Miehen sopeutuminen ajatukseen uusperheestä - kauanko odotan?

Niin, kun ei sitä "yhdessäasumisen sietokykyä" voi testata etäältä, vaan ainoastaan yhdessä asumalla. Minusta vähän kuulostaa, että mies tietää että EI sopeudu, mutta ei saa sitä sanottua. Ei halua siis jättää sinua, mutta ei varmaan halua myöskään asua lastesi kanssa. Puun ja kuoren välissä hän on nyt. Voi olla, että hän ei koe mitään läheisyyttä lapsiisi eikä tunne heitä perheenjäseniksi.

Mistä sen tietää, sopeutuuko? Tunteeko kiintymystä heti alkumetreillä, vai tuleeko se vasta ajan mittaan?

Minun on itse hirmuisen vaikea yrittää asettua toisen asemaan, kun en enää oikein muista, millainen olin lapsettomana...

Keskusteleminen tästä asiasta hirvittää mua. Mies ei ota kantaa, vaikka pyytäisin vastausta selvään kysymykseen.

Hän tuntuu tulevan lasten kanssa ihan hyvin toimeen, mutten tiedä, onko kokonaisasenne positiivinen vai väkinäisen neutraali. Tunteiden osoittaminen ja innostuminen kun eivät muutenkaan kuulu hänen käytökseensä.

Hyviä kysymyksiä ja huomioita.

Emme seurustellleet kauaakaan ennen yhteen muuttoa - mies halusi koko ajan tulla käymään ja pikku hiljaa asettui taloksi. Minä kyllä häntä varoittelin, että toivottavasti ottaa huomioon sen, että lapset alkavat pitää häntä perheenjäsenenä - niin kuin on käynytkin.

Varsinaista uhmaikää ei juuri nyt ole kuvioissa... vaikka kiukuttelevat ja metelöiväthän tuon ikäiset lapset välillä. Ja vaativat huomiota ja apua. Lapset selvästi pitävät miehestä ja kaipaavat häntä heti, jos hän ei ole paikalla, ja puheissaankin laskevat hänet "meidän perheeseen". Surullistahan se on, jos tunne ei ole molemminpuolinen!

Tiedostan kyllä, ettei semmoista voi vaatia, että toisen miehen lapsista tykkäisi. Enkä mä haluaisi painostaakaan. Toisaalta tuntuu epäreilulta, että jonain päivänä sitten vain toteaa, että en mä kestäkään, ja lähtee... vaihtoehtoja ei kai montaa ole, lapset eivät siitä mihinkään lähde, mun on kai vain oltava kärsivällinen. Yllättävän ikävältä tämä silti tuntuu. Varsinkin tuo rahajuttu, olen yrittänyt tekemisilläni korostaa, ettei häneltä odoteta taloudellista panosta - tuntuu, että mua pidetään ahneena yh-mutsin stereotypiana... olen vähän loukkaantunut.

Hyvä ap, mikä tuossa miehessä on niin hyvää, että olet valmis jopa elättämään hänet.
En missään nimessä salli kenenkään uusion tulevan elämään toisen kustannuksella, mutta nyt olen huomannut, että varsin usein näin on.

Näen asian suorastaan rikoksena lapsia kohtaan, joiden osuudesta elätät nyt tuota tulokasta aikuista ihmistä, joka vielä juonitelee ja määrää. Lapset ovat todella huonossa tilanteessa, kun olet vaihtanut heidät tuohon elättiin.

Selvää vallankäyttöä miehen puolelta. Itse olen ollut samassa tilanteessa ja kyllästyin siihen altavastaajan rooliin ja panin pelin poikki. Nyt elämme lasteni kanssa ilman häntä ja elämä on paljon ihanampaa!

Siihen miten arki ja tunteet ja suhteet miehen ja lasten välillä lutviutuu menee paaaljon kauemmin kuin puoli vuotta, ekat kolme vuottahan on kuherruskuukautta!

Ainahan on mahdollisuus, että toinen puoli lähtee, lähtihän lasten isäkin(?).

