Tuomitsevat uskovaiset

huihai.

Olen jo pitkään miettinyt mistä ihmeestä johtuu se että uskovaiset ovat agressiivisia.
Eikö Jumala ole se joka tuomitsee,JOS tuomitsee. Ja jos Jumala haluaa tuomita miten voi rakastaa agressiivista Jumalaa?

Sekä tällä palstalla että KirkkoKuulolla palstalla uskovaisen tunnistaa KAKSIJAKOISESTA persoonallisuudesta. Jokaisessa asuu se oma minä jota persoonan toinen puoli Jeesus tai Jumala rakastaa, ja siihen persoonallisuuteen ei mahdu enää kolmatta.

Uskovaisen on mahdotonta asettua kenenkään toisen asemaan. Sen sijaan uskovainen esittää erehtymätöntä Jumalaa.

Mikä siinä on että he ottavat sieltä Raamatustaan usein niitä vihamielisiä kohtia, ja se mikä on pelottavaa he tekevät sen täysin vailla mitään logiikkaa!

Esm.Sodoma ja Gomorra - kertomus on suosittu. Siinähän Loot, hänen vaimonsa ja tyttäret pelastuvat vaimoa lukuunottamatta kun kaikki muut kaupunkilaiset Herra tappaa.

Uskovaisen LUONTEELLE sopii että on oikein että Herra tappaa kaikki muut paitsi Isä Lootin ja tyttäret, jotka samassa luvussa harrastavat insestiseksiä keskenään.

Uskovaisen sokea raivo ja typeryys tulee esiin siinä kun he keksivät syyttää silmittömästä pahuudesta ja tuhosta kahta homoa.

Kertomuksen alussa kaksi enkeliä haluaa maata joidenkin kanssa, joten homoja he kaiketi ovat.

Kuitenkaan uskova ei näe mitään vääryyttä siinä että isä tarjoaa tyttäriään raiskattaviksi, mikä on rikos. Eikä siinäkään nähdä vääryyttä että tappamisten lisäksi isäLoot harrastaa sitä insestiä.

HALOO????

Minusta jokainen uskova joka vetoaa ko.Raamatunkohtaan pitäisi laittaa hoitoon vajaamielisyyden vuoksi!

Mutta ei. Me elämme yhteiskunnassa jossa vähemmän uskovan on annettava periksi näiden kiihkouskovaisten edessä pelosta. Kaikkien muiden on alistuttava siihen tosiasiaan että uskovainen ei yksinkertaisesti tajua, ja että näitä sairaita kohtia viljellään.

Kiitos huomiosta. Asioiden ollessa juuri sillä tolalla kun kerroin en usko että tällä palstalla löytyy sellaista järjen valoa että tähän vastaus löytyisi. Ja jos joku uskovista haluaakin vastata... jättäköön välistä. Asioiden ollessa tällä tolalla on parempi että sokea raivo pysyy pois, kunhan vain purin tähän hämmästykseni teistä.

37

249

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • minä vaan

      Aloittaja syyllistyy myös itse tuomitsemiseen! eikö teillä ole muuta tekemistä kuin jatkuvasti haukkua uskovia ihmisiä. Menkää tekeen edes jotain töitä! ja rakastakaa tekin lähimmäistänne.

      • enoletyötön

        Totean vain että se että ko.raamatun kohdassa se joka tekee väärin on se Herra joka tappaa epäreilusti koko kaupungin vain siksi että siellä sattuuu olemaan kaksi homoa on väärin, vai eikö sinusta? Eikö tappamista saa tuomita?
        Pidätkö itse Lootia sankarina, puolustatko sitä että "Herra"pelasti Lootin joka on insesti-isä?

        Kykenetkö vastaamaan? Tuskin, sinä sokean raivon vallassa oleva uskis.

        PS. kuinka et itse ole tällä hetkellä työssä?

      • minä vaan
        enoletyötön kirjoitti:

        En ole työttömälle. Työni on kotona, joten olen aina työpaikalla.

