auttaa kyseisissä vaivoissa". Englanninkielellä löytyy paljon enemmän materiaalia, mutta oletan, että et kuitenkaan lukisi...

      • väitteestä kiinni
        fjdka kirjoitti:

        Kylläpä etsin ja löysinkin. Otetaan nyt viakka tyrkyttämäsi ensimmäinen linkki. Aika heikolta näyttää. Ei viitettä mihinkään tieteelliseen vertaisarvioituun julkaisuun. Kirjoittaja ei saa tekstiin käsitteitäkään oikein. Kirjoittajalla ei toisaalta ollut mahdollisuuksiakaan voittaa, sillä kirjoitushetkestä meni vielä kaksi vuotta ennenkuin tutkimus julkaistiin ja sen merkitystä pystyttiin oikeasti arvioimaan.

        Mutta ihan ensimmäinen ongelmallinen kohta on, että esität sitä käyväksi hoidoksi korkeaan verenpaineeseen. Jakositko katsoa, kuinka monella koehenkilöllä oli korkea verenpaine? Osaatko laskea, saatiinko merkitsevää muutosta verrattuna kontrollijuomaan niillä koehenkilöillä, joilla oli korkea verenpaine?

    • Mies...
      • ----

        Miksi?

        Eikö se olisi sukulaisten tai läheisten asia?

      • Perustelut puuttuu
        ---- kirjoitti:

        Miksi?

        Eikö se olisi sukulaisten tai läheisten asia?

        Kerro miksi sukulaisten tai läheisten asia?

      • huolen vyöhyke
        Perustelut puuttuu kirjoitti:

        Kerro miksi sukulaisten tai läheisten asia?

        Jos läheinen ihminen tekeytyy noidaksi ja alkaa postailla ennustusjuttuja ja muuta soopaa, niin kannattaa käydä tsekkaamassa, onko kaikki ihan kunnossa.

      • Jumalan rakkaus
        huolen vyöhyke kirjoitti:

        Jos läheinen ihminen tekeytyy noidaksi ja alkaa postailla ennustusjuttuja ja muuta soopaa, niin kannattaa käydä tsekkaamassa, onko kaikki ihan kunnossa.

        "Jos läheinen ihminen tekeytyy noidaksi ja alkaa postailla ennustusjuttuja ja muuta soopaa, niin kannattaa käydä tsekkaamassa, onko kaikki ihan kunnossa. "

        Niin silloinhan todetaan, että kyseessä on palstan häirikköskeponen, joka raukkaparka vain yrittää saada huomiota osakseen, kun ei lapsena ole kotona tarpeeksi rakastettu, vaan täytyy huomionkipeänä näillä anonyymeillä palstoilla pyöriskella ja anella huomiota toisilta ihmisilta, kun ei muutoin pysty sosiaalisesti kenenkään kanssa kommunikoimaan.

        Kurja on ollut palstan skeposen lapsuus. Yrittäkäämme hieman ymmärtää ja rakastaa häntä, niin ehkä se auttaa häntä pääsemään Jumalan rakkauden valoon.

      • Rukouksessa mukana
        Jumalan rakkaus kirjoitti:

        Olipa kauniisti kirjoitettu.

        Mutta minusta tuntuu, että ei tämä kaveri vielä kovin iällä ole pilattu, siis aika nuoresta keskenkasvuisesta vesselistä on kyse.

      • valoaaltoja
        Rukouksessa mukana kirjoitti:

        Olipa kauniisti kirjoitettu.

        Mutta minusta tuntuu, että ei tämä kaveri vielä kovin iällä ole pilattu, siis aika nuoresta keskenkasvuisesta vesselistä on kyse.

        Selitäs nyt vähän, kuinka ajattelet. Eli jos on lapsena kohdeltu kaltoin, niin koet, että sitten ei pääse "Jumalan rakkauden valoon" mitä se sitten tarkoittaakaan.

        Oletko koskaan keskustellut tästä kenenkään ammattiauttajan kanssa?

      • Urpoihin kyllästynyt
        valoaaltoja kirjoitti:

        Idiootti - aihe on "Terveysvaikutteiset ruoat/paraneminen" - menisit hakemaan seuraa chat-palstalle ikäistesi pariin - sinne sinä kuulut.

        Tämä on kommenteillesi väärä paikka. Mutta on se varmaan "komiaa", kun joku ottaa kantaa - mutta väärä paikka hakea huomiota.

      • tarinoita vain
        Urpoihin kyllästynyt kirjoitti:

        Idiootti - aihe on "Terveysvaikutteiset ruoat/paraneminen" - menisit hakemaan seuraa chat-palstalle ikäistesi pariin - sinne sinä kuulut.

        Tämä on kommenteillesi väärä paikka. Mutta on se varmaan "komiaa", kun joku ottaa kantaa - mutta väärä paikka hakea huomiota.

        Kysyjän otsikko on toisaankin tuo. Kuitenkin postauksessaan hän kertoo haluavansa kuulla tarinoita siitä, miten erilaisilla tavoilla on selvitty. Yliluonnollisia olioita koskevat tarinat kuuluvat varmaankin aihepiiriin ihan luontevasti.

      • aaltovaloa
        valoaaltoja kirjoitti:

        Selitäs nyt vähän, kuinka ajattelet. Eli jos on lapsena kohdeltu kaltoin, niin koet, että sitten ei pääse "Jumalan rakkauden valoon" mitä se sitten tarkoittaakaan.

        Oletko koskaan keskustellut tästä kenenkään ammattiauttajan kanssa?

        Kyllä erään palstan skeptikon kanssa, joka sanoi olevan yliopiston hieno opettaja ja lupasi auttaa minua, jos vain rukoilen hänen puolestaan, että hän pääsee taivaaseen,koska hän oli ollut kelvoton jumalankieltäjä, mutta nyt tullut synnintuntoon ja halusi uskovaiseksi ja halusi esirukouksia, että pääsisi taivaan iloihin..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      20
      2242
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      76
      2195
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      41
      2069
    4. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      52
      1438
    5. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      74
      1366
    6. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      46
      893
    7. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      63
      892
    8. Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?

      Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      781
    9. Arvaa sattuuko se

      Että teen töitä siihen että unohdan sinut. Mitä muutakaan voin
      Ikävä
      52
      753
    10. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      33
      744
    Aihe