Uusikko-miehesi saisi kyllä sitä myöten pitää mölyt mahassaan, että lakkaisi kertomasta vielä miettivänsä asiaa.

Älä kysele vaan elä , mieshän on yhä siinä, kyselemällä viestität ettet sinäkään pidä jäämistään varmana ja kampeat pois ja horjutat jokaista varmuuden hetkeä, joka miehellä on ollut, kun et sinäkään ole varma.

Naisten moka, sori vaan naiset, murehtia lukemattomia mahdollisuuksia tulevaisuudessa, unohtuu se tämä päivä.

Kannattaa muistuttaa miehelle. että jos hän kerran kokonaan on muuttanut teille, se vaikuuttaa eli lisää sinun kustannuksiasi ja myös tätä lisäys on siis miehen kustannettava, koska on hänen aiheuttamansa :) Päivähoitomaksua määrätessä te olette pari ja maksu määräytyy sen mukaan Yksinhuoltajalisä lakkaa ja siitä menetät n 90 e kuussa. Ja jos kerran toinen asuu kokonaan toisen luona, myös osa asumiskustannuksesta kuuluu hänelle. Lapset eivät kykene maksamaan asumisesta, joten miehen osuus on siis puolet ja sinun puolet.

Jos mies alkaa murista näistä, niin unohda koko ukko. Hän haluaa elättäjän eikä yritäkään sopeutua

Mä haluaisin kanssa tietää. Mitä miltä olette tälläisestä. Mun mies ystävä asuu mun luona ei virallisesti eikä halua muuttaa yhteen osallistuu kauppassa käyntiin mutta mä maksan kaiken eli jos lähdemme lasteni ja mies ystävän kanssa reisuun niin mä maksan alusta lähtien kaiken mies ei maksaa edes omaa osuttaan matkasta. Tai jos hän on ostanut kaupasta tänne jotain ruokaa niin ne ovat hänen tai sitten hän tekee mulle ruuan mutta ei lapsille Ollaan oltu 3 vuotta yhessä

Älkää ottako näitä nurkkakikkelimiehiä nurkkiinne, jos teillä on huollettavia lapsia.

Tarkoitan näitä helkkarin ukkoja, jotka alkaa hiisautua kotiinne, tuo hammasharjansa ja sitten kalsarinsa ja sitten äänilevynsä, mutta "vaan kattelevat, ei haluua sitoutuu eikä ainaskaa mikskää isäpuoleks ryhtyy".

Selkeät ajat, selkeät rajat ja selkeät rahat. Pikkuhiljaa naisella onkin siinä yksi huollettava lisää.

Jos nyt halutaan "kattella", niin joku aika siinäkin olisi sovittava, tyyliin ole siinä nyt sitten vaikka kaksi kuukautta ja jos ei ala homma maistua niin muutat pois.

Mitä nää miehet muuta on kuin kikkelitelineitä puutteessa olevalle yksinhuoltajalle. Mutta hei vink vink, on niitä olemassa semmoisiakin kikkelitelineitä joiden ei tarvitse heti vähiä nyyttejään roudata naisihmisen riesaksi.

Ja te nurkkaukkelit, miten helvetissä teidän hermo kestää itseänne? Eiks hävetä katsella peiliin kun vastaan katsoo pelkkä olematon oskari?

Miehellä on kirjat omassa asunnossaan, joka hänelle toimii lähinnä varastona - siinä on asuttava nimellisesti, kunnes sen voi myydä pois.

Sillä perusteella en oikein voi pyytää rahaa asumiseen... hän korostaa, että hänellä on tästä asunnosta ihan samat menot kuin minulla tästä. Vähän kyllä epäilen, kun kyseessä on pikkuyksiö pikkukaupungissa, jossa ei asuta! Tällä hetkellä mua vituttaa esim. se, että pesukone on pakko uusia. Pesen hänen vaatteensa koko ajan, mutta turha kuvitellakaan, että hän uuden koneen kustannuksiin osallistuisi. Tällaisissa pitäisi kyllä vähän tulla vastaan; kyseessä ei niinkään ole raha, vaan periaate, osallistuminen. Mua alkaa muuten pikku hiljaa kypsyttää...