    • Vajaamielinen?

      "pitäisi laittaa hoitoon vajaamielisyyden vuoksi!"

      Jos tuo ei ole sokeaa raivoa tai rasismia parhaimmillaan, niin mikä sitten? Minkälaista täsmähoitoa suosittelet?

      • enoletyötön

        "Minkälaista täsmähoitoa suosittelet?"

        Menkää luetun ymmärtämiskurssille!

        Yrittäkää käsittää nämä kolme asiaa:

        1. Se, että "Herra"tappaa kokonaisia kaupunkeja vain siksi että sinne on eksynyt kaksi homoa on väärin. Tappaminen on Herraltanne väärin, rikos.

        2. Se, että Loot tarjoaa tyttäriään raiskattaviksi on väärin. Raiskaus tai siihen yllyttäminen on rikos.

        3. Loot ei ole sankari vaan rikollinen, sillä oman tyttären raskaaksi saattaminen on todella väärin.

        Jos näitä kolmea asiaa ei tajua on vajaamielinen. Oletko toista mieltä?

    • * Ei Jumala tee virheitä, eikä vääriä ratkaisuja. Lootin tarjotessa tyttäriään, osoitti luonnollisuutta seksielämään, uhras jopa tyttärensä, että ei tapahtuisi luonnottomuutt hänen kodissaan. Ja ylivallan edessä uhrasi, tai olisi uhrannut tyttäensä raakojen homomiesten raiskattavaksi.

      * Lootista sanotaan, että hän oli " hurskas ja Jumalaa pelkääväinen mies. Ja kun hänen tyttäret raiskas isänsä, oli Loot umpihumalaassa, eikä tiennyt koko yhdynnöistä mitään. Syy oli tyttärien, he juottivat isänsä umpihumalaan. Jumala salli sen, tyttäret sai perilliset isälleen, ja kummankin tyttären saamasta lapsesta syntyi omat kansansa, vaikka olivatkin pakana kansoja, jostain syystä Jumala halusi ne kansat tulevaksi kansojen joukkoon.

      • enoletyötön

        Näin on. Ja sinustako oli oikein yllyttää raiskaamaan omat lapsensa, eikö se ole vähän sairasta?

        Sitten tuo että mies ei tiennyt humalatilansa takia yhdynnöistä mitään.... ajattelepa asiaa:

        jos tuo tapahtuisi oikeasti mies olisi vankilassa ennenpitkää.

        Joop. Niin se taitaa olla: Suomen laki vastaan Raamattu. Ei hyvältä näytä. Usko pois.

      • ihmettelen.!?

        Ei yleensä umpihumalassa pysty siittämään. Miten niin juottivat Lootin? Ihanko väkisin?
        Tyttäret siis raiskasivat isänsä, kyllä miestä on aika vaikea raiskata vastoin tahtoaan.
        Oikeasti kummastelen, en halua irvailla.

      • Alko oli kiinni

        Mistä tytöt saivat viinaa ja jos Lootin mielestä oli luonnollista harrastaa seksielämää pikkutyttöjen kanssa niin olivat varmaan jo raskaana ennen pakoaan ja syytti tyttöjään siitä. Mistä pikkutytöt olis tienneet miten tehdä jos ei isi olis opettanu. Onko mohiksella omia tyttöjä ja tyttärillä lapsia?

      • minä vaan
        enoletyötön kirjoitti:

        Näin on. Ja sinustako oli oikein yllyttää raiskaamaan omat lapsensa, eikö se ole vähän sairasta?

        Sitten tuo että mies ei tiennyt humalatilansa takia yhdynnöistä mitään.... ajattelepa asiaa:

        jos tuo tapahtuisi oikeasti mies olisi vankilassa ennenpitkää.

        Joop. Niin se taitaa olla: Suomen laki vastaan Raamattu. Ei hyvältä näytä. Usko pois.

