Yritän etsiä elämääni henkisyyttä ja hengellisyyttä. En ole minkään kirkkokunnan jäsen, tutustunut kyllä useisiin. Ongelma on, että vaikka tunnen vetoa hengellisyyteen, aina kun olen minkä tahansa kirkkokunnan jumalanpalveluksessa, minulle tulee suunnaton vastenmielisyys kaikkia uskontunnustuksia, dogmeja ja veisujakin kohtaan. Ortooksisuudesta olen kiinnostunut sen mystisen perinteen, erityisesti Jeesuksen rukouksen takia. Olen harkinnut että yritän alkaa sitä harjoittamaan tiellä kohti syvempää henkisyytä. Näettekö että siitä on mitään "hyötyä", kun kuitenkaan en aio näillä näkymin osallistua kirkon toimintaan millään tavalla liittymisestä puhumattakaan. En pidä edes itseäni "uskovaisena", hengellisenä ihmisenä kylläkin.
näkemyksiä
5
87
Vastaukset
- Rieti
Hei!
Henkinen kasvaminen on jotain sellaista joka auttaa sinua ja läheisiäsi olemaan sovussa, vaikeinakin aikoina.
Hengellinen kasvaminen on jotain muutakin, - lähtee mielen ja sydämen muutoksesta - parannuksesta.
Kasva Jeesuksen Kristuksen tuntemisessa. Elämänikäinen koulu... - Taka Talvinen
Hei! Tähän aikaan kuuluu 'hengellinen shoppailu' ts. että kerätään koriin tuotteita jotka sopivat omaan hengelliseen maailmaan, jonka sisällön siten itse määrrttelee. Kaikesta päätellen kuulut tähän ryhmään. Mikään ei estä sinua 'shoppailemasta'. Olet kuitenkin Kirkon ulkopuolella koska et voi osallistua Kirkon elämään kokonaisvaltaisesti. Ja mikäli ymmärsin oikeni et haluakaan sitä. Asian voi nähdä niinkin että tällainen shoppailu voi olla askel kohti kirkon jäsenyyttä ja siksi en halua sitä tuomita millään lailla. Ortodoksiseen kristillisyyteen kuuluu erittäin tiukka dogmaattinen puoli jota ei itse voi valita shoppailuperiaatteen mukaan. On hyvä että olet perillä tästä. Olisi ehkä hyvä että selvität itsellesi käsitteet uskovainen ja hengellinen.
- hmmmmmm
Onko dogmaattisuus yhtä tiukkaa hesykastisessa suuntauksessakin? Eikös se ole se haara ortodoksisuutta joka harjoittaa Jeesuksen rukousta? Vai olenko käsittänyut väärin? Mystikot kai kirkkokunnasta riippumatta eivät ole niin kovin dogmaattisia.
- Taka Talvinen
Hesykasmia ilmiönä ei voi erottaa Kirkosta, hesykastit olivat tietenkin sen sisällä ja elivät sen yhteydessä. Sisäinen kasvu ei tule vain mietiskelemällä kuten idän mystiikot väittävät vaan siihen tarvitaan monenlaista. Hesykasmi on nimen omaan Kirkon asia, ei sen ulkopuolella. Ja mitä dogmaattosuuteen tulee, ei sitä voida erottaa koko kirkon elämästä. Kirkko on konaisuus, eikä mikään osa ole siitä ulkopuolella.
- njyyeidz
Minäkin olen käyttänyt Jeesuksen rukousta mantrana. Olen kai sitten "shoppailija" minäkin. Enkä pidä sitä pahana asiana. Kaikki uskonnot ajavat samaa asiaa koska Jumala on yksi. Ja kuka tai mikä Jumala on, kuka sen tietää....vierasta niitä dogmeja minäkin. Ne on päätettyjä oppeja joilla erotetaan meidät oikeaoppiset muista vääräoppisista. Kuitenkin, ne on vain päätettyjä. Oma kokemus Jumalan läheisyydestä tärkeämpää ja siihen ei (välttämättä) kirkkoa tarvita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole472498Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742477Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732372Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.572145Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl321867Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma841685Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko211143Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71024Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411005Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön56886