Monilla teisteillä näyttää olevan virheellinen käsitys teismin määritelmästä; teismihän on sananmukaisesti ateismin, eli jumalien tai jumaluskon myöntämistä.
Monet teistit väittävät kuitenkin, ettei teismi ole jumalien myöntämistä, ettei olemattomia voi myöntää tms. Silloin teistit joutuvat kyllä keksimään vakaumukselleen uuden nimen.
Muussa tapauksessa voidaan päätellä, ettei teismiä, eikä näin ollen teistejä
ole olemassakaan, koska he eivät myönnä jumalia. Tällöin teistit ovat puhuneet itsensä pussiin tai sitten heitä ei oikeasti ole olemassa, mikä itse asiassa kuulostaa todenmukaiselta, koska lopulta teistikin ei usko kaikkiin jumaliin.
Teismin määritelmä
teismi=hölynpölyä
2
<50
Vastaukset
- Tieto korvaa uskon
Älä alennu teistien tasoisiin väännöksiin.
- teismi=hölynpölyä
Perusprobleema on se, että teistit vaativat kaikkia muita teistejä ja ateistejakin suhtautumaan vain omaan jumalaversioonsa vakavasti, koska se on se Ainoa ja Oikea, kuin satoihin muihin eri raamattupohjaisiin pilipali-jumaliin.
Eli teistit kieltää yhtä vaille kaikki jumalaversiot puhtaana mielikuvituksen tuotteena. Vain se oma kelpaa.
Näin ollen, maalitolpat siirtyy pelaajan vaihtuessa, eikä mitään sääntöjä edes ole.
Siksi dialogi välillä teismi-ateismi on liki mahdoton.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k463623On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole352347Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi802276Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä572181Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.251605Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma641532- 761437
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?55993Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?69977Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi39859