        Kuka täällä kehottaa uskovasta raiskaamaan lapsiaan, hei haloo, liitoittelu on jo syntiä. Eikö Jeesus sanonut, rakastakaa lähimmäistänne kun itseänne, hän osoitti rakkaudellaan pienten lasten kohdalla miten heitä tulee kohdella.
        Onko joltain jäänyt lukematta Uusi Testamentti?

        Minusta on aika kurjaa että täällä osoitellaan uskovai että he kehottavat raiskaamana lapsia, onko jollain ihan oikeasti järki hukassa.
        Kerro yksikin täällä oleva ihminen joka sellaista suosittelee.

      • enoletyötön
        minä vaan kirjoitti:

        Hei. On ollut aika paljon töitä enkä ole ehtinyt koneelle...

        Olet käsittänyt tekstini, ja muiden tekstit väärin. En ole syyttänyt että joku uskovainen yllyttää raiskaamaan lapsia.

        Kyse oli Raamatun kohdasta, johon fundikset usein vetoavat. Loot yllyttää homoja raiskaamaan tyttärensä. Mohis puolustaa Loot-hahmoa.

        Menepä luetun ymmärtämiskurssille.

      • en ole työtön
        Alko oli kiinni kirjoitti:

        Mistä tytöt saivat viinaa ja jos Lootin mielestä oli luonnollista harrastaa seksielämää pikkutyttöjen kanssa niin olivat varmaan jo raskaana ennen pakoaan ja syytti tyttöjään siitä. Mistä pikkutytöt olis tienneet miten tehdä jos ei isi olis opettanu. Onko mohiksella omia tyttöjä ja tyttärillä lapsia?

        "Onko mohiksella omia tyttöjä ja tyttärillä lapsia?"

        Hyvä kysymys... Mietin aivan samaa. On ihan ymmärrettävää että Mohis ei vastaa. Varmaan vaistoaa että jokin on vialla. Se mikä tilanne hänen kohdallaan on, hän ei kykene kohtaamaan.

    • ei sorrolle

      Niin se taitaa olla. Suomen laki vs.Raamattu. Esim.juuri homoasiassa eritoten työsuojelulaki vastaan menneiden aikojen väkivallasta ja sorrosta kertova kirja, raamattu.

      • pyh!

        Raamattu on Suomen lain yläpuolella, ettäs tiedät.

      • enoletyötön
        pyh! kirjoitti:

        Raamattu on Suomen lain yläpuolella, ettäs tiedät.

        Ajattelet kuin rikollinen.. Huolestuttavaa nm pyh!

    • totuus.

      Nykyään on vallalla eksytys, missä totuuden puhujat YRITETÄÄN vaientaa väittämällä heitä suvaitsemattomiksi ja tuomitseviksi, että ihmiset saisivat rauhassa jatkaa syntielämäänsä.

      "Minusta jokainen uskova joka vetoaa ko.Raamatunkohtaan pitäisi laittaa hoitoon vajaamielisyyden vuoksi!"

      Jeesus itse otti esille tuon Sodoman ja Gomorran

      Luuk.17:28-33

      Niin myös, samoin kuin kävi Lootin päivinä: he söivät, joivat, ostivat, myivät, istuttivat ja rakensivat,
      29. mutta sinä päivänä, jona Loot lähti Sodomasta, satoi tulta ja tulikiveä taivaasta, ja se hukutti heidät kaikki,
      30. samoin käy sinä päivänä, jona Ihmisen Poika ilmestyy.
      31. Sinä päivänä älköön se, joka katolla on ja jolla on tavaransa huoneessa, astuko alas niitä noutamaan; ja älköön myös se, joka pellolla on, palatko takaisin.
      32. Muistakaa Lootin vaimoa!
      33. Joka tahtoo tallettaa elämänsä itselleen, hän kadottaa sen; mutta joka sen kadottaa, pelastaa sen.

