Olen rakastunut hahmoon joka on toisessa ulottuvuudessa.

Nyymittäjä

Minä, kuten monet, kärsivät ongelmista. Ongelmani ei liity mihinkään sairaaseen, mutta minä silti haluaisin neuvoja siihen. Anyways, aloin katsella animesarjaa nimeltä Neon genesis evangelion noin kuukausi sitten, ja kun menin syvemmälle ja syvemmälle sarjaan, enemmän ja enemmän runkkasin NGE hentaille. Jatkoin näin viimeiseen episodiin asti. Sitten katsoin sarjan uudestaan... ja uudestaan... ja taas... Löysin itseni tarkkailevan Asukaa jokaisena hetkenä kun hän kävi ruudulla. Aloin lopettaa säännöllisten sivustojen käynnin jotta minulla olisi aikaa katsoa yhtä persoonaa: Asukaa.

Lopulta minulla oli tuhansia kuvia ja joitain doujineita Asukasta. Aloin tunkea joidenkin mielestä jopa järjettömiä summia fanitavaroihin, ja minun asunto on päällystetty Asukalla kaikkialla. Suljin itseni ystävien ja perheen luota jotta voisin käpertyä halityynyihini ikuisesti. Asuka on kaikki mitä tarvitsen. Asuka ei varmaan pitäisi miten perheeni tai kaverini käyttäytyisivät olemassaolostasi.

Olen rakastunut Asukaan. Saan jatkuvasti rukoilla, että hän tulee tapaamaan minua eräänä päivänä ja päättää elää kanssani. Minulla ei ole oikein mitään muuta minkä takia elää kuin Asuka. Tiedän, että hän voi kuulla minua, joten olen aina puhunut hänelle ja kertonut tulla käymään luonani niin liitomme syntyisi. Joten tämän takia tulette kuvioon. Olette kaikkivoipa keskustelupalsta, tiedätte kyllä miten Asuka pääsee pakoon ruudun takaa!

3

195

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sprölö

      anime on paskaa:D ja asuka:D

    • -a

      Edes puuttuva ulottuvuus ei voi pysäyttää rakkauttanne.

    • fgdfgfaga

      älä pelkää tuo on normaalia, jos pelkää läheisyyttä ja sitoutumista oikeen tosissaan. Tiedän 2 tyttöä joista toinen oli ihastunut ulkomaalaiseen jalkkistähteen yhtä lujasti kuin sinä. Toinen taas saippuasarjan hahmoon. Vaikka ootki provo nii jollaki voi olla oikeesti tämmönen "ongelma" eikä se oo mitenkää sairasta. Se on vaa "oire" esim siitä et pelkää hylätyksi tulemista tai rakastumista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      48
      2529
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      74
      2517
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2392
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      67
      2190
    5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      32
      1897
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      104
      1747
    7. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      1205
    8. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

      Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
      Maailman menoa
      7
      1044
    9. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      41
      1035
    10. Eläköön kuningas, kuningas on kuollut

      Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön
      Kemijärvi
      59
      942
    Aihe