      Ja Jumala tuomitsee, nyt on vielä armonaika, mutta et kai luule kenenkään murhamiehen pääsevän taivaaseen ilman parannuksentekoa? Eihän se silloin olisi taivas, jos siellä olisivat valehtelijat, murhaajat ja huorintekijät.

      • osa sinua.

        Miksi herrasi sitten tappoi kaksi kaupunkia, homouteen viattomia sivullisia,eikö hän ole juuri siksi murhaaja, joukkotappaja?

        Miten se käy yksiin tämän Jeesuksen sanoman kanssa: joka miekkaan tarttuu se miekkaan hukkuu.?

        Jälleen: ei mitään logiikkaa.

      • ninpäniin.
        osa sinua. kirjoitti:

        Hyvin on ristiriitaista, ja nykyään olisi lainvastaistakin nuo touhut.

      • totuus.
        osa sinua. kirjoitti:

        Miksi herrasi sitten tappoi kaksi kaupunkia, homouteen viattomia sivullisia,eikö hän ole juuri siksi murhaaja, joukkotappaja?

        Miten se käy yksiin tämän Jeesuksen sanoman kanssa: joka miekkaan tarttuu se miekkaan hukkuu.?

        Jälleen: ei mitään logiikkaa.

        1.Moos.18:20-21

        Niin Herra sanoi: "Valitushuuto Sodoman ja Gomorran tähden on suuri, ja heidän syntinsä ovat ylen raskaat.
        21. Sentähden minä menen alas katsomaan, ovatko he todella tehneet kaiken sen, josta huuto on minun eteeni tullut, vai eivätkö; minä tahdon sen tietää."

        "Miksi herrasi sitten tappoi kaksi kaupunkia"

        Sen takia, että syntielämä aiheutti suurta kärsimystä ihmisille, valitushuudon. Syntinen ihminen sortaa aina toisia ihmisiä, ei puhettakaan lähimmäisenrakkaudesta, synti ajattelee vain itseään, minä minä minä... Viattomia sieltä ei löytynyt edes kymmentä.

        1.Moos.18:26-32

        Ja Herra sanoi: "Jos löydän Sodoman kaupungista viisikymmentä vanhurskasta, niin minä heidän tähtensä säästän koko paikan".
        27. Aabraham vastasi ja sanoi: "Katso, olen rohjennut puhua Herralleni, vaikka olen tomu ja tuhka.
        28. Entä jos viidestäkymmenestä vanhurskaasta puuttuu viisi; hävitätkö viiden tähden koko kaupungin?" Hän sanoi: "En hävitä, jos löydän sieltä neljäkymmentä viisi".
        29. Ja hän puhui vielä hänelle sanoen: "Entä jos siellä on neljäkymmentä?" Hän vastasi: "Niiden neljänkymmenen tähden jätän sen tekemättä".
        30. Aabraham sanoi: "Älköön Herrani vihastuko, että vielä puhun. Entä jos siellä on kolmekymmentä?" Hän vastasi: "En tee sitä, jos löydän sieltä kolmekymmentä".
        31. Mutta hän sanoi: "Katso, minä olen rohjennut puhua Herralleni. Entä jos siellä on kaksikymmentä?" Hän vastasi: "Niiden kahdenkymmenen tähden jätän hävittämättä".
        32. Ja hän sanoi: "Älköön Herrani vihastuko, että puhun vielä tämän ainoan kerran. Entä jos siellä on kymmenen?" Hän vastasi: "Niiden kymmenen tähden jätän hävittämättä".

      • pyh!
        osa sinua. kirjoitti:

        Miksi herrasi sitten tappoi kaksi kaupunkia, homouteen viattomia sivullisia,eikö hän ole juuri siksi murhaaja, joukkotappaja?

        Miten se käy yksiin tämän Jeesuksen sanoman kanssa: joka miekkaan tarttuu se miekkaan hukkuu.?

        Jälleen: ei mitään logiikkaa.

        Se oli viimeinen tuomio synnissä rypeville ihmisille ja ihan oikein.

        Johannes 3:16
        Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään joka häneen uskoo hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.

        Eikö tässä ole rakkautta kylliksi, antaa oman henkensä sinun, minun ja meidän kaikkien syntien puolesta.

      • enoletyötön
        pyh! kirjoitti:

        Se oli viimeinen tuomio synnissä rypeville ihmisille ja ihan oikein.

        Nimmari pyh! Sinä olet oikea tyyppiesimerkki sokean raivon vallassa olevasta ihmisestä. Pelottaa jo ihan teidän typeryys, ja kiero oikeudentaju.

        Jo nyt on kumma ettei ihmiset, te uskikset ette tajua edes JOUKKOMURHASSA olevan mitään pahaa. Haloo ?

        Miten tuota teidän kuuppajumijeesusloistanne edes pystyisi palvomaan.

    • minä vaan

      Ihminen ei voi tuomita toista ihmistä, vaan Jumalan on valta joka tuomitsee elävät ja kuolleet. Uskovien tehtävä on julistaa evankeliumia ettei yksikään hukkuisi.

      Raamattu tuomitsee ihan itse ihmisen teot, kun Raamattua lainataan se on Jumalan puhetta ihmiskunnalle, eikä siitä voi syyttää sitä ihmistä joka sitä lainaa.
      Silloin henkilö joka sanoo että tuomitset jos hän on havainnut toisen ihmisen lainaamassa Raamatun Sanassa että asia on näin, tulee itse tuominneeksi ihmisen joka käyttää Sanaa ja kertoo mitä sinne on kirjoitettu.

      Jos Raamattu sanoo että älä tee huorin, ja sitten joku kokee kohdalleen että on elänyt huoruudessa ja pettänyt puolisoaan, tajuaa että tuohan tuomitsee minut kun sanoo noin. Todellisuudessa Herramme on puhunut ne sanat, sanat voivat viiltää syvältä ja se saa aikaan henkilössä kiivastumista, jopa panettelua kun kehtasi tuomita minut tyyliin.
      Näitä kun lukee täällä, ei voi olla huomaamatta miten asianlaita todellisuudessa tapahtuu.

    • body

      Siinä se on kun uskikset asettuvat Jumalaksi, syyttäjiksi ja toisten tuomareiksi ja se on pahinta jakomielisairautta.

      Jumala ei voi olla niin rajallinen, niin kyvytön tai niin avuton että siihen tarvitaan ihmistä määrittämään uskon ovea. !! ei tarvita, mutta itsekkäät uskikset ovat aina sorkkimassa evankeliumia ja rajaamassa uskon omiin mittoihinsa.

      Ihminen on ominut uskon omiin tarkoituksiinsa ja se on sadistinen tarkoitus.

      Missä on uskon tuoma rauha, missä on uskon tuoma vapaus. Sitä ei ole, sillä ihminen ei suo, eikä hyväksy vapautta.

      • enoletyötön

        Kuinka oikeassa oletkaan... :(

    • minä vain

      Teit itse nyt samoin mistä toisia tuomitset, syytät uskovia jakomielitautisiksi, etkö yhtään ajattele nitä jotka sitä oikeasti sairastavat, miksi tuomitset jakomielisyyttä sairastavia ihmisiä.

      Sadistisuus näyttää olevan ihan ihmisen omassa sisimmässä ja se on tässäkin keskustelussa moneen kertaan jo nähty.

      Krsituksessa on todellinen vapaus, maailma tuo murhetta ja kahlitsee ja lopulta syöksee ihmisen kadotukseen.

      • en ole työtön

        Miten tuollaista joukkomurhaaja homojumalaa voi kukaan rakastaa ja se vapaus jonka "Krsituksessa"saa on suoraan verrannollinen älylliseen lobotomiaan.

    • "Uskovaisen sokea raivo ja typeryys tulee esiin siinä kun he keksivät syyttää silmittömästä pahuudesta ja tuhosta kahta homoa."

      Kahta homoa? Ei uskovaiset keksi syyttää vaan tekstissä lukee ihan selvästi että;"Mutta Sodoman kansa oli kovin pahaa ja syntistä Herran edessä." ja "Valitushuuto Sodoman ja Gomorran tähden on suuri, ja heidän syntinsä ovat ylen raskaat." Koko kaupunki teki pahuutta.

      "Kertomuksen alussa kaksi enkeliä haluaa maata joidenkin kanssa, joten homoja he kaiketi ovat."

      Enkelit ottivat vain vastaan yösijan. Asukkaat sen sijaan halusivat maata heidät.

      "Kuitenkaan uskova ei näe mitään vääryyttä siinä että isä tarjoaa tyttäriään raiskattaviksi, mikä on rikos. Eikä siinäkään nähdä vääryyttä että tappamisten lisäksi isäLoot harrastaa sitä insestiä."

      Kyllä minä uskovaisena näen Lootin epätoivoisessa teossa vääryttäkin, samoin hänen tyttäret tekivät väärin ja syntiä. Näen myös eron syntiin sortumisella ja synnissä elämisessä, näin tekee Raamattukin.

      • en ole työtön

        HYVÄ!

        "Kyllä minä uskovaisena näen Lootin epätoivoisessa teossa vääryttäkin, samoin hänen tyttärensä tekivät väärin ja syntiä."

        Jotain sentään näytät tajuavan, ja uskovaiselta se on paljon. En kuitenkaan ymmärrä miksi käytät sanaa"epätoivoinen"... Ilmeisesti se ns.epätoivo on ollut sitä että Loot makaa sammuneena kun omat tyttäret touhuavat kikkelin kimpussa. N ÄIN RAAMATUSSA!

        Joten miten tulla uskoon, jos se merkitsee sitä että moinen kirja on siitä lähtien ylin auktoriteetti ja oman moraalin lähde. No way!

      • en ole työtön kirjoitti:

        Tarkoitin "epätoivoisella" sitä kun hän tarjosi homo raiskaajajoukkiolle tyttäriään, vaikea ymmärtää, melkoinen hätä on täytynyt olla.

        "Joten miten tulla uskoon, jos se merkitsee sitä että moinen kirja on siitä lähtien ylin auktoriteetti ja oman moraalin lähde. No way!"

        Toisaalta nuo teothan olivat vajavaisten ihmisten tekemiä, ei niiden yhteydessä lue että Jumala niihin kehottaisi tai hyväksyisi ne.

      • enoletyötön
        juhani1965 kirjoitti:

        Miksi sitten puolustelet pahaa tekoa. Kertonee sinusta paljon. Jos vain on tarpeeksi suuri hätä voi pahan teonkin tehdä. Niinkö meinaa? Puolusteletko kuitenkin? Uskontosiko vaatii sitä?

    • Mooses 1+1=314

      Tämän päivän elämää ja Raamatun elämää ei voida mitenkään rinnastaa keskenään.
      Se on epä älyllistä eikä palvele eikä edesauta tämän päivän samanarvoisuutta ihmisten kesken.
      Jumalan kirja on kirjoitettu tuhansia vuosia sitten, siellä on kertomuksia muinaisista taruista, joita voi lukea mutta niitä ei voi eikä saa rinnastaa nykyaikaan.

    • yks vaan

      Ne eivät ole mitään tarjuja. Ei ole pakkou uskoa Jumalan Sanaan, mutta älä sano taruiksi. Kiitos.

      • enoletyötön

        Oma mielipiteenne keskusteluunne: sitä onko Raamatun kertomukset totta vai tarua sitä ei tiedä.

        Minusta tuntuu että koko kirja on alusta alkaen suomennettu väärin. Mm.1.Moos.1 kaltaista puhuvaa käärmettä ei tuskin ole koskaan ollut olemassa.

        Vai, oletko toista mieltä?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1555
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1026
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      975
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      947
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      860
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      694
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe